Sarjakuvaharrastuksen periytyminen

[[kivi]]

Paljon sarjakuvia lukevat lukevat yleensä paljon muitakin kirjoja, ja lukeminen hyväksyttynä harrastuksena opitaan kotona, jos opitaan. Mutta kuinka moni sitten on törmännyt lapsuudessaan ajatukseen, että sarjakuva olisi "tekstimuotoista kirjallisuutta" huonompaa luettavaa, ja millaisia ovat olleet perustelut kotona?

Ja miten teillä koettiin sarjakuvat?

Tuli vain mieleen, kun 64-vuotias isäni on edelleen fanaattinen Ratsupoliisi King -diggari, ja hänen 1800-luvulla syntynyt isänsä puolestaan oli fanaattinen Elzie Segarin Kippari Kallen ystävä, eli meillä kotona ei sarjakuvia koskaan koettu "huonoina" tai "vähäarvoisina", päin vastoin, niitä luettiin ja isäni lukee mielellään edelleen. Sen sijaan äitini lapsuudenkodissa ei sarjakuvalle ollut sijaa, vaan siellä jaettiin kirjallisuus ja kuvataiteet kahdeksi eri asiaksi (joista molempia kyllä harrastettiin ja arvostettiin), ja sellaisina äitini edelleen lukee ja kommentoi sarjakuvia - ikäänkuin kahtena rinnakkaisena kertomuksena, jotka eivät aivan liity toisiinsa.

[Leo]

Voi, kuulkaas...

Äitini osti 50 Aku Ankan taskaria lapsena ja tilasi lehtiä - mulle periytyi taskarit ja n. 20 lehteä.

Isäni keräsi Asterixit ja kourallisen muita "nuorison alppareita". Siinä se.

Aina kun ostan uuden albumin niin kotona tivataan että "olikohan tuo nyt niinkään järkevää?". Isääni sain kauan puhutella tilaamaan Loikan vuoksi -albumin, jonka muuten tänään sain postissa Ei ole minulle periytynyt. Toisaalta tästä saisi pitkän threadin jos aletaan keskustella mistä se harrastus lähtee? Munkin on tohon vaikea vastata. Vanhemmiltani en ole saanut vaikutteita. Ehkä sitten se että Aku -lehti on tullut mulle koko elämäni ajan ja keräsin taskareita "jotta olisi jotain tekemistä". Pikkuhiljaa se lukeminen meni keräilyn edelle ja päädyin Ankkaa harrastelemaan. Näin päädyin sitten kvaakkiin

Ilman kvaakkia lukisin vieläkin pelkkää Ankkaa. Niin hyvässä kuin pahassakin - olisi jäänyt ostamatta se turha Älli&Tälli -albumi, mutta ostamatta olisivat jääneet, Loikan vuokset, Ruskaa pakkasella, Kiviä niskaan yms. Sarjakuvaherkut. En siis kadu että harrastan sarjakuvia - olen ylpeä siitä! Tässä maassa meitä ei ole turhan paljoa...

[Tero Mäntylä]

Vieras on tuo ilmiö, että sarjakuva olisi jotenkin vähäisempää kuin "oikea" kirjallisuus. Tosin ei se "oikeakaan" kirjallisuus niin suuressa huudossa ollut. Taisi vanhempieni sarjakuvakiinnostus olla enemmän sitä, että ostetaan lapsille Aku Ankkaa. Voi sen sitten itsekin lukea siinä sivussa. Tosin äitini on muutamaan kertaan todennut, ettei hänellä ole kovinkaan hyvää sarjakuvan lukutaitoa. Aku Ankka vielä menee, mutta vähänkään monimutkaisempaa hän ei ymmärrä.

Mielenkiintoisempi tämä kysymys on tulevaisuudessa. Miten käy meidän sarjakuvaharrastajien jälkeläisten. Jossain artikkelissa luin, että Yhdysvalloissa pohditaan sitä, että miten saataisiin lapsetkin lukemaan sarjakuvia (Taisi olla Sarjainfon Spiegelman artikkelissa). Huomattavasti aiemmin joku suomalainen on käyttänyt vertausta että "Mitä tuostakin tulee kun lukee vain sarjakuvia. Lukisi kirjoja." On muuttunut enemmän muotoon: "Lukisi edes sarjakuvia." Tosin Suomessa omien havaintojen perusteella sarjakuvaharrastus on periytynyt myös seuraavalle sukupolvelle. Vai miten on Kvaakin nuoremmat lukijat?

