Pieniä kysymyksiä sarjakuvan tekemisestä

[Lättä]

Ehkä ei niin pieni kysymys, mutta:

Moni varmaan suoralta kädeltä sanoo, että sarjakuva on mediana aivan mahtava eikä ole asioita ja tarinoita, joita sarjakuvalla ei voisi kuvata toimivasti. Mutta onko asia oikeasti näin?
Onko olemassa genrejä, joihin sarjakuva ei koske? Onko jotain kerrontametodeja, jotka toimivat vain liikkuvassa kuvassa, yksittäisissä kuvataideteoksissa tai kirjallisuudessa, mutta ei niiden "välimuodossa" sarjakuvassa?

Supersankarithan olivat pitkään vain sarjakuvien maailmaa. Sitä ennen sankareita oli toki esiintynyt mm. kansalliseepoksissa ja muussa klassikkokirjallisuudessa, mutta nykyisenlaisia supersankareita nähdään vieläkin lähes yksinomaan sarjakuvina ja elokuvina, joiden tähdiksi sankarit käsittääkseni 60-luvulla alkoivat pikku hiljaa päästä. Vielä uudempi supersankareita käyttävä media on pelimaailma.

Mutta ihmettelenpä vain ääneen: miksei Batmanista ole proosaa tai runokokoelmia? Pitääkö kirjallisuus sarjakuvan teemoja ja tarinoita jotenkin lapsellisina tai muuten vain sopimattomana pelkin sanoin kerrottavaksi? Voiko kyse olla vain elitismistä?
Ja ennen kaikkea, onko sarjakuvien tai muiden taiteen alojen kohdalla nähtävissä vastaavanlaista tiettyjen aihepiirien sorsimista?

Kiitos ja korjatkaa asiavirheitäni ahkerasti.

[janne luokkanen]

Selaillessani tässä pari päivää takaperin Batman kokoelmia törmäsin tällaseen The Forensic Files of Batman. En ole tuota wikipedia-artikkeliä enempää aiheeseen perehtyny, koukkuna tossa taitaa olla rikospaikkatutkinnan tarkempi kuvailu. Muuten vaikuttais perusbattikselta.

JA miksi ei sitten ole enempää kirjotettu kirjoja supersankareista.. niin sanoisin että ei se taida montaakaan kirjoittajaa kiinnostaa. Itseäni vois ehkä kiinnostaa lukea tuo rikospaikkakirja, mutta kun hahmo ja sen maneerit on niin vahvasti jo visualisoitu niin mielestäni pelkkä tekstikerronta ei tuo siihen mitään lisää. Lukemalla vain selviäis onko ennakkoluuloni miten väärä.

Ja sarjakuva ei ole mikään elokuvan ja kirjan välimuoto.

[Lättä]

JA miksi ei sitten ole enempää kirjotettu kirjoja supersankareista.. niin sanoisin että ei se taida montaakaan kirjoittajaa kiinnostaa. Itseäni vois ehkä kiinnostaa lukea tuo rikospaikkakirja, mutta kun hahmo ja sen maneerit on niin vahvasti jo visualisoitu niin mielestäni pelkkä tekstikerronta ei tuo siihen mitään lisää. Lukemalla vain selviäis onko ennakkoluuloni miten väärä.

Ja sarjakuva ei ole mikään elokuvan ja kirjan välimuoto.

Kyllähän elokuva- ja sarjakuvasovituksia tehdään koko ajan kaiken maailman Shakespeareista ja Harry Pottereista, joten miten sarjakuvan muuttaminen pelkäksi tekstiksi ei muka toisi mahdollisesti mitään lisää? Tiedän, että nyt voidaan heittää ilmoille se tosiasia, että elokuviksi tehdään juuri ne elokuvat, joita isot pamput Hollywoodissa haluavat. Mutta osa sovituksista on hyviä, sitä ei käy kieltämän.

Ja aina, kun sarjakuvaa sanoo elokuvan ja kirjan (ja lisäsin soppaan jopa kuvataiteen) välimuodoksi, joku huomauttaa että näin ei ole. Eikö kukaan ole ikinä minun puolellani? Sarjakuva jo nimenäkin sanoo, että tarina esitetään sarjana kuvia, mutta erona elokuvaan on äänettömyys. Se korvataan tekstillä. Tämä ja aikasidonnaisuus liittävät sarjakuvan sitten kirjallisuuteen. Siinä missä elokuvassa ohjaaja/leikkaaja päättää elokuvan vauhdin, sarjakuvassa lukija päättää vauhdin. Kuvataidetta sarjakuva alkaa muistuttaa silloin, kun selkeät ruuturajat rikotaan ja yksi sivu tai aukeama alkaa muistuttaa taideteosta visuaalisuudellaan; sivusta tulee kuin eräänlainen luettava juliste, joka on kuitenkin samalla tärkeä osa suurempaa tarinaa. Toivottavasti en yleistä hirveästi tai jätä asioita huomiotta, mutta tätä mieltä olen tällä hetkellä.

