Historia sarjakuvan aiheena

[Curtvile]

Yksi syy miksi juuri Prattin tarinat ovat niin toimivia on se että hän on mieltänyt miten totuus on eri eri ihmisille.
Kukin toimii omien arvojensa ja asenteidensa mukaan mutta ilman ylenmääräistä leimaamista.

Parhaimmillaan sarjakuva (tai kirja/elokuva/musiikki) on kun se paitsi laajentaa maailman ja historiankuvaa faktojen osalta, niin silloin kun se edes hetkellisesti saa ihmisen tajuamaan jotain muista ihmisistä, siitä mikä tekee meistä erilaisia ja samanlaisia, siitä millainen maailma on ja on ollut.
Historiallisen teeman kanssa on aina revisionismin väärä, enkä nyt tarkoita yhteisesti hyväksytyn käytännön tukemista(koska meille on opetettu että joku/jokin on hyvä se on aina hyvä tai päinvastoin) vaan sitä että pyritään antamaan ruusuisempi tai tarkoituksella ikävämpi ja ilkeämpi kuva.

Tämä on jo mainittu ketjussa, moneen otteeseen kuka puhuen mentaalihistoriasta tai miten erilainen antiikin käsiutys ihmisarvosta on.
Osaltaan se saa entistä vakuuttuneemmaksi että tarvitaan enemmän historiaa käsitteleviä sarjakuvia.
myös niistä aiheista joista on jo kymmen ja satamäärin elokuvia ja kirjoja.

Mietin sitä mikä vetoaa juuri sodissa ja konflikteissa. Vastaus on helppo: murrokset jas kriisit nostavat esiin poikkeusyksilöt ja poikkeukselliset piirteet nk. tavallisissa ihmissä.
Pahimman ja parhaimman ihmisissä.
Olisi mielenkiintoista lukea myös enemmän historiallisia tarinoita siitä millaista on voittajien ja häviäjien(tulkitkoon kukin haluamallaan tavalla) elämä sodan jälkeen. Millainen on  sodan palkka? Millainen jälleenrakennus? Kenen elämää leimaa pasifismi, kuka elää kostolle, anteeksiantajista niihin jotka pakenevat itseään ja kohtaloaan.

Tieteellisistä löydöistä ja löytöretkistä saisi upeita seikkailuja ja kotimaisiakin malleja olisi.

[Johannes]

Tuli viime vuoden loppupuolella funtsittua, että kun on ajankohtaisuuteen keskittyviä piirroksia / sarjakuvia, niin kuinkahan onnistuisi menneisyyskohtaiset piirrokset. Sellaisten ymmärtäminen tietenkin edellyttää jonkin asteista tietämystä historiasta. Ohessa olevat kuvat lähetin näytteeksi Historilehteen, josko siellä oltaisiin kiinnostuneita mutta ei tärpännyt. No, Michelangelo -juttu avautunee kutakuinkin kaikille.

[Antti Vainio]

Parhaimmillaan sarjakuva (tai kirja/elokuva/musiikki) on kun se paitsi laajentaa maailman ja historiankuvaa faktojen osalta, niin silloin kun se edes hetkellisesti saa ihmisen tajuamaan jotain muista ihmisistä, siitä mikä tekee meistä erilaisia ja samanlaisia, siitä millainen maailma on ja on ollut.

Jostain syystä täysin poissa muodista ovat ajatuskuplat joita esim. Lauzier on käyttänyt pirullisen osuvalla tavalla. Hitlerin ja Chamberlainin tapaaminen jolloin puheissa luvattiin rauha meidän aikanamme on tyypillisen hyvää sarjakuvamateriaalia. Hitler miettii jo Venäjän valtaamista raudan, maankamaran ja veren liitolla, Chamberlain funtsii orvokkikedolla  kirmaavia luisevia brittityttöjä ja 5pm iltapäiväteetä.

[pertti jarla]

Olisi mielenkiintoista lukea myös enemmän historiallisia tarinoita siitä millaista on voittajien ja häviäjien(tulkitkoon kukin haluamallaan tavalla) elämä sodan jälkeen. Millainen on  sodan palkka? Millainen jälleenrakennus? Kenen elämää leimaa pasifismi, kuka elää kostolle, anteeksiantajista niihin jotka pakenevat itseään ja kohtaloaan.

