Otavan Hokuto Manga

[Curtvile]

Joten sanotaan oma sanansa: Minusta vol 1 on eheämpi ja täysipainoisempi kokonaisuutena.
Kakkosellakin oli hetkensä kuten JP Saaren päämäärä joka viehätti tarinana ja toteutuksena.
Molemmista oli mahdollista bongata monia kvaakistakin tuttuja nimiä Juha Harjusta Matti Marttiseen.

Monella tekijällä on perusasioiden osaaminen kunnossa, mustaa uskalletaan käyttää ja sommittelu ei hypi silmille.
Voittajatarina oli teknisesti onnistunut ja tarina toimi mutta omaan makuuni hieman yllätyksetön ja tuttu, mutta antaa luvan odottaa suuria tulevaisuudelta.

Teoksien teknisestä toteutuksesta ei moitteita. Otava on tajunnut että tähänhän voi panostaakin.
Tervetullut lisä suomen sarjakuvamarkkinoille.
Mahdollista seuraavaa kisaa ajatellen voisi harkita yhtenäistä kilpailuteemaa, hajonta olisi yhtä suuri mutta vastaava teos olisi selkeämmin kategorioitavissa.

Moni tekijöistä tekee jo nyt "omaa" juttuaan ja osa on selkeästi ehtinyt kehittää maneereja mutta kaiken kaikkiaan povaa hyvää sarjakuvakentälle. Toivottavasti moni jaksaa jatkaa harrastuksen parissa.
Hämmentävää kyllä mangalle tyypillisenä pidetty taukojen taide uupui.
Yleinen tunnelma ja tuntu oli massiivinen sokerihumalaisen hengästyttävä vauhti suuressa osassa tarinoita.
Tuo varmasti monet hyvälle tuulelle ja pirteäksi. Itse lukeudun joukkoon lähinnä muutamien vakavampien tarinoiden kautta.
 

[rama]

Itse olin hieman pettynyt hyytävän kauhun, zombien, vampyyrien ja söpöjen, verta vuotavien poikien vähyyteen
Suurin osa kilpailuun lähetetyistä teoksista oli enemmän tai vähemmän sokerihumalaista sohjoa, tämä kuvastunee myös antologiassa.

Oma edit: Itse en ole vielä saanut kyseisiä teoksia painetussa muodossa joten en kommentoi toteutusta/jakoa.

[Curtvile]

Itse olin hieman pettynyt hyytävän kauhun, zombien, vampyyrien ja söpöjen, verta vuotavien poikien vähyyteen
Suurin osa kilpailuun lähetetyistä teoksista oli enemmän tai vähemmän sokerihumalaista sohjoa, tämä kuvastunee myös antologiassa.

Veitte jalat suustani.
Jätin taktisesti sanomatta mitä aiheita itse olisin toivonut käsiteltävän, onneksi on Rama.
En kyllä mitään Basilisk, Lone wolf, Hellsing/Spiralia uskaltanut odottaakaan.
Tämä on hyvä kokoelma samalla tavalla kuin best of boybands on hyvä kokoelma( mitä nyt Hokuto Mangaan on meidän normaalien kuolevaisten iloksi eksynyt pari Iron Maidenia, Offspring-kopio ja Rammsteinin coverversio neun-und-neunzig luftballongista).

[J. Suominen]

Kun näiden suunnasta löytyy kuitenkin yllättävää vihamielisyyttä, syntyy aivan uudenlaista kuilua sarjakuvatyylien välille.

Alkaa myös kyllästyttää aktiivisen ja hoksaavan arvostelijan loukkaaminen. Kriitikoita ei ole liikaa, siitä päätellen että teoksen pääsy arviointiin Kvaakissakin kestää tovin.

Hä? Asiathan tässä tappelee, ei ihmiset... Lähinnä. Kai. 

Jos lähtisin loukkauslinjalle, niin kävisin sen teikän lukijoiden aliarvioimista koskevan kommentin kimppuun. 

Mangasnobismista minua(?) ei olekaan koskaan aikaisemmin syytetty, ja tuskin tullaan syyttämäänkään. Irenen Hokuto-heittoa  kritisoineet tahot ovat kaikki juurikin sitää populaa, joka on hieman muita enemmän vääntänyt näitä raja-aitoja alas ja tutustuttanut harrastajakenttiä toisiinsa. Ne aidot ja oikeat mangasnobit  eivät Kvaakkiin vaivaudu.

Mutta takaisin topicciin ja Hokutoon. Useampikin tekijöistä seurailee  tätä keskustelua, joten kehukaa, kommentoikaa ja kritisoikaa!

