Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Toimintasarjakuvat => : Gothicus 28.11.2008 klo 16:34:01
-
Sarjakuvat, kirjat, elokuvat ja telkkarisarjat vilisevät tyyliltään hyvin erilaisia vampyyrihahmoja. Joskus nuo pistäväkatseiset elävät kuolleet kuvataan sofistikoituneiksi ja eleganteiksi miehiksi tai naisiksi. Joissakin kuvauksissa vampyyri on puolestaan lähes eläimen kaltainen groteski hirviö.
Minkälaista vampyyrihahmoa te pidätte kiinnostavimpana ja miksi? Bela Lugosin edustaman eksoottisen herrasmiesvampyyrin päivitettyinä versioina voisi pitää esimerkiksi Anne Ricen kirjoissa esiintyviä, läpi ihmiskunnan historian matkaavia tyylitietoisia vampyyrihahmoja, joille omasta kuolemattomuudesta ja ikuisen "elämän" tarkoituksettomuudesta on tullut taakka. F.M. Murnaun Nosferatu edustaa vampyyrikulttuurin hirviömäisempää haaraa, jolta puuttuvat kaikki Transilvanian kreiville ominaiset hiusöljyn tuoksuiset keikarimaneerit. Tämän vampyyrirodun edustajat löysivät myöhemmin tiensä mm. suoraan videolevitykseen päätyneisiin roskaelokuviin ja televisiosarjoihin.
Mielenkiintoisimmat vampyyrihahmot löytynevät ehkä kuitenkin eri maiden vanhoista mytologioista ja vampyyrejä käsittelevistä kansanperinteistä. Piirteitä näistä eri maiden vampyyriperinteistä voi tietysti löytää myös populaarikulttuurissa kulkevista yön yksinäisistä.
-
Äh, piti aloittaa mainostus kunnolla vasta ensimmäinen päivä joulukuuta, mutta pakko se on tässä mainita. Vampires of Finland aloittaa ensi vuoden tammikuussa ilmestymisensä. Ilmestyy joka kuukausi.
Mutta tästä lisää tietoa viikonlopun aikana tuolla MKKEntertainment-ketjussa.
Vampyyriaiheinen mainosvideo:
http://www.youtube.com/watch?v=iK_wceSQ_aE (http://www.youtube.com/watch?v=iK_wceSQ_aE)
-
F.M. Murnaun Nosferatu edustaa vampyyrikulttuurin hirviömäisempää haaraa, jolta puuttuvat kaikki Transilvanian kreiville ominaiset hiusöljyn tuoksuiset keikarimaneerit. Tämän vampyyrirodun edustajat löysivät myöhemmin tiensä mm. suoraan videolevitykseen päätyneisiin roskaelokuviin ja televisiosarjoihin.
Marcus Sedwickin nuorille suunnatussa kauhuromaanissa "Miekkani laulaa" ammennetaan myös hirviömäisemmästä vampyyriperinteestä. Ei mikään mestariteos, mutta paikoitellen aika hyytävää luettavaa kuitenkin. Lisäksi englantilaisen Kim Newmanin "Anno Draculassa" osa vampyyriporukasta kuuluu tähän vastenmielisempään osastoon, josta on vaikea löytää minkäänlaista seksuaalista vetovoimaa.
Vampyyrit taisivat saada sliipatumpaa luonnetta vasta 1930-luvun Dracula-filmatisointien aikaan (Bela Lugosi), ja huippuunsa kai tämä suuntaus jalostettiin Ann Ricen toimesta. Myös tällä hetkellä helkkarin suositun Stephanie Meyerin "Houkutuksen" Edward Cullen edustaa tätä romantisoitua vampyyrijengiä.
-
Lisäksi englantilaisen Kim Newmanin "Anno Draculassa" osa vampyyriporukasta kuuluu tähän vastenmielisempään osastoon, josta on vaikea löytää minkäänlaista seksuaalista vetovoimaa.
Tuo seksuaalisuuden liittyminen vampyyrikuvastoon on mielenkiintoinen aihe. Jo Lugosin tulkinta kreivistä oli omalle ajalleen rohkea suorasukaisen seksuaalisuutensa vuoksi. Myöhemmissä kuvauksissa sama seksuaalinen lataus on viety jopa pornahtavuuteen saakka. Juuri nämä yliseksualisoidut vampyyrit ovat mielestäni, kaikessa mauttomuudessaankin, sitä mielenkiintoisinta kauhukertomusten vampyyrikuvastoa. Siis tietysti niin kauan, kun se on tehty edes suht tyylikkäästi. Elementit, joilla ei luulisi olevan mitään tekemistä toistensa kanssa. Kauhun ja seksin outo liitto.
-
Vampyyreistä tuli muuten mieleen se, että Bram Stokerin "Draculasta" on tehty lukemattomia erilaisia sovituksia, mutta aika harva niistä on ollut erityisen uskollinen romaanille.
Sarjakuvan puolella on ehkä tehty tässä suhteessa pätevin tulkinta - tai ainakaan tältä istumalta ei mieleen tule mitään Dick Giordanon ja Roy Thomasin "Stoker's Draculan" (Marvel, 2005) päihittävää.
Tuo seksuaalisuuden liittyminen vampyyrikuvastoon on mielenkiintoinen aihe. Jo Lugosin tulkinta kreivistä oli omalle ajalleen rohkea suorasukaisen seksuaalisuutensa vuoksi. Myöhemmissä kuvauksissa sama seksuaalinen lataus on viety jopa pornahtavuuteen saakka.
Lugosin pönöttämistä on nykymittapuun perusteella vaikea nähdä kovin seksuaalisena, mutta sitäpä se taisi olla 1930-luvulla. Peter von Bagh kirjoittaa "Tähtien kirjassa" seuraavasti:
On tuskin yllättävää, että hänestä tuli pian omituisten kulttien kohde ja että hän sai huiman määrän ihailijapostia, niistä 97% naisilta...
Christopher Leen ja Hammer-lafkan vampyyrileffoissa seksi oli sitten jo näyttävämmin läsnä, ja vampyyrin uhriksi joutuvien naisten ilmeet ja voihkaisut kertovat jo ihan kaiken tarpeellisen - puhumattakaan sitten 70-luvun alussa julkaistusta "Vampire Loversista" (olisiko esitetty täällä nimellä "Kuolleiden intohimot" tai jotain siihen suuntaan?), jossa aika hienovaraisesti tyttöjen välistä ystävyyttä kuvanneesta J. Sheridan Le Fanun "Carmilla"-novellista oltiin tehty pehmopornahtava, paljailla rinnoilla mässäilevä kauhuelokuva.
-
Mielestäni vampyyrien moninaisuuta on kuvattu viime aikoina ehkä monipuolisemmin kuin koskaan aiemmin. Tyypit eivät tunnu rajoittuvan enää pelkästään herrasmiehiin ja hirviöihin vaan joukkoon on tuotu lähes kaikkea mahdollista.
Itse olen kokenut kiinnostavimmiksi tapauksiksi Glenn Standringin ohjaaman Perfect Creature elokuvan jossa vampyyrismistä on muodostunut uskonto sekä Howard Chaykinin & David Tischmanin Bite Clubin jonka raadollisessa maailmassa hedonistinen vampyyriperhe DelToro johtavaa Miamia rautaisella otteella. Kuin Kummisetä kulmahampailla, seksillä ja huumekaupalla.
Myös vielä suomessa tuntemattomampi Alan Ballin uutuussarja True blood ottaa aivan oman suuntansa. Sarjan pääosassa oleva vampyyri Bill on jo niin kertakaikkisen tavis että kaupungin punaniskat varastavat shown täysin jättäen hahmon naksuttelemaan hampaitaan taustalle.
Mutta sinähän se hienous onkin. Jokaiselle jotakin. Olen kokenut viime vuosina kovin rasittavaksi sen että katsojalla/lukijalla/pelaajalla odotetaan olevan kultakalan keskittymiskyky ja asioita täytyy aina viedä vain pidemmälle ja pidemmälle. Vampyyreille se on onneksi ollut siunaus. Myönnetään, olen rakastanut näitä hirviöitä vaahtosammuttimen kokoisesta mutta alkoi silti minullakin jo tulla raja vastaan ikuisten kliseiden kanssa. En jaksaisi millään odottaa mihin tästä vielä edetään, vampyyreille on epäilemäti tulossa mielenkiintoinen vuosikymmen.
-
Kuten osa kvaaklaisia tietää minä pidin Charlaine Harriksen kirjojen Bill vampyyristä suuresti juuri koska on banaalin tavallinen eikä übervampyyrijumala.
Kirjat toimivat paremmin kuin niihin pohjaava True blood-sarja, joka sekin on hyvä.
Vampyyrejä on kieltämättä isketty jommankumman allegorisuuden kliseearkkuun Van Helsingin vaarnan voimalla.
Sarjakuvapuolella itselle kiinnostavimpia ovat olleet hienon Life sucks sarjiksen kaarti, Trillon ja Risson Boy Vampire ja Preacherin räkäinen Cassidy.
Näistä yksikään ei lukeudu siihen ärsyttävien gootiposeeraajien joukkoon(kiitos Anne Rice), jotka ovat jotakuinkin yhtä paljon uhkaavia ja pelottavia hahmoja kuin Pelle Hermanni.
No, osa voi päästä Kepukan tasolle. Juuri ja juuri.
Mielenkiintoisimpia ovat ne joissa mennään erilaiseen vampyyriyteen. sarjakuvista ei heti tuel esimerkkiä mieleen, mutta elokuvista mm. Wisdom of crocodiles muistaakseni Krokotiilin kyyneleet ja elokuva life force, varsinkin japaniversio jonka alku on puolituntia pidempi ja juonessa enemmän tolkkua.
Vampyyrien seksuaalisuudesta on kirjoitettu useampikin kirja. Itseen on niin hirviönä kuin metaforana libidosta uponnut ihmissusi.
Mutta kulmahampain varustetuissa veikoissa ja tyttölapsissa on yhä materiaalia lukuisiin eri tulkintoihin.
-
Howard Chaykinin & David Tischmanin Bite Clubin jonka raadollisessa maailmassa hedonistinen vampyyriperhe DelToro johtavaa Miamia rautaisella otteella. Kuin Kummisetä kulmahampailla, seksillä ja huumekaupalla.
Chaykinin ja Tischmanin "Bite Club" oli periaatteessa ihan näppärä rikostarina, mutta minusta vampyyrielementti ei tuonut tarinaan mitään lisäarvoa. Henkilöt olisivat voineet olla yhtä hyvin niitä perinteisiä amerikanitalialaisia gangstereita tai vaikka puutarhatonttuja.
Sarjakuvapuolella itselle kiinnostavimpia ovat olleet hienon Life sucks sarjiksen kaarti, Trillon ja Risson Boy Vampire...
"Life Sucks" oli pahuksen hyvä kaikessa arkirealismissaan (Ann Ricen täydellinen vastakohta, väittäisin), mutta mimmoinen tapaus tuo "Boy Vampire" mahtaa sitten olla?
