Suomalaisella sarjakuvalla menee hyvin?

[kaltsu]

Suoraan sanottuna: kun sitä lähtee liian läheltä tekemään, juuri "minä teen tätä itselleni, koska tällaista ei ole", koko sarjakuvan agendat ja punaiset langat näkyvät niin selkeästi sieltä joukosta, että kyseessä on enemmänkin "mitä helvetin elämää suurempaa tää tekijä haluaa muka kertoa omasta elämästään" kuin "hei, se on vain viihdettä". Kun ois kivaa lukea ja nähdä tarinoita, eikä sitä psykoanalyyttistä paskaa, mitä joutuu siltä tekijältä vastaanottamaan sen koko teoksen mukana.

Esimerkiksi realistiset kuvaukset eivät ole perseestä, kun niissä on perspektiiviä ja etäisyyttä tekijästä, mutta suomalaiset ovat ottaneet liian kirjaimellisesti sen käsikirjoitussäännön, että pitää vuodattaa omaa verta (näemmä litratolkulla), että se ois hyvää, kun...vähempikin riittää tehdäkseen siitä omanlaisensa ja hyvää.

En tietenkään sanonut, että tämä olisi automaattisesti pahasta (tämä itseasiassa on yksi tärkeä elementti, miksi suomalainen sarjakuvan laatu on todella hyvää), mutta kun sen vastapaino puuttuu täysin, ja jos asenne säilyy sinä, että uskoo siihen niin jääräpäisesti, mitä pahat kapitalistiset markkinavoimat olisivatkin vastaan, mua vain kummastuttaa ihmettely sarjakuvan huonosta myynnistä. Ainahan saa jalkaansa ampua, jos välttämättä tahtoo.

Peiliin katsomisella ei taideta kostua mitään, kyllä minä sitä tavaraa olenkin tuottamassa, mistä omasta mielestäni puuttuu täältä täysin.

Voi herran jestas. Lainasin tekstiäsi noin pitkän pätkän ihan vain silkasta kunnioituksesta sitä kohtaan että onnistuit ohittamaan viestieni pointin tyystin ja jatkat saman jankkaamista rivitolkulla.

Ilmeisesti sä jotenkin oletat että kirjoituksesi luettuaan vähintään kourallinen suomalaisia sarjakuvapiirtäjiä laskeutuu norsunluutornistaan ja toteaa juhlavasti: "Nyt minä ymmärrän, sarjakuvani sisältävät aivan liikaa psykoanalyyttista paskaa ja omassa sydänveressä rypemistä... nämä elementit kun poistan sarjakuvistani ja lisään viihdyttäviä aspekteja niin johan menee kaupaksi ja Emppukin tykkää"...?

Mitään muuta selitystä mä en sun tilitysvimmalle keksi. Hei mulla on sulle surullisia uutisia, noin tuskin tulee koskaan tapahtumaan. Paska hölskyy jo kengässä.

Tämä "liialla hiomisella pilaaminen" on slogan, jota olen kuullut hoetun Suomessa aivan liikaa. Teknistä viimeistelyä on opittu jollain tavalla pelkäämään hirveän vaarallisena asiana, että hitunenkin liikaa tekniikkaa jähmettää lopputuloksen oitis. Minusta se pikemminkin on aika harvinainen vaara - Suomessa ainakin suorastaan tuntematon. Teknisen tason pitää olla TODELLA korkea ennen kuin lopputuloksesta alkaa tulla kliininen: meillä olisi sitä puolta varaa nostaa monella suunnalla roimasti, ennen kuin siitä olisi mitään vaaraa. Olen nähnyt monia teoksia, joissa mielestäni ollaan hyvällä pohjalla, mutta edes 10-15% jäljen lisähiomisella olisi saatu aikaan merkittävä parannus lopputuloksessa.

Tässä voi olla vinha perä, silti se kuulostaa hiukan hassulta kuultuna miehen suusta, jonka jälkeä olen aina pitänyt valitettavan mauttomaksi ja hajuttomaksi hinkatulta.

you make bunny cry

Joo. Samaan vanhaan jankkaukseen meni, niinku Timo pelkäsikin. Omasta puolesta pahoitteluni kaikille asianomaisille.

