Strippi vai albumi

[Citizen]

Millä kannattaisi aloittaa sarjakuva ura, stripillä vai albumilla? Olen 16-vuotias ja koko ikäni piirtänyt sarjakuvia ja nyt tekisi mieli lähteä niitä kauppaamaan. Strippejäkin teen, jos niistä on hyvä aloittaa uran kehitys, mutta vielä paremmin osaan tehdä albumeja. Mutta kumpi sitten olisi kannattavampaa? 

[Veli Loponen]

Helpointa olisi luultavasti tyrkyttää niitä johonkin omakustanteeseen tai seuran lehteen. Tai julkaista itse. Strippejä saa läpi helpoiten ehkä paikallislehteen ja albumeissa saa olla aika hyvä, että sillä pääsee aloittamaan (ellei onnistu oikeaan väliin änkeämään ja tuntemaan oikeita tyyppejä jne.).
Tietenkin niitä voi tarjota lehdille niin paljon kuin sielu sietää. Siinähän sen sitten näkee, että miten käy.

[Citizen]

Stripit voisivat sinänsä olla hyvä keino lähteä julkaisemaan sarjakuvia näin sarjakuva uran alkutaipaleella ja tutustuttaa yleisö piirrostyyliini ja hahmoihini. 

[ezuli]

Stripit voisivat sinänsä olla hyvä keino lähteä julkaisemaan sarjakuvia näin sarjakuva uran alkutaipaleella ja tutustuttaa yleisö piirrostyyliini ja hahmoihini. 

Älä aliarvio strippejä.

[Citizen]

Älä aliarvio strippejä.

En suinkaan. Ajattelin kyllä, että stripeillä kannattaa lähteä alkuun, mutta päätin kysyä vielä joltain kokeneemmalta.

[AapoK]

Ei kuitenkaan kannata ajatella niin, notta "piirrän tässä albumin ja lähen euron kuvat silmissäin kauppaamaan". Niin helppoa se ei kuitenkaan ole. Strippien tekoon en ole tutustunut kovin hyvin, mutta näitä "albumeja" ei tuosta noin vaan voi tehdä. Kyllä se vaatii sen täydellisen suunnittelun ja tutkimisen hutkimisineen sinne taustalle, jos haluaa tehdä hommat hyvin. Toki riippuu ihan henk. koht. tyylistä  ja siitä, mitkä ovat tavoitteet.

Kannattaa tosin tehdä jo alussa perusteellisen varmaan päälle, ettei raha mene mielessä ensimmäisenä synnyttäen kymmenen vesitettyä itsestäänselvyyttä. Se on minun neuvoni.

[Citizen]

Ei kuitenkaan kannata ajatella niin, notta "piirrän tässä albumin ja lähen euron kuvat silmissäin kauppaamaan". Niin helppoa se ei kuitenkaan ole. Strippien tekoon en ole tutustunut kovin hyvin, mutta näitä "albumeja" ei tuosta noin vaan voi tehdä. Kyllä se vaatii sen täydellisen suunnittelun ja tutkimisen hutkimisineen sinne taustalle, jos haluaa tehdä hommat hyvin. Toki riippuu ihan henk. koht. tyylistä  ja siitä, mitkä ovat tavoitteet.

Kannattaa tosin tehdä jo alussa perusteellisen varmaan päälle, ettei raha mene mielessä ensimmäisenä synnyttäen kymmenen vesitettyä itsestäänselvyyttä. Se on minun neuvoni.

Ymmärrän ja pitäähän kaikki sarjakuvat suunnitella huolella, oli se sitten strippi tai albumi. Yleisöön vetoaa se, että sarjakuva on huolellisesti tehty ja 
itse olen aina tehnyt sarjakuvat niin, että ne ovat lukiessani kiinnostaneet minua itseänikin.

[Doc Lomapäivä]

Sää oot nyt Citizen ihan väärillä jäljillä kun puhut urasta. Semmoista ammattia kuin sarjakuvapiirtäjä (tai taiteilija ylipäätään) ei ole olemassa, vaan se on elämäntapa. Rahaa tuskin saat koskaan niin paljon että sillä eläisi. Ja jos hommalla haluaa edes yrittää elää, pitää tehdä käyttösarjakuvaa, joka on yhtä tylsää kuin mikä tahansa hanslankarinhomma. Tietysti monet hanslankaritkin pitää työstään.

Saarnan jälkeen neuvoja: sarjakuva vaikeutuu aina lyhetessään (nk elokuva ja kirjallisuuskin). Sarjakuvastrippiä vaikeampi on ainoastaan pilakuva. Usein sanotaan että stripissä ei tarvitse olla vitsiä, mutta kyllä sen todellisuudessa täytyy olla sikahauska jos sen aikoo saada kaupaksi. Albumiin pätee ihan toiset lainalaisuudet. Monet albumitaiteilijat eivät osaa tehdä hyviä strippejä, ja toisinpäin.

