Kirjoittaja Aihe: Luettua  (Luettu 404928 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 670
Vs: Luettua
« Vastaus #750 : 23.03.2009 klo 14:23:51 »
Lukenut sen normaalin määrän eli jotakuinkin mitä käsiinsä saa, mutta mainitaan nyt omituisimpia yksilöitä.
Look out!! Monsters on luullakseni sarjakuva, varma en ole.
Geoff Groganin tekemän lähes sanaton läystyke on iso, ohut mutta epämääräisen kokoinen kertomus frankensteinin hirviöistä, ensimmäisestä maailmansodasta ihmisen yksinäisyydestä, syyskuun 11.(?), parisuhteista(???) ja ..voi olla että teknologiasta.
Tai sitten yksi vakuuttavimmista kuvauksista taiteilijan vajoamisesta skitsofreniaan ikinä.
Lukijaa ei aliarvioida, jopa siinä määrin että sattuu ja kuvat ovat oudon kömpelön kiehtovia.


kaikki sivut on tehty maalaamalla akrylivärein New york timesin päälle. tai tarkkaan ottaen jotta sanomalehtipaperi kestää prosessin sitä pitää repiä ja liimata kerroksittain tai liimaten sivuja 5-6 päällekkäin ja maalaten päälle tussein hiilellä jne.



taiteena hienoa mutta mahdollinen näkemys ja kertomus jäivät kolmella lukukerralla minulle mysteereiksi. Hypnoottinen mutta ei se täysipäisin esitys maailmassa.

Project superpowers on toista maata
kovakantinen kokoomateos on jim kruegerin kirjoittama kahdeksanosainen tarina. idea on Kruegerin ja kansista ja konseptitaiteesta vastaavan Alex Rossin sisäsivuilla taiteesta vastaavat Doug Klauba,Stephen Sadowski ja Carlos Paul.

Tarvitseeko maailma tosiaan vielä yhtä supersankarikertomusta varsinkaan sellaista joka selkeästi koettaa ratsastaa Watchmenilla, astro citylla ja Marvelsilla yht'aikaa?
Ei hassutella krueger osaa asiansa, mies on tietoisesti lukenut kulta-ajan vähän tunnetut hahmot läpikotaisin Devil on suoraan ripattu Daredevil, se alkuperäinen akrobaatti ei marvelin sokea poika.
Ja lukenut historiansa.
Päähenkilö on Fighting yank jonka takia maailmassa ei sitten sodan lopun ole ollut juurikaan supersankareita. Koska hän yritti pelastaa maailman. Nyt vanhana miehenä häntä vaivaa Dickensin joulutarinan kapteeni amerikka versio menneniden joulujen aaveesta American spirit.
Ja niin pulpsankari yrittää korjata kaiken ja rikkoo kaiken taas.
Tämä on tarkoin mietittyä ja tutkittua tavaraa ja maailman vaihtoehtoinen luonne ilmenee vähän kerrassaan.
Useimmille jäänee insinöörisarjakuvaksi, teknisesti taidokkaine poseerauksineen mutta on melko hyvin kirjoitettu.
Lisäpisteitä tarkoituksellisista osoituksista miten maailma muuttuu(mm. kahden 40-luvun sankarin,  Hydron ja Pyromanin, palttua hämmentynyt ilme lehdistön kysyessä "are you two a couple?") ja tavasta näyttää yhdysvallat pahan akselina ja sankarien sijoittaminen terroristeiksi oikeuden nimissä.
Kyllä, päivittää watchmenia Bushin jälkeiseen maailmaan.
Moraliteettikertomus jonka ansiokkaista sitaateista jäi kaipaamaan vain Actonia.
Takasivujen konseptihahmolitania on samanaikaisesti raikkaan kulta-aika henkinen kuin tahatta tom of finland-väritteinen.


Lönkka

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 269
  • Life goes on (except for those who die)
Vs: Luettua
« Vastaus #751 : 04.04.2009 klo 19:59:37 »
Viime kuukauden arviosetti on jäänyt tekemättä kun nikkaroin tietokantaa sarjakuvistani. Nyt kun about tuoreimmat irtolehdet on syötettynä niin käydäänpä nuo pikaisesti läpi:

Patsy Walker: Hellcat 5 (Marvel)
Kathryn "Stuartin vaimo" Immosen kässäämän tarinan viimeinen numero ilmestyi vihdoin ja viimein, mutta ei ongelmaa sillä hyvää kannattaa odotella. Vaikkei Patsyn arktinen henkimaailmaa sivuava odysseia olekaan maailman käänteentekevintä sarjakuvaa niin se toimii kuitenkin omassa genressään riittävän hyvin. David Lafuenten komean piirrosjäljen kruunaa Dave ja Natalie Lanphearin kaunis väritys.