Taisin eksyä väärään säikeeseen alunperinkin koska en täysin kykene jakamaan Tommin murheita jakeluverkkojen ja tukirakenteiden surkeudesta. Tiesin hyvin alalle ryhtyessäni mitkä kuviot on enkä ole nähnyt asioiden muuttuvan kuin parempaan suuntaan. Tsemppiä nyt vaan kaikille.

[Aura]

Tämä "liialla hiomisella pilaaminen" on slogan, jota olen kuullut hoetun Suomessa aivan liikaa. Teknistä viimeistelyä on opittu jollain tavalla pelkäämään hirveän vaarallisena asiana, että hitunenkin liikaa tekniikkaa jähmettää lopputuloksen oitis. Minusta se pikemminkin on aika harvinainen vaara - Suomessa ainakin suorastaan tuntematon. Teknisen tason pitää olla TODELLA korkea ennen kuin lopputuloksesta alkaa tulla kliininen: meillä olisi sitä puolta varaa nostaa monella suunnalla roimasti, ennen kuin siitä olisi mitään vaaraa. Olen nähnyt monia teoksia, joissa mielestäni ollaan hyvällä pohjalla, mutta edes 10-15% jäljen lisähiomisella olisi saatu aikaan merkittävä parannus lopputuloksessa.

Niin, tuo heittoni tuli siis ihmiseltä joka tykkää lukea myös hiottua valtavirtasarjakuvaa. Ajattelin myös muutakin kuin teknistä tasoa, esim hahmoja tai tarinaa.

Totta kyllä että Suomessa ei ole liiasta tuotteistamisesta vaaraa, täällä ei ole vaaraa edes siitä että sarjakuvalle olisi markkinoita. Ja jos ei ole markkinoita, ei kukaan painosta piirtäjiä kustantajan puolelta ja vaadi tekemään asioita vain siksi että "lukijat tykkää"... tai tuijota lukijakyselyn tuloksia ja totea mitä muutoksia sarjaan pitää niiden perusteella tehdä.

Tietysti lukijoita pitää miellyttää - olen itse saanut monta kertaa haukut kun mietin sitä miten ihmeessä pitäisi töitä parantaa kun ne eivät vain ole tarpeeksi hyviä. Pitäisi kuulemma vain sotkea sitä omaa juttuaan välittämättä muiden mielipiteistä. Mutta pitäisi sen kiinnostaa muitakin jos julkaisuun aikoo. Mutta liika piirtäjän kontrolloiminen aiheuttaa ongelmia.

Siitä, miten tätä lisähiomista tehdään, ei juuri kyllä opeteta missään. Värityksen suhteen jotain läytyy, mutta muista vaiheista ei kyllä juuri läydy asiaa.

Täällä opetus on pikemminkin sitä että tehkää kaikkea mikä tulee luonnostaan. Sekin on hyvä, mutta tuotokset menevät helpommin sarjisblogivuodatuksen puolelle kuin julkaistavaksi.

[Lurker]

Kun käy katsomassa Rymyä, raikua, ärräpäitä - vuosisata suomalaista sarjakuvaa -näyttelyä, niin sieltä niitä menestystarinoita löytyy, menneiltä vuosikymmeniltä.

Ei se huumorisarjakuvan menestyminen Suomessa ole mikään tämän päivän ilmiö; Rymy-Eetut ja Pekka Puupäät ja Junnut ja Herra Kerhoset olivat aikuisille tarkoitettuja, hyvin suosittuja ja hyvin pitkäikäisiä strippisarjakuvia. Valtavirtaa nekin olivat, mutta tinkimättömän hyvin piirrettyjä ja ideoituja.

[Tero Mäntylä]

Täällä opetus on pikemminkin sitä että tehkää kaikkea mikä tulee luonnostaan. Sekin on hyvä, mutta tuotokset menevät helpommin sarjisblogivuodatuksen puolelle kuin julkaistavaksi.

Nämä mielestäni syntyvät erilaisesta intentiosta tehdä sarjakuvaa. Siis "luonnostaan tuleva" sarjakuva ja julkaistavaksi tehty sarjakuva. Toista tehdään tosiaan vaikkapa niin käsittämättömästä syystä, että itse tekeminen voisi olla kivaa. Mikä ilmeisesti on täysin kiellettyä ja ilmeisesti tuhoaa suomalaisen sarjakuvan maineen maailmalla tai jotain. Julkaistava taas enemmän jotain, josta ensin tehdään versio, jota voidaan tarjota julkaisijalle. Aika harva kuitenkaan tulee nostetuksi esiin sieltä pienlehtipuolelta ilman että yrittää myydä ideoitaan julkaisijoille.

