Historia sarjakuvan aiheena

[jinroh]

Todellakin hieno norsuidea, Mikko.

Neekeriartsieita lukiessa tulee välillä tunne, että tarina on vain tekosyy tursuttaa lukijan silmille tekijöiden lempianekdootit 20-30-lukujen Suomesta. Viihdyttäviä ne ovat silti, joiltain osin myös sivistäviä.

[Timo Ronkainen]

Ankkakässäristinä meillä Suomessa paremmin tunnetulta Tito Faracilta on tullut tämmöinen englanniksi käännettynä.

http://www.afnews.info/wordpress/wp-content/uploads/2012/01/LastBattle.jpg

Timo

[matkamies]

Oho. Joskus ajatellut vähän samantapaista sarjakuvaa tehdä Gallian sodan ajoilta, mutta vaikuttaa varsin kiintoisalta.

Historiafriikkinä valitan kuitenkin tuosta levyhaarniskasta. Eivät olleet vielä käytössä.

[Hoppi]

Niin, olisin vähän utelias tietämään onko kvaakissa muita historian harrastajia ja ennenkaikkea miten olette soveltaneet harrastustanne sarjakuvan tekemisessä. Itse olen todellinen historiafriikki, ja suurin unelmani ja tavoitteeni onkin tehdä nimenomaan historiallista sarjakuvaa.

Yleensäkkin luen parhaimpiin sarjakuviin kaikki sellaiset jotka sivuavat aiheellaan historiaa.

Itse ainakin tykkään historiasta ja monet kuvani galleriassa (mm.Taistelu, Gladiaattori ja Kreikkalainen hopliitti) liittyvät jotenkin historiaan. Suurin osa historiaan liittyvistä töistäni liittyvät tavallisesti Kreikkaan tai Roomaan.

[Curtvile]

itse olen nyt uppoutunut taas liian syvälle taustatöihin, on vaan niin pahuksen mielenkiintoista(ja kuten tavallista:haukattu enemmän kuin voi purra) mutta vaikka itse aionkin Pohjoismaista versiota Troijasta käyttää niin uskon vakaasti että ainesta useampaankin sarjakuvaan löytyy.

Väittävät löytäneensä Silasthorpin

[Curtvile]

eniten oikeastaan matkamiehelle(itse kun en naamakirjassa hyöri) ja höyryävää punkkiin tahi muuhun historiallisen oloiseen puutiaiseen liittyen:
se vaihtoehtoinen yhdysvallat etelävaltioineen?
Helikoptereita Smithsonian arkistoissa

kun kerran phonoautografi on vuodesta 1857 ja Wagnerin Valkyyrioitten ratsastus 1851 niin nämähän yhdistää....
"minä rakastan Kreikkalaisen tulen tuoksua aamulla...."

[pertti jarla]

Mua vaivaannuttaa kun joskus on innostuttu markkinoimaan että harrastan historiaa, alan todelliset harrastajat on kuitenkin jotain muuta. Esimerkiksi viikinkien historia on kovasti vierasta.
Tällä hetkellä olen Googlen katunäkymien, vanhojen filmien ja postikorttien avulla tutkinut pientä tienmutkaa Firenzuolan Montalbanossa, sen läpi on ajettu Mille Migliaa. Ylitutkiminen on vaarana, aion tyytyä tämäntapaisiin kuviin ja loput mielikuvituksesta.
http://img13.imageshack.us/img13/114/firenzefirenzuola02ffil.jpg

[matkamies]

Curtvile, tämähän on mielenkiintoista. Steampunk-henkinen vaihtoehtohistoria hakee edelleen muotoaan päässä ja välillä paperillakin, mutta tällaiset faktat piristävät kovasti ajatuksen lentoa.

[Ainur]

Täällähän oli mainittu Neekeriartsie, kiitos siitä vinkistä. Alan nimittäin albumiprojektia joka perustuu Erkki Valan elämään, ja painopiste on 1920- ja 30-luvun Suomessa.