Amazon 1 (Dark Horse)
Tämä Steven Seaglen alunperin Comicolle tekemä minisarja on remasteroitu vörivelho Dave Stewartin maagisella paletilla. Varhainen Tim Salen kynänjälki toimii tässä ekotiedostavassa stoorissa edelleen hyvin.

Killer of Demons 1 (Image)
Tämä herkku pääsi melkein livahtamaan tutkan alitse mutta päätin viime hetkellä testata eikä kaduta lainkaan. Päinvastoin. Toimistoduunari Dave Sloan on valittu enkeli Uriel johdattaa häntä arkiseen aherrukseemme soluttautuneiden demonileegpoiden kimppuun. Korruptoivia sarvipäitä on soluttautunut kaikkialle ja niistä pitää päästä eroon vaikka se tarkoittaisi vaatelaskun räjähtämistä käsiin, veri kun peseytyy sangen heikosti pois valkoisista kauluspaidoista. Scott Wegenerin muodikkaan kulmikas kuvitus pelittää hyvin Ronda Pattisonin värien tukemana ja Christopher Yostin kässäys pelittää kivasti. Katsotaan kuinka minisarja kantaa loput kaksi osaansa.

Incognito 2 (Marvel/Icon)
Brubaker-Philips tiimi pisti erinomaisen Criminalinsa tauolle jotta kykenisivät hoitamaan tämän minisarjan pois jaloista. Voisi sanoa että aika lailla samanoloista settiä kaverit taas ovat tekemässä, mutta mukaan on Sleeperin tapaan ympätty supersankareita. Toistaiseksi tämä ei pärjää Criminalille, mutta katsotaan mihin kehittyy. Ja eihän näiden heppujen materiaalista voi olla pitämättä.

Brit 12 (Image)
Robert Kirkmanin kehittämän Brit -hahmon lehti on sitten kuopattu heikkojen myyntien vuoksi. Kaiketi syynä oli se että Suuri Ostava Amerikkalaisyleisö TM haluaa supersankarinsa trikoopelleinä eikä nuhjuisina ja karskeina engelsmanneina. Sääli koska homma pelitti pari kertaluokkaa paremmin kuin enin osa muusta genren materiaalista. Tarina pistetään jotensakin pakettiin ja lopuksi lukijoille annetaan vielä Britin syntytarina. Ehkä jonain päivänä sarja vielä jatkaa. Minä jäin ainakin kaipaamaan.

X-Men and Spider-Man 4 (Marvel)
Ihan toimivan minisarjan lopetus. Tarina pyörii Mr. Sinisterin ympärillä ja eri jaksot sijottuvat laajalle aikaskaalalle. Mario Albertin komea kynänjälki nostaa tarinan tasoa pari pykälää.

Castle Waiting 14 (Fantagraphics)
Linda Medleyn erinomaisen hieno fantasiasarja on viime aikoina hieman lässähtänyt paikoilleen. Liekö syynä ruutukoon kasvamisen myötä tapahtunut verkkaisempi juonenkuljetus? Mutta edellenkin hahmoissa on mukana syvyyttä sekä lämpöä ja Medleyn viiva on ilmeikäs. Jos kaipaat fantasiasarjalta muuta kuin kliseisiä lohikäärmeitä ja suippokorvahaltioita niin kannattaa tutustua vaikka hienoon ja tuhtiin kokoomaan josta löytyy kaikki ykkössarjan numerot!

Angel: Blood & Treches 1 (IDW)
John Byrne esittelee meille Buffy -sarjasta tutun hahmon edesottamuksia ekassa maailamsodassa. Sarja on jätety tussaamatta ja väriä on käytetty hillitysti ainostaan otikossa, tekstilaatikoissa, vähissä äänitehosteissa sekä tietysti kun vampyyrisarjasta on kyse, veressä. Ei varsinaisesti herättänyt mielenkiintoa toisin kun saman miehen samalle firmalle tekemä Star Trek: Crew 1 jonka itsenäinen pikkutarina oli sangen mukava ja näppärä.

