Olen kokeillut monia papereita vuosien mittaan.
Mainittu Cansonin 250 g bristol ("vihreän kolmion lehtiö") on ollut se yleisin väline. 2000-luvun alussa minulla tapahtui siinä sama juttu, mistä monet ovat puhuneet täällä: yhtäkkiä muste ja huopikset alkoivat levitä paperin kuituihin. Se säikäytti minut pois sen käytöstä vuosiksi, kunnes lopulta ostin uuden lehtiön ja ongelmaa ei enää ollut - kyse oli ilmeisesti yksittäisen erän valmistusvirheestä.
Cansonilla on bristolia myös irtoarkkeina. Pariisilaisessa taidetarvikeliikkeessä sain tämän selville, siellä sitä oli eri kokoisina ja eri paksuisina. Suomesta olen löytänyt sitä yhdestä paikasta, Lahdessa olevasta liikkeestä. Mutta huom: kyseessä ei ole aivan täsmälleen sama paperi kuin lehtiöissä. (Jos muistelen oikein, niin tämän mallin nimi Pariisissa oli Bristol Da Vinci tms.) Pinta on aivan aavistuksen verran karheampaa (mutta tosiaan ero on aika pieni) ja kun käyttää valopöytää, huomaa, että paperin läpi näkyy vähän epätasaisemmin. Lehtiöbristol on tosiaan läpipiirtämiseen erittäin hyvää: vaikka se on 250 grammaista, sen läpi näkyy oikein hyvin.
Minulle Cansonin bristol sopii erityisesti siveltimen käyttöön: kun pinta on aivan tasaista, sivellin liukuu sillä hyvin. Silloin saa aikaan erittäin tarkkoja viivoja. (Jos taas haluaa karkeampaa drybrush-jälkeä, pitää kokeilla jotain muuta).
Yksi tämän haittapuoli on, että näissä lehtiöissä reunat ovat todella epäsuorat. A3:n mitalla sivujen leveys saattaa heittää useamman millin, mikä on aika paljon. Että jos on tottunut mittaamaan marginaalit paperin reunasta, niin kuin minä, niin tässä siihen ei voi luottaa: täytyy käyttää suoraakulmaa mittojen ja suuntien varmistamiseksi.
Nyt minulle on tämän rinnalle noussut toiseksi suosikiksi tämä myös ketjussa mainittu manga/BD/illustration paperi. Se on juuri sopivalla tavalla vähän karkeampaa kuin bristol, niin että se sopii laajemmalle välineskaalalle: sivellin kulkee edelleen hyvin, mutta sille sopivat myös huopikset, terä, jopa sävyjen tekoon joku hiili tai liitu tyyliin Kari Suomalainen. Käyttötuntuma on aika erilainen kuin bristolissa, mutta minä olen ainakin pystynyt sopeutumaan hyvin. (Kuten jotkut ketjussa kommentoivat, itsekin olen pitänyt tavallisen kopiopaperin pinnan tekstuurista. Tämä on sitä aika lähellä, yhdistettynä siihen, että paperi on paksumpaa, joten ei kupruile). Nyt vuorottelen bristolin ja illustrationin välillä piirroksen mukaan. (Riippuen siitä, millaista viivaa ennakoin tarvitsevani kuvassa enemmän).
Myös muita bristoleita kuin Cansonin versioita on tullut käytettyä. Temperassa tosiaan aikaisemmin oli Schöllershammerin piirustuspapereita G4 ja G6. Vanhemman piirtäjäpolven tyypit ovat suosineet niitä - itse en koskaan päässyt niiden kanssa oikein sinuiksi. Niiden pinta oli jotenkin hyvin herkkä sottaantumaan: jos sormissa oli vähänkin mustetta tai grafiittipölyä, paperiin tarttui jatkuvasti sormenjälkiä, tai kämmenensyrjällä tuli sotattua jotain. Myös kupruilivat isojen mustepintojen alla enemmän kuin Canson. Timppa Mäkelä kehui näiden eduksi sen, että paperi on samanlaista myös pinnan alla: tussiterällä piirtämisen vanha korjausmetodi on raaputtaa pieleen mennyt viiva pois veitsellä. Nuo paperit ilmeisesti mahdollistivat piirtämisen myös kertaalleen raaputetulle pinnalle.
Noiden tilalle Tempera hankki Fabrianon bristolia F4. (*) (Niin se leima nurkassa muistaakseni sanoi). Ensimmäisen kerran kun näin, oli vaihtoehtoina 200g ja 300g, sitten tarjolla oli vain kevyempää. Se oli minusta käytännössä aivan identtistä sen Cansonin irtoarkki-bristolin kanssa. Melkein kuin lehtiö-bristol, mutta ei aivan yhtä kiiltopintaista (ja minun käytössäni, ei aivan yhtä hyvää). Mutta jos haluaa kokeilla isompaa kokoa kuin A3, niin noilla se onnistuu.
(*) itse asiassa nyt kun muistelen, niin siinä välissä taisi vähän aikaa olla vielä jotain kolmattakin bristol-tyyppiä, jota sitäkin kokeilin, mutta en nyt kyllä enää muista, mitä se sitten oli. Eroa tähän Fabrianoon ei ainakaan huomannut.