Olen vähän yllättynyt että sain projektia varten rahoitustakin. Paitsi että kaikki ovat unohtaneet Tulenkantajien "henkisen isän", kuuluisampaa Tulenkantajaa on jo käsitelty sarjakuvamuodossa: Reetta Laitisen Kirjailija ja Madame

Tosin Erkki Vala ehti myöhemminkin sotkeutua kaikenlaiseen jännittävään kuten sananvapauskiistoihin 1930-luvulla ja vakoiluhommiin Ruotsissa jatkosodan aikana. Oikeastaan hänen elämänsä on minusta mielenkiintoinen tarinan aihe koska se heijastaa 1900-luvun Eurooppaa, eikä hän ole mikään itsestäänselvä historiallinen julkkis. Hyvä jos joku hänen sisarensa Katri Valan tuntee. Erkki Valan arkisto on Suomen Kirjallisuuden Seuralla tallessa, sieltä olen jo keräillyt aika paljon aineistoa.

Mutta mitä mietitte siitä että sarjakuvantekijä käyttää historiallisia henkilöitä hahmoinaan? Kuinka pitkälle taiteilijan vapaus riittää? Haluaisin täyttää lähdeaineiston aukkoja omalla mielikuvituksellani mutta silti käyttää henkilöiden omia nimiä, toisin kuin Reetta Laitinen, joka antoi Olavi Paavolaiselle peitenimen Oskar Pekkala. Historiantutkijana olen kumminkin tottunut ajattelemaan että menneisyyden ihmiset ovat vapaata riistaa, mutta tietenkään heistä ei kirjoiteta mitään ilman kunnollisia viitteitä. Nyt saisi vihdoinkin runoilla vapaasti...

[Reima Mäkinen]

Mutta mitä mietitte siitä että sarjakuvantekijä käyttää historiallisia henkilöitä hahmoinaan? Kuinka pitkälle taiteilijan vapaus riittää? Haluaisin täyttää lähdeaineiston aukkoja omalla mielikuvituksellani mutta silti käyttää henkilöiden omia nimiä, toisin kuin Reetta Laitinen, joka antoi Olavi Paavolaiselle peitenimen Oskar Pekkala. Historiantutkijana olen kumminkin tottunut ajattelemaan että menneisyyden ihmiset ovat vapaata riistaa, mutta tietenkään heistä ei kirjoiteta mitään ilman kunnollisia viitteitä. Nyt saisi vihdoinkin runoilla vapaasti...

Tässähän on skaalaa varmaan yhtä laajasti kuin on tekijöitäkin. Itse olen ratkaissut tuon niin että en "runoile" aukkopaikkoihin mitään mitä ei olisi voinut tapahtua tai mikä olisi ristiriidassa olemassaolevien todistajanlausuntojen eli tapahtuneen historian kanssa. Tämä ehkä lähinnä siksi että rajoitukset viehättävät minua. Toki Hollywood-metodilla saisi paljon parempaa tarinaa aikaiseksi.

[tertsi]

Minä en käyttäisi suoraan kenenkään olemassa olleen henkilön tarinaa sellaisenaan. Ottaisin referenssimatskusta vain ajankuvan (tavat, tottumukset, lavastuksen, motivaation, teeman yms) ja punoisin tarinan itse. Luulen, että näin olisi suuremmat mahdollisuudet luoda viihdyttävä tarina. Voisi edetä pelkästään tarinan ehdoilla.

Toki tarinassa voisi sivuta oikeiden henkilöiden kohtaloita.

Esim. Tardin Adele on aivan hulvaton. Kerrontatyyli ja aiheet lainattu 1900-luvun alun roskakirjallisuudesta, lavastus pilkuntarkkaa epookkia. Juonet Tardin omasta päästä.

[Darzee]

Mutta mitä mietitte siitä että sarjakuvantekijä käyttää historiallisia henkilöitä hahmoinaan? Kuinka pitkälle taiteilijan vapaus riittää? Haluaisin täyttää lähdeaineiston aukkoja omalla mielikuvituksellani mutta silti käyttää henkilöiden omia nimiä, toisin kuin Reetta Laitinen, joka antoi Olavi Paavolaiselle peitenimen Oskar Pekkala.