Far West: Bad Mojo 1 (Antarctic Press)
Richard Mooren hienon lännensarjan uusi numero on sekin jätetty tussaamatta. Ihan peruslänkkäristä ei ole kyse sillä päähenkilöinä häärivät ihmismäinen karhu ja keijutyttö. Stoori toimii jälleen kerran mukavasti, mutta ei yllä aiempien, alppariinkin koottujen tarinoiden, tasalle. Saman miehen samalle kustantamolle tekemä Fire and Brimstone 4, jossa enkelin ja paholaisen tiimi etsii ja rökittää mosntereita, ei edelleenkään yllä lähellekään samaa tasoa. Sääli että kaiketi tämän takia Mooren pitkäikäisin sarja, Boneyard, on ollut tauolla. Tiedä häntä johtuuko sen lakkauttaminen tulevaan numeroon 28 myöskin F&B:stä vai tarinan junnaamisesta paikoilaan.

Special Forces 4 (Image)
Kyle Bakerin uusi sarjakuva on oikeastaan aina tapaus. Olen diggailut miehen töitä aina upeasta Why I Hate Saturnista saakka, mutta tämä Irakin sotaan sijoittuva ja sitä sekä sotaelokuvien ja -sarjakuvien konventioita Millernmäisillä mittasuhteilla parodioiva ja kritisoiva stoori ei oikein iskenyt. Tosin tämä viimeinen numero tuli varmaan vuoden myöhässä eikä pari edellistäkään ilmestynyt ajallaan joten pitäisi varmaan lukaista koko stoori putkeen paremman kokonaistuntuman saamiseksi.

30 Days 'til Death 4 (IDW)
30 Days on Nightin minisarja alkoi mielenkiintoisena mutta menetti sangen nopeasti toimivuutensa. Nyt viimeisen osan myötä tuntuu että käteen ei jäänyt juuri mitään muuta kuin hyvä alku, junnaan keskiosa ja jyrkkä shokkilopetus. Lisäksi kauas ollaan pudottu Stray Bulletsin jouhevan kauniista jäljestä vai toimiiko Laphamin kuvitus vain paremmin silloin kun se on tehty mustavalkoiseksi?

Matti Karjalainen

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 1 993
  • Friendly Neighborhood Librarian
Vs: Luettua
« Vastaus #752 : 09.04.2009 klo 17:43:50 »
Yuju Shiozaki: "Battle Club Vol. 1"

Nuori ja vähän tohelo Mokichi saapuu uuteen kouluun ja haluaa tulla kampuksen kingiksi, mutta saa selkäänsä heti ensimmäisenä päivänä. Ratkaisu ongelmaan löytynee värikkäästä tyttöjen painijoukkueesta - tai sitten ei.

"Battle Clubin" typerään ja älyvapaaseen juoneen ei kannata tuhlata ruutia sen tarkemmin, eikä sarjakuvan tarkoituskaan liene olla mitään muuta kuin pikkutuhmaa fanservicea, jossa pikkuhousut vilahtelevat ja tyttöjen vaatteet vähenevät ilman sen suurempaa perustetta.

Sarjakuvan piirrosjälki ei herättänyt suurempia intohimoja. Mainittakoon, että intiimit paikat oli sensuroitu ja erektiota kuvattiin ihan hauskasti käyttämällä vertauskuvana kuorestaan kurkkaavaa kilpikonnaa.

Tähtivaeltajan jutun perusteella hankkimaani ja ilmeisesti aika moniosaiseksi kasvavaa sarjakuvaa ei tulisi kai tuomita ensimmäisen sadan sivun perusteella, mutta epäilen suuresti, että minun luku-urakkani päättyi tähän ykköspokkariin.

* * * * *

Ed Brubaker & Sean Phillips: Criminal Vol. 1 : Coward

Ed Brubakerin käsikirjoittama ja Sean Phillipsin piirtämä "Criminal Vol. 1 : Coward" (Marvel Icon, 2007) osoittautui laadukkaaksi amerikkalaiseksi rikossarjakuvaksi, jossa huippuluokan taskuvaras Leo tulee pestatuksi kovan luokan keikalle. Kohteena on timanttilasti, jonka arvo on viitisen miljoonaa dollaria. Suunnitelma on laadittu viimeistä piirtoa myöten ja kaiken pitäisi olla kunnossa.