Amerikassa kokeilin Strathmoren bristoleja, mutta eivät ne ainakaan silloin minua vakuuttaneet. Päädyin takaisin tuttuun Cansoniin.
Mutta maininnan arvoista on, että amerikassa bristol-malleja on kaksi: plate finish ja vellum finish. (Kaikki valmistajat käyttävät näitä samoja termejä). Tämä meille tuttu on plate finish, siis äärimmäisen tasainen, lähes kiiltopintainen. Vellum on niin kuin mattapinta, hieman karheampi. Sitä vastaavaa meillä ei oikein ole tarjolla, tuo Canson illustration on ehkä lähin vastine.
Vai onko sittenkään? Kun jokin aika sitten pengoin Temperan hyllyjä, siellä oli vesiväripaperien joukossa eräs paperi, jonka minä tulkitsisin olevan Fabrianon vastine vellum bristolille.
Temperassa turhauttaa monikin asia, kuten esim. se, että kaikki myyjät tuntuvat olevan nuoria ja mistään mitään tietämättömiä, joilta on aivan turha kysyä mitään apua - ja tässä nimenomaisessa paperiasiassa se, että paperien mallinumeroita ei ole merkitty näkyville mitenkään systemaattisesti. Niissä on kyllä jotkin hyllykoodit, mutta ne ovat usein vain liikkeen omia merkintöjä. Jotta siis voisi varmistaa saavansa samaa paperia seuraavallakin kerralla, pitää ostohetkelle itse tietää kysyä, mikä on paperin valmistajan sille antava oikea merkkinumero ja kirjoittaa se itse muistiin!
Tämän paperin numero oli 21 HP, paino 300 g. Kuten sanottua, se oli vesiväripaperien joukossa, mutta pinta on niin sileä, että kyllä se akvarellikäytössä on aivan hyödytöntä. Kyllä se minusta piirustuspaperia on. Tämä on tekstuuriltaan lehtiö-bristolin ja Canson illustration välistä. Lähes sileä, mutta ihan pikkuisen tekstuuria.
Sitten vesiväripapereihin. Edellä minua siteerattiinkin valittamassa pahviin kiinnitetyn illustration boardin puutetta. Sen veroista en ole edelleenkään löytänyt. Kuten joku totesikin, yhdistellessä tussiviivaa ja vesiväriä, toisen laadusta joutuu lähes aina tinkimään. Ja todellakin: jostain syystä Suomesta on hyvin vaikea löytää sileitä vesiväripapereita, tarjolla on vain kaikkein karkeimpia malleja, rough tai extra rough (joiden perusteella voisi olettaa valmistajalla olevan sileämpiäkin malleja tarjolla). Minun veikkaukseni on, että niillä harrastelijat saavat tehtyä mielestään jotenkin "maalauksellisempaa" jälkeä. Ja onhan niitä ehkä mukavampi hypistellä sormissaan.
Kysyin Juanjo Guarnidolta tämän Suomen käynnillä, mitä paperia hän käyttää. Kun Blacksadin tuloksen perusteella se ainakin näyttää toimivan ihan hyvin.

Hän sanoi, että Archesin sileäpintaisinta vesiväripaperia, "grain satiné".
Archesin papereita ei Suomesta löydy. Satuin tämän jälkeen käymään Sveitsissä ja ajoin vartavasten ranskankieliselle alueelle näitä löytääkseni. Ostin kokeeksi muutaman arkin. Paperi onkin hyvin sileää, mutta ohuin malli (olisikohan sitten 200 g) oli ainakin sitten niin ohutta, että kupruili vielä helposti. Niin kuin joillain papereilla käy, se ei jotenkin tuntunut edes niin jämäkältä kuin painon perusteella voisi olettaa.
Temperasta löytyy saman paperin Fabrianon vastinetta, joka on piirroskäytössä aika samanlaista. Sen malli on kaiketikin 80 SP HP. Siinä on sama juttu kuin Archesissa: ohuin malli on vähän liian ohutta.
Mutta vasta myöhemmin löysin, että Temperassa oli myös tämän paperin paksumpaa versiota: sen paino on 640 g. Ja se on sitten jo mukavan tujua: siinä sopii läträtä veden kanssa oikein kunnolla.
Millaista sitä on sitten käyttää? Se tarjoaa parhaan tasapainon viivan tarkkuuden ja värin käytön suhteen, mitä tällä hetkellä olen löytänyt. Molemmista joutuu tinkimään jonkun verran, tässä tapauksessa väristä ehkä enemmän: pinta kantaa vettä hetken, mutta ei niin hyvin, kuin joissain toisissa akvarellipapereissa. (Tai kaipaamassani illustration boardissa). Isot tasaiset väripinnat - joita sarjakuvien kanssa kasvaneena piirtäjänä kaipaan - ovat vaikeita.
Galleriasivullani
tämä kuva on sille tehty, samoin eräässä ketjussa näyttämäni
toinen kuva.
Kevyellä Archesilla ja Fabrianolla sopii käyttää myös valopöytää, tällä paksulla kartongilla se ei enää ole mitenkään mahdollista.
Myös jonkinlaisena "arkipaperina" olen käyttänyt joihinkin pieniin nopeisiin väritöihin Fabrianon Academia -lehtiötä. Se on vähän niin kuin kopiopaperin pikkuisen fiinimpi versio, mutta kantaa vettä hiukan paremmin, painaa 120 g.