Kehoittaisin aloittamaan yhden tai muutaman sivun sarjakuvanovelleilla, joita voi tarjota pienlehtiin (joita löytyy festareilta ja Kvaakin kautta). Sitten kun muoto, hahmot, piirtäminen, kerronta jne alkaa olla hanskassa, voi alkaa miettiä stippiä tai albumia, tai omaa pienlehteä.

[roju]

On se ammatti olemassa, sillä vaan ei Suomessa leipäänsä tienaa kovin moni. Muutama lienee oikeahko lukumäärä. Useimmat suomalaiset sarjakuvapiirtäjät tekevät sarjakuvia muiden hommien ohessa.

Jos haluaa tehdä vain sarjakuvia, pitää olla todella lahjakas ja jonkin verran onnekas sekä valmis työskentelemään monta vuotta "ilmaiseksi" ts. elättää itsensä jollain muulla. Voi myös opetella ranskaa tai japania ja mennä sarjakuvakouluun jompaan kumpaan maahan, valmistua ko. ammattiin ja jäädä töihin bisnekseen. Se ei ole niin "auteur"-tekemistä kuin Suomessa, mutta sellaiselle, jolle piirtäminen on intohimo, se sopii. Suomessa sarjakuvateollisuutta ei ole, joten ala ei tarjoa samalla tavalla toimeentuloa.

Stripit ja pitkät tarinat ovat kaksi eri asiaa, ja aika usein tekijät ovat hyviä jommassa kummassa. Lyhyiden hauskojen juttujen kertojat ovat eri tyyppejä kuin pitkien draamojen kertojat. Suomessa rahaa saa parhaiten lehtisarjakuvista, stripeistä tai sivun mittaisista.

[Citizen]

Sää oot nyt Citizen ihan väärillä jäljillä kun puhut urasta. Semmoista ammattia kuin sarjakuvapiirtäjä (tai taiteilija ylipäätään) ei ole olemassa, vaan se on elämäntapa. Rahaa tuskin saat koskaan niin paljon että sillä eläisi. Ja jos hommalla haluaa edes yrittää elää, pitää tehdä käyttösarjakuvaa, joka on yhtä tylsää kuin mikä tahansa hanslankarinhomma. Tietysti monet hanslankaritkin pitää työstään.

Saarnan jälkeen neuvoja: sarjakuva vaikeutuu aina lyhetessään (nk elokuva ja kirjallisuuskin). Sarjakuvastrippiä vaikeampi on ainoastaan pilakuva. Usein sanotaan että stripissä ei tarvitse olla vitsiä, mutta kyllä sen todellisuudessa täytyy olla sikahauska jos sen aikoo saada kaupaksi. Albumiin pätee ihan toiset lainalaisuudet. Monet albumitaiteilijat eivät osaa tehdä hyviä strippejä, ja toisinpäin.

Kehoittaisin aloittamaan yhden tai muutaman sivun sarjakuvanovelleilla, joita voi tarjota pienlehtiin (joita löytyy festareilta ja Kvaakin kautta). Sitten kun muoto, hahmot, piirtäminen, kerronta jne alkaa olla hanskassa, voi alkaa miettiä stippiä tai albumia, tai omaa pienlehteä.

Tiedän sen, että suomessa on huonot markkinat piirtäjille ja pitää olla todella hyvä että saa kaupaksi, mutta siihen on mahdollisuus. Itse en pidä esimerkiksi Juban teoksista, mutta silti ne myyvät. Mutta jos minun ikäinen saa edes jotain myytyä, niin on se jo hieno juttu. Ihmiset ostavat, jos kyseinen sarjakuva niitä kiinnostaa ja itse olen päättänyt aloitella albumeilla, koska stripit eivät vaan ole minulle tehtyjä ja olen parempi tekemään pitkiä tarinoita.

[Doc Lomapäivä]

On se ammatti olemassa, sillä vaan ei Suomessa leipäänsä tienaa kovin moni.

Niinhän sitä sanotaan, mutta lähemmällä tarkastelulla sen ominaispiirteet sopivat paremmin elämäntapaan kuin ammattiin (palkaton työ, sekavat työajat, vaihtuvat työnantajat, puutteellinen koulutus, olematon sosiaaliturva...)

Mutta jos minun ikäinen saa edes jotain myytyä, niin on se jo hieno juttu.

Timo Kokkila möi ensimmäisen sarjakuvansa 15-vuotiaana, mutta yleensä ekat kaupat syntyy päälle parikymppisenä. Jos olet realisti, varaudu tekemään seuraavat 10 vuotta täysin palkatta.

itse olen päättänyt aloitella albumeilla, koska stripit eivät vaan ole minulle tehtyjä ja olen parempi tekemään pitkiä tarinoita.

