Olin nähnyt anime-Nausicaän jo useampaan otteeseen dvd:ltä, mutta päätin kannatuksen vuoksi käydä katsomassa myös elokuvissa. Kyllä kannatti: ero katsomiskokemuksen voimakkuudessa oli paljon isompi kuin olisin osannut ajatellakaan. Loppukohtaus pisti väkisinkin silmät kostumaan.
Elokuva on Helsingissä viimeistä viikkoa, eikä käymässäni esityksessä ollut kuin kuusi katsojaa, kaikki suunnilleen itseni ikäisiä n. kolmekymppisiä. Kun valot syttyivät, ihmettelin, miksi ympärillä vallitsi täysi hiljaisuus, ei seurannut yhtään keskustelunporinaa siitä, millainen elokuva oli ollut. Kun katsahdin ympärilleni, huomasin, että kaikki meistä pyyhkivät silmiään! Hiljaisuus seurasi pientä yleistä nolostumista siitä, että miten me nyt tässä, aikaihmiset, olimme tällä lailla ruvenneet kaikki kyynelehtimään piirroselokuvan takia.
Luikahdimme kaikki säikkyinä ulos toisiimme katsomatta, koska olimmehan suomalaisia.