(Ja ei siis suoranaisesti ollut tarkoitus vastata Auralla, vaan tätä kautta sain purettua jotain, jota olen koittanut vastata tähän keskusteluun.)

Omasta mielestäni tämä omaksi iloksi tekeminen, vaikka loppu tulos ei välttämättä niin hiottua olisikaan, kuitenkin kehittää tekijöitä ja jos kävisi niin mystisesti, että joku haluaisi koota studion tekijöitä, niin ammattitaitoa jo löytyisi. Tai jos tapahtuisi Kaltsun mainitsema läpimurto, joka avaisi ovet useammalle tekijälle.

Onhan tässä tietenkin se välimuoto, eli pienet kustantajat. Ja niistä ne, jotka julkaisevat omia teoksia. Jotka uskovat, että heidän sarjakuvillaan olisi tietynkokoinen yleisö, mutta ei välttämättä se Aku Ankkaa ostava yleisö. Ja tämä usko tulee esimerkiksi siitä, että kaiken aikaa löytyy uusia ihmisiä jotka sanovat, että "hei emmä tiennyt että sarjakuva voi olla tällaistakin. Ostan." Ehkä. En tiedä. Itse kun en ole ole tällä sektorilla. Pari kertaa vain törmännyt esimerkin kaltaiseen tilanteeseen viereisessä pöydässä.

[Jarkko Sikiö]

Minun mielestäni Suomesta puuttuu sarjakuvat vastine massaviihteelle. Meillä on korkeakulttuuripuoli hallinnassa, mutta se yleisöön uppoava suuren massan perusviihde puuttuu.

Tälle on historialliset syynsä. Kun välimerenmaissa perustettiin aktiivisesti toisen maailmansodan molemmin puolin yrityksiä, jotka paitsi tuottivat sarjakuvaa kotimarkkinoille, myös loivat kontaktit yhdysvaltalaiskustantajiin. Tätä kautta espanjalaisten tekijöiden tuotoksia päätyi mm. Shokki-lehteen.

Kyse on osin tietysti kulttuuristakin, Suomessa kun perinteisesti puristetaan kädet nyrkkiin ja kirotaan oman saamattomuuden sijaan "herroja" siinä missä toisaalla luodaan oma menestys yrittäjänä. Näin sarjakuvamarkkinoita hallitsee kotimaisen tuotannon sijaan tuontisarjakuva. Kuten Lurker totesikin, kyllä sarjakuva on valtakulttuuria. Kyse on vain sarjakuvan vastineesta McDonalds-pikaruoasta eli Disney-julkaisuista.

Kotimaisen sarjakuvan nousussa eräs mielenkiintoisin piirre ovat erittäin aktiiviset ja aikaansaavat omakustannekentän toimijat, esimerkkeinä nyt vaikka MKKEntertainment ja Seitti. Ennemmin tai myöhemmin jokin näistä – tai tulevaisuuden vastine – nousee sellaiseen lentoon, että sitä vain huulet pyöreänä muut ihmettelevät, että miten ne sen oikein tekivät. Se on sitä yrittämistä se.

[Emppu]

Ilmeisesti sä jotenkin oletat että kirjoituksesi luettuaan vähintään kourallinen suomalaisia sarjakuvapiirtäjiä laskeutuu norsunluutornistaan ja toteaa juhlavasti: "Nyt minä ymmärrän, sarjakuvani sisältävät aivan liikaa psykoanalyyttista paskaa ja omassa sydänveressä rypemistä... nämä elementit kun poistan sarjakuvistani ja lisään viihdyttäviä aspekteja niin johan menee kaupaksi ja Emppukin tykkää"...?

Hakaristi vielä otsaan, ja lauletaan kaikille yhteen ääneen: Emppu, suomalaisen sarjakuvan antikristus!
Onhan se jokaisen oma asia, haluaako taiteellista tabloidijulkaisua omasta itsestään, vai haluaako kertoa tarinan, enkä mä oleta, että selkeän linjan tekijät lähtevät tekemään jotain ihan muuta yhden räkänokkakusipään takia. Sitten kuitenkin nähdään, miten ihmiset, lukijat, ammattilaiset kuin harrastajat, valittavat yhteen ääneen näistä asioista, kun annetaan suomalaiselle sarjakuva-albumille palautetta.