-
John Ajvide Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen-teoksessa (kirja+leffa) vampyyri on 12-vuotias tyttö, joka elää 1970-lukuisessa ruotsalaislähiössä.
Vampyyreissä mua eniten häiritsee se, kun niistä tehdään automaattisesti hirviöitä. Uskottavampaa on valintateoria: on joko kuoltava, tai jatkettava elämäänsä elävänä kuolleena, ja hyväksyttävä itsensä tappajana. Näin on esim. tuossa Lindqvistin teoksessa.
-
"Life Sucks" oli pahuksen hyvä kaikessa arkirealismissaan (Ann Ricen täydellinen vastakohta, väittäisin), mutta mimmoinen tapaus tuo "Boy Vampire" mahtaa sitten olla?
Euroopalainen sarjakuva, saatavilla neljänä SAFn albumina.
Boy vampire kertoo kahden vampyyrin tarinan joiden vihanpito on kestänyt faaraoiden egyptista asti.
Toinen oli faaraon poika mutta vallanhimoinen aatelisnainen havitteli valtaa keinoja kaihtamatta.
toinen on ollut ~10-11-vuotias ja toinen noin 25 vuotias vamppi vampyyri vuosisatojen ajan.
ann rice on hyvin kaukana näistä kahdesta olennosta.
Trillon teksti on inhimillistä, raadollista ja herkkää ja Eduardo Risson mustavalkoinen sykähdyttävä taide on monille tutuinta 100 bullets sarjasta ja suoraan sanottuna sellasta että Frank Millerin Sin city jää taa.
Doc pitäisi varmaan myös juuri tästä samasta syystä.
Itsekin suosittelen Låt den rätta komma in-kirjaa, elokuvakin pyöri jopa Turun Hurme-leffa-festarilla mutta tietenkin juuri Necrocomiconin kanssa yhtä aikaa.
-
Toinen sietämätön asia on keskenään taistelevat vampyyriklaanit, ja "vuosisatoja kestänyt vihanpito". Voi jessus.
-
Toinen sietämätön asia on keskenään taistelevat vampyyriklaanit, ja "vuosisatoja kestänyt vihanpito". Voi jessus.
Boy vampiressa tähän on looginen syy: vampyyreja on tasan kaksi. Ja kun toinen seivästytti sinut rooman valtakunnan aikaan ei paljoa haittaa polttaa toinen "noitana" inkvisition aikaan jne.
Boy vampiressa myös käsitellään vampyyrien seksuaalisuutta hyvin. Jos toinen on saanut reittä pitkin kaiken miehiltä jo ennen muutostaan mutta toinen on kasvanut aikuiseksi kaikin muin tavoin paitsi fyysisesti...
en Docista tiedä, minä kantaisin kaunaa kevyesti muutaman vuosisadan.
-
Chaykinin ja Tischmanin "Bite Club" oli periaatteessa ihan näppärä rikostarina, mutta minusta vampyyrielementti ei tuonut tarinaan mitään lisäarvoa. Henkilöt olisivat voineet olla yhtä hyvin niitä perinteisiä amerikanitalialaisia gangstereita tai vaikka puutarhatonttuja.
"Life Sucks" oli pahuksen hyvä kaikessa arkirealismissaan (Ann Ricen täydellinen vastakohta, väittäisin), mutta mimmoinen tapaus tuo "Boy Vampire" mahtaa sitten olla?
Kuten todettua, jokaiselle jotakin. Itse rakastin Bite Clubia mutta Life Sucks oli vain "ihan kiva".
Toinen sietämätön asia on keskenään taistelevat vampyyriklaanit, ja "vuosisatoja kestänyt vihanpito". Voi jessus.
Älä nyt, mitäpä muuta sitä tekisi ikuisella elämällä kuin taistoisi niitä muita kuolemattomia vastaan. Tai kititsisi kuinka kamalaa on elää verellä. Tai tappaisi neitsyitä niin kauan että ihmislaumat tappavat sinut. Olen jo pitkään epäillyt että vampirismiin liittyy se että aivot jotenkin surkastuvat.
Boy Vampireen ilmeisesti pitää tutustua. Kuullostaa kerrassaan hilpeältä tappokisalta.
-
Uruguaylaissyntyinen Alberto Brecca otti vampyyrit käyttöön kuvatakseen nykymaailman häijyyttä teoksessa Dracula, Dracul, Vlad?, Bah.... Hänen vampyyrinsä vaeltaa nykymaailmassa sapuskaa etsimässä, mutta modernin kidutustilanteen kohdattuaan vereen kyllästyneenä pakenee kirkkoon.
(http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=dlattach;topic=10690.0;attach=10878)
-
Itsekin suosittelen Låt den rätta komma in-kirjaa, elokuvakin pyöri jopa Turun Hurme-leffa-festarilla mutta tietenkin juuri Necrocomiconin kanssa yhtä aikaa.
Ja jäi sen takia näkemättä ja senkin kun sen piti tulla yleiseen levitykseen, ensi-ilta myöhemmin. Tuli, juu. Mutta ei Turkuun. Kun elokuvatarjontaan tässä kaupungissa tuli monopoli, ohjelmisto meni paljon huonommaksi. Tämä olisi ollut ainoa tällä hetkellä kiinnostava leffa, mutta ei saavu tänne peräkylään. Eipä tainnut kyllä olla muualla kuin Hesa-Tampere. Tulisko myöhemmin? Alanko haluta pois Turusta?
Timo
-
Tämä olisi ollut ainoa tällä hetkellä kiinnostava leffa, mutta ei saavu tänne peräkylään. Eipä tainnut kyllä olla muualla kuin Hesa-Tampere. Tulisko myöhemmin? Alanko haluta pois Turusta?
Olet aina tervetullut Tampereelle! No mutta, ei Ystävät hämärän jälkeen ole mikään kummoinen elokuva. Huonoa näyttelemistä ja ponnettomia kohtauksia. Kummallisen verinen nuorisoelokuvaksi. Kirja on varmasti monta kertaa parempi kokemus (en itse ole lukenut, mutta harkinnassa).
-
Yksi mitä on käsitelty vähän ylipäätään on vampyyrien ja uskonnon suhdetta paitsi judeokristillisessä ja silloinkin epämääräisen Dennis Wheatley-tyylisesti puoliksi valkoista magiaa puoliksi dogmaattista katolilaisuutta, mikä on...joskus vähän vaivaannuttavaa.
Dan Simmonsin Yön lapsethan ottaa tässä selkeän pesäeron ja itse olen kehitellyt pöytälaatikossa paria vampyyritarinaa joissa tämä puoli nostetaan esiin ei kuitenkaan kristinuskon kautta.
muutenhan ainoa selkeämpi esimerkki aiheesta on se klassikko Pelottomat vampyyritmetsästäjät, eli anteeksi mutta hampaanne ovat niskassani -elokuvasta.
-
Itse olen goottihenkinen niin mieleltä, sydämeltä kuin pukeutumiselta. Vampyyrit tulee siinä sivussa musiikissa, kirjoissa, telkkarista ja tietysti sarjakuvista :)
Mutta siinä se ja nyt keskityn omiin suosikkeihin missä on vampyyreja:
Anne Rice:n vampyyri kirjat (joita luen suomeksi) sekä filmatisoinnit.
True Blood on aika uusi suosikkini. Canalilta seuraan tuota sarjaa ja vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Vanhat herrasmies vampyyri leffat on mielestäni kiinnostavia. Kuten Dracula ja kumppanit.
Mangassa ja Animessa on omat vampyyrinsä. Trinity Blood, Vampire Hunter D, Hellsing, Model suomennettuina ovat omassa hyllyssä kerättävänä. Myös Chibi Vampire, Vampire Doll: Guilt Na-Zan, Rosario+Vampire.
Muita vampyyriaiheisia aasialaisia: Vampire Knight, Vampire Princess Miyu.
-
Yksi mitä on käsitelty vähän ylipäätään on vampyyrien ja uskonnon suhdetta paitsi judeokristillisessä ja silloinkin epämääräisen Dennis Wheatley-tyylisesti puoliksi valkoista magiaa puoliksi dogmaattista katolilaisuutta, mikä on...joskus vähän vaivaannuttavaa.
Dan Simmonsin Yön lapsethan ottaa tässä selkeän pesäeron ja itse olen kehitellyt pöytälaatikossa paria vampyyritarinaa joissa tämä puoli nostetaan esiin ei kuitenkaan kristinuskon kautta.
Osuit naulan kantaan, Curtvile! Vampyyrien ja uskonnon suhde on toooodella mielenkiintoinen ja vähän käsitelty aihe. Jostain syystä mieleeni pälkähti Rolling Stonen loistava kappale Sympathy For The Devil ja siinä vähän mukaillen sivuttu ajatus siitä, kuinka esimerkiksi nyt vaikka vanhoilla vampyyreilla on ollut mahdollisuus seurata vierestä aitiopaikalta uskontojen syntyhetkiä, samoin kuin varmasti joidenkin sellaisten sammumistakin.
Toivottavasti kehittelemästäsi vampyyritarinasta kuullaan vielä jossakin muodossa, kunhan saat sen valmiiksi.
-
Kiitoksia Claudius, sain viestistäsi inspiraation kuunnella pitkästä aikaa rollareita, ai nannaa :D
Yksi Curtvilen vampyyri käsiksistä on ollut minulla työn alla ikiajat, toivossa on hyvä elää että tulisi joskus valmistakin..
Juuri uskonnon ja vampirismin välise suhteen kiinnostavan käsittelyn takia varmasti pidinkin perfect creaturea niin vaikuttavana. elokuvalliset ansiothan tekeleellä ei ole huimat mutta idea vampyyreistä erillisenä rotunaan josta on luotu valtauskonto on juuri niin kieroutunut että iskee minuun kuin metrin leka.
onko kukaan muuten sattunut lukemaan Tim Seeleyn loaded bible:jesus vs. vampires sarjakuvaa? Siinä ainakin käsitellään aihetta vampyyrit ja kristinusko aivan hillittömällä tavalla. Mitä mahdollisuuksia jää vampyyreille kun jopa jeesuksen sylki on pyhää vettä :laugh:
-
Abel Ferraran elokuva The Addiction on ehdottomasti katsomisen arvoinen erilainen vampyyrielokuva. Sen vampyyrit muistuttavat lohduttomia narkomaaneja, jotka haahuilevat öisessä suurkaupungissa etsiskellen seuraavaa "annostaan". Elokuvassa honottaa omalla hiljaisella psykopaatin äänellään myös loistavaakin loistavampi näyttelijä Christopher Walken.
-
onko kukaan muuten sattunut lukemaan Tim Seeleyn loaded bible:jesus vs. vampires sarjakuvaa?
Joo, ihan jees juttuja nuo pari Loaded Bibleä oli. En kuitenkaan sen ihmeemmin innostunut niistä.
-
Kotimaisiakin vaihtoehtoja on.
