Tää on yks vanhimpia virsiä mitä Kvaakissa on veisattu mutta epäselväksi jää mikä on näiden vuodatusten tarkoitus. Pitäisikö minun esimerkiksi mennä nurkkaan häpeämään sitä että teen mukarealistisen oloisia kuvaelmia elävästä elämästä? Tehdä katumusharjoituksia ja parannus mitä pikimmin? Pyrkiä vastedes piirtämään vain ja ainoastaan hajutonta ja mautonta perusviihdykettä teidän tarpeisiinne? Jotain mahdollisimman helppolukuista hömppää jossa rosoinen viiva ei tökkäisi silmään eikä tarinallisestikaan mikään oikeastaan koskettaisi?
Suurin osa kotimaisista(kin) tekijöistä noudattaa melko yksinkertaista ohjenuoraa tekemistensä suhteen. He pyrkivät piirtämään sellaista sarjakuvaa kuin itse haluaisivat lukea. Ainakin itse teen niin. Osanottoni jos tää on teistä täysin käsittämätön lähestymistapa.
Eihän mun siitä tarvitse muistuttaa että kukaan ei (edelleenkään) pakota teitä lukemaan niitä sarjakuvia joista ette pidä?
Käsittääkseni teillä molemmilla pysyy kynä itselläkin kädessä? Miksi ihmeessä ette itse tee niitä koko kansaa viihdyttäviä sarjakuvia kun usko markkinoihinkin on niin vahva? Mikäli tuntuu etteivät omat taidot tai voimavarat täysin riitä, miksette perusta studiota ja kustantamoa?
Vai onko teistä vain hauska ruikuttaa? Oikeesti toi kuulostaa vähän siltä kuin joku huutaisi torilla paskan tulleen housihin. Kaikki ympärillä ovat asiaan syyttömiä eivätkä he asialle mitään oikeastaan voi tehdäkään, mut siellä se ukko vaan huutelee miten paska valuu jo lahkeita pitkin.
Ps. Kaikkein huvittavinta tässä mun tilityksessä on se että mähän itse asiassa yritän tehdä vain mahdollisimman helppolukuista hömppää.
Suoraan sanottuna: kun sitä lähtee liian läheltä tekemään, juuri "minä teen tätä itselleni, koska tällaista ei ole", koko sarjakuvan agendat ja punaiset langat näkyvät niin selkeästi sieltä joukosta, että kyseessä on enemmänkin "mitä helvetin elämää suurempaa tää tekijä haluaa muka kertoa omasta elämästään" kuin "hei, se on vain viihdettä". Kun ois kivaa lukea ja nähdä tarinoita, eikä sitä psykoanalyyttistä paskaa, mitä joutuu siltä tekijältä vastaanottamaan sen koko teoksen mukana.
Esimerkiksi realistiset kuvaukset eivät ole perseestä, kun niissä on perspektiiviä ja etäisyyttä tekijästä, mutta suomalaiset ovat ottaneet liian kirjaimellisesti sen käsikirjoitussäännön, että pitää vuodattaa omaa verta (näemmä litratolkulla), että se ois hyvää, kun...vähempikin riittää tehdäkseen siitä omanlaisensa ja hyvää.
En tietenkään sanonut, että tämä olisi automaattisesti pahasta (tämä itseasiassa on yksi tärkeä elementti, miksi suomalainen sarjakuvan laatu on todella hyvää), mutta kun sen vastapaino puuttuu täysin, ja jos asenne säilyy sinä, että uskoo siihen niin jääräpäisesti, mitä pahat kapitalistiset markkinavoimat olisivatkin vastaan, mua vain kummastuttaa ihmettely sarjakuvan huonosta myynnistä. Ainahan saa jalkaansa ampua, jos välttämättä tahtoo.
Peiliin katsomisella ei taideta kostua mitään, kyllä minä sitä tavaraa olenkin tuottamassa, mistä omasta mielestäni puuttuu täältä täysin.
Jukka:
Eikö sotasarjakuvan suosio Suomessa ole kuitenkin...Suomen tapaus? Verrattuna, onko muissa maissa samankaltaisella voluumilla sotasarjakuva edustettuna kuin mitä se on Suomessa? Jos ei, niin se pitäisi jotain kertoa ihan vain meistä suomalaisista.
Toisaaltaan, miten reilu vertailuvaltti tuo sitten on, eipä tule kovinkaan montaa muuta genreä, jota myytäisiin markettien hyllyillä. Manga tietenkin, mutta
Kun kääntää katseensa OniPressiin tai Slave Labor Graphicsin tyylisiin "paskamyllyihin", aika karusti näyttää siltä, että siellä on paljon niitäkin, jotka vääntävät IHAN YKSIN viihdesarjakuvaa. Paino ennen kaikkea sanalla viihdesarjakuva, koska mitään varsinaisia helmiä heidän kaikki tuotantonsa ei ole.
Toki tietenkin, Suomessa ollaan hieman toisenlaisessa asemassa, kun menekit eivät ole niin kattavia, mitä heillä, mutta veikkaan, että sekin tekisi yksistään paljon, kun pienlehden tekijä ymmärtäisi omat vahvuudet, heikkoudet, ja tekisi tämän mukaan, eikä yrittäisi jästipäisesti taivaallisen eeppisiä saavutuksia tyyliin "tikku-ukoilla maailman hienoin fantasiasarjis" (nyt koputetaan puuta, ettei kukaan keksi tehdä tällaista). Jos ei osaa vielä, parempi tehdä jotain muuta paskaa, kuin valehdella lukijakunnalle panostamalla ainoastaan kanteen (mitä ihan valitettavan paljon oon törmännyt).
Ja vaikka tiedän, että joku tulee viskomaan mua sillä lauseella:"Ei tarvitse osata piirtää tehdäkseen sarjakuvaa", mutta paskapuhetta, ettei visuaalinen laatu vaikuttaisi. Kabuki mun mielestä on yksi äärimmäisen hyvä esimerkki siitä, miten tarpeeksi hyvin feikattu hyvälaatuisuus on varmasti vaikuttanut ekan kirjan menekkiin huomattavasti. Sisältö ja itse sarjakuva oli täyttä shaibaa, mutta sitäpä ei niin helposti pysty löytämään kirjakaupassa asioidessa. Jos haluaa myyvän näköistä sarjakuvaa, kannatta sitäkin miettiä, toimiiko ihan varmasti maailman jäykempien näköiset piirrokset dynaamiseksi sarjakuvagenreksi tarkoitettuun julkaisuun (mitä olen ainakin suomalaisen mättögenrejen osalta nähnyt).
Jos halutaan hypätä uppoavaan laivaan. Suomessa vielä porskuttaa, mutta muualla maailmalla on aika selkeästi tullut selväksi, etteipä oo ihan hyvä idea.
Ei tuolla Kekkoskommentilla ollut mitään henkilökohtaisia patoutumia sinua vastaan, anteeksi epäselvyyteni.