[Tuuk42]

Onhan tuo minun kohdallani aikalailla periytynyttäkin.
Isälle on tullut Aku Ankkaa lapsesta lätien. Sitten kun minä synnyin niin siirtyi tilaus minun nimiini.
Mökillä taas on arkullinen vanhoja sarjakuvalehtiä joista osa on vanhoja "perintö" lehtiä (mm. sarjakuvalehteä etc.) osa uudempia ja vieläkin faija aina kesäisin divareista ostaa agentti x-9 lehtiä kun divareissa käymme.

Minä kun olen aina ollut niin häiriytynyt lapsi että ei ole tarvinnut sarjakuvia kieltää. (tämä on oma tulkintani asiasta. )

[Esa]

No enpä usko, että olen perinyt minkäänlaista sarjakuvaharrastusta. Kyllä mun isäni aika paljon luki kai sarjakuvia ainakin tällaisia kuin Masia, Tenavia, Korkkareita, Akkaria ja Nakkea. Oon perinyt sarjakuvia isältäni Tenavat pokkareita ehkä noin 15 kpl muuta en sitten olekaan. Nykyään hän ei kyllä lue ollenkaan sarjakuvia. Isäni perheessä luettiin kuitenkin jonkin verran. Kuulemma he tonkivat kerrostalon jätepaperi-laatikoita ja osa sarjakuvista on sieltä lähtöisin! Ja kun he asuivat Somerossa niin isän vanhimmalla veljellä oli joskus itse Rauli "Badding" Somerjoki lukemassa Akkareita!   Eikös hän ollutkin aika kova Ankka-fani? Nykyyänkin hänen (vanhimman veljen siis) mökillä Somerossa on aika paljon vanhoja Akkareita ja niitä pieniä Tex Willereitä. Oon aina joskus noita ihaillut ja huomannut, että osa niistä on isäni nimellä, mutten asiaa ole sen kummemmin ottanut puheeksi, ties vaikka perisin ne, mutten usko koska lapsenlapset niitä kuulemma lukevat.. Haittaa vain näistä pikkuserkuista...!
Äidilleni tuli Retu ja kumppanit, jotka nykyään ovat aika hyvähintaisia. Mutta kun he olivat lukeneet he POLTTIVAT ne! Nyyh, mitä tuhlausta!

Jaah, unohtui kirjoittaa miten perheessä koetaan sarjakuvien keräysharrastus. Kyllähän mua hulluna pidetään. Mummo sanoi aina, että: "Mitä sie niitä hommeisii lehtii kerräät, ties millä mustalaisilla ne on ollu!" (Huomatkaa Karjalan murteen hienous) Pakkohan se myöntää, että kauheaa rahan tuhlausta tää on, mut ei mua oo ikinä kiellettykään ostamasta!

[Hanna]

No, meillä on aina "oikea kirjallisuus" ollut tosi kovassa huudossa; koko sakki on kirjaston suurkuluttajia, minä ehkä kaikista pahimpana. Joten lukemis-harrastukseen mua ja siskoani on aina kannustettu, joulu- ja synttäripaketeissa on ollut kirjoja yms.

Sarjakuviin olen kyllä sitten hurahtanut ihan omasta aloitteestani. Aku Ankkaahan porukat on kyllä aina lukeneet, isä tämän lisäksi myös Korkkareita, Maseja, Tinttejä & Mämmilää. Itse kuitenkin olen vuosien myötä kypsynyt pitämään vähän kokeellisemmastakin sarjakuvasta kuin tutusta ja turvallisesta perusmätöstä. Ei meillä koskaan kyllä ole sarjakuvaa mitenkään eriarvoisena kirjallisuuteen pidetty, mutta ehkäpä vanhemmat eivät vain ole tienneet, mitä kaikkea voisi olla tarjolla ja sen tähden jumiutuneet sitten niihin samoihin juttuihin. Siskon olen kyllä onnistunut käännyttämään Jan Romaren mainion Pytonin hartaaksi ihailijaksi, mutta muutenhan tuokin näkyy lukevan lähinnä Karvista tms.

[O.K.]

Minun ikäluokkani tapauksessa on ollut aikoinaan useasti niin että "äitiyspakkaus neuvolasta, häkkisänky tutuilta ja aku ankan tilaus maksoi mitä maksoi".

Meillekin tilattiin Akkari kun vasta puklailin ja jokeltelin. Muista kuin akkarista ei meidän porukoilla hirveästi kokemusta varmaan ollut - eihän sitä täällä maalla vuonna miekka ja kilpi luettu muuta kuin kiekua ja kaikua.