Mielestäni historiallisen hahmon käyttämiselle taiteellisen vapaastikaan ei ole mitään periaatteellista estettä, joka haittaisi tarinankerrontaa. Onhan esimerkiksi Timo Mäkelän ja Jukka Parkkarin "Mannerheim ja ihmissyöjätiikeri" sangen mainiota luettavaa, vaikka sen tuokiokuvat marskin elämästä ovat vähän väritettyjä:)

[[kivi]]

Haluaisin täyttää lähdeaineiston aukkoja omalla mielikuvituksellani mutta silti käyttää henkilöiden omia nimiä,

Kuulostaisi minustakin fiksulta, mieluummin noin kuin keksimään aliaksia. Tekee vain selväksi, että vaikka henkilöt ovat oikeita, tarinan kertomisessa on otettu vapauksia. "Tunnettujen henkilöiden" nimiä saa kuitenkin ymmärtääkseni käyttää vapaammin kuin tavallisia yksityishenkilöitä, koska voidaan katsoa että niiden tapauksessa henkilö vaikuttaa olennaisesti siihen millainen tarinasta muodostuu, että ei ole samantekevää kenestä puhutaan.

[Ainur]

Minä en käyttäisi suoraan kenenkään olemassa olleen henkilön tarinaa sellaisenaan. Ottaisin referenssimatskusta vain ajankuvan (tavat, tottumukset, lavastuksen, motivaation, teeman yms) ja punoisin tarinan itse.

Näin olen tehnyt Goldenbirdissä ja Tardi onkin ollut tärkeä inspiraation lähde, samoin kuin Hugo Pratt. Nyt olisi hauskaa kokeilla jotain uutta. Oma versioni Suomen 1900-luvusta!

Erkki Vala siivosi selvästi arkistojaan ennenkuin luovutti ne SKS:lle. Olen samaa mieltä kuin Reima siitä että rajoitukset viehättävät. Vaikka aioin tehdä Goldenbirdistä historiallista fantasiaa, yliluonnolliset elementit tökkivät ja aikalaislähteistä löytyneet todelliset tapahtumat alkoivat tunkea mukaan tarinaan.

Taustatutkimuksissa on aina se riski että niitä voi jatkaa ikuisuuksiin. Lähdemateriaalin rajaus on tärkeä konsti jonka opin tutkijakoulussa, mutta tuntuu silti vaikealta lopettaa tiedon keräily kun sitä on aina lisää saatavilla. Melkein helpotus kun törmää aitoihin aukkoihin. Eräs ystäväni väitteli ruotsalaisista mykkäelokuvista ja oli melko tyytyväinen että suuri osa niistä on tuhoutunut - väitöskirjasta tuli kattava ja perusteellinen neljässä vuodessa...

Mielestäni historiallisen hahmon käyttämiselle taiteellisen vapaastikaan ei ole mitään periaatteellista estettä, joka haittaisi tarinankerrontaa. Onhan esimerkiksi Timo Mäkelän ja Jukka Parkkarin "Mannerheim ja ihmissyöjätiikeri" sangen mainiota luettavaa, vaikka sen tuokiokuvat marskin elämästä ovat vähän väritettyjä:)

Upea albumi. Pidän myös siitä kuinka muuttuva piirrostyyli ja väritys kuvastaa valokuvateknologian kehitystä. Haluaisin tehdä jotain vastaavaa, eri aikakausien kuvataidetta mukaillen.

[Timo Ronkainen]

Kyllähän Ville Ranta käytti hahmojen oikeita nimiä Kajaanissa. Tai vaikkapa Boucquet ja Muller Kikissä tai Sfar Pascinissa. Tee vain samoin, Ainur. Joskus aliasten käyttö kautta linjan tuppaa vähäsen ärsyttämään, vaikka sarjakuva olisi muuten mitä mainioin, kuten em. Kirjailija ja madame tai vaikkapa Eisnerin Uneksija, joka on pääosin tapahtumiltaan täyttä totta, tekijänsä omia muistelmia - vieläkin enemmän kuin muutamat muut Eisnerin kirjat.  Mutta kukin tekee niin kuin haluaa.

Timo