Tässä ketjussa, kuten monessa muuallakin on Kick-Assia haukuttu nimenomaan sen ottamien erivapauksien puolesta suhteessa alkuperäiseen sarjakuvaan. On totta, että varsinkin Big Daddyn versio ja Hit-Girlin huumeiden käyttö toivat alkuperäistyöhön oman jännittävän lisänsä, mutta vertailu leffan ja sarjakuvan välillä yksinkertaisesti aivan älytöntä.
Kuten joku jo totesikin, on Vaughn tehnyt Kick-Assista lasten/nuorten viihde-elokuvan, jossa pääosassa ovat leffan nostattamat tunteet, juonenkuljetus ja tarina. Eräänlainen 20-vuotiaiden miesten Disney-elokuva siis. Siinä missä sarjakuva on supersankariperinteelle ja sen vinksahtaneisuudelle naurava ultraväkivaltainen pläjäys, mikä ei toisaalta juonen kuljetuksella tai hahmoihin syventymisellä juhli, keskittyi elokuva taas juuri noihin tekijöihin.
Ja pakkoa sanoa, että omalla sarallaan oli elokuva todella loistava. En tiedä, itsellä ei leffasta juuri ennakko-odotuksia ollut, vaikkakin ohjaajan aikaisempi työ, kaikkiaan mielettömän hieno Stardust, oli kuitenkin ohjaukseltaan ja kerronnaltaan yksi viimevuosien loppuunhiotuimpia ja harkituimpia popcorn-elokuvia. Kuitenkin se mistä elokuva lähtee, teini- ja supersankarileffojen kliseillä leikittelevästä "Superbad"-kopiosta, on lopputulos jotain aivan muuta. Elokuvasta kasvaakin omanlaisensa tarina Big Daddyn ja Hit-Girlin surullisesta vendettasta, missä Kick-Assin pyrkimykset supersankariuteen esitetään vain lähinnä temaattisena kehyksenä ihmisten välinpitämättömyydelle, jotta pystyttäisi luomaan mahdollisuus katsojalle tuntea empatiaa elokuvan varsinaisia päähenkilöitä kohtaan. Kuten loppukin osoitti, oli Kick-Ass hahmona kuitenkin vain se sidekick ja comical relief.
Vaughn on kyllä ollut muutenkin hyvin itsetiedostava leffan suhteen, ja hänen käsityksensä elokuvallisista tehokeinoista on suhteellisen ylivertaiset siihen nähden, mitä hän sarjakuvista nähdäkseni ymmärtää. Elokuva onkin täydellinen viihdepaketti aina musiikkia myöten, joka erityisesti myös ansaitsee erityismaininnan: vaikka John Murphyn & comp. musiikin kierrätys on myös koettu nettiyleisön kesken jonkinlaiseksi "laiskuudeksi", ei voi muuta kuin kehua ohjaajan tyylitajua, jolla muista leffoista pöllittyjä taustamusiikkeja on käytetty. Lisäksi orginaali pop-soundtrack heijastaa toisaalta koko elokuvan pop-kulttuurista asemaa youtubereferensseineen ja pitkästä aikaa lopputekstien poppisbiisi ei ottanut päähän, vaan jopa sopi elokuvaan erinomaisesti
Ainoan kritiikin, mitä lähes virheettömälle viihde-ohjaukselle voin keksiä, on sarjakuvaleffaviittauksien viljely, mistä toisaalta viimeistään pitäisi kaikkien huomata, mikä elokuvan todellinen kohderyhmä on. Itselle nämä aiheuttivat jonkinasteista kulmien kohottelua, kun naamalle lätkittiin jatkuvia viittauksia muista supersankarielokuvista, mutta ymmärrän kyllä valinnan noin kohderyhmän kannalta. Ei tästä sarjakuvan fanit tykkää, mutta normaalit ihmiset kyllä sitäkin enemmän. Täydellisen loppuunhiottua, ehkä joku sitten sanoo että kliinistäkin, viihdettä.