Äiti raahasi minut kirjastoon kun opin kävelemään, niin sieltä varmaan ihan ominpäin kehittelin tämän sarjakuvainnostuksen. Siinä kävi sitten niin päin että vanhemmat sitten lukivat niitä minun lainaamiani asterikseja ja luskylukeja.

Nyt taas puklailu ja jokelteluikäisenä olen keskittynyt sellaisiin sarjakuviin, joita "vanhukset" eivät ole osanneet tai uskaltaneet lukea, joten niiden sarjakuvaharrastus on kai hieman jäissä.

Oli meillä jonkin aikaa niin, ettei tullut mitään muita lehtiä kuin Akkari. Nyt ei sitten tule edes sitä... Eikä edes harmita.

En minä näe, että suhtautuminen sarjakuviin olisi ollut negatiivinen, edes vähättelevä. Mitä nyt taiteen tekemiseen yleensä vanhemmilla on sellainen "ei siitä ammatiksi ole, ei sillä elä"-asenne... pah, oikeassahan ne ovat

[FreakyMike]

Oma yli 70 vuotias isäukkoni pitää sanomalehdissä ilmestyvistä Masi, Kippari Kalle ja Lätsä sarjakuvista, ja on seurannut niitä sarjoja kai jo iät ja ajat. (Muita sarjoja en ole kuullut hänet koskaan kehuvan.)

Muut lähisukulaiset eivät juurikaan lue sarjakuvia, ja eivät siksi aina ymmärrä tätä omaa keräilyharrastustani. Veli on kyllä lukenut Aku Ankkaa ja Taskareita aika ahkerasti joskus nuorempana, mutta lopetti sen jo vuosia sitten ja yhteiset kokoelmat siirtyivät kokonaan minulle.

[Veli Loponen]

Lapsuudesta muistan, että enolla oli muutamia sarjakuvia (ainakin Imperiumin vastaisku sarjakuvasovitus). Muuten ei pahemmin sarjakuvia mun perhepiirissä luettu eikä myöskään kirjoja.
Olen siis jossakin määrin epätavallinen ilmiö meidän suvussa, kun kirjahyllyt pursuavat kirjoja ja sarjakuvia.
Ja nykyinen tilanne onkin sitten oikein hyvä, kun vaimo on Suomen kirjallisuuden opiskelija ja oikea himolukija, joten onpa joku joka ymmärtää.

[Palonen]

Faija mut tähän sarjakuvahelvettiin sysäsi. Sen omat vanhemmat oli snobeja (mm. faijan äiti vaatetti Armi Kuuselan sen lähteissä Miss Universum skaboihin) ja muutenki korkeamman kulttuurin ystäviä. Eli kun sitten silloin vielä nuoren isäni kätkö 50-luvun Akkareita, Kalle-Kustaa Korkkeja ym. muuta hienoa joista nykyään sielu verta vuotaen maxetaan mansikoita, lensi juhannus kokkoon Porvoon saaristossa.

Ehkä tuosta johtuen isi mulle alko vuonna 70 roudaamaan Asterixejä yms ja myöhemmin tilasi Zoomin ja Non Stopin (Akkari jäi kyllä aika aikasessa vaiheessa), puhumattakaan Mustanaamiosta, Tex Willeristä, Agentti X9stä..... Siitä se lähti, koulussa oli kovasti suosittu olo, kun luokkalaiset tajusi, että "Palonen + Sarjakuvat = loistavaa". Josta mä pian tajusin "Luokkakaveri + sarjakuvat = ei-loistavaa".

Kovasti isäni vieläkin lukee sarjakuvia, aktiivisesti mä niitä sille roudaan. Ei se aina ymmärrä kun tohkeilen niistä, mutta lukee kumminki. Toisaalta, se myös nyplää pitsiä, että on siinä jotain vialla.

Äiti ei ymmärrä noita ollenkaan. Ei kyllä ymmärrä Kaisanikaan. Toisaalta, en mäkää ymmärrä naisia.

[Ankka89]

Äitiltä on periytynyt muutamia Akkarin vuosikertoja, ja noin 40-50 taskaria. Lisäksi joitain Nakkeja, Karvisia yms. alppareita ja lehtiä jonkin verran. Isältä ei ole säästynyt yhtään sarjakuvaa, yhtä Akkarin takakantta lukuunottamatta.
Aina muori jaksaa valittaa, kun "laitan kaikki rahani sarjakuviin." Kerrankin tulin kotiin Ankalinnan mielisairaala -pokkari taskussa, melkein sai sydärin kun kuuli hinnan...