[Mew]

Joten tässä nyt hieman palautetta, ehdottoman epäortodoksista sellaista, tarinastasi:

Woah, kiitos palautteesta! Ensimmäinen sellainen.

Suurin osa tarinoistani on juuri sitä "girl meets boy", mikä on aika tavallista japanilaisissa tytöille suunnatuissa sarjakuvissa, ja oikeastaan melkein kaikissa tytöille suunnatuissa leffoissa, tv-sarjoissa ym. maasta riippuen. Japanilaisissa tyttö-sarjakuvissa koristellaan usein sarjakuvaruutuja kukilla ja muilla söpöillä asioilla, osittain koska se on kaunista (jee), mutta ne voivat myös ilmaista sen mitä ruudussa oleva henkilö tuntee. Sarjakuvani kosimisruudusta löytyy ruusuja ja nehän symbolisoivat rakkautta _{ja kaikkea muuta...} Tässä tapauksessa ruusut kertovat että poika todellakin on rakastunut tyttöön ja että tunteet ovat aidot. Kukkaset lisäävät myös hieman huumoria. Olisin jättänyt ruusut pois jos haluaisin tehdä kohtauksesta vakavan. Tässä vielä linkki Wikipediaan joka olisi hyvä lukaista jos vielä ihmettelee. Artikkelissa oleva kuva on sitten siitä extreme-päästä.

Pitää tarkistaa mitä sivulla 413 oikein on. Itse en ole nimittäin vielä saanut omia kappaleitani, Otava lähettää tekijöille kirjat postitse eikä vielä ole tullut mitään...höh.

Niin, tyttö ei ollut oikeastaan ollenkaan kiinnostunut pojasta. Eikä hän tarinan lopussakaan pitänyt häntä enemmän kuin vaan outona kaverina, heh. Tosin, jos olisin jatkanut tarinaa, hän olisi kyllä ihastunut poikaan. Sarjakuvan loppu ei ollut tarkoitus tulla noin nopeasti, mutta tietysti tein kaiken viime tingassa. Ja loppuen lopuksi tuli niin kiire, että oli pakko poistaa joitakin kohtauksia ja nopeasti sutaisi viimeiset sivut. Tekstin kirjoitin bussissa, matkalla postiin. Muutkin antologiaan päässet, kertoivat miten he olivat pari yötä ennen deadlinea piirtäneet 24/7 ja eläneet pelkällä kahvilla ja energiajuomilla. Kuin myös minä. :sleepy:

Itse olin hieman pettynyt hyytävän kauhun, zombien, vampyyrien ja söpöjen, verta vuotavien poikien vähyyteen

Jos toinen Hokuto-kilpailu järjestetään, niin lupaan tehdä sinne kauhu/veri/angsti-sarjakuvan. _{Piirsin oikeastaan äskettäin sarjiksen missä esiintyy moottorisahatappo sekä kannibalismia, no olihan siinä hieman huumoria mukana, mutta kuitenkin!}

[Irene]

Pitää tarkistaa mitä sivulla 413 oikein on. Itse en ole nimittäin vielä saanut omia kappaleitani, Otava lähettää tekijöille kirjat postitse eikä vielä ole tullut mitään...höh.

Niin, tyttö ei ollut oikeastaan ollenkaan kiinnostunut pojasta. Eikä hän tarinan lopussakaan pitänyt häntä enemmän kuin vaan outona kaverina, heh. Tosin, jos olisin jatkanut tarinaa, hän olisi kyllä ihastunut poikaan. Sarjakuvan loppu ei ollut tarkoitus tulla noin nopeasti, mutta tietysti tein kaiken viime tingassa. Ja loppuen lopuksi tuli niin kiire, että oli pakko poistaa joitakin kohtauksia ja nopeasti sutaisi viimeiset sivut. Tekstin kirjoitin bussissa, matkalla postiin. Muutkin antologiaan päässet, kertoivat miten he olivat pari yötä ennen deadlinea piirtäneet 24/7 ja eläneet pelkällä kahvilla ja energiajuomilla. Kuin myös minä. :sleepy:

No, toivottavasti tulevat pian. Syy siis siihen, miksi minulla on tämä kirja on se, että tätä oli lähetetty tuonne avustamani maakuntalehden toimitukseen. Kulttuuritoimituksen vetäjä pisti viestiä (koska tiesi minun lukevan sarjakuvia) ja sanoi lähettävänsä mulle säkillisen kaikenlaista sarjakuvaa, jos huolin. Paketissa oli tuoretta eurosarjakuvaa ja sitten tämä Hokuto. Kustantajille lienee tapana spämmätä toimituksia kaikenlaisia näytekappaleilla, ilahduin kyllä kun sain osani tällaisista. Siksi tulinkin tänne ketjuun kyselemään lukuvinkkejä, mikä tosin oli näköjään melko pitkälle paha virhe, kun niin moni siitä suuttui. Ja tuo sivu on siis se, mikä alkaa "Toivottavasto Gloria ei tee mitään outoa".

