JYRKKÄ EI kotimaiselle vaihtoehtosarjakuvalle

[pertti jarla]

Mutta jos kuvitellaan tilanne, että joku julkaisisi vaikka Blakea & Mortimeria ja Johannesta & Pirkaletta, koska fanittaa niitä, vaikka tietääkin ettei se kannata taloudellisesti? Nousevatko ne tällöin taiteeksi?

[sebastian]

Mutta jos kuvitellaan tilanne, että joku julkaisisi vaikka Blakea & Mortimeria ja Johannesta & Pirkaletta, koska fanittaa niitä, vaikka tietääkin ettei se kannata taloudellisesti? Nousevatko ne tällöin taiteeksi?

Silloin puhutaan independent-sarjakuvasta.

Huom. nyt ei saa kysyä enempää, koska silloin olen kusessa. Voidaanko tämä ketju sulkea?

[Doc Lomapäivä]

Aina välillä on kuitenkin ihan hyödyllistä erottaa keskustelussa vaihtoehtosarjakuva ja kaupallinen sarjakuva toisistaan.

"Vaihtoehtosarjakuvan", "taidesarjakuvan" ja "kaupallisen sarjakuvan" ongelma on, että yksikään termi ei kuvaa teosta itsessään, vaan sen ympärillä käytävää keskustelua.

En ole vuosiin käyttänyt noita termejä arvosteluissani, ja luulen että lukijat ovat silti pysyneet kärryillä. Eikös se riitä että sarjakuva on sarjakuvaa. Olen alkanut luopua myös termeistä "manga" ja "mangatyylinen". Päättäköön lukija itse kategoriat jos niitä tarvitsee.

Miksi ylläpitää keinotekoisia raja-aitoja jotka ruokkivat lukijoiden ennakkoluuloja, ja estävät tarttumasta hyvään sarjakuvaan?

Mutta jos kuvitellaan tilanne, että joku julkaisisi vaikka Blakea & Mortimeria ja Johannesta & Pirkaletta, koska fanittaa niitä, vaikka tietääkin ettei se kannata taloudellisesti? Nousevatko ne tällöin taiteeksi?

Toinen esimerkki samasta aiheesta:
Kiroileva siili oli netissä ja omakustanteina vaihtoehtosarjakuvaa. Kovakantisena myyntimenestyksenä siitä tuli kaupallista sarjakuvaa. Onko se nyt Finlandian ja Uotisen hyväksynnän myötä taidesarjakuvaa?

[Anssi Rauhala]

Mutta jos kuvitellaan tilanne, että joku julkaisisi vaikka Blakea & Mortimeria ja Johannesta & Pirkaletta, koska fanittaa niitä, vaikka tietääkin ettei se kannata taloudellisesti? Nousevatko ne tällöin taiteeksi?

Se taas riippuu ihan siitä, kuka saa enemmän tv-aikaa ja palstatilaa: ne, jotka tykkäävät ideasta ja taputtavat ihastuneina karvaisia käsiään, vaiko ne, jotka kieltävät sillä olevan mitään arvoa ja pitävät ao. sarjoja vanhentuneena, tarpeettomana ja epätoivottavana ilmiönä. Jos hymyilevät fanit pääsevät levittämään sanomaansa, sitä pidetään taas yhtenä taideskenen pikku tapauksena (ja niitähän riittää muutenkin), ja jos ne toiset ovat kameran edessä, koko asiasta ei puhuta missään halaistua sanaa.

[sebastian]

Termit kuvaavat lähinnä, millä ehdoilla sarjakuvaa tehdään. Tämän päivän vaihtoehtosarjakuva on huomista liiketoimintaa, ja päinvastoin.

[roju]

"Vaihtoehtosarjakuvan", "taidesarjakuvan" ja "kaupallisen sarjakuvan" ongelma on, että yksikään termi ei kuvaa teosta itsessään, vaan sen ympärillä käytävää keskustelua.

