Olen nyt suht huolella lueskellut tätä ketjua. Olen Hyvin Ulkopuolinen, mutta uskaltaudun silti kirjoittamaan.
Voin sanoa, että tällaista ränttäystä piisaa sitten vähän skenessä kuin skenessä.
Ongelmaa on yleensä puolin jos toisin, mutta tiivistäisin kahteen:
1) Aiemmilla toimijoilla ei ole halua ottaa käyttöön uusia tapoja toimia - tai heidän kuvitelmansa toisten "uusista tavoista" eivät vastaa todellisuutta.
2) Uudet toimijat eivät tahdo hyväksyä ja kunnioittaa vanhoja tapoja toimia - tai heidän kuvitelmansa toisten "vanhoista tavoista" eivät vastaa todellisuutta.
Monesti uudet ja vanhat tavat ovat hämmentävänkin samanlaisia.
Aika usein kyse on vain tarpeesta löytää vastustajia ja suorittaa ns. isänmurha, jonka avulla vahvistetaan omaa ryhmää ja rakennetaan sille yhteistä identiteettiä. Saman pystyy kuitenkin toteuttaa myös
synnyttämällä - murha ei ole pakollinen. Vanhempi polvi tietenkin tahtoo suojella hyväksi havaitsemiaan perinteitä tai mukavia urautumia - näin se on aina. Monissa käytännöissä on paljon järkeä ja ne on ihan hyvä opiskella ennen kuin ne laittaa palasiksi ja uudestaan kasaan. Monesti vain niitä on todella vaikea saada pihalle ihmisistä, koska kyse on ns. hiljaisesta tiedosta. (Joku pirulainen meni varastamaan "isänmurhan" sillä välin kun kirjoitin tätä viestiä. Damn u..
)
Jos minulta kysytään (onneksi ei kysytä), niin Suomen sarjakuvaskene on niin pieni, että se on kauttaaltaan yhtä toisinajattelijaa. Jos kuitenkin toisinajattelua kaivataan, olisi syytä määritellä, millaista tämänhetkinen ajattelu on, ja mitkä siinä ovat todellisia ongelmia, jotka estävät sen, että ryhmään tai kentälle sopisi lisää ja uusia tapoja ajatella ja toimia. Näkemykseni mukaan
on äärimmäisen harvinaista, että jokin toimintamalli sulkisi jonkin muun toimintamallin kokonaan pois kentältä. Ne voivat syödä resursseja toisiltaan, mutta ne asiat voidaan määritellä keskustelemalla,
kun ongelmat on ensin määritelty.Tämän yhdeksänsivuisen ketjun sekä Hessun mielipidekirjoitukset luettuani minulla ei _vieläkään_ ole käsitystä siitä, mitä ne varsinaiset, konkreettiset ongelmat tai ei-toivotut toimintamallit tai lisää toivotut toimintamallit ovat. Käyttökelpoisin olisi numeroitu luettelo, mielellään muutaman korjausehdotuksen kera, jotta samalla aukeaa myös se, millainen on se toiminnan suunta, jota halutaan hakea. Silloin luettelon vastaanottaja kykenee esittämään myös omia ehdotuksia.
On aika uskaliasta olettaa, että kaikki ihmiset, jotka ovat tyytyväisiä johonkin toimintaan ovat sitä ensisijaisesti pelosta. Kannattaa harkita vaihtoehtoa, että he ihan oikeasti ovat tyytyväisiä ja itse on hahmottanut jotakin väärin tai että ei vain jostain syystä löydä paikkaa juuri tässä yhteisössä. Silloin kannattaa hoitaa asia niin, että joku muu hoitaa kommunikaation oman ja toisen yhteisön välillä. Henkilön, joka kokee, että ura on kiinni miellyttämisestä, olisi hyvä ottaa yhteyttä henkilöihin, jotka hän kokee uhkaaviksi ja koettaa keskustella asiasta. Itsestään on aina oikeus puhua. Ihmiset ovat aika anteeksiantavia, kun heitä ystävällisesti lähestyy.
Moni on sanonut että käyty keskustelu on parasta viihdettä, mitä Kvaakissa on ollut pitkään aikaan (tai ikinä, näkemykset vaihtelevat). En itse koe itseäni pellenä. Olen varma, että moni kvaakkilainen pitää minua sellaisena. Ehkä jopa koko Sarjakuvaseuran väki[.
On vaarallista tehdä oletuksia muiden kokemuksista. Niistä kannattaa mieluummin keskustella. Suomessa on muitakin sarjakuvatahoja kuin Sarjakuvaseura (vaikka se onkin toki Suuri ja Kaunis!
