Siis, Invinceblesiä en ole ikinä lukenut, eli sitä en kommentoi, mutta Garth Enniksen kanssa voi harvemmin mennä vikaan. Ja sitä "genren päälle kusemista" nimitetään ammattipiireissä parodiaksi, joka on yksi niistä n. +100000 asiasta, jonka Garth Ennis hallitsee paremmin kuin kukaan.
Eihän hän tokikaan ole kaikkien kirjoittaja, joten jos olet niinkuin Riddle etkä pysty nauramaan asioille joista pidät, tai veri ja jokunen seksireferenssi saa sinut punastelemaan ja yrjöämään, on hyllyssä varmasti paljon muunkinlaista materiaalia, totta kyllä.
No kun ero tässä onkin se, että minusta parodiat eivät ole hauskoja. Ne ovat typeriä. Satiirin Ennis kyllä mielestäni hallitsee, kuten Preacheristä käy ilmi, ja on se Tuomarikin ihan hauska, mutta jos samaa vitsiä toistetaan läpi koko tarinan moneen kertaan, se ei ole hauskaa. Itseasiassa ylipäätään toistettu vitsi ei ole hauska. Jos se ei naurattanut ekalla kerralla, ei se naurata tokalla kerrallakaan.
Ja minulla ei ole ongelma nauraa sille mistä pidän, mutta minä pidän sen erillään fiktiosta. En minä halua lukea vitsejä, joita itsekin pystyn keksimään ja heittämään Teräsmiehestä ja kumppaneista. Sitäpaitsi liian monta huonoa vitsiä päästetään nykyään sarjakuviin/elokuviin/yms. vaan sen nojalla että ovat parodioita. Ylipäätänsä liian montaa asiaa maailmassa kutsutaan parodiaksi, vaikka ne ei sitä ole. Vittu. Lakatkaa ihmiset käyttämästä sanaa parodia joka yhteydessä, se kuulostaa aivan ****** vammaselta! Kiitos. Ja nyt takaisin aiheeseen.
Veri ja seksireferenssit eivät tietääkseni minua haittaa.
Mutta ei Ennis ole semmoista muutenkaan jota hirveästi Preacheriä jms. lukuunottamatta suosittelen kellekään. Lukekaa Preacherit, Tuomarit jms. hyvät Ennikset eka, ja lukekaa sitten vasta The Boysit. Ehkä sen ärsyttävän kuvituksenkin kestää paremmin. Toisaalta, minä itse luin The Boysin tosissaan, ja skippasin mielessäni vitsit. Toimi paremmin. Minä olen vakava mies, ja supersankarit on vakava asia. Piste.