Täytyy kyllä sanoa että sinusta ei olisi uskonut että tämä on viime tipan tekele. Kurkin nimittäin myös tuota seuraavana olevaa tarinaa, Café Inspirationia, joka kertoo siis siitä kuinka sarjakuvakilpailun osallistujalla on hirveä kiire ja deadline painaa ja hänen pitäisi keksiä aihe eikä meinaa keksiä. Anteeksi vaan, boo-ring... olipa genre, korjaan, KATEGORIA, mikä tahansa. Parempi aina kun on joku ihan oikea aihe, eikä tällainen "piirrän sarjakuvaa siitä miten vaikea on piirtää sarjakuvaa" -metatarina.

Enpä siis olisi uskonut että olet tehnyt saman, koska piirros on tosiaan huoliteltua ja tyylikästä ja käsikirjoituskin juuri niin napakka kuin näissä lyhyehköissä antologiatarinoissa voi olla. Eli oikein hyvä jos sinulla on kykyä venyä parhaimpaasi deadlinen uhatessa ja olla tinkimättä tasosta. Se on erinomainen taito missä tahansa. Yleisöön menisi kyllä täydestä, vaikka vakuuttaisit uhranneesi viimeisetkin sydänveresi tällaiseen hyvätasoiseen esitykseen.

[PTJ Uusitalo]

Mew onkin luonnonlahjakkuus. Se osasi tehdä metasarjakuvaa jo ennen kuin oli koskaan kuullutkaan koko termiä...

[J. Suominen]

Jos toinen Hokuto-kilpailu järjestetään, niin lupaan tehdä sinne kauhu/veri/angsti-sarjakuvan.

Pistä meidän kisaan! Tai muuten vaan näytille...

[Mew]

Täytyy kyllä sanoa että sinusta ei olisi uskonut että tämä on viime tipan tekele.

Arvasin että minulle tulisi jossain vaiheessa kiire, joten piirsin viimeisen sivun ennen kun aloin piirtämään ne muut viimeiset sivut. Viimeinen sivu on mielestäni tärkeä sarjakuvassa, joten mieluummin lasken tasoa jossakin keksivaiheessa kun lopussa. Ja ehkä sarjakuvasta tulee näin vähemmän epätasainen. Omasta mielestäni sarjakuvani viimeisimmät sivut ovat aika karseat. Ehdin juuri piirtää hahmot, eikä taustoja ole melkein laisinkaan. Mutta näköjään sarjiksesta saa kuitenkin jotakin irti, joten kiitoksia kehuista!

Mew onkin luonnonlahjakkuus. Se osasi tehdä metasarjakuvaa jo ennen kuin oli koskaan kuullutkaan koko termiä...

Mikä kertookin paljon sarjakuvatuntemuksestani...

Pistä meidän kisaan! Tai muuten vaan näytille...

Egmontin kilpailuun? Sinne piti kai lähettää lapsille sopivia sarjakuvia? ^^' Joten ei ehkä mitään veriangstikiller-sarjista sinne...mutta ehkä jotain muuta.

[Reima Mäkinen]

Ei Viivi ja Wagnerkaan vaadi mitään erityistä tietopohjaa tai sarjakuvanlukutaitoa.

IMHO sanomalehtisarjakuva on koodaukseltaan helpoin. Sitä pystyy miltei sarjakuvaummikkokin ymmärtämään. Pitkät tarinat vaatii lukijalta enemmän ja läntisen ja itäisen sarjakuvan ilmaisutapojen erot on edelleen jonniinmoiset. Meillä kun melki jokainen on joskus lukenut Ankkaa on tämä puoli hanskassa, mutta mangan koodit aivan asia erikseen. Kyllä siinä jää lukijalta/kriitikolta helposti vähintään puolet tarinasta tajuamatta. (vertaa sitä kun matkustat toiseen eksoottiseen kulttuuriin/maahan ja yrität ymmärtää sikäläisten ihmisten toimia)

Miksei mangaa voisi lähestyä yhtä hyvin suomalaisten tekijöiden kautta?

