Luettua

[Juho]

Halo - Graphic Novel

Ostin CDON.comista, ja tulemisessa kesti viikko. No, sehän nyt ei tähän liity. Ihan hyvä ensimmäinen ja toinen tarina tuossa, mutta viimeinen ei ollut kovin hyvä. Kakkos tarinassa oli hienosti maalattu Johnsonin pako floodeilta, ja ensimmäinen tarina oli myöskin hyvin piirretty. Mukana oli vielä kuvagalleria, jonka työt olivat hienoja.

Mitähän sitten sanoisi, Halo faneille (kuten minä) ihan hyvää luettavaa, mutta viimeinen tarina on huono.

[Matti Karjalainen]

Sarjakuvia on tullut luettua taas jonkinmoinen nippu, ja tässä lyhyet arviot parhaasta heikoimpaan.

Christopher Rowley & Jhomar Soriano: Arkham Woods (Seven Seas, 2009)

 "Arkham Woods" kertoo kalifornialaisesta teini-ikäisestä Kirstistä, joka saapuu äitinsä kanssa pieneen Uudessa Englannissa sijaitsevaan kaupunkiin. Kaksikon olisi tarkoituksena tutkia eksentriseltä sedältä perittyä kartanoa, jotta sen voisi myöhemmin asettaa myyntiin. Talosta tehdyt kammottavat löydöt ja niitä seuraavat painajaiset alkavat pian asettaa yhden jos toisen henkilön mielenterveyden koetukselle - eikä se ole vasta kuin alkua.

Curtvilen kehut menivät taas oikeaan osoitteeseen: "Arkham Woods" oli kierroksen kovin tapaus ja ehdottomasti parhaita vähään aikaan lukemiani kauhusarjakuvia. Kelpaa suositella muillekin kuin Lovecraft-faneille.

Bill Willingham & co.: Fables vol. 12 - the Dark Ages (Vertigo, 2009)
Faabeleiden suhteen aloin olla jo siinä pisteessä, että pitäisiköhän pyyhe heittää kehään, mutta onneksi tuli vielä jatkettua sarjan lukemista. Willingham käynnistelee uutta tarinalinjaa ja marssittaa kuvaan uuden pahiksen sekä pistää paikkoja muutenkin vähän uuteen uskoon. Lupaavalta vaikuttaa!

Reetta Niemensivu: Fanitytöt 1-3 (Omakustanne, 2008-2009)

Sympaattista ja hauskaa sarjakuvaa, jota lukisi mielellään enemmänkin kuin näiden kolmen pienen lipareen verran.

Terry Moore: Strangers in Paradise - Pocket Edition vol. 1 (Abstract Studio, 2004)

Terry Mooren lukeminen oli syystä tai toisesta jäänyt minulla ihan kokonaan väliin, mutta kaikkien kuulemieni kehujen perusteella ajattelin olevani "Strangers in Paradisen" otollisinta kohderyhmää. Sarjakuva ei kuitenkaan tehnyt vielä ensimmäisen albumin perusteella kauhean kovaa vaikutusta, vaan kokonaisuus oli parhaimmillaan mukiinmenevä. Katchoon, Francinen ja Davidin välisessä kolmiodraamassa oli aineksia, mutta rikosjuoni naismafiosoineen tuntui turhan epäuskottavalta. Piirrosjäljestä pidin kyllä.

Joe Matt: Spent (D&Q, 2007)

"Spent"  kokoaa yhteen viimeiset Peepshow-lehden numerot, joissa sarjakuvataiteilija kertoo elämästään varsin inhorealistiseen tyyliin. Matt kuvaa itsensä itsekeskeiseksi ja neuroottiseksi pornografian suurkuluttajaksi, joka sarjakuvan viimeisillä sivuilla toteaa, ettei hänen viimeisimmissä sarjakuvissaan oikeastaan edes ole mitään tolkkua.

Mattin itseisarvio on vähän turhan ankara, mutta on myönnettävä, ettei "Spent" yllä aikaisempien osien - "Poor Bastardin" ja "Fair Weatherin" - tasolle. Lukukokemus on paikoitellen suorastaan puuduttava, tosin päähenkilön käymät keskustelut Sethin ja Chesterin (juuri ne joista arvelitkin olevan kyse) ovat paikoitellen oikein mainioita.

