Tomhan käyttää mm. isoäitiään joka juuri varoittelee Tomia "ethän sinä? Sinähän olet fiksu poika" Stevien tapauksen kohdalla myöhemmin perusteena(/tekosyynä) heittääkseen keikan, mutta kaikille teoilla on seuraumukset.
Teksti ei vain millään tavalla tue tulkintaa, että kyseessä olisi "tekosyy", että Tomin/Joeyn todelliset motiivit olisivat kyseenalaiset. Tekstissä esitetään toistuvasti päinvastaista: että väkivaltaiset impulssit olivat peräisin Richieltä, ja Joey seurasi Richietä, koska väkivaltaakin enemmän hän pelkäsi sitä, että hänen lähimmäisilleen kävisi huonosti.
Nähdessäni Richien ase kourassa, villi katse silmissään, aloin pelätä, että hänkin kokisi verisen lopun.
Ja veisi minut mukanaan...
Se oli tietysti täysin mieletöntä. Kuolisimme kummatkin.
Halusin hylätä suunnitelman. Meinasin kertoa Richielle ainakin sata kertaa. Mutta en voinut.
Tiesin että hän jatkaisi ilman minuakin. En voinut pettää häntä.
Kun katsotaan tarkasti hyökkäystä Vittoriaan, nähdään että Joey ampuu ainoastaan, kun hän tai Richie on uhattuna -- Locken suurpiirteinen kuvitus tosin vaikeuttaa luentaa, varsinkin kun pojilla on kaasunaamarit päällä, mutta toiminnan seuraaminen sekä eteen- että taaksepäin näyttäisi tukevan luentaani.
Richie ampuu vartijat ulkona, aseettoman miehen sisällä sekä Manzin, ja yrittää ampua Torrinoa ulkona. Joey vain reagoi.
Minusta kun elokuvan Tom McKenna on vielä yksioikoisempi ja suoraviivaisempi, perussankari. Sarjakuvan Tom McKenna on erehtyväinen ja tekojen motivaatio ei ole "oikeutettu" vaan McKenna toimii retroaktiivisesti.
Kukapa meistä pystyisikään toimimaan retroaktiivisesti... Tom/Joey ei ole proaktiivinen, se on totta -- hän ei tee aloitteita, eikä ennakoi tulevia seurauksia, ainakaan kovin pitkälle. Hän toimii hetkessä, niissä olosuhteissa, joihin hän on joutunut, ja hän toimii tavalla, jonka uskoo olevansa läheistensä parhaaksi. Häntä voi hyvällä syyllä kutsua tyhmäksi, pelokkaaksi ja heikoksi, mutta lähentelee hurskastelua sanoa, että hänen teoissaan ei ole mitään jaloa.
Elokuvan Tomin rikollisen menneisyyden motiiveista ei sen sijaan kerrota juuri mitään. Me emme tiedä, millainen ihminen hän oli, ennen kuin joutui hankaluuksiin, ja joutui pakenemaan. Emme tiedä, miksi hän teki sitä, mitä teki. Joudumme ottamaan huomioon sen mahdollisuuden, että hän, kuten sarjakuvan Richie, tunsi vastustamatonta vetoa väkivaltaan. Ja joudumme pohtimaan, onko sellaisen miehen mahdollista oikeasti muuttua.
Minä kun luin lopun temaattisena paluuna luvun kaksi alkuun. Kierre kulkee.
Luenta riippuu siitä, kuinka merkittävänä pitää sitä, että symmetria ensimmäisen ja kolmannen luvun lopun välillä rikotaan. Ensimmäisen luvun lopussa Tom ja Edie keskustelevat:
Kaikki on ohi, Tom. Kaikki on ohi.
Siinäpä se.
Mikään ei ole ohi.
Siksi yritin huijata heitä. Ei se ole pelkästään Torrino. Asetuin todella pahoja tyyppejä vastaan.
He eivät unohda eivätkä anna anteeksi.
En voi enää piilotella kaiken tämän jälkeen. He tietävät, missä olen. Tämä ei päättynyt tähän - kenenkään meidän osalta...
Kolmannen luvun lopussa sen sijaan Tom vain sanoo:
Manzi on kuollut, Edie. Se on ohi.
Kaikki on ohi.
Minusta symmetrian rikkoutuminen on merkittävä, ja kolmannen luvun oleellinen sisältö on se, että Tom katkaisee kierteen, johon hän on joutunut pelkällä väkivaltaan reagoinnilla. Hän ryhtyy vihdoin proaktiiviseksi -- hän järjestää yhteenoton Manzin kanssa ja varautuu väkivaltaan. Hoideltuaan viimeisetkin vihollisensa hän voi sanoa sen, mikä ei aiemmin ollut totta: Kaikki on ohi.
Ja Richien tukehduttaminen symboloi tätä: Richie on kahden vuosikymmenen takaisten tekojen elävä kummitus, jonka Tom vihdoin saattaa lepoon.
Mutta suotakoon, että lopun voi lukea toisinkin, sillä oikeastihan mikään ei
ikinä pääty. Mutta mitä sarjakuva silloin sanoo tämän kierteen luonteesta? Ettei siihen vain pidä mennä mukaan, vaikka muut sen aloittaisivatkin? Kuin äidin banaali moite: "Jos kaikki kaverisi hyppäisivät alas kalliolta, niin hyppäisitkö sinäkin?"
Elokuva ei kiellä tuon kierteen olemassaoloa, ei kiellä sitä, että teoilla on seurauksensa, mutta se ei myöskään väitä, että väkivallan lähde on jokin ulkoinen asia, jonka voimme välttää pysymällä kurissa ja nuhteessa.