[janne luokkanen]

Kyllähän elokuva- ja sarjakuvasovituksia tehdään koko ajan kaiken maailman Shakespeareista ja Harry Pottereista, joten miten sarjakuvan muuttaminen pelkäksi tekstiksi ei muka toisi mahdollisesti mitään lisää?

Sarjakuvassa kuvat ovat jo valmiina, kirjassa lukija automaattisesti kuvittelee Batmanin viitan liehuvan yössä suosikkipiirtäjänsä esittämän maneerin mukaisesti. Oletuksena tietenkin että sarjakuva on tuttu lukijalle. Ylipäätäänsä miksi ottaa täysin toimiva kerrontatapa ja yrittää toistaa sitä toisella välineellä? Äh, tietenki niin voi tehdä, mutta näin sarjakuvan ystävänä en näe siinä mitään järkeä.

Jos sarjakuvasta haluttaisiin tehdä jostain syystä kirja, niin silloin olisi parasta unohtaa kokonaan miten sarjakuvaa kerrotaan ja tehdä vaan kirja. Eli ei mitään sovituksia vaan oma teos. Tämä tarkoittanee sitä että monet bulkkisarjiksia lukevat ei tulis siihen tarttumaan, koska se ei istuisi varmaankaan mihinkään jatkumoon kovin hyvin. Mutta kirjallisuutta enimmäkseen kuluttavat vois tarttua siihen (tuskin, koska sarjakuvakirjana sitä myytäisiin), koska niitten ei tarvitse tietää kyseisestä sarjakuvasta mitään.

Ja elokuvakin on käytännössä sarja kuvia, jotka näytetään peräkkäin nopeasti jotta, illuusio elävästä kuvasta syntyy. Täten se on kuten animaatio, vai kumpi oli ensin? Elokuvassa syötetään kasa informaatiota ja sarjakuvassa annetaan se mitä halutaan. Toinen ei ole toista parempi, mutta ne on varmasti erilaisia ja ero ei ole pelkkä audion puuttuminen sarjakuvasta. Hiustenhalkominen teknisessä toteutuksessa ei ole mielekästä, kun erot oikeasti on kerrontatavassa ja siitä miten niitä luetaan/katsotaan. Toinen aktiivista, toinen passiivista ja välillä nekin sekoittuu.

Mistäs sä nyt ton kuvataiteen tähän repäsit? Joo, voishan sitä tehdä 134 maalausta ripustaa ne kierreoviin ja tehdä maailman epäkäytännöllisimmän sarjakuvan. Jokainen ruutu on piirros/maalaus/grafiikanvedos/mitäniitänyton..

[Curtvile]

Supersankarithan olivat pitkään vain sarjakuvien maailmaa. Sitä ennen sankareita oli toki esiintynyt mm. kansalliseepoksissa ja muussa klassikkokirjallisuudessa, mutta nykyisenlaisia supersankareita nähdään vieläkin lähes yksinomaan sarjakuvina ja elokuvina, joiden tähdiksi sankarit käsittääkseni 60-luvulla alkoivat pikku hiljaa päästä. Vielä uudempi supersankareita käyttävä media on pelimaailma.

Mutta ihmettelenpä vain ääneen: miksei Batmanista ole proosaa tai runokokoelmia? Pitääkö kirjallisuus sarjakuvan teemoja ja tarinoita jotenkin lapsellisina tai muuten vain sopimattomana pelkin sanoin kerrottavaksi? Voiko kyse olla vain elitismistä?

runokokoelmiakin on mutta kun enintä osaa ns. runoudesta en kestä myötähäpeältäni niin noista en tiedä.
Batmnanista on kirjoitettu n. kymmenkunta romaania, ihmenelosista ja hulkista samat ja x-miehistä joitain menemättä niihin alkuperäisiin hahmoihin kuten oivaan wild cardsiin ja esimerkiksi jonathan Lethemin Yksinäisyyden linnake pyörii vankasti sarjakuvien ja supersankariteemankin ympärillä.
näitähän on vankka pino omassakin hyllyssä, mutta Dan Brownin myyntiähän näillä ei ole.

elitismiä on kaikkialla, oman maun on oltavaa superlatiivi ja muiden vastakkainen kanta pesemättömien plebejien rappeuttavaa roskaa.

[tertsi]

Modesty Blaise toimii ihan kybällä sekä sarjakuvana että kirjana. Ja Muumipeikko myös.