Kari Nenosen Noitaroviokokoelman tarina Ruumisarkkubuumi (on myös sarjakuvana Amok-albumeista yhdessä, muistaakseni järjestyksessään toisessa.Piirtäjänä Jari Rasi) ja armoitettu Boris Hurtta käsitteli ikiaikaisia olentoja esikoisromaanissaan Elävien ja kuolleiden kesä.
Sarjakuvapuolellahan vampyyreja on käsitelty mielenkiintoisesti useampaan otteeseen. Itse pidin kyllä Loaded Bible-jutuistakin mutta hilpeimpiä ovat ne joissa on kiertoilmauksia kuten Morbius joka on vampyyri mutta ei oikea vampyyri mutta on vampyyri.... kyllä sattuu päähän minuakin.
Mutta teknologisia vampyyreja on muutoin suhteellisen vähän.
Tulevassa marvel zombies-sarjan (joko kolmas tai neljäs) minisarjassa käsitellään juuri suurta filososfista kysymystä: jos vampirismi ja zombius ovat tarttuvia mitä käy kun vampyyri puree zombia tai zombie vampyyriä?
Vamppyyrien ystäviä kehotetaan myös seuraamaan lähipäivinä erästä toista kvaak-ketjua Kvaakin joulukalenteri (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,10692.0.html)
-
Tulevassa marvel zombies-sarjan (joko kolmas tai neljäs) minisarjassa käsitellään juuri suurta filososfista kysymystä: jos vampirismi ja zombius ovat tarruvia mitä käy kun vampyyri puree zombia tai zombie vampyyriä?
Idea on selvästi pöllitty runsaan kymmenen vuoden takaisesta Paasikivi-Opiston videolinjan elokuvakäsikirjoituksen lopputyöstäni Zompyyri ja Vambien Kosto. Pitäis vaatia miljoonakorvauksia!
Kiinalaisia tasajalkaa hyppiviä vampyyreitä ei oo vissiin vielä mainittu. Silkkaa neroutta, vaikkeivät juuri kauhua herätäkään.
-
Osuit naulan kantaan, Curtvile! Vampyyrien ja uskonnon suhde on toooodella mielenkiintoinen ja vähän käsitelty aihe.
Joskus mietiskeltiin tuttavaporukalla, että kuinka ihmeessä ristiä kavahtavat vampyyrit voivat liikuskella hautausmaalla suuremmitta ongelmitta. Lieneekö sitten niin, että kyse on ensisijaisesti ristiä pitelevän ihmisen uskosta ja sitten vasta itse symbolista?
...vanhoilla vampyyreilla on ollut mahdollisuus seurata vierestä aitiopaikalta uskontojen syntyhetkiä, samoin kuin varmasti joidenkin sellaisten sammumistakin.
"Oh, please. If every vampire who said he was at the crucifixion was actually there, it would have been like Woodstock. I was actually at Woodstock. That was a weird gig. I fed off a flower person, and spent the next six hours watching my hand move..." (Spike, "Buffy the Vampire Slayer")
-
Joskus mietiskeltiin tuttavaporukalla, että kuinka ihmeessä ristiä kavahtavat vampyyrit voivat liikuskella hautausmaalla suuremmitta ongelmitta. Lieneekö sitten niin, että kyse on ensisijaisesti ristiä pitelevän ihmisen uskosta ja sitten vasta itse symbolista?
Itseäni jotkut vampyyrikliseet eivät kauheasti miellytä ja tuo ristien kavahtaminen kuuluu niihin. Yksi syy siihen on juuri tuo mainitsemasi ristiriita. Selityksesi ristiä pitelevän ihmisen uskon vaikutuksesta oli kuitenkin niin hyvä, että olen ehkä jopa valmis tarkistamaan aikaisempaa mielipidettäni. Valkosipulilööperi ja puuvaarnat ovat myös tuntuneet aina jotenkin heppoisilta. Auringon kavahtaminen kuuluu tietysti asiaan ja on keskeistä vampyyritarustoa.
Jostain vampyyriantologiasta (jonka nimeä en tähän hätään muista, enkä pysty mistään tarkistamaan) luin vampyyreista, jotka eivät varsinaisesti juoneet uhriensa verta, eikä päivänvalokaan muistaakseni ollut heille mikään kauhistus. Pelkällä läsnäolollaan he kykenivät kuitenkin imemään ihmisten elämänvoimaa itseensä. Hiljalleen heidän uhrinsa, nuoret ja terveet ihmiset, sitten kuihtuivat pois ja kuolivat. Aika valjua porukkaa, enkä oikein innostunut tuosta vampyyritulkinnasta.
-
No mutta, ei Ystävät hämärän jälkeen ole mikään kummoinen elokuva. Huonoa näyttelemistä ja ponnettomia kohtauksia. Kummallisen verinen nuorisoelokuvaksi. Kirja on varmasti monta kertaa parempi kokemus (en itse ole lukenut, mutta harkinnassa).
Okei, piti sitten mennä Helsinkiin kattomaan. Kyllä se oli ihan kelpo feature. Kirjaan verrattuna varsin laiha, mutta hankala mennä moittimaan, kun käsikirjoituksen teki kirjailija itse. Monta asiaa siitä on pitänyt mennä karsimaan, aika ymmärrettävästi, joko ajan ja tilanpuutteen vuoksi tai arkaluontoisuuden takia. Esim. pedofilia-viittaukset ovat poissa ja paljon muutakin on tiputettu pois tai mutkia on vedetty suoriksi (sivuhenkilöt ajatuksineen jäävät taustalle). Yleisfiilis on saatu pidettyä, mutta kirja on rankempi. Harmi sinällään, koska mielestäni siinä olis ollu varaa vähän rohkeampaankin lähestymistapaan. Muuten OK. Lähiö-elämä oli 80-luvulla Suomessakin juuri tällaista. Vampyyri ei tehnyt siitä yhtään ahdistavampaa. Ehkä päinvastoin. Ajatuksia herättävä.
Timo
-
Vampyyreja on tosiaan moneen makuun.
Zudacomicsista löytyy Juliette :huonoin vampyyri koskaan (http://www.zudacomics.com/node/963) ja
Veren metsästäjä (http://www.zudacomics.com/node/592)
-
Sain lopultakin katsottua elokuvan Van Helsing. Leffan poninhäntäinen Kreivi Dracula, eli näyttelijä Richard Roxburgh, oli varsinainen pohjanoteeraus vampyyriksi ja mm. se teki elokuvan katsomisesta piinallisen koettelemuksen. Jopa niin piinallisen, että jouduin katsomaan elokuvan puolen tunnin pätkissä ja pitämään pätkien välissä noin vuorokauden mittaiset tauot. En silti antanut periksi, vaan kahlasin koko rainan loppuun käytettyjen autojen kauppiaan oloisesta Draculasta huolimatta. Ilman niitä huikaisevia vampyyrittaria, olisi elokuva jäänyt varmasti kokonaan katsomatta. Ne olivat upeita. Roxburghilta ehdottomasti karismattomin, mielenkiinnottomin ja puolivillaisin vampyyritulkinta, mitä nyt äkikseltään tulee mieleen.
Kivikasvojen Georg Dolivon tulkitsema Dracula (Lepakkolinna, 1980) on muuten puolestaan aivan huippu!
-
Sain lopultakin katsottua elokuvan Van Helsing. Leffan poninhäntäinen Kreivi Dracula, eli näyttelijä Richard Roxburgh, oli varsinainen pohjanoteeraus vampyyriksi...
Jopa Summerissa näytetyn Teinidraculan iskä-Dracula, Keith-Lee Castle, oli paljon parempi!
-
Luin eilen Elaine Leen käsikirjoittaman "Vamps" -albumin. Sarjakuvassa otettiin kantaa muun muassa tuohon edellä käsiteltyyn ristidilemmaan: vampyyriviisikko ei ollut moksiskaan uskonnollisista symboleista ellei sellaista kantanut ihminen todella uskonut niiden voimaan.
Elaine Lee kuvasi omat vampyyrinsa itsenäisiksi naispuolisiksi hahmoiksi, jotka toimivat aktiivisesti, eivätkä ole perinteisen kauhuviihteen "Draculan morsiamia", jotka saavat maistaa vaarnaa tarinan puolivälissä. Myös yleensä näissä kuvioissa tuttu lesbolainen aspekti oli jätetty kokonaan pois, vaikka seksi oli muuten voimakkaasti läsnä: vampyyrit nauttivat miehistä, ja puremista kuvattiin hyvin seksuaalisena tapahtumana: "juuri noin, baby, anna minulle mitä minä haluan..."
Lee esitti sarjakuvansa jälkisanoissa myös mielenkiintoisen ajatuksen, jossa ajatus vampyyrin puremaksi joutumisesta rinnastettiin raiskausfantasiaan. En ole asiaa tullut koskaan ajatelleeksi, mutta onhan noissa kahdessa asiassa jotakin samankaltaista: molemmat tapahtuvat väkisin ja ovat väkivaltaisia tapahtumia, mutta koska kyse on fantasiasta, niin mukaan astuu myös nautinto.
-
Jopa Summerissa näytetyn Teinidraculan iskä-Dracula, Keith-Lee Castle, oli paljon parempi!
Aika "hirveä" ja "kammottava" Dracula hänkin silti on. Roxburghissa ja tuossa Castlessa on muuten jotakin samaa. En tiedä mitä, mutta jotakin. Ehkä se jokin liittyy heidän tapoihinsa tulkita, tai olla tulkitsematta, Draculaa?
-
Roxburghissa ja tuossa Castlessa on muuten jotakin samaa.
Niin on! Sen takia ko. herra mieleeni juolahtikin. Pitää toki muistaa, että toinen esiintyi miljoonabudjettileffassa ja toinen camp-humoristisessa lastensarjassa.
Kaikkein nolointa Van Helsingissa (Helsingissä?) oli silti se alun Mr. Hyde. Voi juku.
-
Roxburghilta ehdottomasti karismattomin, mielenkiinnottomin ja puolivillaisin vampyyritulkinta, mitä nyt äkikseltään tulee mieleen.
Jopa Summerissa näytetyn Teinidraculan iskä-Dracula, Keith-Lee Castle, oli paljon parempi!
Niin no, parodia sarjan tähteä on aika paha verrata tosissaan näyttelevään tähteen, mutta en voi kiistää. Van Helsingin Dracula näytti hienolta, mutta siitä puuttu karisma. Toki silti haluaisin kuulla teidän vertailukohteet. Vampires elokuvan Valek hahmo, Gary Oldmanin näyttelemä Dracula, Cristopher Leen Dracula ja Veren vangit elokuvan Brad Pittin tulkitsema paha poika ovat kutakuinkin onnistuneimmat, johon minä siis vamppyyreitä näyttelevien suoritukset elokuvissa suhteutan.
vampyyriviisikko ei ollut moksiskaan uskonnollisista symboleista ellei sellaista kantanut ihminen todella uskonut niiden voimaan.
