Lauantaina 19.4. junamatkalla Tampereelle koin Toijalan kohdalla valaistuksen:
suomalaiset sarjakuvanlukijat yritetään jakaa toinen toistaan pienempiin ryhmiin, jotta meidät olisi kenties entistä helpompi nujertaa.
Kuka on kuullut "kotimaisesta vaihtorunoudesta", ketkä tekevät "kotimaista vaihtoehtoproosaa", entä miltä näyttää "kotimainen vaihtoehtoelokuva".
Ville Ranta on vaihtoehto Ilkka Remekselle, Marko Turunen vaihtoehto Markku Pölöselle, Tiina Paju ja Sari Luhtanen vaihtoehto Koskenkorvalle, mutta kotimainen sarjakuva on kotimaista sarjakuvaa eikä se voi olla itselleen vaihtoehto.
Sanahirviö "vaihtoehtosarjakuva" juontuu Ranskasta tai angosaksisesta maailmasta, jossa suurten sarjakuvakustantajien ylivalta käy toisten ylitse. Noissa maissa on myös "kaupallista sarjakuvaa" - jolla ilmaisulla minä ymmärrän laskelmoiden tehtyä hengetöntä rahantekoyritystä, mutta kuinka moni Suomen 70 viimevuotisesta kotimaisesta sarjakuvakirjasta voidaan yrittää tunkea "kaupallisen sarjakuvan" kaapuun. Tai menestyksestä: onko Milla Paloniemi "kaupallinen", jos siili myy. Entä onko Juba "epäkaupallinen", jos jonin hänen ei-viivijawagnerinsa ei myy, "kaupallinen" silloin, jos v&w myy?
Meillä, jossa 90 % (hihasta vedetty, ja kenties alakanttiin sarjakuvakirjoista tulee
muilta kuin suurkustantajilta, tuollainen puhe on outoa.
Miten sitten "taidesarjakuva", jolla kenties ajatellaan jotain "parempaa" sarjakuvaa?
Ystäväni Jyrki Jantunen näyttää tänään tarttuneen Suomen Kuvalehden blogisssaan
http://www.suomenkuvalehti.fi/blogit/yleismies-jantunen/kateellinen-sarjakuvavaki.aspxtaidesarjakuvan aiheeseen.
Ajatellaanpa tapausta Katja Tukiainen: kun Katja tekee albumin Postia Intiasta, niin Itellankantaja työnteää sen lokeroon "taidesarjakuva", kun Katja tekee albumin Kisun ABC, niin Itellankantajan velvollisuus taitaisi olla työntää se joko lokeroon "kaupallinen sarjakuva" (kirja tuli Otavalta) tai johonkin muuhun läpeen.
Älytöntä.
Kun Ville Ranta tekee suomalaisen sarjakuvahistorian menestystarinaa Ranskassa yhteisalbumilla Trondheimin kanssa valtakustantamon leivissä tai Suomessa WSOY:llä, niin tekeekö hän "kaupallista sarjakuvaa".
Sairasta.
Kekkosen kaudella syntyneenä minä muistan ajan, kun KAIKKI sarjakuva leimattiin roskaksi sen takia, että se oli sarjakuvaa. Olemmeko veikkojen ja siskojen kanssa turhaan puolustaneet kynät tanassa isänmaamme omintakeisinta ilmaisumuotoa ulkoista vihollista vastaan havaitaksemme, että vihollinen olemmekin me itse.
Eli Pogo-sarjakuvan iki-ihanan tarinan mukaisesti:
WE HAVE SEEN THE ENEMY - AND HE'S US (OLIVAT KUULLEET VÄÄRIN ILMAISUN WE
HAVE SEEN THE ENEMY - AND HE'S OURS.
Älkää surko
Juhani Tolvanen