Van Jensen & Dusty Higgins: Pinocchio - Vampire Slayer (SLG, 2009)

Vampyyrit murhaavat Geppeton, minkä seurauksena kaikkien tuntema pieni puinen nukkemme lähtee kostoretkelle. Veri roiskahtelee ja alati kasvavaa nenää on hyvä käyttää puisena vaarnana. "Pinocchio: Vampire Slayer" perustuu hauskalle ajatukselle, jonka toteutus ei sitten ihan vastaa odotuksia. Jonkin verran vaakakupissa painanee myös se tosiseikka, että sarjakuva vertautuu ainakin alitajuisesti edellämainittuun "Fablesiin", jossa satujen uudelleentulkinta on harrastettu oivaltavammin.

Johanna Pohjanmies: Kartano (Omakustanne, 2009)

Suomalaista eroottista vampyyrisarjakuvaa, jossa sanalla sanoen raivostuttava blondityttö eksyy eräänä synkkänä ja myrskyisenä yönä kahden aatelismiehen ja yhden kyttyräselän asuttamaan kartanoon. Ja sitten uneksutaan tai koetaan eroottisia kauhufantasioita, jotka eivät oikeastaan pelota tai kiihota mielikuvitusta. Ei oikein minun juttuni. Jatkoa seurannee kuitenkin.

[Petteri Oja]

Terry Moore: Strangers in Paradise - Pocket Edition vol. 1 (Abstract Studio, 2004)

Terry Mooren lukeminen oli syystä tai toisesta jäänyt minulla ihan kokonaan väliin, mutta kaikkien kuulemieni kehujen perusteella ajattelin olevani "Strangers in Paradisen" otollisinta kohderyhmää. Sarjakuva ei kuitenkaan tehnyt vielä ensimmäisen albumin perusteella kauhean kovaa vaikutusta, vaan kokonaisuus oli parhaimmillaan mukiinmenevä. Katchoon, Francinen ja Davidin välisessä kolmiodraamassa oli aineksia, mutta rikosjuoni naismafiosoineen tuntui turhan epäuskottavalta. Piirrosjäljestä pidin kyllä.

Omakin ketju löytyy:

http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,282.0.html

[tertsi]

Abouet - Oubrerie: Aya
Drawn Quarterly
Pituus: Vajaat sata sivua

Aya kertoo Norsuunluurannikolla elävästä teinitytöstä Ayasta. Hän on
ahkera ja kunnianhimoinen koululainen. Hänen ystävänsä puolestaan ovat "luonnollisempia" nuoria. Aya onkin tässä ensimmäisessä osassa enemmän tarkkailija kuin toimija.

Kirjassa kuvataan nuorten ja heidän vanhempiensa jokapäiväistä elämää pienine ja isoine iloineen ja ongelmineen. Vaikka llikutaan ihan arkipäivän tasolla, tarina pitää koukussa oikein mukavasti. Loppuun saadaan pieni cliffhangeri, joten seuraavakin osa on pakko ostaa.

Piirrokset ovat huolimattoman modernia tyyliä, mutta väritys pelastaa. Värit saavat afrikkalaisen kaupungin ja sen ihmiset elämään. Oubrerie piirtää ihan tosissaan eikä yritä tarjoilla lukijalle keisarin uusia vaatteita, esim autoissa on nähty pajonkin vaivaa. Suuri osa tämän sarjakuvan viehätystä on tapahtumapaikka. Norsunluurannikon arki tuntuu täällä pohjoisessa pakkasen keskellä lähes yhtä eksoottiselta kuin Jabban hovi Tatooinella.

Pienimuotoisesta ja leppoisasta kerronnasta pitäville.