Kaikki ei mene kuitenkaan ihan putkeen. Soppaan onkin sotkettu enemmän aineksia ja keittäjiä kuin olisi terveydelle hyväksi, ja kohta väkivaltaa kaihtava ja selvitymisestä taiteenlajin tehnyt antisankarimme saa tehdä kaikkensa selvitäkseen hengissä.

Sarjakuvaa voi huoletta suositella ainakin jokaiselle kovaksikeitetyn rikoskirjallisuuden sekä "Reservoir Dogsin" ja "Sopranosin" kaltaisten elokuvien ja telkkarisarjojen ystävälle. Hyllystä löytyvät vielä "Criminalin" osat kaksi ja kolme, ja mikäli taso pysyy yhtä hyvänä, on tässä potentiaalia nousta mestaruussarjaan.

* * * * *

Lisäksi luin Anne Muhosen uutuusalbumit "Jokeltelua" ja "Ystäväni varjo", mutta niihin palaan paremmin Kvaak-arvostelun myötä.
"Onneksi kirjastonhoitajat ovat tunnollisia kaikissa tunnetuissa todellisuuksissa" (P.A. Manninen: Kapteeni Kuolio - Tampereen sankari)

tmielone

  • Il Dille
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 2 665
Vs: Luettua
« Vastaus #753 : 10.04.2009 klo 13:24:41 »

Sarjakuvaa voi huoletta suositella ainakin jokaiselle kovaksikeitetyn rikoskirjallisuuden sekä "Reservoir Dogsin" ja "Sopranosin" kaltaisten elokuvien ja telkkarisarjojen ystävälle. Hyllystä löytyvät vielä "Criminalin" osat kaksi ja kolme, ja mikäli taso pysyy yhtä hyvänä, on tässä potentiaalia nousta mestaruussarjaan.


Itse luin eilen neljännen osan ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että sarja on parasta a-ryhmää. Vaikka tallaillaan vanhoja latuja, niin Brubaker onnistuu tekemään yllättäviä käänteitä ja koukuttavia tarinoita. Albumia ei malttaisi laskea käsistä ennen kuin se on kokonaan luettu.
"Now there's only two things in life but I forget what they are"

Lönkka

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 269
  • Life goes on (except for those who die)
Vs: Luettua
« Vastaus #754 : 11.04.2009 klo 15:16:00 »
Rest 1 ja 2 (DDP)
John Barrett on perinteinen toimistokuhnuri jonka elämä muuttuu kun hän törmää opiskeluaikojen kaveriinsa Teddyyn jonka avulla saa uuden pestin. Työnkuva on uuden lääkeen koekaniinaina ja PR miehenä toimiminen -kyseinen lääke poistaa unentarpeen. Pian Johnilla alkaa mennä yhtä hyvin kuin Teddyllä, mutta tietenkään kaikki ei ole miltä näyttää sillä firmalla on luurankoja kaapissaan. Toistaiseksi Mark Powers on kyhäillyt aika lailla perinteisen juonikuvion, mutta Shawn McManuksen ja Lizzy Johnin kuvitus on toiminut ihan kivasti pitäen kokonaisuuden nippa nappa keskiverron yllä.

Prince of Heroes 1-3 (Antarctic Press)
Heräsin sarjaan uuden tarinakaaren julkistuksen myötä joten näitä tuli aluksi hankittua isompi satsi kerralla. Espinosa tarjoilee animevaikutteista scifiä kliseitä säästelemättä. Mutta jotensakin tarina vetää ihan kivasti mukaansa. Paikoitellen tietokoneella tekeminen käy pahasti silmään, etenkin isokokoisissa irtolehdissä, mutta näyttöpäätteltä luettaessa ei niinkään. Koko satsi luettavissa osoitteessa:
http://www.courageousprincess.com/princeofheroes.html

Kingdom of Flies 3 (Berserker)
Kauas ovat vanhat sankarit pudonneet! Alan Grantin kässäilemän zombiehörhöilyn on kuvittanut vasemmalla jalallaan Simon Bisley. Jälki on nippa nappa tunnistettavissa Bisleynksi, mutta leikö siinä syynä sitten sutaistut piirrokset vai Andrew Brownin onneton tussaus? No, eipä Grantinkaan stoori zombieinvaasion kanssa painiskelevista palomiehistä ja sotilaista myöskään toimi.

