Olin jo itkua tuhertaen krapulamorkkiksessa menossa saunan taakse lopettamaan itseni ja kelvottoman piirtäjäurani. Siirtyä siis samaan seuraan (kuolleet) viivojeni kanssa.
Matkalla tuli kuitenkin mieleen että enhän minä niitä töherryksiäni tee toisille piirtäjille vaan "maksavalle yleisölle". Kun tuo pankkitilikin on vielä toistaiseksi plussanpuolella, niin annoin itselleni luvan vielä jatkaa. Vaikka tekniikkani kuuluukin sarjaan "Väärin sammutettu".
Älä ny Markku hulluja puhu! Juuri tästähän jo sanoin, et jos piirrokset menee "maksavalle yleisölle", kuten asian ilmaisit, ja asiakas on tyytyväinen ja nähtävästi tekijäkin aivan riittävästi (pankkitili yhä plussalla?), niin onko sillä tyylillä mitään väliä? Minun mielestä tuo, mitä sun kotisivujen pääsivuilla sanotaan (että miksi sanaristikoiden kuvat eivät voisi olla persoonallisempia ja humoristisempia tai jotain sinnepäin...) on jo itsessään hieno toimintaperiaate. Sitä paitsi se tekee töistäsi paremmin myyviä, kuin mitä "oikea" (äh... ei ole mitään oikeaa...) tussaustyyli koskaan varmaan tekisi... Ja mitä väliä sillä siis lopulta on, jos tiettyjen tekeleiden motiivina on raha? Silloin tekijä on tyytyväinen, kun tili on yhä plussalla, kuten Markku totesikin. Tietenkin on ihan järkevää pitää myös maine ennemmin plussan kuin miinuksen puolella, joten jonkinlainen kompromissi ja tasapaino näissäkin töissä on löydettävä. Tätä tarkoitin sillä, että tuollaisissa töissä on tärkeintä, että asiakas on tyytyväinen ja tekijä vähintään sen verran, että uskaltaa päästää työn käsistään. Taiteellisemmat ambitiot ovat asia erikseen ja niille pitää varata aikaa, resursseja ja sopivia ja "oikeampia" tekniikoita silloin, kun on niiden aika...
En muista, olenko aiemmin puhunut tästä, ehkä olen, mut mulla on aika hyvä esimerkki tästä musiikin puolelta. Ainakin omasta mielestäni. Alanis Morissette. Olen seuraillu tytsyn uraa jonkin verran ja lukenut ja kuunnellu sen haastatteluja ja tällä ammattilaisella oli alusta alkaen selvää yksi asia: Joskus täytyy elämässään tehdä vähän epämieluisampia asioita, päästäkseen tekemään lopulta sellaista, joka tuo sen tyydytyksen, mitä intohimoltaan janoaa... Ja tämä on asia, joka tuntuu ohjanneen tämän artistin valintoja läpi elämän. Morisette teki tietoisesti aluksi sellaista musaa, josta enemmistön tiedetään pitävän. Koska se myy ja koska se, että se myy, se tietää paljon rahaa. Valtavirtahan ei tunnetusti koskaan ymmärrä taiteen tai edes hyvän päälle (kuunnelkaapa vaikka tämän hetkistä mitä hyvänsä top10-40 listaa), mutta siellä liikkuu kansa, joka ostaa. Viis kriitikoista tai kollegojen ja alan asiantuntijoiden mielipiteistä... Toisin sanoen, Alanis teki ensin musaa, mistä ei itse sen ihmeellisemmin välittänyt, mutta tiesi valtaväestön tykkäävän. Levythän menikin hyvin kaupaksi ja Morissettea soitettiin harva se päivä radiossa. Ja olivathan monet niistä jo silloin hyviä kappaleita. Alanis haki jo tuolloin juuri tuollaista kompromissia, että suuren väen on tykättävä, mutta sen tulee olla myös sellaista, että Alanis uskaltaa päästää sen markkinoille. Nyt monista voisi tuntua, että onko tytsy edes hengissä enää, kun ei siitä paljoakaan ole kuulunu. itse asiassa Alanis tekee nykyisin parempaa musaa kuin koskaan ennen, mutta nykyisin sellaista, joka ei uppoa enää tusinajuntteihin. Eli tavalliseen taatelintallaajaan 8). Vain Alanis-fanit ja hänen uraansa seuranneet ovat yhä tietoisia siitä, että mimmi yhä laulelee ja levyttää. Alanis Morissettea soitetaan meikäläisissä radioissa enää harvoin, joissakin aiemmissa ei enää ollenkaan. Alanis ei ole enää suuri nimi Suomessa, eikä sitä näy listoilla. Monissa muissa maissa on sama tilanne. Silti hän on sanonut olevansa onnellisempi kuin