Hyvä huomio. Voiskohan muista taiteenlajeista soveltaa? "Inhorealistinen huumorisarjakuva", "ekspressionistinen avainalbumi". Hmm. "Surrealistinen seikkailukertomus", "dadaistinen sukutarina". Vähän parempi. "Kubistinen tajunnanvirtasarjakuva". Kuvataiteen ja kirjallisuuden tyylisuuntien nimet ovat syntyneet suhteessa lajiensa pitkään historiaan. Sarjakuvalla tai ainakin kuvallisella kerronnalla on vielä pidempi historia, mutta se ei ole ollut samalla tavalla tutkimuksen kohteena. Sen eroavaisuuksia ei ole ollut tarpeen nimetä. Ja tarvittaisiin omiakin termejä, aivan kaikkea ei voi muualta lainata, vaikka dadaismit ja tajunnanvirrat taipuvat vaihtelevasti kuvaamaan niin elokuvaa, kirjallisuutta kun maalaustaidettakin.

[Asko AA]

Ja tarvittaisiin omiakin termejä, aivan kaikkea ei voi muualta lainata, vaikka dadaismit ja tajunnanvirrat taipuvat vaihtelevasti kuvaamaan niin elokuvaa, kirjallisuutta kun maalaustaidettakin.

Elokuvakerhoaikoina lainattiin kerhoesitteeseen jostain elämään suureellisemmasta elokuvasta Peter von Baghin sepite: "kohoaa mahtavan allegorisen freskon mittasuhteisiin". Sitä ilmaisua sittemmin toisteltiinkin ironisen innokkaasti noin joka toisesta valikoidusta elokuvasta.
Virallisimman neuvostoelokuvan kolminaista olemusta kuvaava "jäykkää, kulmikasta ja huonoa" kelpasi taas toistuvasti laajampaankin penseään arviointiin esimerkiksi kilpailevan klubbenin ohjelmistosta.

Sarjakuvista löytynee kummallekin ilmaisulle katetta.

[roju]

"kohoaa mahtavan allegorisen freskon mittasuhteisiin"

Pakko ehkä alkaa kriitikoksi ihan vaan että saa käyttää tätä! Samoin Kunnakselta ja Jarlalta löytyy hyviä.

[jinroh]

Enää ei taideta näyttää televisiossa Peter von Baghin pieniä johdatuksia elokuvaan. Hienoa materiaalia olivat ne.

[Timo Ronkainen]

"kohoaa mahtavan allegorisen freskon mittasuhteisiin".

Saakelin hieno! 
Näiden innoittamana päätin vilkuilla omia tekstejä sillä silmällä (voi olla ihan terveellistäkin joskus, eikä vain silkkaa.. höm egoismia). Kyllä sitä välillä erehtyy kirjoittamaan (ehkä kuitenkin hiukan kieli poskessa) tuohon tyyliin koreillen.
Glömpistä (8):

Psykedeelisten kansien väliin mahtuu polyfoninen värien kirjo, kuvien ja visioiden runsaudensarvi.

Jyrki Heikkinen ei saa minua ainakaan sanattomaksi. Luonnehdinta Punajäkälästä:

maaseutusurrealismia (sic!)....
viiva vääntyy mutkalle vieden perspektiivin mukanaan jonnekin alitajunnan neljänteen ulottuvuuteen. Marc Chagall on tässä lähempänä kuin Dali. 

(saatana, uskalletaan verrata oikeaan taiteeseen)

ja vähän turhankin huimaksi heittäydyin Tohtori Futuron kanssa:

Post-post-postmodernia lienee tarinan fragmentaarisuus ja se toimiikin vain taustana nykyihmisen destruktiiviselle ahdistukselle.

Huh huh...

Marko Turusta luonnehdin jo otsikossa:

Surrealistinen sukutarina

Perhana, unohin kahtoa, mainitsenko jossain sanat "vaihtoehtosarjakuva" tai "taidesarjakuva". Ei jaksa enää.

Timo

[Timo Kähkönen]

Kärjistäen, sarjakuva = supersankari (USA), = akuankka (Pohjois-Eurooppa), = pottunokka /seikkailu (keski-Eurooppa).