[[kivi]]

Suomessa kun perinteisesti puristetaan kädet nyrkkiin ja kirotaan oman saamattomuuden sijaan "herroja" siinä missä toisaalla luodaan oma menestys yrittäjänä.
...
 eräs mielenkiintoisin piirre ovat erittäin aktiiviset ja aikaansaavat omakustannekentän toimijat, esimerkkeinä nyt vaikka MKKEntertainment ja Seitti. Ennemmin tai myöhemmin jokin näistä – tai tulevaisuuden vastine – nousee sellaiseen lentoon, että sitä vain huulet pyöreänä muut ihmettelevät, että miten ne sen oikein tekivät. Se on sitä yrittämistä se.

Hmm. Mä muistan vielä liian hyvin kuinka Ilpo Lagerstedt manasi samaa menestystarinaa Kannuksesta, kuinka se voittaisi ulkomaisen tuontisarjakuvan, nostaisi kansallisen identiteetin ja suomaisen sarjakuvittamisen maailman huipulle. Ellei ehkä ollut tehnyt sitä jo. Myötähäpeän puna nousi silloin poskille kelpo idealisti-Ilpon puolesta.

Tässä tuntuu nyt menneen kaksi asiaa sekaisin - sarjakuvan muoto ja sisältö. Sisällöllisesti sarjakuvan tekijän tulee kertoa jostakin johon hän pystyy jollain henkilökohtaisella tasolla samaistumaan jos mieli luoda muutakin kuin kuvia ilman sisältöä. Henkilökohtainen panos ja oivallus luovat relevanttiuden tekemisiin. Tämä on läsnä jollain tasolla niin Kalervo Palsan huuruisissa painajaisissa kuin Jyrki Vainion "Call Me Joe" ja "Tornitouhua" -sarjoissa. Tietenkin käsittelyssä on eroa siinä, kuinka henkilökohtaisesti itseä pistetään likoon.

Sitten on sarjakuvan muoto. Luonnosmaisuus on helppo tulkita ajankohtaisena relevantin kuvauksen merkkinä, mutta ei huolellinen piirrosasukaan voi suoraan tarkoittaa sisällöllistä köyhyyttä. Charles Burns ja Daniel Clowes piirtävät hyvin huolellisesti sarjansa joissa sukelletaan syvälle mielen pimeimpiin puoliin. Ja mitä sitten on luonnosmaisuus? Akseli Gallen-Kallelan hiili- ja grafiittityöt, Erkki Tantun Rymy-Eetun yhdellä viivalla piirretty jälki, Henrik Tikkasen tussiteräsuhraukset? Ovatko nämä luonnosmaisia ja sutaistuja, ainakin ne selvästi on piirretty nopeaan ja innoituksen vallassa?

Mä olen koko aikuisurani saanut lukea olevani epäkaupallinen ja tinkimätön. Kuitenkin mä yritän nimenomaan saada toimeentuloni sarjakuvista, käyttäen keinoina sitä, että sarjat sisältäisivät mahdollisimman paljon oivallusta, jonkin verran sattuvaa sanailua ja paljon sellaista johon lukija voi samaistua, piirrettynä niin selkeästi että lukija tietää aina onko äänessä ihminen vai seinäkello, ja tuleeko radiosta musiikkia vai kielikurssia.
Eikös se ole juuri stä kaupallisuutta, lukijan huomioonottaminen? Toisaalta voisin härnätä lukijaa haaskaamalla tämän aikaa ylenpalttisen pitkiin puhekupliin ja tarinoihin joissa ei ole loppuratkaisua.

Joskus olen kokeillut yhdistää unen logiikkaa sarjakuviin. Tulokset eivät ole tyydyttäneet edes minua itseäni, vaikka niissä jotain uutta ja avantgardistista onkin. Enemmän näkisin että se toimivin oma kapinani valtavirrasta on kuin Gilbert Sheltonilla: otetaan perinteisen huumorin ja komedian keinot ja kuljetus käyttöön, mutta vaihdetaan henkilöt ja tilanne sellaisiin, joita perinteinen kerronta tuskin käyttäisi, mielellään vielä niin että pakotetaan lukija ajattelemaan: "Kas, vaikka nuo eivät ole niinkuin minä, heillä on silti aivan samoja ongelmia, haaveita ja tavoitteita - ehkä emme olekaan niin erilaisia?"