Näin on vampyyri-mytologiassa ollut lähes aina, ja samaa on ideoitu monessa elokuvassakin, useimmiten ristin tehokkuus selliasenaan vielä torjutaan aina heti kättelyssä. Eihän risti ole kuin oudon näköinen plus-merkki, ellei siihen usko. Ja jollei johonkin usko, siihen ei liity symboliikkaa, ja se ei enää ole symboli. Valkosipuli torjutaan myös usein elokuvissa yms. niin, että vampyyrit eivät pidä sen hajusta, mutta ei se ole heille vaarallista.
Pyhä vesi ja seiväs ovat ainoat tunnetuimmista (huom. kun tein joskus esitelmää vampyyreistä, näitä löytyi lähes 50, niin monesta eri maasta.) tappo/torjunta keinoista joita ei ole kumottu.
Mielenkiintoisena "kliseenä" muuten:
Vampyyri-aiheisten tarinoiden yms. pääsääntö on, että vampyyri-myyttiin liittyviä juttuja voi poistaa, mutta niitä ei voi lisätä. Kirjoittamaton sääntö siis. Näin pysytään turvallisesti vampyyrimäisyydessä.
(Vamppyyri-mytologian perusteita varten suosittelen lukemaan Noidan käsikirja nimistä lapsille alunperin suunnattua, mutta nykyään todennäköisesti hurjista aiheista K15-18 merkinnän saava opas, jossa myös jonkinlainen katsaus Demoneihin ja haamuihin liittyvään mytologiaan. Se mihin ihmiset ovat oikeasti uskoneet joskus ja missä voi olla perää (en väitä että olisi), voi olla kiinnostavampaa kuin yksikään täysin keksitty kauhu-satu. Nimi on melko hämäävä, kun kirja kertoo aihepiiristä melko asialliseen/epälapselliseen ja puolueettomaan sävyyn.)
vampyyrit nauttivat miehistä, ja puremista kuvattiin hyvin seksuaalisena tapahtumana: "juuri noin, baby, anna minulle mitä minä haluan..."
Lee esitti sarjakuvansa jälkisanoissa myös mielenkiintoisen ajatuksen, jossa ajatus vampyyrin puremaksi joutumisesta rinnastettiin raiskausfantasiaan.
Näitä elementtejä on esiintynyt naispuolisten ja miespuolisten vampyyrien romantiikassa alusta asti. Useimmiten ne ovat vain peruskauraa, mutta Jalavan kustantamassa Ei vain verestä: Vampyyriantologia kirjassa Ellen Datlow esitteli kokoomissaan runoissa ja tarinoissa ainakin 2 runossa ja 1 tarinassa samaa tematiikka. Hiukka eri tyylisinä tosin.
Suosittelen tätä vuonna 1990 suomeksi julkaistua aikuisille suunnattua teosta kaikille, sillä siinä esitellään 15 vampyyritarinaa ja 2 runoa, jotka esittelevät vampyyri-aiheen erilaiset puolet. Kirjassa löytyy niin henkisiä voimia imeviä vampyyrejä, varsinais vampyyrejä, vampyrismistä kärsivä tyttö jne.
Julkaistiin Jalavan kauhsarja nro. 9:nä. Jos julkaisua ei tunnu löytyvän mistään suomeksi, niin eglanninkielinen alkuteos kulkee nimellä Blood is not enough: Vampireantology (1989)
Itse ostin teoksen kirjaston poistomyynnistä 50centillä, joten en tiedä, että onko teosta enää missään myynnissä, tai löytyykö sitä kirjastoista. Kirja on mielestäni sen verta tasokas, että näin jälkeenpäin olisin valmis maksamaan jopa useamman kympin. (Ehkä maksan tuon hinnan alkuteoksesta, joka minun on pakko hankkia, sillä olen jo 3 kirjan tarinaa hyödyntänyt bändimme kappaleissa.)
(Tässä vielä linkki kuvaan kirjasta: http://library.risingshadow.net/images/books/2636.jpg
P.S. Anteeksi että lipsu hiukka off-topiciin, mutta arvelin, että jotakuta voisi kiinnostaa saada aiheesta lisää irti.
-
Näin on vampyyri-mytologiassa ollut lähes aina, ja samaa on ideoitu monessa elokuvassakin, useimmiten ristin tehokkuus selliasenaan vielä torjutaan aina heti kättelyssä. Eihän risti ole kuin oudon näköinen plus-merkki, ellei siihen usko. Ja jollei johonkin usko, siihen ei liity symboliikkaa, ja se ei enää ole symboli.
Pyhä vesi ja seiväs ovat ainoat tunnetuimmista (huom. kun tein joskus esitelmää vampyyreistä, näitä löytyi lähes 50, niin monesta eri maasta.) tappo/torjunta keinoista joita ei ole kumottu.
No jos ristin tehottomuus perustuu siihen, että ei usko asioihin joita risti symboloi, niin miten ihmeessä sitten siunattu pyhä vesi, toisena kristillisenä symbolina, kuitenkin toimii? Siunattu, ja siten siis pyhä, vesihän liittyy samaan kristilliskulttuuriseen traditioon kuin ristikin.
-
(Vamppyyri-mytologian perusteita varten suosittelen lukemaan Noidan käsikirja nimistä lapsille alunperin suunnattua, mutta nykyään todennäköisesti hurjista aiheista K15-18 merkinnän saava opas...
Mitähän tähän voisi sanoa? "Noidan käsikirja" on kiistaton klassikko. Eikä kirjoille anneta ikärajoja.
Näitä elementtejä on esiintynyt naispuolisten ja miespuolisten vampyyrien romantiikassa alusta asti. Useimmiten ne ovat vain peruskauraa
Totta. Seksuaalisuutta on vampyyrimyyteissä ilmennetty ihan alusta lähtien. Naispuoliset vampyyrit on kuitenkin usein kuvattu joko nopeasti tuhottaviksi Draculan morsmaikuiksi tai sitten mukaan on tuotu lesbolainen elementti, kun taas edellämainitussa "Vampsissa" nämä olivat puhtaasti heteroseksuaaleja ja aktiivisia toimijoita, jotka ottivat miehen kuin miehen (olipa tällä kulmahampaat tai ei) ja tekivät näille mitä lystäsivät.
Ainakin minusta tämäntapainen käsittelytapa on harvinaisempaa, vaikka ainakin Nancy A. Collinsin romaani "Musta yö - tummat lasit" taitaa esitellä vähän vastaavanlaisen naisvampyyrin.
Ei vain verestä: Vampyyriantologia kirjassa Ellen Datlow esitteli kokoomissaan runoissa ja tarinoissa ainakin 2 runossa ja 1 tarinassa samaa tematiikka. Hiukka eri tyylisinä tosin.
Jep, tuo on muistaakseni hyvä antologia. Seksuaalisuus oli siinä luonnollisesti läsnä, mutta en muista ainakaan tältä istumalta vampyyrin pureman ja raiskauksen rinnastamista toisiinsa. Vai mitä meinaat tuolla tematiikalla?
No jos ristin tehottomuus perustuu siihen, että ei usko asioihin joita risti symboloi, niin miten ihmeessä sitten siunattu pyhä vesi, toisena kristillisenä symbolina, kuitenkin toimii? Siunattu, ja siten siis pyhä, vesihän liittyy samaan kristilliskulttuuriseen traditioon kuin ristikin.
Hyvä huomio. Olisiko niin että kun uskova pappi on pyhän veden kertaalleen siunannut, niin silloin kuka tahansa voi sillä vampyyria vahingoittaa?
-
Top Cown tuore Impaler vaikutti sen verran messevälle että laitoin ekat 2 numeroa sekä sarjan alkuperäisen alpparin tilaukseen. Saas nähdä joutuuko taas pettymään.
Tämä taitaa olla alpparin eka numero:
http://www.topcow.com/Site/readers/impaler1/Default.html
hauska idea tuo laivakohtauksen siirtäminen Nykkiin.
ja tässä uutta sarjaa:
http://forum.superpouvoir.com/showthread.php?t=10169
-
Top Cown tuore Impaler vaikutti sen verran messevälle että laitoin ekat 2 numeroa sekä sarjan alkuperäisen alpparin tilaukseen. Saas nähdä joutuuko taas pettymään.
Impalerista pidin, ainakin tradesta, mutta muistetaan tässä yhteydessä että minusta enimmäkseen vampyyrit eivät ole mitenkään mielenkiintoisia.
Verrattuna zombeihin tai ihmissusiin tulos jää vampyyritappioon 6-0 (lähinnä koska eivät nauti [saati tunne tarvetta elvistellä] vampyyrien nöyryytyksestä).
Juuri nuo mainitut yliseksuaaliset aristokraatit ovat aika... no, enemmän ne muistuttavat toimintarainojen alkoholisoitunutta mutta silti kovaa poliisia joka ei noudat ohjekirjaa ja ja.. siis tylsiä.
Impalerissa viehätti paitsi taide niin myös tarina. Tässä vampyyrit ovat uhkaavia eivät perus GQn miesmalli/ suicide girl wannabe väliatlanttisella aksentilla.
Tehdäkseni toisen rinnastuksen: Impalerissa ei tullut sitä "olen psykopaatti, äänet käskevät tappaa sinut" pikemminkin: "Kuulen ääniä. Ne eivät käske tappaa ketään. Mutta mitä enemmän satutan muita sitä hiljaisempia äänet ovat..."
-
En tiedä onko täällä jo mainittu Preacher spesiaali Cassidy: Blood & Whiskey, mutta toistonkin uhalla otan sen puheeksi, sillä minusta se on ollut viihdyttävimpiä vampyyrijuttuja ikinä. Ennis pistää hienosti vastakkain Anna Ricen vampyyrit oman luomuksensa kanssa. Lopputulos on hauskuudessaan omaa luokkaansa.
-
Niin, ja Warren Ellisin Planetaryn Elijah Snow kyllä näyttää miten noiden molvaanialaisten verenimijöiden kanssa tulee toimia.
-
Loaded Bible Jesus vs Vampires antaa myös toimintamalleja.
Tässä tapauksessa kun sylkikin on "pyhää vettä".
Dampyr on omia suosikkejani alalta, kiitos syntyperänsä.
Itse odottelen tuoreinta 30 Days Of Night: 'Til death sarjaa.
Niles kuuluu kirjoittajiin jota seuraan mutta tätä hän ei ole kirjoittanut ja tärkeämpää EI Ben Templesmithia.
David Lapham hoitaa molemmat tontit nimimerkki Stray Bulletsin ystävä.
Nuoret ja koppavat vampyyrit keräävät huomiota joten saavat lajintoveriensa kuolemanpartiot niskaansa.
(http://comicbookresources.com/assets/images/preview/1735/prv1735_pg1.jpg)
-
Itse odottelen tuoreinta 30 Days Of Night: 'Til death sarjaa.
Eka numero pelitti ihan kybällä räkänä. Kakkonen sitten tuntui heikommalta kun sille oli jo ladattu odotuksia. Kakkosessa Laphamin kuvitus tuntui jotenkin (tavallistakin) pökkelömmältä). Leikö tullut kiire?