40-luvun loppu on tavattoman kiinnostavaa aikaa, Suomessakin. Valvontakomissio valvoo ja veteraanit yrittävät asettua yhteiskuntaan. Taisi monesta kunnostautuneesta sotilaasta tulla jossain Pasilan kaatopaikalla elävä pummi. Ehdotonta stoorimateriaalia. Veteraanit kohtaavat yleisessä saunassa, jne...

[AapoK]

Sekin on kyllä jännä miten saattueesta PQ-17 on hyvin, hyvin erilaisia historiallisia näkemyksiä. Yhessä 70-luvun brittidokumentissa homma hypättiin yli sivulauseessa ja toisaalla saksalaisten sukellusvenepäälliköitten/lentäjien 50-luvulla kootuissa muistelmissa suurta tuhoa pohjustetaan valokuvin ja kartoin. Mielenkiintoinen tapahtuma kyllä, täynnä legendoja ja kaunisteluja.

[Curtvile]

Tosiaankin, ajatelkaa ihminen tulee sodasta eikä osaa tehdä mitään muuta kuin sotia ja ryypätä. Ja yhtäkkiä se ei olekaan minkään arvoista, päinvastoin.

Tai päinvastoin, haluaisi tehdä muutakin mutta kukaan ei anna. Tai ei uskalla.

Puhumattakaan siitä mitä tapahtui perheille, miten puhua jostain mitään kukaan ei voi ymmärtää, siitä miten omat lapset eivät tunne, mitä kävi niille avioliitoille jotka solmittiin sodassa ja sen alla, puhumattakaan siitä millaisia päihdeongelmia(ei vain alkoholi) oli ja niistä kaunistellusti sanottuna ihmissuhdesotkuista rintamilla koti- ja sota- sellaisilla.

Tätä kertomista vaivaa osin AapoKn mainitsema nostalgisointikin, on asioita joita ei kehdata myöntää ja asioita joista halutaan puhua vain tietyllä tavalla.
Antti Vainion heitto oli loistava esimerkki aiheesta ja yksi mielenkiinnon aihe on kaikessa asenteellisuudessaankin juuri ihmisten mietteet ja ajatukset.

Hyvä esimerkki on Winston Churchill. Paljonko mahtoi vaikuttaa Dresdenin pommituksiin Coventryn kohtalo? Millaista on tietää etukäteen että viattomien kimppuun käydään mutta antaa sen tapahtua jotta vihollinen ei tajua viestintänsä tultua murretuksi?

 

[Lurker]

Aapo Rapin Meti on just' tämmöistä historiasarjakuvaa, pieniä immeisiä sotien ja rakennemuutoksen pyörteistä. Se on kaupoissa. Käykää hakeen ja lukekaa.

[jinroh]

Minusta ajatus suomalaisesta, joka loikkaa saksalaisten puolelle ja muuttuu kansakunnan silmissä despootiksi on tavattoman kiehtova.

Luulen että hait tässä jotain muuta sanaa, mutta kertomus on mielenkiintoinen. Suomalaisissa oli antaumuksellisia antikommunisteja ja jonkin verran natsejakin. Heille välirauha oli tietysti ideologian vastaista.

Eikä rauhtanteko ollut muillekaan helppoa. Suomalaiseen luonteenlaatuun ei yleisesti liitetä sellaisia adjektiiveja kuin joustava tai notkea. Peräänantamattomuutta ja jääräpäisyyttä on totuttu pitämään hyveinä ja Jatkosodan lopun takinkääntö lienee aiheuttanut monessa sympatioita Lothar Rendulicia kohtaan.

Mitä taas tulee tekoihin sodassa, en usko kovin monen joutuneen häpeämään mitään jälkikäteen. Rintamakarkuria tai kyseenalaisin keinoin vapautuksen hankkinutta on voitu katsoa kieroon, mutta sodassa lähinnä esikuntaupseereilla on aikaa vahtia toisten pelkuruutta.

[Sika]

Rupesi tässä kutkuttamaan ajatus omakustanteesta, aiheena:  Ensimmäinen maailmansota. Vähän saman tyylistä ajattelin, kuin nämä kvaakin galleriasta löytyvät sarjikseni. Nämä lyhykäiset sarjikset olikin helppo väsätä hurmiopäissään, mutta kun rupesi suunnittelemaan pitempää sarjakuvaa ja jopa paperille julkaistavaa, niin rima nousi heti(ehkä turhaan).
Aiheesta löytyy vaan niin perhanasti tietoa ja siitä pitäisi osata poimia vain tarpeellinen. Itse väsyn todella nopeasti historian faktoja lukiessani. Minusta vain ei ole historiantutkijaksi eikä oikein edes käsikirjottajaksi...

ps. pääsinpäs purkautumaan.