Kivi

[Aura]

Nämä mielestäni syntyvät erilaisesta intentiosta tehdä sarjakuvaa. Siis "luonnostaan tuleva" sarjakuva ja julkaistavaksi tehty sarjakuva. Toista tehdään tosiaan vaikkapa niin käsittämättömästä syystä, että itse tekeminen voisi olla kivaa.

Hiotun ja kaupallisenkin sarjakuvan tekeminen voi olla kivaa, mutta kivuus kärsii jos tekijää aletaan suitsimaan liikaa.

[Jyrki Vainio]

Tässä voi olla vinha perä, silti se kuulostaa hiukan hassulta kuultuna miehen suusta, jonka jälkeä olen aina pitänyt valitettavan mauttomaksi ja hajuttomaksi hinkatulta.

Mitä, ei voi pitää paikkaansa, minähän en vielä ole oppinut käyttämään piirroksissa edes viivoitinta, vaan teen kaikki (ruuturajojen sisällä olevat viivat) yhä vapaalla kädellä! Tässähän on vielä vaikka kuinka paljon matkaa puunata ja jähmettää kuvia lisää!  

Mutta siis joo, näköjään kyllä sitten meidän skaalat arvioida tätä asiaa ovat ihan eri maailmasta... Kuten sanoin, minulle tuo rima jolloin tekniikka tekee kuvista tylsiä on kyllä todella korkealla - minulle tulee siitä mieleen lähinnä sellaisia nimiä kuin Brian Bolland ja Giorgio Cavazzano (joille niillekin tietysti löytyy oitis omat puolustajansa). Jälkimmäisen sivellinviiva on niin rikkeettömän puhdas, että voisi olla vektoriohjelmalla tehty - SIINÄ kohtaa tekninen taso alkaa olla niin korkealla, että rupeaa tuntumaan epäinhimilliseltä. Mutta vasta siellä. Toistan: minusta sinne tasolle on Suomessa kaikilla vielä todella pitkä matka.

Mutta jos palaan vähän lähemmäs ketjun aihetta, niin sinä et siis pidä siitä, että liika siisteys tekee sarjakuvista "hajuttomia ja mauttomia". Mutta tarkoittaako se sitten, että KAIKKIEN sarjakuvien pitäisi toisaalta olla rosoisia ja elämänmakuisia? Että todellakin kaikkien suomalaisten sarjakuvien pitäisi, käyttääkseni nyt sitten väärin sinun termiäsi... haista? Eikö meille tekniikasta pitäville puunajille ole sitten täällä tilaa?

No niin, kaikki ovat taas saanet huudella toisilleen poteroistaan. Kohta taas kaikki jatkavat oman juttunsa tekemistä juuri niin kuin ennenkin...

[Tero Mäntylä]

Onhan se jokaisen oma asia, haluaako taiteellista tabloidijulkaisua omasta itsestään, vai haluaako kertoa tarinan, enkä mä oleta, että selkeän linjan tekijät lähtevät tekemään jotain ihan muuta yhden räkänokkakusipään takia. Sitten kuitenkin nähdään, miten ihmiset, lukijat, ammattilaiset kuin harrastajat, valittavat yhteen ääneen näistä asioista, kun annetaan suomalaiselle sarjakuva-albumille palautetta.

Mä luulen, että ihmisiä oikeasti täällä kiinnostaisi mitä sinä yritän sanoa kaiken sen vihan keskellä, mitä sinulla ilmeisesti on kaikkea suomalaista sarjakuvaa kohtaan. Ja mistä asioista ihmisen valittavat palautteen yhteydessä?

Jos katsotaan amatöörikenttää sarjakuvasta niin totta kai se on amatöörimäistä ja siinä on paljon kehitymisen varaa. Se on kuitenkin vapaaehtoista tekemistä. Joillakin oppimista. Se on sääli ettei suomalaisessa sarjakuvakentässä kukaan tee juuri sellaista sarjakuvaa, kuin sinä haluat.

Mutta pitää muistaa, että sarjakuvan tekemisen tila Suomessa oli 5 - 10 vuotta sitten aika vähäistä. Saa korjata jos olen väärässä. Sen jälkeen on vanhat sarjakuvakerhot ovat eri puolilla Suomea elpyneet. Sen jälkeen sarjakuvakoulutus on tullut mukaan kuvioihin. Sen jälkeen on tullut monia mielenkiintoisia yrittäjiä pienlehtialalle. Sen jälkeen on tullut kaikki manga piirtäjät. Lehtiä omalla rahalla kustantavat pienen kustantamot / studiot, joissa ihmiset tekevät yhteistyötä.