Kirja on englanninkielinen vaikka kansi lienee ranskaa. On tainnut olla kiire kustannuspuljussa. Englanninkielisestä kannesta puuttuu tuo otsikon vieressä oleva ykkönen. (nappasin ylläolevan kannen bdgest.comista. Merci.)


edit:
Palkittu Angoulemessa vuoden parhaana esikoisalbumina. Vuodesta ei tietoa.

edit: Ostin nämä Aya-sarjikset, koska taannoin eräs Brysseliläinen sarjakuvakaupppias suositteli Aya 2:stä hyvinkin tarmokkaasti. Jotta voisi lukea kakkosen, pitää ykkönen olla silloin jo luettuna.

Tänä vuonna Kiki. Ensi vuonna Aya?

[Lurker]

Tänä vuonna Kiki. Ensi vuonna Aya?

Ensi vuoden syksyksi on tulossa Akateemisen mukaan.

[tertsi]

Ensi vuoden syksyksi on tulossa Akateemisen mukaan.

Haa! Kiitos, Lurker.
Enpäs sitten ostakaan enää neljättä Ayaa enkuksi,
vaan odottelen että suomi-Aya ehtii neljänteen osaansa.

[Lurker]

Haa! Kiitos, Lurker.
Enpäs sitten ostakaan enää neljättä Ayaa enkuksi,
vaan odottelen että suomi-Aya ehtii neljänteen osaansa.

Senkin on suomentanut Kirsi Kinnunen, josta näyttää tulleen ihan eturivin sarjiskääntäjä! Blacksad, Comanche, Alix, Rabbin katti, Kiki, Pascin, Incal, uudet Fort Navajot ja ties mitä. Laajalla skaalalla.

[tertsi]

Uunituore Janitor 3: Les revenants de Porto Cervo luettu.
Erinomainen sarjakuva omaperäisestä aiheesta. Pääosassa Vatikaanin salainen agentti.

Albumi käynnistyy hiukan verkkaisesti ja päähenkilön taustoja selvitellen. Boucqin piirrokset kannattelevat tekstipitoista tarinaa. Actionpläjäys ja yllättävä käänne tuovat vauhdikkaan tuulahduksen albumin loppuun, James Bondikin tulee tästä mieleen.
Les revenants de Porto Cervo ei ole ihan niin hyvä kuin edellinen Janitor-seikkailu, mutta antaisin silti arvosanaksi "erinomainen".

Harmi, että todennäköisesti tätä Janitor-sarjaa tuskin koskaan käännetään suomeksi.

[tertsi]

Aya kakkonen luettu.
Parasta tässä sarjakuvassa on erikoinen ja mielenkiintoinen tapahtumapaikka, Norsunluurannikko.
Tämänkertainen pääjuoni oli liian ennalta-arvattava. Aya oli vielä enemmän sivuroolissa kuin ensimmäisessä kirjassa. Mielenkiintoista seurata idiootti-mekaanikon kehitystä. Soisin, että hän oppisi lukemaan ja menestyisi bisneksissään.

Toivoisin Ayan saavan jatkossa isomman roolin nimikkosarjakuvassaan.

[Curtvile]

pari lyhyesti

Strongman

onko kukaan miettinyt millainen elokuva Batman Begins/dark knight olisi ollut jos Darren Aronofsky olisi sittenkin ohjannut sen? Siis mies mm. Wrestlerin takana.
Strongman on juuri sellainen.
Tigre oli luchador, naamioitu painija :elokuvien, katujen, kjansan ja koko Meksikon sankari.
70-luvulla.
Nyt nykyajassa hän on kuusissakymmenissä vanha ja väsynyt alkoholisoitunut raakki Manhattanilla.
Yksin, unohdettuna ja hylättynä hän saa viimeisen tilaisuuden lunastaa itsensä kun nuori nainen pyytää häneltä apua elinkauppaliigaa vastaan.

Tigren kujanjuoksu on melankolinen arjelta ja machouden vaateilta maistuva sekoitus jossa on rujous ja rumuus lyövät kättä.
Charles Soulen ja Allen Gladfelterin sarjakuva toimii kuin häkä.
Batmanin Dark Knight returnsiin verrattu teos ottaa pesäeroa niin latinalaisella kulttuurilla, eksploitaatiojuurilla ja tämä ei pääty yhtä toivekkaasti.
Mustavalkoinen taide toimii.