Suomelle luonteenomaista on, että mainstream täällä on ulkomaista: Aku Ankka (300 000kpl) ja Aku Ankan taskukirjat (90 000 kpl). Kotimainen sarjakuva elää vieläkin Aku Ankan varjossa max 50 000 kpl. Myyntilukujen perusteella suomalaista mainstreamia ei ole. Ehkä joskus tulevaisuudessa on. Mutta ei ennen kuin kotimaista sarjakuvaa saa joka marketista, kioskista ja lehtipisteestä, jolloin myyntiä voidaan tehostaa myös kuluttajamainonnalla. Kirjakauppa ei tavoita tavallista aku ankan ostajaa.

Sanomalehtisarjakuvassa tilanne on valoisampi. Myydyimmät sarjakuvat ovat siellä jo vuosia olleet kotimaisia.

[Veli Loponen]

Myyntilukujen perusteella suomalaista mainstreamia ei ole. Ehkä joskus tulevaisuudessa on.

Tai siis on, mutta se kilpailee ihan eri sarjassa ulkolaisen valtavirran kanssa. Toisaalta pelkästään myyntilukuja silmäämällä voi päätyä myös sellaiseen johtopäätökseen, että Suomessa valtavirta on yksinomaan Disney-sarjoja ja kaikki muu on vaihtoehtoista.

[Timo Ronkainen]

Mutta ei ennen kuin kotimaista sarjakuvaa saa joka marketista, kioskista ja lehtipisteestä,

Kaksi uutta sarjamangaa on, jotka ovat suomalaisia ja joita saa lähes kaikista R-kioskeista.

Timo

[Veli Loponen]

Niin ja onhan myös suomikorkkarit + Legendan sotasarjat. Eli aika hyvin se suomalainen sarjakuva alkaa lehtipisteisiinkin tunkeutumaan.

[Reima Mäkinen]

Se mitä minusta Tolvanen ajoi takaa oli että kentän koko ja yhteishenki ei ole riittävä vaihtoehdolle, koska meillä ei ole valtavirtaa.
Meillä ei ole yhtä dominoivaa tyyliä tai lajia ja se on rikkaus josta tulisi pitää kiinni kynsin hampain.
voimavara jota ei pitäisi karsinoida keinotekoisesti, ei "taide" tai "viihde" puolilta.

Word.

Näen sen kaltaiselle luokittelulle johon tässä keskustelussa on paneuduttu, oikeastaan kaksi todellista tarvetta.

Ensimmäinen tarve syntyy kriitikolle joka ei voi vain laittaa arvioonsa kuvaa sarjakuvasta ja kirjoittaa: tämä on hyvä ostakaa se (tai tämä on huono, älkää ostako). Onneton skribentti joutuu jotenkin "kuvailemaan" teosta lukijalle. Pyrkimyksenä on kai välittää oikea mielikuva sarjakuvasta ja silloin kirjoittaja joutuu käyttämään termejä joiden hän uskoo avautuvan kritiikin lukijalle.
Termit taidesarjakuva (joka on vähemmän onnistunut typistys "taiteellisesti vaikuttuneesta sarjakuvasta") tai valtavirta/kaupallinen sarjakuva pitävät sisallään aika monta mielikuvaa joten paljon asiaa mahtuu pieneen tilaan (mikä on yleensä vaatimuksena kirjoituksille).

Toisenlainen tarve syntyy keskusteluissa kun ei suoraan viitsi sanoa että mielestäni tämä on aikamoista huttua. Silloin saman asian voi naamioida sanomalla että tämä on sitä taidesarjakuvaa jota minä en oikein ymmärrä... tai: tämä on sitä kaupallista sarjakuvaa jolla ei ole minulle mitään annettavaa.
Jos joku sarjis on hyvä, sitä tulee yleensä kommentoitua vain tyyliin: tämä on hyvä, lue tämä! Eihän se ole mikään takuu laadusta/hyvyydestä että jokin teos kuuluu johonkin kategoriaan. Ei sitä rehellisesti voi käyttää tai suosituksena.

Ennen kuin luin Anssin viestin, kuvittelin että äärimmäisen harva tekijä pyrkii mihinkään lokeroon. Ajattelin että useimmat yrittävät vain tehdä mahdollisimman hyvää jälkeä ja toivovat että se työ sitten koskettaisi jollain tavalla mahdollisimman montaa lukijaa.

Laumautuminen on meille lajityypillistä, niin että eikähän se "voimavarojen karsinointi" jatku edelleen.