Timo: Et ole yksin ongelmasi kanssa. Tuo sinun ongelmasi oli suurin syy sille, miksi aikoinaan siirryin kokonaan siveltimeen. Kävi jatkuvasti ihan samalla tavalla. ja siinä tulee ennen pitkään hulluks. Tussiterä oli niin täynnä tussia, kuin sen vain voi saada ja se tussi pysyi siellä, eikä juossut paperille, ellei terää painanu niin kovaa, että jälki oli noin tuuman paksuista. Hiusviivoja oli mahdotonta saada. Ensin ajattelin, että se voi johtua käyttämästäni tussista, mutta sitten se yllättäen taas toimikin jonakin toisena päivänä. Todella outoa. Yksi seikka voi olla pintajännitys tai tussinesteen heterogeenisyys. Tussia pitäis aina ravistaa, ennen käyttöön ottoa, mutta en kyllä usko, että Timon kaltainen tekijä tuollaisiin kompastuisi. Timo tekee sarjakuvaa sen verran paljon, että tuskin tussi muutenkaan jämähtää tai seisoo pidempiä aikoja käyttämättä.
Toinen syy jämähtämiseen oli muuten paperin vaihto akvarellipaperiin, jossa useimmat terät ovat aika onnettomia käyttää.
Aivan yhtä outoa on muuten se, että miten avaamaton tussipullo voi jämähtää täydellisesti vaikkapa vuoden hyllyssä olon jälkeen? Ostin kerran Pelikanin 10 ml. pulloja kokonaisen kartongin ja parin vuoden päästä huomasin, et ne kaikki oli jämähtäny purkeissaan sellaiseksi juustomaiseksi massaksi. No... siinä meni 12 pulloa roskikseen. Avaamattomia... Ehkä niitäkin pitää muistaa ravistella parin viikon välein...