Disclaimer: Stray Bullets tuli aikoinana ostettua tuoreeltaan ja pidin silloin kovasti sarjasta.
-
Stephen Dorff ekassa Blade-filmatisoinnissa vampyyriroolissa Diakoni Frostina. Roolisuoritus on yksi parhaista leffapahiksista: okei, hieman yksiulotteinen hahmo - mutta toimii siinä kontekstissa (entäs Blade sitten? :D). Dorff vetäisee roolin sellaisella draivilla että vastaavantasoisia ei montaa tule äkkiseltään mieleen.
-
No jos ristin tehottomuus perustuu siihen, että ei usko asioihin joita risti symboloi, niin miten ihmeessä sitten siunattu pyhä vesi, toisena kristillisenä symbolina, kuitenkin toimii? Siunattu, ja siten siis pyhä, vesihän liittyy samaan kristilliskulttuuriseen traditioon kuin ristikin.
Ihan hyvä pointti sinänsä. Joko kyseessä on virhe, joka on aina ollut virhe, tai sitten tähänkin saa loogisen selityksen:
Ristiähän useimmiten näytetään vampyyrille, jotta se saadaan karkotettua. Pyhää vettä taas heitetään tms. vampyyrin päälle (The lost boysissahan esimerkiksi käytettiin supershockereita, ja kylpyammetta, jonka veden sekaan oli laitettu pyhää vettä ja valkosipulia, vampyyri siis joutui konkreettisesti kosketukseen sen kanssa). Pappi on veden siunannut, joten se on pyhää. Ristiä ei kukaan ole siunannut, se vain on pyhä merkki, joka vaatii uskomista ollakseen pyhä ja jonkun/jonkin symboli. Näin ollen siis vesi on sen pyhyyteen uskovan siunaamana jo pyhä, eikä tarvitse enää siihen uskomista.
Vai mitä meinaat tuolla tematiikalla?
No käsittteliväthän molemmat runot aihetta niin. Toisessa mies edusti vampyyriä, joka seksuaalisilla mielihaluillaan henkisesti raiskasi, ja imi naisen kuiviin tällä. Tuo on mielestäni aika suora.
Toisessa runossa oli hyväksikäytön uhriksi joutuva tyttö, joka siis joutui henkisen vampyyrin, isänsä uhriksi. Kyllä tämä mielestäni aika lähellä hipoo.
Hopeinen panta tarinassa mies ajatteli, että vampyyrin kanssa avioitunut tyttö olisi ikäänkuin pakotettu tuohon, ja tämä mielestäni hipoi teema melko läheltä.
Tyttö jolla oli nälkäinen katse kertoi tarinan mallista, joka ikäänkuin raiskasi uhrinsa. Sai heidät kokemaan valtavaa halua, mutta samalla pakotti heidät siten tuhoonsa.
Raiskaus-fantasia esiintyi myös jossakin tarinassa, jossa mies haaveili tytöstä, joka tuli sitten lopulta vampyyrinä tämän luokse, ja tarjosi hänelle haluamaansa, jonka jälkeen aikoi imeä tämän kuiviin ja tapattaa. Mies käytti kuitenkin oveluuttaan, ja voitti tytön.
Eli kyllä teema oli esillä, epäsuorasti tai sitten suorasti. Todella lähellä kuitenkin kuljettiin usein.
-
Nyt voi olla, että sekoitan kaksi vampyyriantologiaa keskenään. Oliko tuossa kyseisessä novellikokoelmassa mukana "Carmilla"?
-
Nyt voi olla, että sekoitan kaksi vampyyriantologiaa keskenään. Oliko tuossa kyseisessä novellikokoelmassa mukana "Carmilla"?
Ei, ei ollut. Tässä lista:
# Harvey Jacobs: Elämälle (L'chaim!, 1989)
# Leonid Andrejev: Lasarus (Lazarus, 1906) (henkinen)
# Gahan Wilson: On meri kovin märissään (The Sea Was as Wet Could Be, 1967) (oudokki)
# Edward Bryant: Kilttejä lapsia (Good Kids, 1989)
# Dan Simmons: Raadollinen lohtu (Carrion Comfort, 1982)
# Fritz Leiber: Tyttö jolla oli nälkäinen katse (The Girl With the Hungry Eyes, 1949) (henkinen)
# Susan Casper: Pimeyden lapsi (A Child of Darkness, 1989) (vampyrismista)
# Sharon N. Faber: Hiekkavampyyreiden paluu (Return of the Dust Vampires, 1985)(oudokki)
# Tanith Lee: Janfiapuu (The Janfia Tree, 1989)
# Joe Haldeman: Poikkeama ajassa (Time Lapse, 1989) (runo)
# Steve Rasnic Tem: Nokturne (Nocturne, 1989) (runo)
# Garry Kilworth: Hopeapanta (The Silver Collar, 1989)
# Chet Williamson: ...Syvälle muiden suruun (...To Feel Another's Woe, 1989)
# Harlan Ellison: Kokeilepa tylsällä veitsellä (Try a Dull Knife, 1968)
# Scott Baker: Heisimadot (Varicose Worms, 1989)
# Pat Cadigan: Likainen juttu (Dirty Work, 1989)
# Gardner Dozois & Jack Dann: Vainajien joukossa (Down Among the Dead Men, 1982) (kohu)
Lista kopioitu mielestäni ei arvoa antavasta arvostelusta täältä: http://fi.risingshadow.net/index.php?option=com_library&Itemid=67&action=book&book_id=2636
-
Ok, kiitos! Olen minä tuonkin joskus lukenut läpi. "Vainajien joukossa" oli mielestäni oikein onnistunut vampyyrinovelli, ja "Kilttejä lapsia" taisi olla sellainen vähän humoristisempi tapaus. Muut tarinat eivät ole jääneet niin elävästi mieleen.
"Carmilla" näyttää löytyvän puolestaan "Haudantakaisia"-kokoelmasta (Jalava, 1994), ja samaisesta antologiasta voi bongata myös Bram Stokerin "Rottien hautajaiset" -kertomuksen.
-
Tuosta minä en tiennyt ollenkaan, kiitoksia siitä. Pitääpä ottaa lukuun. :)
"Elämälle!" tarina oli mielestäni hauska. Siinä vampyyrit joivat juhlissa ihmisiä kuin viiniä, ja vertailivat näitä eri vuosikymmenien ihmisiin, niin kuin viiniä vertaillaan. Nokkela idea mielestäni.
"Kilttejä lapsia" ei ole jäänyt kuin lopunosalta mieleeni, mutta kyllä siinä muistaakseni jotain humoristista oli.
"Vainajien joukossa" synnytti pienen kohun juutalaisviittauksillaan. Tarinassa siis natsien aikasissa bunkkereissa yksi juutalaisista paljastuu vampyyriksi. Tätä vertausta pidettiin suurena parjauksena. Ja siitä nousi aikoinaan pienoinen meteli.
-
Viime vuosien elokuvissa vampyt on kyllä enemmän tai vähemmän kuohittu, eikä sitä paranna muutama tulevakaan leffa, jotekin nyt pitäisi jotenkin palauttaa vampyjen kunnia, ehkä sarjakuva voisi sen tehdä?
-
Ron Fortierin ja piirtäjä Ron Davisin Daughter of Dracula
vaikuttaa lupaavalta.
Piirrosjälki on jäykähköä (harmi) mutta tarina Draculan tyttärestä joka tutustuu ja rakastuu ja koettaa vietellä Manfred von Ricthofenin, joka tunnetaan paremmin Punaisena paronina.
Lentäjä-ässän alasammunnan ja kuoleman jälkeen Marya Dracula lähtee pistämään liittoutuneita poikki ja pinoon.
Ensimmäisen maailmansodan tarinoita ei ole liikaa, eikä maailmansotien tiimellykseen sijoittuvaa kauhua (sanoiko joku Fiends of the eastern front (http://en.wikipedia.org/wiki/Fiends_of_the_Eastern_Front)?)
Ja kansi on onnistunut...
(http://i364.photobucket.com/albums/oo86/curtvile1/1802_4065B.jpg)
-
Minä olen hieman konservatiivinen mitä vampyyrimieltymyksiin tulee. Vampyyrit ovat parhaita silloin kun päävampyyri on Dracula ja tarina tapahtuu menneen ajan Transsylvaniassa. Igor ja linna pitää myös löytyä, sekä hautausmaa ja susien ulvontaa.
Tapasin Englannissa opiskellessani verta juovia real-life vampyyreja, jotka yrittivät kertoa minulle olevani "beacon", jonkinlaista psyykkistä energiaa säteilevä potentiaalinen psi -vampyyri, joka vain ei ole herännyt tietoisuuteen omasta vampyrismistaan. Veivät autolla sunnuntaiajelulle meren rannalle kertoakseen minulle tämän yksityikohdan, pyysivät minua lahjoittamaan verta ja tarjosivat lopulta luettavaksi kuulemma muinaisegyptistä peräisin olevan Vampire Codexin. Se oli... mielenkiintoista. ::)
-
...Transsylvaniassa. Igor ja linna pitää myös löytyä...
Eikös Draculan apuri ollut Reinfeld?
Populaarikulttuurissa Igor aloitti duunit kyllä Draculallekin, mutta vasta 70-luvun lopulla.
http://en.wikipedia.org/wiki/Igor_(fictional_character)
-
Ron Fortierin ja piirtäjä Ron Davisin Daughter of Dracula
vaikuttaa lupaavalta. Piirrosjälki on jäykähköä (harmi) mutta tarina Draculan tyttärestä joka tutustuu ja rakastuu ja koettaa vietellä Manfred von Ricthofenin, joka tunnetaan paremmin Punaisena paronina.
Nerokasta. Lienee luettava heti kun jonkinlainen kokoelma ilmestyy. "Dark Ivory" on toinen samanlainen.
Ensimmäisen maailmansodan tarinoita ei ole liikaa, eikä maailmansotien tiimellykseen sijoittuvaa kauhua
Kim Newmanin vampyyriromaani "Bloody Red Baron" tulee ensimmäisenä mieleen ensimmäisen maailmansodan tarinoista. Ja F. Paul Wilsonin "The Keep" on ihan kelpo vampyyrikauhistelu toisen maailmansodan vuosilta. Jälkimmäisestä on tehty myös sarjakuvasovitus.
Vampyyrit ovat parhaita silloin kun päävampyyri on Dracula ja tarina tapahtuu menneen ajan Transsylvaniassa. Igor ja linna pitää myös löytyä, sekä hautausmaa ja susien ulvontaa.
Olen pohjimmiltani vähän samanlainen vampyyrikonservatiivi.
Tapasin Englannissa opiskellessani verta juovia real-life vampyyreja, jotka yrittivät kertoa minulle olevani "beacon", jonkinlaista psyykkistä energiaa säteilevä potentiaalinen psi -vampyyri, joka vain ei ole herännyt tietoisuuteen omasta vampyrismistaan. Veivät autolla sunnuntaiajelulle meren rannalle kertoakseen minulle tämän yksityiskohdan...