Olen lukenut vasta ekan kirjan suurin piirtein läpi, ja aika hyvin siellä on tekijät minusta perillä mangan olemuksesta. Homma on sisäistetty ja niin ollen manga-ummikolle se saattaa olla paikoin vaikealukuista.
Itse suosittelisin aloittamaan mangaan tutustumisen Ranmasta, Hiroshiman pojasta tai vaikka Dragon Ballista. Sitten kun vielä muistaa että ne on pojille tehtyjä juttuja niin siitä se pikku hiljaa... Myös dubbaamattoman animen katsominen saattaisi olla hyvä ja helppo tapa päästä pikku hiljaa sisään siihen koodikieleen.

Topicista: Voittajatyö oli mulle pikku pettymys. Ettei vain olisi mennyt kompromissin kautta tämä? Kaikin puolin tasalaatuinen ja suht helposti lähestyttävä työ voitti? ...Tai sitten vaan angstaan sitä kun jossain vaiheessa hehkutettiin sarjan loppuratkaisun oivaltavuutta. Olen hieman eri mieltä, sori.

Täytyy kyllä ihmetellä miten tuomaristo ylipäätään kykeni lukemaan kaiken. Onko kisaan lähetettyjen töiden sivumäärää ilmoitettu missään? Niitä on varmaan ollut aika tavalla kun kerran paperia on ollut kassikaupalla, kuten Kyuu totesi.
Tekijöiden nuoruus näkyy yleisesti juuri tarinoiden ohuutena ja pintapuolisuutena, mutta oli siellä muistaakseni jotain hieman syvällisempääkin mukana. Nyt ei (ilman kirjaa) tule mieleen kuin se pitkä DB-vaikutteinen kohellus, josta selkeästi puuttui esikuvalleen ominainen imu. Sarjan piirtäjä oli toki lahjakas

Päällimmäisenä selailusta jäi mullekin mieleen yllättävän hyvä taso piirustuksissa. En olisi (esim. Finmangan perusteella) uskonut että meiltä löytyy näin paljon näin hyviä tekijöitä! Miten ihmeessä saataisiin nämä nuoret pysymään harrastuksen parissa ja kenties jopa alan töiden syrjään kiinni?

[Curtvile]

Olen lukenut vasta ekan kirjan suurin piirtein läpi, ja aika hyvin siellä on tekijät minusta perillä mangan olemuksesta. Homma on sisäistetty ja niin ollen manga-ummikolle se saattaa olla paikoin vaikealukuista.

en nyt varsinaisesti ole mangaummikkokaan (edeltävä muuten näyttää ei suomenkieliselta sanalta) mutta ei se minusta mitenkään vaikealukuista tai koodattua ollut.

Voittajatyöstä ja piirrosten tasosta yhtä mieltä.
Tämä:

  En olisi (esim. Finmangan perusteella) uskonut että meiltä löytyy näin paljon näin hyviä tekijöitä! Miten ihmeessä saataisiin nämä nuoret pysymään harrastuksen parissa ja kenties jopa alan töiden syrjään kiinni?

on se missä esitän vastalauseen.
Myös Finnmangassa on hyviä tekijöitä, kuten sarjakuvan parissa muutenkin.
Vastauskin on helppo, isojen kustantamojen tulisi pitää tämän kaltaisia kisoja, joista saa paitsi palautetta niin nimeä esiin ja mahdollisesti vähän rahaakin.
Ja niin että kilpailuja on muustakin kuin mangasta.
Tietysti ostamalla nämä opukset ja esimerkiksi egmontin sarjis-kisan (ja mangakisan) kirjat näitä tulee lisää.

[Jarkko Sikiö]

Olen lukenut vasta ekan kirjan suurin piirtein läpi, ja aika hyvin siellä on tekijät minusta perillä mangan olemuksesta. Homma on sisäistetty ja niin ollen manga-ummikolle se saattaa olla paikoin vaikealukuista.

Näin oletinkin ja se minun pointtini olikin, että yhtä hyvin voi aloittaa suomalaisten tekijöiden tuotoksista.

Sarjakuvien lukeminen vaatii mielestäni ainoastaan mielikuvitusta. Kovin syvällistä koodaamista kun mangan lukeminenkaan ei mielestäni vaadi.

Toisaalta muistan kuinka armeija-aikana tupakaveri valitti, ettei ymmärrä Lassia ja Leeviä "kun ensin tulee ruutuja, jossa on jotain dinosauruksia ja sitten viimeisessä ruudussa on taas ne päähenkilöt". Eli jonkinlainen perustason mielikuvituksen lento sarjakuviinkin ilmeisesti vaaditaan.

[hannhell]

Sarjakuvien lukeminen vaatii mielestäni ainoastaan mielikuvitusta. Kovin syvällistä koodaamista kun mangan lukeminenkaan ei mielestäni vaadi.