Hyvä! Kannattaa pistää näytteitä Kvaakiin ja pyytää kommentteja!

[T.Kokkila]

Timo Kokkila möi ensimmäisen sarjakuvansa 15-vuotiaana

Kun hra Lomapäivä nyt veti minut tähän mukaan, niin kommentoidaan sitten...

Ekat sarjikseni julkaistiin tosiaan 1976 Etelä-Pohjalaisessa paikallislehdessä, kun olin n. 15 v. Mutta ajat olivat silloin toisenlaiset. Suomalaisia sarjakuvia oli harvassa, ja lehti oli heti kiinnostunut kun omalta levikkialueelta löytyi sarjakuvaharrastaja. Sama juttu astetta isomman maakuntalehden kanssa 2-3 vuotta myöhemmin. Huomattavasti vaikeampaa nykyään, ja kilpailu on paaaljon kovempaa. Tuosta kesti 15-20 vuotta siihen että päädyin erilaisten kriisien kautta ammattimaiseksi sarjakuvantekijäksi. Opiskelin, olin muissa töissä yms. siinä välillä. Sarjakuva pysyi koko ajan harrastuksena ja jopa puoliammattina, mutta ansaitsemismielessä se oli marginaalista (ja on välillä vieläkin).

Suosittelen tekemään lyhyitä sarjiksia, jotka jaksaa tehdä kunnolla loppuun asti. Samalla voi kokeilla eri tyylejä ja välineitä juuttumatta samaan projektiin vuosikausiksi. Pienlehdistä on hyvä aloittaa, tai sitten omien lehtien tekemisestä. Paikallislehdet, ammattilehdet... lehtiä riittää, mutta jokaisella on omat vaatimuksensa siitä mitä ne haluavat sivuilleen. Paikallislehti voi hyvin innostua kömpelöstikin piirretystä sarjasta, joka käsittelee omaa paikkakuntaa tai sen historiaa. Mutta tuskin vaikkapa tietokonepelaamista käsittelevästä sarjasta, vaikka se olisi miten hienosti piirretty.

Albumin tekeminen on niin iso työ, että vaikea suositella semmoista ihan ekaksi hankkeeksi...

Toki hyvä ja erittäin suositeltava harrastus on tehdä sarjakuvia omaksi huvikseen. Siinä oppii paljon kirjoittamisesta ja piirtämisestä, eikä maksa paljon. Eikä ole paineita miellyttää ketään. Ja jos asiat joskus loksahtavat kohdalleen, tuotoksia voi toki julkaistakin.

[Helena]

Citizenille: Yksi vaihtoehto on myös julkaista parin sivun tarina jonkin sarjakuvaseuran albumissa!

Itse olen ollut mukana kotikuntani Joensuun Sarjakuvaseuran antologioissa parin sivun tarinoilla. Sinne kelpaavat tarinat, joskin lyhyet, strippejä ei tarvitse. Rahaa sillä ei tienaa, mutta hyvää kokemusta ja opetusta. Toisaalta omaa rahaakaan siihen ei tarvitse sitoa.

[Citizen]

Citizenille: Yksi vaihtoehto on myös julkaista parin sivun tarina jonkin sarjakuvaseuran albumissa!

Itse olen ollut mukana kotikuntani Joensuun Sarjakuvaseuran antologioissa parin sivun tarinoilla. Sinne kelpaavat tarinat, joskin lyhyet, strippejä ei tarvitse. Rahaa sillä ei tienaa, mutta hyvää kokemusta ja opetusta. Toisaalta omaa rahaakaan siihen ei tarvitse sitoa.

Hyvä ajatus tuokin ja albumiinkin olisi kyllä jo idea, mutta pitää katsoa ja kiitos neuvoista.

[Jukka Koivusaari]

Hyvä ajatus tuokin ja albumiinkin olisi kyllä jo idea,

 Eli sulla ei ole edes valmista käsikirjoitusta. Albumin väsääminen alkutekijöistään painokelpoiseen kuntoon viikonlopputöinä on ainakin kahden-kolmen vuoden urakka.
 Sulla pitää siis esimerkiksi olla semmoinen valmiiksi hioutunut piirrostyyli, jonka kanssa pystyt elämään. Ja tietysti sen tarinan kertomisen pitää olla niin tärkeää, että olet vielä 20-vuotiaana valmis näkemään vaivaa ja luopumaan muista vapaa-ajan harrastuksista sen eteen.
 
Siinä on paljon opeteltavaa jo ihan konttorilogistiikkaa  elikkä käytännön töiden järjestelyä, toimituspuolen hommia ja muuta teknistä pikkujuttua mitä et oikein  osaa edes kaivata joutuvasi opettelemaan kuin kantapäätekniikalla kokeillen.