Vampyyrit ja sunnuntaiajelu eivät oikein sovi samaan lauseeseen. :)
-
Populaarikulttuurissa Igor aloitti duunit kyllä Draculallekin, mutta vasta 70-luvun lopulla.
http://en.wikipedia.org/wiki/Igor_(fictional_character)
Ok.. Igor olkoon sitten modernein elementti minkä sallin. Tosin kyllähän Igor nähtiin jo Polanskin Vampyyrintappajissa 1967. Se taisi olla minulle ensimmäisiä vampyyrileffoja mitä näin ja siitä tämä Igor -fiksaatio kai juontuu.
-
... Polanskin Vampyyrintappajissa 1967.
Paras Polanski Rosemaryn beibin jälkeen! Ennen sitä näytettiin elokuvakerhoissa aina silloin tällöin.
Kävin tyttären kanssa katsomassa sen Twilightin. Positiivinen ylläri. Varsinkin alkupuoli oli miellyttävän hidasta kerrontaa (toisin kuin nuortenelokuvissa yleensä), paljon dialogia ja upeaa kuvausta.
-
Ron Fortierin ja piirtäjä Ron Davisin Daughter of Dracula
vaikuttaa lupaavalta.
Ja kansi on onnistunut...
Joo, hieno Pour le Merite! >:D
Edit: mutta siihen sitten valitettavasti jää.
Sisäsivut on about sellaista heikkoa amatööritasoa...
http://homepage.mac.com/robmdavis/DOD-Gallery.html
-
Kävin tyttären kanssa katsomassa sen Twilightin. Positiivinen ylläri.
Itse taas odotan trailerin perusteella ainakin visuaalisesti kaunista elokuvaa, ja juonenkuljetuskin vaikutti puhtaalta, eikä järin rönsyilevältä.
Eikös Draculan apuri ollut Reinfeld?
Kröhöm...Renfield (http://en.wikipedia.org/wiki/Renfield), ei Reinfeld. Kyllä, mutta Renfield on yleensä pelkkä hallinnassa oleva pelkuri. Ei varsinainen palvelija. Joskus myös toiminut vakoojana Draculalle, mutta ei kuitenkaan hovimestarina tai muuna "virallisena" palkkaasaavana palvelijana, kuten Igor. Toki poikkeuksia löytyy, mutta nuo eivät olekaan tuolloin useimmiten muutenkaan noudattaneet Draculan mytologiaa koskevia "sääntöjä" järin tarkasti. Joissakin tapauksissa Renfield on esitetty esimerkiksi myös itsekin vampyyrinä.
Molempien roolit kirjallisuudessa ja eri filmatisoinneissa eroavat selkeästi. Kun Renfield on useimmiten tarkoituksellisesti comedy-side kick roolissa, Igor on useimmiten tahatonta huumoria ja komiikkaa synnyttävä hahmo, jonka rooli perustuu lähinnä oven avaamiseen (Tosiaan, oletteko te muut nähneet Igorin koskaan hirveämmin muutoin palvelevan isäntäänsä? Mistä tämä hyypiö saa palkkaa?)
Vampyyrit ovat parhaita silloin kun päävampyyri on Dracula ja tarina tapahtuu menneen ajan Transsylvaniassa. Igor ja linna pitää myös löytyä, sekä hautausmaa ja susien ulvontaa.
Itse olen kyllä suoraan sanoen kyllästynyt Draculaan. Alkaa olla jo mielestäni aika lasten tavaraa. Toki en voi kiistää Bela Lugosin, Christopher Leen, Gary Oldmanin ja edes Frank Langellan roolisuoritusten hienoutta Draculana, mutta mielestäni koko genre kaipaa enemmän lisää uusia isoja-pahoja-ilkeitä vampyyrejä.
Näistä mielestäni hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi Lestat (Veren vangit (Olettekos muuten lukeneet sen sarjakuva-version netistä?) ja Vampyyri Lestat ), Valek (John carpenters Vampires (ensimmäinen) ), Diakoni Frost (Blade 1 ja Blade-sarjakuvat (?) ) ja David (The Lost boys).
Eksoottisia vampyyri-lajeja/yksilöitä, kuten Loogaroo saisi näyttää enemmän mielestäni. Aina ei tarvitse takertua Dracul-vampyyreihin. Säännötkään ei olisi niin rajattuja. Tämä siis niin sarjakuvissa, elokuvissa kuin kirjoissakin.
-
Mutta mielestäni koko genre kaipaa enemmän lisää uusia isoja-pahoja-ilkeitä vampyyrejä.
Tuosta olen samaa mieltä. Mutta muuten nämä ovat tietysti makukysymyksiä jos mitkä. En ole vain vielä tähän mennessä innostunut yhdestäkään "he elävät keskuudessamme" -tyylisestä tarinasta. Nahkatakit ja goottimisut eivät tarjoa vastusta viktoriaaniselle jylhyydelle ja arvokkuudelle.
-
Terry Pratchettin "Carpe Jugulumissa" on vampyyriperhe, joka haaveilee tomuttavansa ylimääräiset pölyt vampyyreihin liittyvistä asenteista ja myyteistä, eikä sen vuoksi ole erityisen halukas jatkamaan suvun palvelijana vuosisatoja toimineen Igorin työsopimusta. Ja tunne on tietysti molemminpuolinen: kyttyräselkämme ei voi sietää narisevista ovista, hämähäkinseiteillä koristellusta sisustuksesta ja steariinia reippaasti valuttavista kynttilöistä jatkuvasti valittavia isäntiään, ja haikailee kirjassa takaisin vanhan kunnon kreivin päiviä...
-
Nahkatakit ja goottimisut eivät tarjoa vastusta viktoriaaniselle jylhyydelle ja arvokkuudelle.
No, ei käy kyllä kiistäminen. Underworld-trilogia on ollut aikamoinen poikkeus mielestäni, ja The lost boys, mutta kyllä noissakin yhdisty molemmat vampyyri-tulkinnat. Sekä "vanha" että "nykyinen".
Tosin onhan kyllä myös totta, että näiden vertailu on vaikeaa, kun kummatkin ovat samalle ryhmälle tarkoitettu nykyään.
Tosin onhan tämä "ei-mikään-perus-gootti-pläjäys" johtanut myös semmoiseen ääripäähän, kuin Wesley Snipes Bladenä. Jotenkin sana vampyyri on mielestäni todella kaukana, kun ajattelen ghetosta pöllähtäneen näköistä Snipesia nahkatakki päällä pyörittämässä suuria valkoisia pupillejaan. En ole rasisti tai pakkomielteinen gootti + vampyyri= vampyyri-elokuva, kirja tai sarjakuva ajatuksen kanssa, mutta jotenkin vampyyri-touhuihin ei sovi tummaihoiset. Romaanit yms. kylläkin.
-
No, ei käy kyllä kiistäminen. Underworld-trilogia on ollut aikamoinen poikkeus mielestäni, ja The lost boys, mutta kyllä noissakin yhdisty molemmat vampyyri-tulkinnat. Sekä "vanha" että "nykyinen".
"Lost Boys" ja "Underworld" ovat molemmat ihan järkyttävää roskaa.
Tosin onhan kyllä myös totta, että näiden vertailu on vaikeaa, kun kummatkin ovat samalle ryhmälle tarkoitettu nykyään.
Jos kummatkin ovat samalle ryhmälle tarkoitettuja, niin miten se tekee vertailusta vaikeaa?
vampyyri-touhuihin ei sovi tummaihoiset. Romaanit yms. kylläkin.
Romaanit ovat kaunokirjallisuutta. Romaneilla tarkoitetaan sitten etnistä kansanryhmää. Kannattaa kiinnittää huomiota näihinkin juttuihin jos meinaa jatkossa työskennellä kovin vakavasti ties-moniko-osaisen kirjatrilogian parissa.
Tummaihoisista vampyyreista mielenkiintoinen tulkinta on blaxploitaatiopläjäys "Blacula":
http://www.imdb.com/title/tt0068284/
-
Jos kummatkin ovat samalle ryhmälle tarkoitettuja, niin miten se tekee vertailusta vaikeaa?
Joo, siis esitin asian oudosti.
Siis tarkoitin, että pääpiirteittäin molemmissa on kaikki se sama, mikä toisessakin, se on vain visuaalisesti eroava. Siis nahkatakit on ja niin edelleen, mutta itse vampyyrien luonne ei kuitenkaan eroa. Samallalailla ne on aristokraattisia ja yleviä yms. ja samat halut yms. heillä on. Visuaalisia asioita on aika paha lähteä vertailemaan, koska ne ovat aikalailla ruisleivän 2 eri puolta ja kyse on makuasiasta. Elokuvien tasoa voi tietenkin vertailla, visuaalisuutta on mahdoton.
"Lost Boys" ja "Underworld" ovat molemmat ihan järkyttävää roskaa.
Tietenkin olisi kiva kuulla perustelut näin "radikaaliin" mielipiteeseen. Onhan molemmat kuitenkin omassa skenaariossaan ylistettyjä elokuvia. Molemmilla on tosin kiistämättä se, että ne ovat pienen piirin kultteja, eivätkä välttämättä "vain" elokuvana uppoa muulle vampyyri-elokuva yleisölle.
Ja onhan juonikuviot kieltämättä ainakin Underworld elokuvissa kuin pahimmastakin avaruusoopperasta tai vastaavasta, ja se kiistämättä voi olla liikaa joillekin jotka odottavat elokuvaa jossa vain vampyyrit ja ihmissudet tappelevat keskenään.
Tosin mielestäni Anne Ricen kirjoittama vampyyri-"trilogia" on kyllä lunnollisesti hienompi kuin Underworld-trilogia, ja se on kyllä hienoin saavutus ylipäätään sitten Bram Stokerin Draculan. Hienosti hahmotettu vampyyrien "historia", maailma ja maailmankuva. Muut lisäosat lisäosan lisäosineen ovat kyllä sitten asteen huonompia.
Aivan pihalla oleville:
Veren vangit
Vampyyri Lestat
Kadotettujen kuningatar
-
Tosin mielestäni Anne Ricen kirjoittama vampyyri-"trilogia" on kyllä lunnollisesti hienompi kuin Underworld-trilogia,
(...)
Veren vangit
Vampyyri Lestat
Kadotettujen kuningatar
Anne Ricen vampyyrikronikoihin kuuluu kymmenen kirjaa ja sitten on vielä kaksi erillistä kirjaa. Sarjan suomentaminen keskeytettiin Suomessa.
Nykyään Anne on vahvasti uskossa ja kirjoittaa Jeesuksen elämästä.
-
Nykyään Anne on vahvasti uskossa ja kirjoittaa Jeesuksen elämästä.
Niin, hänellähän oli ennestään kokemusta kuolleista heränneistä mielikuvitusolennoista.
-
Nahkatakit ja goottimisut eivät tarjoa vastusta viktoriaaniselle jylhyydelle ja arvokkuudelle.