[pertti jarla]

Rupesi tässä kutkuttamaan ajatus omakustanteesta, aiheena:  Ensimmäinen maailmansota. Vähän saman tyylistä ajattelin, kuin nämä kvaakin galleriasta löytyvät sarjikseni. Nämä lyhykäiset sarjikset olikin helppo väsätä hurmiopäissään, mutta kun rupesi suunnittelemaan pitempää sarjakuvaa ja jopa paperille julkaistavaa, niin rima nousi heti(ehkä turhaan).

Olisiko näitä lyhkäisiä mahdoton ajatella omakustanteen verran syntyväksi? Väreissähän se tietysti on tyyristä....mutta hienoja ovat.

[AapoK]

Sika, kuulostaa hyvälle. Ainakin nuo lyhyet jutut ovat toimineet varsin mainiosti, pitemmätkin varmasti, 10 sivun mittaiset pientarinat olisivat todellista herkkua.

Itse koin suuren löydön viime vkoloppuna, kun kirjamessuilta löysin ratsumestari Carl von Haartmanin päiväkirjan, joka on painettu '40. Francon joukoissa taistellut suomalainen ja sitten talvisodassa myöhemmin sotinut mies omaa mielenkiintoisen elämäntarinan ja päiväkirja selkeästi kirjoitettuine tapahtumineen ja lukuineen kuin huutaa haluavansa sarjakuvaksi. Yksi varteenotettava projekti, kukaties...

[Curtvile]

Haartman oli kieltämättä erikoinen sotilas ja omasi värikkään taustan.
Toivottavasti ikuistat myös sen kuinka Francon kultapoika palaa voitokkaana juhlittuna sankarina laivalla kohti talvisotaan ajautuvaa suomea ja samalla laivalla on suomalainen tasavaltalaisten riveissä sotinut, samaan sotaan matkalla.

Jos ei pateettista niin sitten melankolista.

Toinen suomalainen ratsumies jonka persoona ylittää fiktion rajat on everstiluutnantti Karl Arnold Woldemar Majewski.
Tuttavallisemmin Mäski.

Itse en suinkaan valita vaan otan ilahtuneena vastaan mm. ehdotetun ensimmäistä maailmansotaa käsittelevän pienlehden, mutta peräänkuulutan niitä muitakin tapahtumia: pikku jääkautta, Suffragettiliikettä, teollistumista, De Sadea, silkkitien perustamista, kataareja, Prahan vaiheita, anadalusian taiteilijakommuuneja, Bakunin ja kumppanit maailmalla.....

[pertti jarla]

Veteraanien tiedetään kertoneen (kuulin nimim Tinolta), ettei ollut lainkaan tavatonta että hyökkäyksessä ihan kaikki eivät uskaltaneet lähteä muiden mukana omista asemista. Tämä hyväksyttiin eikä siitä sen kummemmin puhuttu. Vaan onpa saatettu pahimmista sitten jälkikäteen...

[jinroh]

On aika helppo kuvitella tilanne jossa ihminen joutuu kranaattikauhun valtaan ja menettää hermonsa, tai muuten vaan menettää hermonsa ja jättää paikkansa jättäen muut taistelemaan puolestaan.

Ilmeisesti suurin osa rintamalla olleista sai sodasta jonkin asteisen trauman. Suurin osa pelkäsi ja lähes kaikilla hermot pettivät ainakin kerran. Julkisesti pelko oli tietysti häpeällistä. Ei Suomessa tahdota vieläkään hyväksyä että sodassa pelätään.

Mitään psykologista hoitoa ei tuolloin tullut, eikä sellaiseen olisi ollut resurssejakaan. Monikaan ei halunnut juuri puhua kokemuksistaan, sillä kuuden vuoden paskat housussa mudassa konttaamisesta tuskin kovin paljon kukaan haluaakaan kertoa suomalaisessa asenneilmapiirissä.

[keijoahlqvist]

Ilmeisesti suurin osa rintamalla olleista sai sodasta jonkin asteisen trauman. Suurin osa pelkäsi ja lähes kaikilla hermot pettivät ainakin kerran. Julkisesti pelko oli tietysti häpeällistä. ..
Mitään psykologista hoitoa ei tuolloin tullut, eikä sellaiseen olisi ollut resurssejakaan.

Silloin teloitettiin.