Ilman kvaakkia lukisin vieläkin pelkkää Ankkaa.

Niin olisi varmaan käynyt minullekin, esim. Kvaakin ansiosta ostin vähän aikaa sitte Postimies Niilon ja yhden Mämmilän Suomalaisen aleista.

[Hege]

Isäni puhuu vieläkin kaihoisasti Battler Brittonista, joka kaiketi seikkaili aikansa korkkareissa. Näistä tai mistään muustakaan sarjakuvamuotoisesta ei isäni kotoa ole löytynyt jälkeäkään.
Äitini kotoa taas löytyy muutamia Asterix albumeja ja Tenavat pokkareita ja sekalaisia ankkoja ja Nakkeja. Ukkini keräsi Karin pilakuvakokoelmia, mutta kirjahyllyssä oli pääasiassa kirjoja.
Eli paljoakaan ei ole edellisen polven kokoelmissa perittävää. Tästä huolimatta minulle luettiin sarjakuvia heti pienestä asti, juuri noita em. teoksia ja paaaljon Rasmus Nallea (vanhempani kyllästyivät, minä en   ).
Sitten minulle tilattii Nalle Puh (jonka tarinat on ihan hirveitä, ihme että minusta tuli näin järkevä) ja myöhemmin Aku Ankka. Sarjakuvien lukemista ei ole pidetty mitenkään paheellisena, tosin muutama vuosi sitten oli aika jolloin muutaman kerran kuulin sanat "eikö sinunkin olisi jo aika vähentää tuota sarjakuvien keräilyä" kunnes vastasin "tupakkaa ja viinaako minun pitäisi ostaa"? Tämän jälkeen ei ole kommenttia tullut.
Varsin mielellään vieläpä lukevat niitä sarjakuvia mitä heille tarjoan eli Lassi & Leevit, Maus, Eisnerin ja Prattin teokset, viimeisimpänä Dupuy & Berberian. Ainoa haitta on tuo kielimuuri, joten  englanninkielisiä teoksia on turha tarjota.  
Ja siitä kyllä olisi tarkoitus pitää huoli, että jos jälkikasvua joskus siunaantuu niin tämä harrastus kyllä periytyy.

[Jurpop]

Ei se mun tapauksessani ainakaan oo periytynyt.

Vanhemmat ei ymmärrä sarjakuvia tai harrastustani ollenkaan. (ei kyllä vaimokaan:) Muuten lukuharrastusta kyllä tuettiin kotona. Isosisko luki jonkun verran sarjakuvia, eli ei niitä nyt suorastaan vihattu.

Vanhempien uskonnollinen tausta (isä helluntai- saarnaaja) tosin vaikutti teini-iässä aika hankaloittavasti tähän harrastukseeni. Ja vielä nytkin joskus arveluttaa jättää pahvilaatikkokaupalla vanhoja lehtiä niiden vintille. Puritanismin hetkellä vanhat Batmanit ja Conanit kun saattavat muuttua pääsiäiskokoksi.

Oon joskus vuosien varrella kokeillu kepillä jäätä esim. Eisnerin talolla Bronxissa  ja Art Spiegelmanin  Mausilla mutta eipä oo tärpänny. (Isä kyllä joskus lukee salaa Tinttejä ja nauraa Haddockin manailulle.)


Jos tästä mitään voi päätellä niin omasta jälkikasvusta tulee varmasti jääkiekkoilijoita. Taktiikkana vois kuitenkin pitää (mikäli se koskaan tulee ajankohtaiseks)sitä että pistää sarjakuvat lukkojen taakse ja ilmottaa kylmästi että niitä saavat lukea vain talouden täysi-ikäiset jäsenet. Saattaisi sarjakuvakärpänen puraista kersojakin.

[Veli Loponen]

Unohtuipa sanoa, että kuitenkin Aku Ankka on meille tullut jo melko varhaisesta vaiheesta lähtien ja nykyisin sitä ainakin äiti lukee. Käyn sitten aina siellä nyysimässä Rosat ja Barksit, kun niitä sattuu siinä olemaan...

[Ville]

Mun isä on kyllä ostanut lapsena kaikki taskarit mitä silloin sai ja tilannut aku ankkaa, ostanut asterixeja, ahmed ahneita, tinttejä yms. yms. yms. Ja kyllä se vieläkin hommailee Don Rosan kirjoja ja muita ankka kirjoja, ja muitakin albumeja, kuten asterix savon kielellä...

Mutta mun äiti ei tajua sarjakuvista mitään. Aku Ankasta jotain, mutta no...