), joten minusta on vähän kiusallista, että "hyökkäys" suomalaisen sarjakuvan uudistamiseksi kohdistetaan juuri Sarjakuvaseuraan - aivan kuin se jollakin lailla hallinnoisi suomalaista sarjakuvaa. Olen ollut ymmärtävinäni, että tämä on Hessun perusajatus. Kuitenkin vastapallona on vahvasti tullut kommenttia "Eikä hallitse." Tiedä sitä sitten. Kummasta on enemmän näyttöä. Jos Sarjakuvaseura käskisi jotain, moniko harrastaja tai piirtäjä tottelisi siitä syystä, että käskijä on Sarjakuvaseura? Ja kuka tätä rakennelmaa ylläpitäisi? Millä resursseilla?
suomalainen sarjakuva tarvitsee toisinajattelijoita, ja ennen kaikkea uusia ajatuksia. Sarjakuvaseura on urautunut neljässäkymmenessä vuodessa tietynlaisen sarjakuvan, taidesarjakuvan, edistäjäksi ja seura on muutenkin jämähtänyt paikalleen.
- Suhteessa mihin pitäisi ajatella toisin? Mitä ovat nämä "vanhat" ajatukset?
- Millaista on "taidesarjakuva?" Onko tämä jonkinlainen samanlainen käsite kuin "korkeakirjallisuus" (On muuten käsite, josta mm. taiteentutkimuksessa on ajat sitten luovuttu)? Mikä on taidesarjakuvan ongelma? Eihän nyt ole niin, että "taidesarjakuvaa on kaikki se, mitä 'noi' tekee ja si ihan sellasta muuta 'oikeeta' sarjakuvaa se, mitä 'me' tehdään?"
- Millä muilla tavoin seura on jämähtänyt paikalleen?
- Miksei sen toimintaan siinä tapauksessa voi mennä mukaan potkimaan sitä liikkeelle?
Yhdistyksen hallituksen tehtävä on mahdollistaa yhdistyksen jäsenien toiminta. Seuran hallitus siis edustaa jäsenistönsä näkemyksiä asioista. Yhdistys
ei ole valtiollinen demokratia - kenellä tahansa ei ole sanomista sen toimintaan. On hienoa, jos yhdistys pyrkii edistämään jotakin yhteiskunnallista asiaa, esimerkiksi kulttuuri- tai urheilupuolella, ja on hyvä, jos se kokee sitä kautta vastuuta edistää kaikkien hyvinvointia, mutta se ei tarkoita, että yhdistyksellä olisi
oikeus muuttaa toimintaansa muutoin kuin yhdistyksen jäsenten toivomaan suuntaan. Yhdistyksessä jäsenistö on kapteeni ja hallitus kapteenin valitsema miehistö, joka vetää köydet, inventoi ruokatarvikkeet, kääntää ruorista ja tekee lastikirjat kapteenin niin käskiessä.
Nyt kun vielä nähtäisiin miksi minä käytin tätä termiä niin oltaisiin jo aika pitkällä sen ihan oman toiminnan kriittisessä tarkastelussa. Vitsikkäintähän on tämä täysi esittämieni väitteiden kieltäminen tai sivuuttaminen. Kirjoituksesta, jonka oli tarkoitus avata keskustelu Sarjakuvaseurasta ja Kvaakista, jota se jonkin verran tekikin, tuli kärjistyksineen jonkinlainen suojakilpi kvaakkilaisten ja sen todellisen kritiikin väliin.
Missä se kritiikki on?
Kritiikki kertoo sen,
miksi asia on hyvä tai huono. Se, jos sanotaan vain, että jokin on hyvää tai huonoa, on ainoastaan mielipide, jonka pohjalta asioita ei ole mahdollista korjata. Ihmiset piirtelevät natsimuumioita, koska et puhu konkreettisista asioista. Jos puhut konkreettisista asioista, muut puhuvat niistä myös.
40 vuoden hegemonia on nyt haastettu, toivon mukaan se saa seurankin vähän skarppaamaan.
Miten seuran pitäisi skarpata?
Yritin kirjoittaa tämän tekstin välttäen turhaa kärjistämistä ja provosoimista.
Tämä on hyvä. Kun provosoiminen alkaa, kommunikaatio loppuu.
Eivät hekään ottaneet itsestäänselvyytenä sitä, mitä kolmikymppiset ja vanhemmat heille sanoivat.
Ihih, tulipa äkkiä ihan saatans VANHA olo.