Nyt oman näkemykseni oltaisiin siinä pisteessä, jossa kaikelta tältä kehitykseltä alettaisiin toivoa vaikutusta. Että se voima ja into, mitä Suomalaisen sarjakuvan parissa on syntynyt, saavuttaisi myös lukijat. Ehkä edelleenkään kehitys ei ole siihen kypsä.

Aura: Joo, voi se kaupallisen sarjakuvan tekeminenkin olla kivaa ja itse asiassa varmasti useimmissa tapauksissa on. Eiköhän ison iso kuitenkin kaupallisesta sarjakuvasta synny luonnostaa ja sen tekeminen on kivaa. Väkisin tehty tuskin on edes kovinkaan hyvää.

Lähinnä tahdon vain sanoa, että kaikille se syy tehdä sarjakuvaa ei ole ensisijaisesti päästä julkaisuun. Samakin tekijä voi tehdä "tän mä tahdon julkaistavaksi" teoksen ja samaan aikaan piirtää blogiinsa avautumissarjakuvaa ja nämäkään ei ole pois toisiltaan. Itse vain tahdon korostaa just sitä, että sarjakuvaa voi joku ääliö, kuten minä, tehdän ihan puhtaasti siitä syystä, että minusta käsikirjoitusten pohtiminen on vaan pirun hauskaa ja vastaavasti kaikenlainen yritys myydä omia teoksia on pirun ahdistavaa. Tai edes käsikirjoittaa tai piirtää tilaustöitä. Mutta en minä toisaalta mielestäni ole kovinkaan usein ollut valittamassa miksei mun teokset myy.

Mutta lopetan oman huutelun poteroista tähän kun ei nuo sivut itestään valmistu.

[Mara]

Kun suomalaisella sarjakuvalla ei kerran ole ostajia, niin on tehtävä niin hyviä sarjakuvia, että joko ostajat tai sitten isommat kustantajat kiinnostuvat niin paljon, että ovat valmiit maksamaan teoksesta. Loppujen lopuksi vain laadusta maksetaan hyvin.

Siltikin se on aikamoista uhkapeliä. Rutkasti rahaa sarjakuvista haluavan ihmisen olisi ehkä parempi lukea itsensä ekonomiksi ja piirtää sarjakuvia vain huvikseen.

Mutta Frank Millerinkin piti joskus aloittaa tyhjästä. Luulisi, ettei hänkään alussa odottanut tienaavansa sarjakuvilla niin paljon kuin hän on tehnyt.

[Jarkko Sikiö]

Eikös se ole juuri stä kaupallisuutta, lukijan huomioonottaminen?

Lähinnä pohdin Kaltsun ajatusta siitä, miksi Aku Ankan tai Willerin kaltaista massatuotantoa ei Suomessa ole syntynyt.

En näe yksittäisten ihmisten yrittäjyyttä vähempiarvoisempana tai vähemmän kaupallisena toimintana.

(Olkoonkin että kysymys oli retorinen, on lukijan huomioonottaminen jossain määrin kiinni taidoista tai toisin sanoen ammattimaisuuden mittari.)

[[kivi]]

Lähinnä pohdin Kaltsun ajatusta siitä, miksi Aku Ankan tai Willerin kaltaista massatuotantoa ei Suomessa ole syntynyt.

Pieni kielialue, kalliit elinkustannukset, ei kiinnostusta tukea vientiä.

Noihin se kaatuu. Jos otetaan vaikka Ruotsi vertailukohdaksi, niin siellä on aina tajuttu paitsi panostaa vientitukeen, myös turvata kotimarkkinoiden kannattavuus niin että tekijöillä on mahdollisuus elättää itsensä, olipa kyse mistä kulttuurista hyvänsä. Täällä sen sijaan vaaditaan tulosvastuullisuutta senkin jälkeen kun matto on vedetty moneen kertaan alta ja kaappi ryöstetty tyhjäksi.

Eipä ihme jos motivaatioksi peräänkuulutetaan omaehtoisuutta, itseilmaisu kun on ainoa palkka minkä työstään saa.