Niinpä. Manga tuntuu aiheuttavan lukijoissaan kovasti kiihkoa, intoa ja huutoa.
Minulla Japanilaisen sarjakuvan  lukeminen on jäänyt Hideshi Hino/Kazuichi Hanawa/Keiji Nakazawa -asteelle...... Sarjakuvaa julkaistaan niin laajasti, että mitään mikä ei kiinnosta, ei ole pakko lukea. Ellei ole kriitikko...

[Reima Mäkinen]

en nyt varsinaisesti ole mangaummikkokaan (edeltävä muuten näyttää ei suomenkieliselta sanalta) mutta ei se minusta mitenkään vaikealukuista tai koodattua ollut.

Tämä: on se missä esitän vastalauseen.
Myös Finnmangassa on hyviä tekijöitä, kuten sarjakuvan parissa muutenkin.

Selitin huonosti. Finnmanga ilmestyy niin harvoin ja siihen mahtuu niin vähän tekijöitä että sillä perusteella (tai eden conien taidekujia kahlaamalla) skene ei kunnolla paljastu. Luin nyt ekan Hokuton läpi samoin Finnmanga 4:n. Taiteellisesti/sisällöllisesti FM on minusta parempi, mutta tuotantoarvoiltaan Hokuto 1 pesee sen. FM painii edelleen saman rasteroitumisongelman kanssa, josta olen naputtanut jo pari vuotta. Otavalla tehtiin fiksusti kun tekstaukset hoidettiin vasta kilpailun jälkeen, niin että saatiin suurin osa tekstistä on vektoreina (eikä röpöreunaisena puurona).
Kakkoskirja näyttää kevyemmältä lukea. Irenen kysymykseen vastaisin nyt suoraan että kannattaa lukea voittajatöitä ja lyhimpiä juttuja. Pituus ei useinkaan tuo juttuihin mitään lisäarvoa ja ainakin ykkösessä oli pari niin puuduttavaa juubailua että multa loppui niiden kanssa stamina.

Sisällysluettelointi hieman onnahtaa, sarjat ovat siinä turhankin selkeästi samalla viivalla. Mihin ihmeeseen Otava on piilottanut kilpailun kakkoseksi rankatun työn? Olen plärännyt kirjat muutaman kerran läpi enkä löydä merkintää siitä?!

Ja sitä piti vielä sanoa, että on tämä sittenkin koodiltaan helpompaa kuin aito manga (sanotaan nyt vaikka Ranma) jossa ymmärrystä vaativat myös oudon kulttuurin tavat ja esineistö.

Jiksille: Sarjakuvan auki koodaaminen ei ole mitään "syvällistä" tai ponnistelua, vaan intuitiivistä siinä kuin vaikkapa kehon kielen tai käsimerkkien tulkitseminen. Sarjakuvia (ja esim. peräkkäin asetettuja kirjainmerkkejä) opitaan lukemaan, ei sitä ihminen luonnostaan osaa. Vastaavasti pelkkiin strippeihin tottunut lukija ei automaattisesti heti hoksaa miten sarjakuvaromaani tai shoujopokkari pitäisi hahmottaa. Olen itekin jo niin hyvin sisällä tässä että en välttämättä näe kaikkia kynnyksiä, mutta kuten sanottu. On näissä varmaan mukanataustalla myös sellainen ripaus ankkaa tai marvelia jota ei aidossa mangassa ole. Puhekuplat ovat suurelta osin länsimaisia jne.

[Jarkko Sikiö]

Jiksille: Sarjakuvan auki koodaaminen ei ole mitään "syvällistä" tai ponnistelua, vaan intuitiivistä siinä kuin vaikkapa kehon kielen tai käsimerkkien tulkitseminen. Sarjakuvia (ja esim. peräkkäin asetettuja kirjainmerkkejä) opitaan lukemaan, ei sitä ihminen luonnostaan osaa.

Tätä yritin tavoitella itsekin. Intuitio ja mielikuvitus kulkevat käsikynkkää. Oppimiskäyrä ei mangassa ole mielestäni sen kummempi kuin sarjakuvalla.

Mitä sarjakuvan ymmärtämiseen tulee noin ylipäätänsä, kyllähän pikkulapselle taidetaan vielä nykyäänkin ripustaa ensimmäiseksi seinälle keltainen ympyrä, jolla on silmät ja suu... Eiköhän sarjakuvan ymmärtäminen ole osa medialukutaitoa, jonka pitäisi olla nykyisellä sukupolvella huomattavasti korkeammalla tasolla kuin edeltäneellä.