"Tigre, typerys. Naamioita tarvitsevat vain ne naurettavat jotka yrittävät tehdä hyvää."
kaikille tarina ei sovi: Jos etsit sokerihöttöä ja onnellisia loppuja jatka etsimistä.
Jos ekan Sin cityn Marv, Burnsin El Borbah tai Watchmenin Rohrschach vetoavat niin tämäkin mies väärässä ajassa.



Batman& Catwoman Trail of the Gun 1-2

tämä oli naisenpuolen(josta Batman on tylsä mutta hahmot sen ympärillä mielenkiintoisia) hankkima kokonaisuus.
Ann Nocentia olen pitänyt fiksuna sarjakuvakäsikirjoittajana ja arvelin että saattaa olla amerikkalaiseen asekulttuuriin kriittisesti suhtautuva kuten vaikkapa Bowling for Columbine.
Niin fiksuun lopputulokseen ei todellakaan päästä.
Jos haluat hysteerista asekammoa ilman edes säällistä yritystä objektiivisuuteen tykkäät valtavasti.
Mikäli etsit ylipäätään tarninankerrontaa tai mitään lunastavia puolia....
no, kuten kumppani asian ilmaisi " ilman näin upeaa piirrostaidetta(Ethan Van Sciver) **tuttaisi että hassasi rahat moiseen **skaan"
Kauniimmin asiaa ei voi ilmaista.

on varmasti erimieltä oleviakin, mutta minun päävammani onkin silmässä, ei aivoissa.
Ann Nocentilta paha rimanalitus.Toivottavasti uran ainut.

Rail
Dave Dormanin postapokalyptinen "Mad max junassa" ~50sivuinen sarjakuva Imagelta.
löytyi divarista siistinä 2€ hintaan. josta myyjä itse tinki 0,50centtiä. Upeaa kuvakerrontaa ja taide on hienoa, mutta sisältö on täysin tyhjäpäistä ränttätänttää.
hinta-laatusuhde oli siedettävä, mutta häviää liken suomentamalle Kiskot albumille 6-0.

[Lönkka]

Strongman
Erinomaisen hieno alppari!
Aika klassinen tarina mutta toimii kuitenkin oikein kivasti.

Oma leuka tipahti lattiaan kun ostin tämän tuoreeltaan.
Möi ymmärtääkseni hetimiten myös loppuun, mutta onneksi Slave Laborilla ottivat sitten uuden painoksen.

[Matti Karjalainen]

korealainen Yölinja. Glömp oli eeppinen mittasuhteiltaan, Yölinja hyvä, mutta tuskastuttavan lyhyt.

"Yölinja" on luettu myös täällä. En innostunut kauheasti, tai korkealle asetettua rimaa sarjakuva ei ainakaan ylittänyt. Se oli minusta ihan tavanomainen ihmissuhdesarjakuva, ei huono muttei erityisen hyväkään, enkä keksinyt siitä mitään sellaista, mikä tekisi siitä mitenkään erityisen tapauksen edes omassa lajityypissään (jota todennäköisesti rakastan enemmän kuin mitään muuta sarjakuvagenreä).

"Yölinja" oli vähäeleisesti ja ihan nätisti kerrottu, mutta minusta sen henkilöt jäivät turhan kaukaisiksi. Sarjakuvan hahmot menivät ja tulivat herättämättä sen suurempia intohimoja puoleen tai toiseen, mikä aiheutti sen että suurempia tunteita tai sympatioita ensimmäistäkään henkilöhahmoa kohtaan ei päässyt syntymään, eikä rakkaussuhteen raastavuuskaan ehtinyt oikein välittyä lukijalle lyhyen sarjakuvan aikana.

[Lönkka]

Eka Scott Pilgrim -alppari sattui kouriin ja tuli hetimiten luettua.

Penteleen hyvin tuo tarina veti eteenpäin!
Hauskasti tarina muuttuu ihmissuhdesetvinnästä videopelivaikutteiseksi äksöniksi ja ilman että homma leviää käsiin.

O'Malleyn piirros on, jälleen kerran, eri letkeää ja ilmeikästä.
Seuraavatkin osat meni hetimiten hankintaan.
Jännä nähdä mihin suuntaa tarina kehittyy.