Minusta esimerkiksi Near Dark (Pimeyden läheisyys) toimii tuossa nahkatakki/goottivosu-osiossa enemmän kuin loistavasti. Yeee-haw! A shitkicker heaven!
Mutta toisaalta eipä elokuvassa mainita sanaa vampyyri kertaakaan...
Mm aika paska traileri, joka ei tee elokuvalle laisin oikeutta, löytyy Youtubesta:
http://www.youtube.com/watch?v=j5K-wosw0i4&feature=related
-
Anne Ricen vampyyrikronikoihin kuuluu kymmenen kirjaa ja sitten on vielä kaksi erillistä kirjaa.
Kuten jo sanoinkin, muut ovat turhia ja osa huonompia. Minulle niitä on siis vain 3.
Mm aika paska traileri, joka ei tee elokuvalle laisin oikeutta, löytyy Youtubesta:
Jos ei muuten, niin nätti tyttö siinä ainakin vilahti.
Ruskeat nahkatakit eivät tainneet kylläkään olla pointti. Niitä meinaan trailerissa vilahti.
-
Henkilökohtainen kantani on että Anne Ricen ei olisi alun alkaenkaan vaivautua.
Vertaus Stokerin Darculaan on makukysymys ja minusta veratus on kuin yrittäisi kulkuneuvopuolella verrata kylmää spagettia (Rice) vuoden 1953 Chevrolet Bel airiin.
Mutta ei nsiinä mitään saa pitää kylmästä spagetista.
Underworldia ei kyllä arvosteta kauhupiireissäkään turhan korkealle.
Near dark on moninkertaisesti onnistuneempi.
Bladet, tv-sarja ehdottomasti mukaanluettuna peittoavat Underworldin epäuskottavat vinkujat moninkertaisesti.
itse kyllä odottelen Club Vampiren alkua. Mark E poulton & cumppanit.
Ykkösen kansi (ja lönkalle ja muille tässä kansi vastaa toisin kuin esim. Daugther of Dracula ssa tai Broken Girlsisssa sisältöä) siksi sitä kait saakin yhä odottaa..
(http://i364.photobucket.com/albums/oo86/curtvile1/cvcover.jpg)
-
Underworldia ei kyllä arvosteta kauhupiireissäkään turhan korkealle.
Near dark on moninkertaisesti onnistuneempi.
Bladet, tv-sarja ehdottomasti mukaanluettuna peittoavat Underworldin epäuskottavat vinkujat moninkertaisesti.
Soosoo. Nyt itse päästelet makutottumuksia. Underworld-trilogia sitä paitsi.
Huomioi, että vaikka pseudotopiassa tehdään jatko-osia korvatakseen eka osa, tehdään kuitenkin tässä dimensionaalissa elokuville jatko-osat, koska yleisö pitää niistä, ja halutaan lisää rahaa, niin kauan kun sitä saadaan. + Underworld ei ole kauhua. Toiminta/fantasia lukee molempien julkaistujen osien kansissa.
Underworld on post-cyber-goth kulttuurissa omaa kultti kamaansa, ja tuosta on turha väittää olevan toisin. Se että mitä mieltä tähän ryhmään kuulumattomat ovat, on tietenkin täysin eriasia. Mutta totta on, että maku-asioista ei sovi kiistellä (vaikka se onkin kaikista hauskinta (mutta myös lyhyintä) hupia.)
Club Vampire
Kansi kyllä toi minulle aluksi paskahalvauksen, mutta totuttelun jälkeen tuo vaikuttaa melko siedettävältä. Hetken katsoin, että mitä pirua My chemical romance tekee sarjakuvan kannessa?
-
Soosoo. Nyt itse päästelet makutottumuksia. Underworld-trilogia sitä paitsi.
Tiedän valitettavan hyvin, kukin osa uppoaa edeltäjäänsä syvemmälle suohon tähän asti. Myös Plan 9 from outer space on kulttikamaa.
Mutta totta on, että maku-asioista ei sovi kiistellä (vaikka se onkin kaikista hauskinta (mutta myös lyhyintä) hupia.)
Juuri makuasioista kiistellään, ihmisten ollessa samaa mieltä ei synny kiistaa.
Muun väittäminen on jotain mistä käytetään termiä pikkuporvarillinen tai pikkusieluisuus. Poliittinen korrektiuskin käy.
Makuasioista voi vain kiistellä sillä absoluuttista totuutta ei ole.
Keskustelun luonteeseen kuuluu väite-vastaväite perustelu.
Underworldit ja Ricen moniosaiset kirjat ovat suosittuja siinä missä Stephen Kingin myöhempi tuotantokin mutta suosio ja myyntiluvut ovat vain yksi tekijä.
Eivät arvollinen määre.
Medialukutaitoon kuuluu muododstaa eriävien kantojen perusteella oma mielipide onko jokin kiinnostavaa vai ei.
Hetken katsoin, että mitä pirua My chemical romance tekee sarjakuvan kannessa?
Kiitä Anne Ricea.
-
Tietenkin olisi kiva kuulla perustelut näin "radikaaliin" mielipiteeseen. Onhan molemmat kuitenkin omassa skenaariossaan ylistettyjä elokuvia.
"Lost Boys" on varmaan ihan kiva jos tykkää kauheasti 1980-luvun estetiikasta ja kauhuelokuvista, jotka on ajettu Disney-filtterin lävitse. Kate Beckinsale näyttää hyvältä nahka-asussa, mutta mitään muuta positiivista "Underworldista" en pystynyt keksimään. Leffan käsikirjoittajat olivat selvästi yrittäneet saada elokuvansa nousemaan tavanomaisen toimintatauhkan yläpuolelle lisäämällä juoneen kaikenlaista juonittelua ja muuta twistia, mutta valitettavasti se kaikki oli ihan yhdentekevää. Lisäksi toimintakohtaukset edustivat MTV-leikkauksineen ja taustamusisointeineen sellaista mukacoolia popcorn-meininkiä, jota amerikkalaiset teiniyleisölle suunnatut leffat ovat olleet viime aikoina.
En tarkalleen ottaen tiedä, mitä post-cybergootit edustavat, mutta tuskinpa haluan heidän kanssaan ainakaan yhteisiä leffailtoja viettää.
itse kyllä odottelen Club Vampiren alkua.
Kannesta tulee mieleen "Buffy".
-
Kiitä Anne Ricea.
Mitä? Onko tämä nyt taas joku semmoinen "Tänään jäi ilta-lehti lukematta" juttu? Siis mistä lähtien My chemical romanceen on voinut liittää sanat rock ja nahkatakit? Hyvä jos osaa liittää sanat persoonallista ja musiikki ilman että ykä tulee.
(Mikäli siis käsitin oikein, viittasit noihin Anne Ricen rock ja vampyyrit juttuihin.)
Mitä pahaa rock-musiikki on sinulle tehnyt, että sitä pitää tuolla tavoin kiusata? Vai onko tämä joku Anne Rice patoutuma? ;)
Kannesta tulee mieleen "Buffy".
Ei käy kiistäminen. Voin sanoa viihtyneeni Buffyn seurassa, mutta ei kiitos samanlaista enää.
-
Kim Newmanin vampyyriromaani "Bloody Red Baron" tulee ensimmäisenä mieleen ensimmäisen maailmansodan tarinoista. Ja F. Paul Wilsonin "The Keep" on ihan kelpo vampyyrikauhistelu toisen maailmansodan vuosilta. Jälkimmäisestä on tehty myös sarjakuvasovitus.
Ja onhan nyt tulossa myös John Byrnen kirjoittama ja piirtämä minisarja Angel: Blood & Trenches:
http://ryalltime.blogspot.com/2009/01/byrne-notice.html
ja
http://www.whedon.info/Angel-Blood-and-Trenches-Comic,27693.html
-
Minua ihmetyttää, ja järkyttää, että miten te pirulaiset olette unohtaneet maailman parhaimman, pelottavimman, synkimmän, mielenkiintoisimman, epäseksistisimmän (mutta silti miehekkäimmän) ikinä tehdyn vampyyri-tulkinnan, nimittäin...tämän (http://www.youtube.com/watch?v=-vSW14U63cs&feature=related)
-
Time lehti arvostelee...
Underworld 3: Me No Lycan (http://www.time.com/time/arts/article/0,8599,1873606,00.html)
"The Brit cast attempts to camouflage the silliness by swanning it up, as if the Royal Shakespeare Company had gotten communally drunk and staged an impromptu production of Dracula Meets the Wolfman."
Timessä on hyviä ja hauskoja arvosteluja. (http://www.time.com/time/arts)
EDIT: No, vampyyrit ja ihmissudet tietty kuuluvat kauhuleffoihin. Mutta että väijyvät mökit?!? Näin Finnkino puffaa (http://www.finnkino.fi/movie/2681/) uutta versiota Perjantai 13. päivä horrorfilmistä: "Kadonnutta sisartaan etsivä Clay suuntaa kohti Crystal-järven aavemaisia metsiä ja törmää siellä ikivanhoihin nariseviin mökkeihin jotka väijyvät sammalpeitteisten puiden takana. Eivätkä ne ole ainoat tiheikössä piileskelevät asiat." Nykyajan copywriterit taitavat olla apukoulun käyneitä, jos sitäkään...
-
Impalerista pidin, ainakin tradesta, mutta muistetaan tässä yhteydessä että minusta enimmäkseen vampyyrit eivät ole mitenkään mielenkiintoisia.
Impan alppu ja eka irtonumero on nyt luettu ja pelitti kyllä sangen hyvin. Hieno juttu oli se että Vlad Draculia käytettiin ihan eri lailla kuin tavallisesti.
Uudet numerot jatkaa suoraan siitä mihin alppu loppui. Saas nähdä kuinka pitkään sarja tuntuu kiehtovalta ja koska alkaa junnaamaan. Riskiä on...
Loputkin numerot meni kyllä tilaukseen.
-
Impaler onkin nk. hyvää shittiä ei mitään Anne Rice/Twilight soopaa.
Vampyyrisarjakuvia on hiukan joka lähtöön Alice Cooper tribuuttia heittävästä Dead Romeo sarjakuvasta aina elokuvasovituksia saaviin Sword of Draculaan (joka on jossain esituotantolimbossa) ja Nightfall jossa päähenkilö joutuu vankilaan jota vampyyrit hallitsevat
(http://i.imagehost.org/0573/img9978.jpg)
euroopassakin yritetään Wir sind die nacht (http://www.youtube.com/watch?v=tQ3RvKyfMRE&feature=related) lupaa olevansa ehta vampyyrielokuva, harmi etteivät tehneet oman kotimaansa sarjissovitusta Berlinoir sarjakuvista (http://www.edition52.de/index.php?page=1686898357&f=1&i=198598595) joissa verenimijät riehuvat vaihtoehtomaailmassa hyvin teutonisin sävyin
-
Pelottavaa kyllä vampyyrien tila on aika lähellä tätä (http://www.youtube.com/watch?v=k4RjeNTpGwQ) nykyisin
-
Impan alppu ja eka irtonumero on nyt luettu ja pelitti kyllä sangen hyvin. Hieno juttu oli se että Vlad Draculia käytettiin ihan eri lailla kuin tavallisesti.