Maura 1 (Berserker)
Zombieden, tai ainakin haudantakaisen koston, kanssa painitaan myös tässä Berserkerin tuotoksessa. Aika vahvasti ollaan 60/70 -lukujen taitteen perinteissä kiinni. Warrenmaisuutta on sekä Eric Krausin tarinassa (petetty nainen palaa haudan takaa kostamaan) sekä etenkin Rudy Nebresin tusaamattomassa taiteessa joka on paljon velkaa tuon ajan latinokuvittajille.

Seaguy: Slaves of Mickey Eye (DC/Vertigo)
Tämä lokeroituu ilman muuta osastoon Grant Morrisonin sekopäisimpiä huumetrippailuja, joista en jaksa ihmeemmin innostua. Cameron Stewartin taide toimii hyvin etenkin Dave Stewartin värien kanssa. Loput pari osaaa avannevat juttua toimivampaan muotoon.

Strongman (SLG Publishing)
Tässä alpussa on kyseessä aika klassinen tarina vanhan mestarin rappiosta ja paluusta/pelastautumisesta, mutta jotensakin homma pelittää pahuksen kivasti. Lisäpisteitä tietenkin siitä että päähenkilö on naamioitu meksikolainen showpainoja El Tigre. Charles Soulen kässäämä ja Allen Gladfelterin kuvittama juttu ei järisytä maailmoja, mutta nasta ja toimiva perinteinen pikkustoori.

Miss Don't Touch Me (NBM)
Kaksi ranskalaista alppua yhteen kokoava tarinakokonaisuus sijoittuu 30-luvun Pariisiin, jossa ystävänsä Agathan kanssa piikova Blance todistaa murhan, mutta murhamiehet vaientavatkin vahingossa Agathan. Blance alkaa tutkimaan tilannetta ja jäljet johtavat Pompadour -bordelliin jonne tämä neitseellinen tyttöpestautuu dominaksi ja alkaa sinnikkäästi selvittämään mysteeriä johon nivoutuu yksi jos toinenkin asia ja henkilö. Hubert ja Kerascoet ovat saaneet aikaan erinomaisen nautittavan ja suositeltavan Sfärmäisen tarinakokonaisuuden joka vetää hyvin eteenpäin. Koomisena lisänä alpun välissä oli pieni paperinpala jossa oli korjatut takakansitekstit. Jos meni reisille niin miksi enää lähteä noin kömpelösti korjaamaan?

mlietzen

  • Jäsen
  • Viestejä: 533
Vs: Luettua
« Vastaus #755 : 18.04.2009 klo 09:23:11 »
Yoshihiro Tatsumi: A Drifting Life



Tämä 856-sivuinen tiiliskivi tuli tällä viikolla Book Depositorystä, jostain syystä maksoi ennakkotilauksena noin 14 euroa (ovh nyt jotain 24 eur). Tatsumi kertoo lineaarisesti muistelmansa siitä miten päätyi tekemään mangaa, tosin esiintyy itse kirjassa nimellä Hiroshi Katsumi. Aiempiin novellikokoelmiin verrattuna tämä oli huomattavasti kevyempi, niin kuin muistelmat yleensäkin, pääasiassa pitäydytään tapahtumien kuvauksessa eikä kaivella sen syvemmältä.

Sarjakuvabisneksen historian sivussa Tatsumi korostaa myös paljon omia näkemyksiään siitä mitä mangan tulisi olla, tai Tatsumin tapauksessa siis "mangan joka ei ole mangaa" (jolle antaa myöhemmin nimen gekiga). Siinä suhteessa mikään ei liene muuttunut, ottosinisaloille on aina ollut tarjolla irvailtavaa.

Vahvana on läsnä myös sodanjälkeisen Japanin kehitys ja kasvu, varsinkin populaarikulttuurin osalta mainitaan merkittäviä virstanpylväitä kuten amerikkalaiset ja ranskalaiset elokuvat tai Coca-Colan maihinnousu.

Erittäin mielenkiintoinen kirja. Ei ehkä mikään suurenmoinen mestariteos, mutta sellainen mitä kirjakustantamot usein nimittävät "lukuromaaneiksi", siis kiva lukea. Piirrosjäljen ja kerronnan taso pysyy myös alusta loppuun hämmästyttävän yhdenmukaisena. Jostain syystä kirjassa ei silti mainita missään milloin teos on tehty tai missä se on alunperin julkaistu.