[JJ Naas]

Eka Scott Pilgrim -alppari sattui kouriin ja tuli hetimiten luettua.

Penteleen hyvin tuo tarina veti eteenpäin!
Hauskasti tarina muuttuu ihmissuhdesetvinnästä videopelivaikutteiseksi äksöniksi ja ilman että homma leviää käsiin.

O'Malleyn piirros on, jälleen kerran, eri letkeää ja ilmeikästä.
Seuraavatkin osat meni hetimiten hankintaan.
Jännä nähdä mihin suuntaa tarina kehittyy.

Tämän vuoden puolella pitäisi tulla leffakin.

[Matti Karjalainen]

Eka Scott Pilgrim -alppari sattui kouriin ja tuli hetimiten luettua

Olen Scott Pilgrimia pyöritellyt useamman kerran kädessäni ja lisäksi Amazon.com haluaisi ehdottomasti myydä minulle koko sarjan, kiitos aikaisemmin tekemieni hankintojen. Pitää varmaan ottaa lukulistalle sekin.

Sen sijaan äskettäin lukemani Bryan Lee O'Malleyn "Lost at Sea" (Oni Press, 2005) ei tehnyt erityisen suurta vaikutusta. Sarjakuvan päähenkilö on 18-vuotias Raleigh, joka matkaa autolla kolmen luokkatoverinsa kanssa kohti Kanadaa, kokee ulkopuolisuuden tunnetta ja kaiken lisäksi uskoo kadottaneensa sielunsa. Kissako sen vei? No, mikäpä muukaan - siis kirjaimellisesti. Nuoruusiän angstia kuvattiin sarjakuvassa sinänsä näppärästi, mutta jotenkin tarina ei vaan ottanut kunnolla tuulta purjeisiinsa.

* * * * *

Julia Wertzin toimittama "I Saw You: Comics Inspired by Real-life Missed Connections" (Three Rivers Press, 2009) sisälsi pieniä sarjakuvatarinoita, joiden aiheena ovat Missed Connections -palstoille jättämät ilmoitukset, joissa haikaillaan kahvilassa nähdyn ihmisen perään ja uskotaan lyhyen katsekontaktin sisältävän myös lupauksen ikuisesta rakkaudesta. Sarjakuva-antologia oli siis koottu samalla periaatteella kuin Sarjarit, ja kun konsepti oli noin kiinnostava ja tekijäkaartissa sellaisia nimiä kuin Jeffrey Brown ja Peter Bagge, niin johan olivat odotukset korkealla.

No, lukukokemuksena ei tämäkään ollut mitenkään ihmeellinen. Leijonanosa lyhyistä tarinoista kuului sarjaan  "tasapaksu & mitäänsanomaton", eikä kovin monella tekijällä ollut uskallusta ja/tai kykyä viedä teemaa uusille ja ennalta-arvaamattomille poluille. Loppujen lopuksi 180-sivuisesta indie-albumista ei löytynyt kovin monta mieleenpainuvaa tarinaa. Aaron Renierin "Macrame & Cheese" oli tosin kohtalaisen mainio sarjakuvanovelli niin taiteensa kuin käsikirjoituksensa puolesta, Nate Doylen "Small School Teacher" oli suloinen yksisivuinen kertomus koulubussin kuljettajasta ja Sara Pecherekin sympaattinen tarina musiikin välityksellä signaaleja lähettävästä DJ:sta menetteli sekin.

* * * * *

Kotimaisista sarjakuvista luettua tuli ihan mukiinmenevä (osin ammatillisista syistä) Hopia & Laakko -kaksikon "Kirjaston kissat 3 : Oikeiden noitien osasto" sekä Naama kustannuksen suuri koirakirja, josta en kokonaisuutena kauheasti innostunut. Sarjakuvan parasta antia olivat Joonas Lehtimäen "Puhuva koira" (vitsi oli tosin vanha) ja Anna Honkasen "Miksi ottaa koira jos haukkuu itse" (toimi taiteensa ja ideansa puolesta mainiosti) ja Rosa Rantasen "Rockpoliisikoira".