Oukei, jotain Transe-Forme näyttelystä. Ensinnäkin Foundation Cartierin lasitalo oli helppo löytää, ehkä myös sen edessä pörränneiden ihmisten vuoksi. Talon sisuksiin imautui ulkopuolisen lippukioskin jälkeen ja puolisentoista tuntia olikin menoa Moebiuksen tunnelmissa.
Kiersin alkuun näyttelyn ihan oikeaoppisessa järjestyksessä. Vaikka se aiheutti ankanmarssia hitaasti luikertelevan näyttelyvierasmassan mukana. Kun kerran näyttelyyn oli päästy niin katsottiin kunnolla kanssa. Ekat työthän oli näitä Moebiuksen omakuvia. Koomista kokoelmaa, töiden ollessa etupäässä kohtuu tuoreita. Olipa yksi päässyt näyttelyn t-paitaankin. Oikeastaan niiden jälkeen tulleissa Blueberry originaaleissa pääsi huokaus ja toinenkin linjan suvereenista hallinnasta. Syvyysvaikutelmat olivat ällistyttävän upeita kookkaissa töissä ja vain ihan muutamissa oli korjattu jotain perspektiivijuttua. Lähinnä kuitenkin niin ettei varmasti alkuperäisessäkään vikaa ollut, vaan taiteilija oli ottanut saluunan katosta syvyyttä pois, jne. Silmä kovana tarkkailin myös lyijärihahmotelmia. Ihan varma Moebiuksen tekniikasta en ole, mutta ällistyttävän valmista hän tuntuu piirtävän ilman useampaa versiota samasta sivusta. Korjauksia toki siis on. Välillä valkoista täytettä oli vedetty tolkuttomasti ja jemmattu jokin suuri tekstiaihio kokonaan pois. Yksi ärsyttäväkin tapa oli korjailla; Moebius oli Incal originaaleissa liistrannut isohkoja alueita lapuilla piiloon ja piirtänyt kohtiin päälle vaikkapa liitoalusta tai ihmisiä. Ne kun tuntuivat härnäävän katsojaa raottamaan mitä muka piti näin radikaaleilla lapuilla korjata. Vaan oli lasia minun ja originaalien välissä. Ei päässyt kynsimään.
Moebius käyttää monenlaista tekniikkaa töissään. Hän saattaa jämähtää tuottamaan äärimmäisen pientä ja etenkin tarkkaa tussityötä hiuksen terävällä viivalla vaikka kuinka suuren pinnan täyteen. Toisaalta sama kaveri väsää muutamalla vedolla hahmon ja siirtyy eteenpäin kuvissa. Siinä mielessä näyttely oli rikas ettei katsoja tukehtunut tiettyyn tyyliin, vaan oli mukavia suvantokohtia katselukokonaisuudessa. Äijä kun oli nysvännyt jotain A6-kokoista tarinasarjaansa niin tarkasti että olisi pitänyt olla luuppi mukana nähdäkseen kaiken. Ja sitten jotain 3d-animaatiota varten tehdyt storyboardit oli tehty varmaan yhden vessareissun aikana. Oli kyllä sen animaation lopputoteutuskin aika kökkö, -eikun haukottava...
Jos näyttelyn yläkerran enemmän sarjispohjaisissa töissä riitti ihmettelemistä, niin alakerran kookkaampien töiden parissa sitä vasta leukoja välillä lattialta keräiltiinkin. Kiersin muutamat työt varmasti kolmeen kertaan katsomassa. Näissä värikkäissä ja futuristisiin maailmoihin vieneissä töissä oli sitä jotain. Innovaatio häkellytti vaikka sitä oli luulenut jo nähneensä Moebiukselta vähän kaikkea. Mitä ilmeisimmin mies on omiaan myös suurikokoisissa töissä. Mielenkiintoinen oli myös abstraktien kuvien sarja sekä seinälle heiastetut hybridityöt. Kaikkein vähiten sain irti Moebiuksen haastetteluvideosta erillisessä esitystilassaan.
Mukaan lähti näyttelystä tietysti näyttelykirjaa sekä kirjasta enkkuversiona, kortteja, kirjanmerkkejä ja moebius-suklaata!