New York Timesin arvio
Ensimmäinen luku "The Birth of Manga"

JussiDBC

  • Jäsen
  • Viestejä: 160
Vs: Luettua
« Vastaus #756 : 07.05.2009 klo 20:24:04 »
Ok, nyt meikä sen viimein päätti. Luin Steve Nilesin uusimman tuotoksen, Epiloguen, ja niin pakkopullaa oli lukea tätä vampyyri-kinky-nahka-asussa-stooria, että päätin, etten tuhlaa enää euroakaan Nilesin kirjoittamiin vanhan kierrätyksiin.

Jollei sitten ole kyseessä Cal McDonald-stoori ja piirtäjänä Kelley Jones. Epilogueta ei edes Kyle Hotz pelasta(aika hätäisesti tussattua kamaa muuten), vaan Niles laittaa kehiin vähän 30 dayssiä, hitusen Simon Darkkia ja roppakaupalla The Crowta.

Voivoi, mies oli ennen laadun tae, mutta viimeaikoina en ole lukenut yhtäkään hyvää stooria. Toivottavasti Epilogue ei saa jatkoa.

Jep, eilen albumina ilmestynyt Windsor-Smithin Wolverine:Ase-X tuossa odottaa loppuun lukemistaan. Oikein hyvältä vaikuttaa...

Lönkka

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 269
  • Life goes on (except for those who die)
Vs: Luettua
« Vastaus #757 : 07.05.2009 klo 20:46:50 »
Cal McDonalds toimii välillä kyllä eri hienosti!
Mutta löytyypä noiden joukosta aikamoisia joutokäyntitarinoitakin...

mlietzen

  • Jäsen
  • Viestejä: 533
Vs: Luettua
« Vastaus #758 : 08.05.2009 klo 12:47:23 »
Michel Rabagliati: Paul Moves Out (2005) ja Paul Goes Fishing (2008)

Quebeciläinen Rabagliati kertoo alter egonsa Paulin lähimenneisyydestä, kirjojen hauskan lakoniset nimet kertovat suunnilleen mitä sisältä löytyy; ekassa muutetaan omaan asuntoon ja toisessa mennään kalaan. Nimet ehkä tuudittavat lukijan hieman valheelliseenkin turvallisuudentunteeseen, jälkimmäisen teoksen loppupuolella kun käännytäänkin yllättäen paljon synkemmille vesille. Eikä tuo muuttojuttukaan ole aivan yksiselitteinen.

Rabagliati on kertojana valtavan sympaattinen ja nostalgisen sarjakuvamainen piirrostyyli on parantunut huomattavasti sarjan alusta, ero on melkoinen verrattuna esim. ekaan juttuun (Paul in the Country). Kerronnan rytmi on rento ja rauhallinen, huumori on pääasiassa pilkettä silmäkulmassa. "Elämänmakuinen" on tiettävästi nykyään julistettu klisheeksi, mutta sieltä suunnaltahan nämä ammentaa, selvästi omakohtaisesti koettuja juttuja jotka ajallinen välimatka on jalostanut mitä parhaimmaksi fiktioksi.

Paul Goes Fishing on kirjoista parempi, albumin loppupuoli tuli melko lailla mutkan takaa. Hauska ja koskettava sulautuvat siinä kirjassa täydelliseksi paketiksi. Tekijänä maltillinen Rabagliati ei ole mikään räiskyvä huomionherättäjä, itse juttu tuntuu aina tulevan ensin. Hyvä näin, lukukokemuksina nämä ovat mitä parhaimpia. Lisääkin on tulossa.
« Viimeksi muokattu: 08.05.2009 klo 12:49:59 kirjoittanut mlietzen »

Antti Vainio

  • Karpaattien nero
  • Jäsen
  • Viestejä: 4 321
Vs: Luettua
« Vastaus #759 : 08.05.2009 klo 20:37:13 »
En ole noita lukenut vaikka joka paikassa niitä on kehuttu. Varmaan täysin toiveajattelua mutta en ole ostanut kun ajattelin että nuo voisivat sopia meikäläiseen maukuun ja kääntyä vaikka jonkun fiksun tahon toimesta suomeksi. Vaan ei kai näin lama-aikana kukaan mitään sellaista ehdi tekemään kun kaikki aika menee ahdistumiseen ja pörssikurssien seuraamiseen.
"This country sucks. It's all about the nature and who the fuck cares about the nature".