koskaan. Ja juuri siksi, ettei hänen enää tarvitse nuolla kenenkään persettä saadakseen elantonsa. Nyt hän on kuulemma valmis tekemään, mitä juuri hän on aina halunnut tehdä ja tuloksena on mimmin uusin levy, joka on ainakin mun mielestä täydellinen masterpiece. Se, jos mikä on täynnä sisältöä, ajatusta... taidetta. Alanis on sanonu yhessä haastattelussa, että kun hän teki useita vuosia noita keskitason levyjä, jotka kuitenkin myi hyvin, hänellä on vihdoin riittävästi rahaa toteuttaa puhtaasti itseään. Enää ei tarvitse ajatella, että tämän on oltava myyvä. Että tämän olisi upottava ihmisiin, jotka eivät tajua hyvästä musiikista mitään. Eli valtaväestöön... Tehtyään siis aikansa "paskaa" (sekin on mun mielestä parempaa kuin suurin osa valtavirtapop-rock-musiikista...), hän voi vihdoinkin omistautua varakkuutensa turvin kehittelemään omia ideoitaan, tyydyttämään omia ambitioitaan ja etsimään omia taiteellisia rajojaan. Hän on nyt mielestään riittävän rikas (voitteko kuvitella?! Löytyy yhä ihmisiä, jotka tietävät, milloin he ovat riittävän rikkaita!) keskittyäkseen täysin itselleen ja omanlaiselle musiikille. Sille, mikä tulee suoraan neidin sydämestä... Ei tarvii enää kuunnella levypomoja eikä ostavia asiakkaita. Voi tehdä sitä mitä todella haluaa...
Aika pitkä pohjustus... mut mun mielestä sama juttu pätee aika monessa asiassa. Myös sarjakuvien tekemisessä. Jos sarjakuvilla haluaa elää, on hyväksyttävä se tosiasia, että sarjakuvien massaostajat ovat siellä, missä ei ymmärretä sarjakuvista mitään. Sitten kun Markku Mäkelä on tehnyt töitä niin, että hän voi ottaa muutaman vuoden sapattivapaan, on aika piirtää sellaista, joka tulee suoraan Markun sydämestä... Siiihen asti, kun sellaiseen ei ole varaa, on tehtävä rahaa. Jos se tulee sarjakuvista ja kuvittamisesta, on pidettävä huoli siitä, että se myy. Eikä se aina ole se lopputulos, joka tulee taiteilijan sydämestä...
Ja juuri tästä syystä minä työstän tällä hetkellä enemmän ns. mainstream-sarjakuvaa kuin mitään muuta. Jotta voisin EHKÄ JOSKUS potentiaalisesti tehdä jotain sellaisia sarjakuvia, mitä kaikkein eniten pohjimmiltani haluaisin tehdä. Tunnustan kuitenkin olemassaolevat realiteetit. Sellainen sarjakuva, jota haluaisin tehdä, ei myy. Ei ainakaan Suomessa. Ja ulkomaille ei ole rahkeita eikä uskallustakaan ilman nimeä. Turha siitä on ostavaa kansaa syyttää arvostuksen puutteesta, jos ne ei osta fantasiaa tai seikkailuja. Turha on kustantajia mollata siitä, että heillä tuntuu olevan ainoa hyväksytty linja tämä huumori-/ihmissuhdesarjakuva. Se nyt valitettavasti eniten tässä genressä kiinnostaa valtaväestöä ja valtaväestöltä se raha tulee. Ja raha on se, joka kustantajia kiinnostaa. Harva nyt hommaa haluaa tehdä puhtaasti hyväntekeväisyyspohjalta tai kulttuuritekojen ja selkääntaputusten takia. Raha se on edelleen, joka lopulta sanoo viimeisen sanan. Tehkää sarjakuvia, jotka myy, jotta teillä on myöhemmin varaa tehdä kuvia, joiden myynnillä ei ole väliä. Sen toinen vaihtoehto on jättää koko touhu harrasteluksi, tehdä työkseen jotakin muuta ja piirrellä sitten vapaa-aikana, joilloin muut ovat kalassa, sauvakävelemässä... makuuhuoneen puolella...
Älä siis Markku turhaan masennu meidän tyylillisistä oikeaoppisuuskeskusteluista. Tärkeintä on ehdottomasti se, että saat vuokrasi joka kuukausi maksettua ja lapsesi ja vaimosi ja koirasi ja akvaariokalasi ruokittua... Millään muulla ei lopulta ole väliä... Toimeentulolla on aina väliä...
Keskity taiteeseen sitten, jos vielä kaiken tuon jälkeen jää aikaa ja resursseja. Niin ne muutkin tekee. Minäkin...
Kiitokset Kaltsulle rakentavasta palautteesta... Lainatakseni muutamia tämänpäivän realitysarjojen kliseisintä ja ärsyttävintä lausetta: We have a connection...