Uudet numerot jatkaa suoraan siitä mihin alppu loppui. Saas nähdä kuinka pitkään sarja tuntuu kiehtovalta ja koska alkaa junnaamaan. Riskiä on...
Loputkin numerot meni kyllä tilaukseen.
Hyvä sillä Impaler saa vaarnasta.
Tammikuun alkupuolla pitäisi tulla nrojen 5 ja 6 yhteisnide, jotta tarina sadaan välitilinpäätökseen ja myöhemmin koostetrade.
Tosin kirjoittajan William Harmsin mukaan:
Although the book is going on hiatus, the hope is that sales for the last issue and the trades will be enough to restart the series in the future. So if you want to see more Impaler, please help us get the word out by telling your friends, comic shop buddies, etc.
Eiväthän kunnon hirviöt pysy kuolleina...
-
Twilightista on tehty jo manga, jota nyt ei kuitenkaan käytettäne lyömäaseena japanilaisten "genreä" kohtaan mutta osataan länsimaissakin:
Dark horse julkaisee Lät den rätta komma in- ystävät hämärän jälkeen jenkkiversion Let me in-elokuvan kanssa yhtä aikaa saman nimisen albumin joka edeltää ja taustoittaa elokuvan tarinaa.
tekijäkaartiin kuuluu Marc Andreyko kirjoittajana joka on tähän asti ollut tasokas kässääjä.
odotettavissa tämän vuoden lokakuussa.
Periruotsalaisen kansankodin angsti ja sosiaalinen kuva on varmasti oman laisensa haaste siirtää niin valkokankaille kuin sarjakuvaksikin. Elokuvapuolen versioinneista Nikitan Koodinimi:Nina väännös ja espanjalaisen RECin versio karanteeni tulevat mieleen eivätkä yksinomaan hyvässä mielessä.
sarjakuvallisesti tämä on uutta.
Ja jotenkin harmittaa etteivät ruotsalaiset tehneet tätä jo.
-
Dark Horsen julkaisu kuulostaa mielenkiintoiselle. Teineille suunnatut kiimaiset ja pikkutuhmat vampyyrit on kaikessa korneudessaan jo niin nähty. Nyt luvassa luulisi pitkästä aikaa olevan jotakin ihan muuta.
-
Pelottavaa kyllä vampyyrien tila on aika lähellä tätä (http://www.youtube.com/watch?v=k4RjeNTpGwQ) nykyisin
Hauska video, kyllähän tuo valitettavan totta, ennen muinoin niiiiiiiin pelottavat vampyyrit ovat nyt teiniangsti uhreja, koko (vanha) vampyyri-genre on mielestäni RIP-tilassa :(
-
Pelottavaa kyllä vampyyrien tila on aika lähellä tätä (http://www.youtube.com/watch?v=k4RjeNTpGwQ) nykyisin
eheh... tai sitten tätä (http://www.youtube.com/watch?v=tvzsjv2ELfU) eheh. ;D
Timo
-
ennen muinoin niiiiiiiin pelottavat vampyyrit ovat nyt teiniangsti uhreja
Pakollinen kuvapostaus.
Saisimmeko vampyyrejä Oblivion Highiin? ;D
-
Frankensteinin henkilöstöpalvelu (http://www.tekniikkatalous.fi/kuvaraportit/article46466.ece?picture=0&popup=true)-strippi aihetta sivuten...
-
Älkää lapset viitsikö: Twilightilla ei ole tekoa ihmissutten kanssa. Joskin luotettava lähde on kertonut twilightin vikan opuksen tervehenkisen okkulttispedofilisbestialiteetti suhdekuvion.
Joe: Forest of Hands and teeth (http://www.carrieryan.com/books.php)
Joku kertoo lapsille oikeastakin kauhusta eli zombeista ja ihmissusista.
-
http://en.wikipedia.org/wiki/Jacob_Black
tiedän.
valitettavasti.
Twilighthan "keksi ihmissudet" (http://gawker.com/5475773/twilight-totally-invented-werewolves-and-the-wolfman-is-just-copying)
yhtä sujuvasti olisit voinut laittaa linkin :
http://en.wikipedia.org/wiki/Jack_black
Twilight on yhtä paljon ihmissusisarja kuin älykkäästi kirjoitettukin. Sern ansioksi on sanottava että pesee elokuvaversionsa 6 800 000-0
-
Noita Twilight-ihmissusijorinoita lukiessa tekee jo mieli ampua itseään hopealuodilla. On jotenkin kammottavaa ajatella, että tulevat sukupolvet saattavat määritellä vampyyrit ja ihmissudet Twilightin kaltaisen kökön mukaan.
Toisaalta väli esim. Bela Lugosin esittämän vampyyrin ja Anne Ricen verenimijöiden välillä on myös aika iso. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin kyllä nuo jälkimmäiset olivat joskus teinivuosina aikamoista bensaa mielikuvitukselle.
Ajat muuttuvat. "Those damn kids with their long hair and baroque music."
-
Toisessa Twilight-elokuvassa oli jo toisena poikaystäväehdokkaana ihmissusi. Vaadin zombieista nättejä poikia vikittelemään arkoja teinityttöjä ennenkuin ne syävät näiltä aivot.
Fido (http://en.wikipedia.org/wiki/Fido_%28film%29) hipaisee jo aika läheltä. Jos E.T. olisi zombie. Zombiet ovat herkkiä, ja heitä kuuluu rakastaa! Näissä nykyajan vampyyreissä kuten Edward ei ole mitään rakastettavaa. Twilightissa ei muutenkaan ole yhdessäkään osassa tapahtunut yhtään mitään. En ole lukenut/katsonut kuin vain ensimmäisen, ja tiedän sen. Ennemmin katselisin kun edellämainittu Lugosi vonkuu seksiä, kuin sitä kun Edward tekee sen. Eniten kirja sarjan uskottavuus kärsii siitä, että päähenkilö kaksikko menee vasta neljännessä kirjassa naimisiin. Nykynuoriso malttaisi odottaa niin pitkään? Ja pah!
-
Eniten kirja sarjan uskottavuus kärsii siitä, että päähenkilö kaksikko menee vasta neljännessä kirjassa naimisiin. Nykynuoriso malttaisi odottaa niin pitkään? Ja pah!
Se on "Houkutuksessa" vähän niin kuin pointtina, olipa se sitten uskottavaa tai ei. "Ei puremista ennen avioliittoa" on kirjan kantavia teemoja, mikä tietysti vesittää aika tehokkaasti vampyyrimyytin perimmäisen idean. Meyerin mormonitaustaan on vähän turhankin helppo vetää yhtäläisyysmerkkejä. Jos tästä asetelmasta haluaa välttämättä hakea jotakin positiivista, niin tällä kertaa on tytön vuoro vongata ja pojan pidättäytyä, mikä ei nuortenkirjoissa ole kovin yleistä.
(PS: Juuri tämän takia minä vastustin keskustelun siirtoa kauhusarjakuvat -alueelle, täällä kun puhutaan yhtä lailla elokuvista kuin kirjoistakin).
-
yleisesti ottaen vampyyrit ovat minusta hyvin tylsiä, mutta brittiläinen wasted #7 taitaa olla pakkohankinta.
Siinä on näet "ajattelevan ihmisen" vampyyrivaihtoehtosarjakuva.
Harvoin aihetta lähestytään näin kypsällä ja kultivoituneella tavalla...
(http://i364.photobucket.com/albums/oo86/curtvile1/VixenVixensInTheUK.jpg)
tuossa kyllä silmä lepää ja ajatukset säilyvät puhtaina kuin vastasatanut lumi...
-
Liekö ihan ohjesääntöjen mukainen univormu?
Vampire Vixens of the Wehrmacht; nimikin on silkkaa parhautta!
-
Monissa liemissä marinoituneiden Carlos Trillon ja Eduardo Risson "Vampire Boy" (Dark Horse / SAF Comics, 2010) -kokoelma tuli luettua viikko tai pari sitten. Sarjakuva kertoi egyptiläisen faaraon pojasta ja häntä syvästi vihaavasta papittaresta Ahmasista, joiden harteille oli langennut ikuisen elämän kirous. Nyt kaksikko on ajautunut vuosisatojen halki etenevään leikkiin, jossa ensiksimainittu yrittää löytää paikan jossa voisi elää rauhassa ja jälkimmäinen yrittää päästä hänestä eroon mitä brutaaleimmilla tavoilla. Nyt sitten valmistaudutaan lopulliseen välienselvittelyyn.
Sarjakuva esitteli verenimijät hieman erilaisessa valossa; valkosipulit ja sen sellaiset oli unohdettu kokonaan, auringonvalolla oli päinvastainen vaikutus kuin vampyyrimyyteissä yleensä ja vertakin hörpätään aika satunnaisesti (muuten elävän kuolleen aineenvaihdunta kyllä edellyttää että syötävää piisaa).
Mustavalkoinen kuvitus toi paikoitellen mieleen Frank Millerin ja "Sin Cityn". Käsikirjoituksensa puolesta "Vampire Boy" olisi voinut kaivata pientä tiivistämistä, etenkin kun loppupuolella homma alkoi menettää hieman vetoaan ja toisti aikaisempia kuvioita, mutta ihan mainio kauhusarjakuva tämä silti oli.
-
arvelinkin Vampire boyn uppoavan hedelmälliseen maastoon teillä päin.
Erinomainen pieni mutta julma helmi on myös tavanomaisia latuja tunteella tallaava FVZA eli Federal Vampire and Zombie Agency.
Alunperin nettisivusta (http://www.fvza.org/) syntynyt sarjakuva käy läpi fiktiivisen historiikin jossa vampyyrit ja zombit ovat onneksemme jo lähes voitettu uhka.
Lähes.
irtonumeroita ei saanut käpäliinsä edes klassisilla kiristystaktiikoilla mutta trade eli suomeksi kokooma-albumi (http://www.randomhouse.com/catalog/display.pperl?isbn=9781935417057) löytyi ihan fantasiapelien kautta.
taide on maalauksellista, mutta klassisen hyperrealismin mukaan ei "ashley wood/ben templesmith, arvaa muoto" koulukuntaa. Ja teksti on oikealla tavoin kylmää.
osalle se miten vampyyrit ja zombit on lisätty todellisen historiamme kauhujen joukkoon on tietenkin halpahintaista.
heidän hyväkseen en voi tehdä mitään.
vampyyreistähän ei eroon pääse paraikaakin ovat nostamassa kulmahampaitaan mm. marvelilla niin sodassa ryhmä-X:n kanssa kuin sitten huhtikuussa alkava fear itself-tapahtumaan liittyvä Throne of blood: birth of a vampire
(http://i51.tinypic.com/i23e2o.jpg)
tekstistä vastaa Victor Gishler (ei paha) ja kuvista...Goran Parlov(KYLLÄ!)
se miten pitkälle konsepti silti kantaa on sitten ihan eri asia