mlietzen

  • Jäsen
  • Viestejä: 533
Vs: Luettua
« Vastaus #760 : 26.05.2009 klo 09:51:11 »
Jens Lapidus & Peter Bergting: Gängkrig 145 (Wahlstöm&Widstrand, 2009)

Realistinen rikosdraama Tukholmasta, melkein siis Turusta. Ruotsalainen Lapidus on skandinaavisen rikoskirjallisuuden kuuma nimi eikä Snabba Cash ja Aldrig Fucka Upp hassumpia romaaneja olekaan. Gängkrig 145 on yllämainituista kirjoista koostuvan trilogian sarjakuvamuotoinen välisoitto, ennen seuraavaa romaania.

Juttu on tuttua kauraa - isoja ja vaarallisia miehiä, nopeita autoja, pyssyjä. Miljöö ei kuitenkaan ole Amerikassa vaan Ruotsissa, lumiset Tukholman lähiöt nostavat klisheisistä elementeistä koostuvan tarinan tavanomaisuuden yläpuolelle. Vai nostavatko sittenkään? Tässä jutussa maa hiukan pettää Lapiduksen jalkojen alla, se mikä on hyvää ja toimii on hyvää ja toimii, osa taas ei. Rikolliset pääosin toimivat ja tekstitulva kulkee samalla niukan töksähtelevällä rytmillä kuin romaaneissakin. Poliisit taas on ilmeisesti hankittu amerikkalaisen tv-sarjan ylijäämävarastosta. Sekä päähenkilöä, rikollis-Mahmoudia että poliisi-Hägerströmiä kyllä taustoitetaan, Mahmoudin kohdalla onnistuneemmin, Hägerströmin osalta taas klisheitä puskien. Paikallisväriä tuo ruuduissa toisinaan vilahteleva karjalalaisilla sukujuurilla ylpeilevä Slussenin sissi.

Entä juoni itse? Se kulkee melko hyvin, Mahmoudin sisko kertoo tulleensa raiskatuksi, eli kostaahan se pitää. Mutkan Mahmoudin matkaan vain tuo se, että toinen raiskaajista on sukua eräälle rikollispomolle, mistä syystä kirjan nimi. Jutussa on joitain hämmästyttäviä sattumia (lähinnä kaikki ne missä Hägerströmin ja Mahmoudin polut kohtaavat) jotka vaikuttavat hieman löysästi ideoiduilta, juttu olisi ollut luultavasti uskottavampi jos yhden poliisin sijasta asiat olisi jaettu koko poliisilaitoksen toimitettaviksi. Mutta se ei varmaan olisi ollut yhtä ytimekästä.

Siinä missä Lapiduksen kässäri ei ole aivan romaanien tasoa, Peter Bergting pistää parastaan - kirja näyttää erinomaiselta. "Peter Bergtings bildberättande [...] kommer att försätta många svenska seriekonnässörer i trans," kuten Expressen asian ilmaisi. Piirrosjälki on realistista ja näyttävää, samanaikaisesti pelkistettyä ja yksityiskohtaista. Kuvakerronta on paikoin hyvinkin miellyttävän hidasta ja tunnelmoivaa, luultavasti osin jo tekstipaljoudenkin takia. Kaupallinen teoshan tämä on ja tyyli on hyvin kaupallista, amerikkalaiseen tapaan, mutta mitäpä siitä kun kuvat kulkee? Tosin tuo kerronnan hitaampi, harkitsevampi rytmi vaikuttaa hyvin pohjoismaiselta, samaan tapaan kuin uudemmissa ruotsalaisissa elokuvissa.

Muutamissa kohdissa teksti ja kuva tuntuvat kyllä olevan jonkinlaisessa epäsuhdassa, muutama ruutu suorastaan hyppää esiin. Johtuisiko kiireestä? Vaikea sanoa, ei noita kohtia kuitenkaan ole kuin muutama eikä esim. värityksessä (joka on kauttaaltaan upeaa) näy mitään merkkejä hätiköinnistä. No, eivät haittaa.

Kirja oli pitkästä aikaa sellainen mitä tuli odotettua, eikä se täysin odotuksia pettänytkään. Lapiduksen kässäri oli selvästi enemmän pettymys kuin Bergtingin piirrosjälki, mutta mitäs kirjoitti aiemmat kirjansa niin hyvin. Vaikea sanoa mitä paatuneemmat amerikkalaisten sarjojen lukijat tästä sanoisi, mutta minä kyllä pidin. Kiva että tekivät, kiva että iso kustantamo näköjään vielä myy ja markkinoikin ihan tosissaan.

