Ilmeisesti suurin osa rintamalla olleista sai sodasta jonkin asteisen trauman. Suurin osa pelkäsi ja lähes kaikilla hermot pettivät ainakin kerran. Julkisesti pelko oli tietysti häpeällistä. Ei Suomessa tahdota vieläkään hyväksyä että sodassa pelätään.
Mitään psykologista hoitoa ei tuolloin tullut, eikä sellaiseen olisi ollut resurssejakaan.
Silloin teloitettiin.
ei nyt ihan noin suoraviivaisesti voi yleistää.(tai siis voi mutta se ei vastaa todellisuutta, ainakaan minun mielestäni.Teloituksia eittämättä oli mutta niiden laajuus tai pelotearvo on hiukan toinen)
vaikka ääritilanteena sota tuokin esiin ihmisten pahimmat ja parhaimmat piirteet niin elämän erilaisuus ja samanlaisuus ovat olleet historiassa aina.
Historiahan on muutakin kuin vain sotaa, murroksia ja muutoksia on muitakin, teollistuminen, valistuksen aika, massasiirtolaisuus ja niin poliittiset kuin kulttuuriset murroksetkin.
ihan äkkiseltään ei tule montaa sarjakuvaa mieleen joka käsittelisi esimerkiksi ulkosuomalaisia: niitä jotka lähtivät sotien jälkeen, kuka 1918 kuka 1945 jälkeen, pakoon vainon takia, kuka sai kekkosen hyvinvointiyhteiskunnalta menolipun ruotsiin, kuka lähti hakemaan elantoa kanadasta, yhdysvalloista, neuvostoliitosta.
Missä nämä tarinat ovat?
Mitä kävi perheille, ihmisille, kuka vuoli kultaa kuka ranteensa.
Toisaalta: monacoon ja aurinkorannoille velkojia ja verottajaa paenneistakaan ei ole moisia tehty.
