Vielä pakko palata tähän numeroon kun jäin ihastelemaan Rolf Gohnsin kantta. Yksi hienoimmista näkemistäni mustiskansista.
Myönnetään, että olen nähnyt niistä vain murto-osan, mutta silti.
Kolmen päällekkäisen elementin jännästä kollaasista muodostuu epätodellinen syvyysvaikutelma. Kansi on vielä nykymittapuullakin varsin moderni, kun toimitus on lisännyt siihen noita tekstejä. Päähenkilö on tuossa aidosti synkkä ja mystinen. Rajoitettu, kompakteihin pääväreihin luottava väriskaala (sininen puuttuu) toimii kuin tauti. Alareunan punainen ja sen vastaväri, oikean laidan vihreä tukee Mustiksen kasvojen luomaa diagonaalia. Kannen kantava sommittelu voidaan siis nähdä joko ruksina tai V:nä. Joka tapauksessa vinoina linjoina. Levollisempia ja staattisempia horisontaaleja ja vertikaaleja ei pahemmin suosita! Paitsi ehkä tuon pahiksen vasen oikea "suunnassa". Toisaalta kun asento on noin jännittynyt, ei siitä vahingossakaan tule mikään rauhallisuus mieleen. Roiston punainen linkittyy siis sekä muotonsa että värinsä puolesta yläreunan logoon, jolloin kokonaisuus on erittäin jämäkkä ja tarkoituksenmukainen.
Gohns on jännästi kopioinut pikkukuvan Leppäsen tarinasta, korjaillut hieman heittokättä ja kasvoja/päätä, mutta jättänyt sen muuten ennalleen. Paitsi että kuvaa on kiepautettu 30astetta, jolloin perspektiivi muuttuu ja katsoja näkee hahmon ikään kuin alhaalta päin tai suurempana, siis uhkaavampana. Singh-lippu, lähes abstrakti elementtinä tuo myös kanteen tiettyä surrealistista fiilistä.
Itse toteutuksena, paikoitellen vähän kuivalla siveltimellä karkealle paperille sudittu vesivärimaalaus on toistunut alan painotekniikalla mallikkaasti. Nam!