Näytti olevan jo ainakin Turun Akateemisen hyllyssä.

Näytepätkä Adlibriksen sivuilla

Muita mielipiteitä:

Expressen: "Storyn är stendöd"
(melko pitkälle samaa mieltä kuin minä, tosin hiukan häijymmin)

Aftonbladet: "en tribut till hundratals sönderbläddrade seriemagasin"
(kirjassa ei ilmeisesti ole tarpeeksi naisia naisarvostelijalle)

tertsi

  • Vieras
Vs: Luettua
« Vastaus #761 : 26.05.2009 klo 11:43:38 »
Luin Miss Don't Touch Me -sarjakuvan (Hubert & Kerascoet).

Tästä oli aikoinaan BoDoïssa näytejakso. Siispä ostin kirjasen pois, kun nyt näin sen Akateemisessa, vieläpä englanniksi käännettynä.

Piirros on vähäeleistä ja "modernia", mutta nyt ei tule semmoinen tunne, että keisarilla on uudet vaatteet päällä. Perspektiivit miellyttävät silmää ja esim. autoihin on oikeinkin paneuduttu. Henkilöhahmot ovat ilmeikkäitä. Jotenkin tästä tulee Tardi-mieleen, vaikka aika etäällä hänestä ollaankin. Ehkä se johtuu 30-luvun Pariisista.

Tarinan alku oli vetävä ja imevä, sitten hieman petyin, kun tajusin, että bordellissahan tämä tarina tapahtuukin. Piiskaa ja muuta asiaankuuluvaa klisheetä.

Loppuratkaisu yllätti ja palkitsi lukemisen. Tämä pikkudekkari oli oikein miellyttävä lukukokemus ja jos samoilta tekijöiltä tulee jotain uutta matskua, niin vähintään selailen sen.

Mutta jos joku intellektuelli täällä  hakee vain "merkittäviä sarjakuvia", niin tämän voinee unohtaa. Hyvää viihdettä on tämä.


gerber

  • Jäsen
  • Viestejä: 172
  • What did ya expect - A drunken Galactus?!!
Vs: Luettua
« Vastaus #762 : 26.05.2009 klo 13:47:01 »
Pikku Lulu 4/1960

Kustannus Timantti Oy:n aikoinaan julkaisema sarjakuvalehti. Piristävä virkistys arkistojen kätköistä.

Erityisesti tarina "Tumppi ja viikon vanha munkki" toi hymyn huulille. ;D

Matti Karjalainen

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 1 993
  • Friendly Neighborhood Librarian
Vs: Luettua
« Vastaus #763 : 28.05.2009 klo 11:57:03 »
Brian K. Vaughanin käsikirjoittaman "Y: the Last Manin" ensimmäiset viisi numeroa yhteen liittävä kokoelma "Unmanned" tuli luettua vihdoin ja viimein läpi. Olin kuullut siitä paljon hyvää niin kriitikoilta kuin sarjakuvia harrastavilta ystäviltäni, ja vaikka ensimmäinen trade ei ehkä räjäyttänytkään tajuntaa, niin riittävän hyvin se koukutti kuitenkin. Sarjan seuraamista täytynee siis jatkaa.

Perusideana on siis se, että vuonna 2002 jokainen maapallolla elävä mies kuolee mystiseen epidemiaan - paitsi shakespearilaisittain nimetty Yorick Brown. Ainoa kaksilahkeinen herättää tietysti kiinnostusta eri puolilla, mukaan luettuna radikaali feministijärjestö Daughters of Amazon, israelilainen Mossad ja USA:n valtiollinen johto.
« Viimeksi muokattu: 28.05.2009 klo 13:41:50 kirjoittanut Matti Karjalainen »
"Onneksi kirjastonhoitajat ovat tunnollisia kaikissa tunnetuissa todellisuuksissa" (P.A. Manninen: Kapteeni Kuolio - Tampereen sankari)

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 16 976
Vs: Luettua
« Vastaus #764 : 28.05.2009 klo 12:29:27 »
Tajunta räjähtää Y:ssä sitten myöhemmissä numeroissa! Viimeisen miehen odysseia on oikeastaan moraliteetti maailman menosta. Hyvin kirjoitettua sarjakuvaa.