[Curtvile]

komppaan tertsiä. tintti sen sijaan ei toiminut kirjana vaikka olikin hyvin perinjuurin kultturelli.

[janne luokkanen]

Aah, mutta modesty- ja muumi-kirjat on tullu samasta kynästä kuin sarjakuvatkin, kyseessä on täten poikkeus ja minä olen oikeassa.

[Curtvile]

miten tulkitset Craig Shawn Gardnerin Batman murdersinJoe R Lansdalen Batman:Captured by Engines tai Andrew Vachssin Batman The Ultimate evilin?

[janne luokkanen]

Bulkkia ja ei tuo mitään lisää sarjakuviin.

[Curtvile]

Oletkos lukenut Ultimate evilin?
Tietty makuasioita, mutta siis noitahan on jo 1960-1970 luvulta saakka ja osa on reippaasti yli bulkin mitä ei voi sanoa ns. oikeasta kirjallisuudesta.

tietenkin riippuu miten asian näkee. Minulla oli verenpainetta nostava keskustelu kun vastapuoli oli sitä mieltä ettei Grandeville tuo mitään mitä Disneyn ankat eivät olisi jo tehneet.
Vieläkään valmis uskomaan moista lauseketta, mielestäni näyttö ei riitä.

Oma kantani on ettei kovinkaan monella kirjoittajalla, siis proosanikkarilla, ole riittävää kosketuspintaa sarjakuvien maailmaan, johtuen mielenkiinnon pisteiden erilaisuudesta tai tahatttomasta elitismistäkin.
Ei siitä että sarjakuvia ei voisi sovittaa tai niiden konventioita käyttää kirjallisuudessakin.
Poikkitaiteellisessa ilmaisussa on etunsakin.

itse en pitäisi valtavana menetyksenä jos vastaavasti nuorten miesten(ja naistenkin) "odysseiat" pysyisivät puhtaasti proosan ja runouden puolella. Kaikki kun eivät oikeasti ole "laulun arvoisia"

[janne luokkanen]

Oletkos lukenut Ultimate evilin?

En tietenkään, vain siksi voin heittää niin ylimielisiä kommentteja.

Mä siis tarkoitan ettei ole mitään syytä sovittaa supersankarisarjakuvien tarinoita kirjoiksi, vaan enemminkin kirjoittaa kirjoja joissa on supersankareita. Ei siis pelkästään joitain jatkumoita sovittaa kirjoiksi, mitä on ilmeisesti yleisemmin tehty.

[Curtvile]

aa joo, arvostan itsesarkasmiasi ylimielisyyden suhteen.
 no mm. Ultimate evil oli ensin kirja ja siitä tehtiin sittemmin sarjakuvasovitus. Andrew Vachssin maaniselle proosalle tyypillisesti siinä Batman seuraa äitinsä polkuja ja jahtaa pedofiilejä.
Batman on tuossa Burken ja Rorschahchin välimuoto.

totta enin osa on sarjakuvakokonaisuuksien sovituksiakin, tosin Greg Ruckan no man's land on minusta oivallinen(se säännön vahvistava poikkeus),  mutta myös itse sarjakuvauniversumia laajentavia teoksia on paljon.

 siinä olen kanssasi samaa mieltä että enemmin kirjoja joissa on supersankareita eikä "sarjakuvan hyperübermegagigaeventti nyt ilman kuvia!" linja.

[Lättä]

Komppaan teitä tuolla linjalla. Mutta hirvein harvoin kirjoja, joissa on supersankareita, tehdään nykymaailmassa. Vaikka velhoja ja muita fantasiahahmoja kyllä suositaan. Hassua mielestäni. Ehkä syynä on eräänlainen retroilu? Halutaan palauttaa romantiikan ajan mahtiseikkailut nykypäivään. Supersankarit ovat sen verran modernimpi juttu, ettei niitä ole vielä tarvis koluta kirjoissa? Tai sitten Rowlingit ja Tolkienit ja kukas se Twilightinkin on kirjoittanut, ovat vain parempia kirjailijoita kuin supersankareista innostuneet. Tai sitten it all comes down to who's marketing the stuff.

[Mon of Olay]

Komppaan teitä tuolla linjalla. Mutta hirvein harvoin kirjoja, joissa on supersankareita, tehdään nykymaailmassa.

No jos nyt supervoimaisista ihmisistä nykyajassa puhutaan, niin vaikkapa Jumper tai I Am Number Four ovat päätyneet elokuvaksikin asti. Eivät vissiin olleet suuria kassamagneetteja, mutta silti. Kirjoissa tosin jätetään yleensä pois pukujen ja viittojen kanssa pelleily, koska kirjailijat ovat niin paskoja, etteivät ymmärrä omaa parastaan.