[Aura]

Niin no, eiväthän kaikki voi vaatia että voisivat elää sarjakuvalla... pakkohan sitä on tehdä omaksi huviksi niin kauan kun nimeä ja kysyntää ei ole (vakka suuri osa hyytyy jo tuohon vaiheeseen kun ei ole mahdollisuutta edes yrittää ja elämä vie muualle missä saa rahaa vuokraan ja ruokaan). Silti, jos työn hinta laskee liian alas ja kustantajat oppivat että sarjakuvaa saa aina halvemmalla kuin alihinnoiteltuja kuvituksia - tai jopa ilmaiseksi - niin eipä sekään hyvä kehityssuuntaus ole. Harvassa ammatissa oletetaan ihmisten tekevän ilmaista työtä ja maksavan vielä itse kaikki ylimääräiset kulut.

[Tero Mäntylä]

Niin no, eiväthän kaikki voi vaatia että voisivat elää sarjakuvalla... pakkohan sitä on tehdä omaksi huviksi niin kauan kun nimeä ja kysyntää ei ole (vakka suuri osa hyytyy jo tuohon vaiheeseen kun ei ole mahdollisuutta edes yrittää ja elämä vie muualle missä saa rahaa vuokraan ja ruokaan). Silti, jos työn hinta laskee liian alas ja kustantajat oppivat että sarjakuvaa saa aina halvemmalla kuin alihinnoiteltuja kuvituksia - tai jopa ilmaiseksi - niin eipä sekään hyvä kehityssuuntaus ole. Harvassa ammatissa oletetaan ihmisten tekevän ilmaista työtä ja maksavan vielä itse kaikki ylimääräiset kulut.

Paitsi että jo lähtökohta voi olla se, ettei edes yritä elää sarjakuvan tekemisellä. Tämä sai minut miettimään sarjakuvan jakamista kolmeen tai neljään eri alaan. Se mihin itse kuulun, on sarjakuvan tekemistä harrastuksena. Tämä on luultavasti se osa-alue, jolla menee parhaiten. Mielenkiintoista kyllä, tällä alueella on myös paljon kunnianhimoista tekeillä. Sitten on ammatillinen. Siis rahan ansaiteminen sarjakuvan tekijänä. Tämä taitaa olla se vaikein ala ja sen ongelmista on todella paljon puhuttu. Sitten on taiteellinen puoli. Osa saattaa olla näiden välillä ja varmaan on paljon sellaista mikä kuuluu tämän jaottelun ulkopuolelle.

Näillä jokaisella osa-alueella on myös omat määreensä menestykselle. Täällä sarjakuvan menestyksellä on tarkoitettu aika puhtaasti rahallista menestymistä, mutta taiteellisena ilmaisuna uskoisin, että sarjakuvan menestyksen mittari on jotain muuta. Harrastepuolella menestys on ehkä kaikkein vaikeiten määriteltävä.

Mutta se syy, miksi itse olen korostanut monipuolisuutta ja tämän lajitelman puolesta ennen kaikkea siellä harrastepuolella, on se, että sieltä voi kasvaa ammattilaisia. Ja se on se, mitä on helpoin tukea erilaisten seurojen puolelta.

Mutta ne, jotka ovat onnellisesti harrastelijapuolella, eivät myöskään ole kilpailemassa töistä ammattilaisten kanssa. Tai kenenkään kanssa. Ei täällä ketään ole myymässä töitään alehintaan minnekään, ellei takana ole tarvetta ammattilaisuudelle. Tai sitten taso on sitä luokkaa, että ammattilainen voittaa aina.

Mutta esim. itselläni on ollut ammatti ennen kuin olen aloittanut sarjakuvien teon. Tai no taisin tehdä sarjakuvaa opiskelun aikana silloiseen pääharrastukeeni.

Sarjakuvien tekeminen harrastuksena voi peittää pienjulkaisu puolella niitä, jotka haluvat tehdä sarjakuvaa ammatikseen. Se on se alue, missä itse näen kilpailua. Mutta jos tahtoo oikeasti tehdä sarjakuvaa ammatikseen, niin edelleenkään en usko, että ketään nostettaisiin sieltä pienjulkaisupuolelta vaikka olisi kuinka hyvä. Kyllä sitä silloin täytyy tarjota töitään julkaisijoille. Tai muilla tavoin markkinoida itseään.