Uusin Tex Willer *aihe spoilaa aina kulloinkin uusinta Willeriä*

[Hannu]

Uusin Tex (3/2018) luettu! Alkuun noin 30 sivun mittainen  "Ystävät kuolemaan saakka" (Testi & Laurenti). Minusta ehdottomasti tähän mennessä paras lyhäritarina! Ripaus Texin nuoruutta, ja mielenkiintoinen jälleentapaaminen, kaikkiaan ihan järjellinen tarina. Visuaalinen puoli vähän niin ja näin, ei kovin Texmäinen, mutta, kuten täällä jo aiemmin todettu, värit voisivat olla paremmat kiiltävällä paperilla. Mutta ihan kovasti tätä tykkäsin lukea.
Ja sitten loppuosa onkin jo pidempää seikkailua, "Karjatilallisen rakkaus" (Ruju & Danubio). Vaikuttaa ihan mukiinmenevältä peruslänkkäriltä, karjanajoa ja konnia ja inkkarit astumassa kuvaan. Ei hassumpaa. Mielenkiinnolla odotan jatkoa.
Tuo edellinen norminumero, siis 2/2018, oli kyllä aivan jonninjoutava ja totaalisesti kalpenee tämän rinnalla. 

[TexKiller]

Onkos uusimman numeron kansikuva kopio jostain wanhemmasta julkaisusta? Kovin vaikutti tutulta...

Tarinoihin en vielä ole ehtinyt perehtyä...

[ernotam]

Onkos uusimman numeron kansikuva kopio jostain wanhemmasta julkaisusta? Kovin vaikutti tutulta...

TW 1994/11

[Hannu]

Kyllä vain, tuo on Galeppiinin viimeinen kansikuva Texissä (Suomen Texeissä nro 11/1994); jäähyväiset! muok: no tietysti Erno ehti!
Kun tämä nyt normeissa menossa oleva kolmen väripokkarin setti lienee kasattu Italian kahdesta julkaisusta, niin joku ylimääräinen kansi tarvittiin. Kun menossa on Texin juhlavuosi (Italiassa 70 vuotta ja Suomessa 65 vuotta), niin kait tuo uusintakansi on sillä perusteltu, vaikka ei sisältöön osukaan.

[Secos-Bill]

3/18:

Ykköstarina on minusta kyllä yksi turhimpia tarinoita Texeissä ikinä. Odotin koko ajan jotain koukkua, jota ei sitten tullutkaan. Ja jotenkin häiritsee, kun tarinassa on joku erittäin hyvä ystävä, jota ei ole ikinä ennen tavattu eikä todennäköisesti tulla ikinä enää toiste tapaamaankaan.

Kakkostarina alkaa 'puolilupaavasti', ilman viittausta Chicagoon odottaisin heppoista normikostotarinaa. Mutta sivurajoitusten myötä pahaa pelkään, että tarina päättyy siihen, että Bannon nousee junaan kaksikon jäädessä asemalle ja O'Brian onkin pelkkä McGuffin. Nuoresta Curlysta rakennetaan kokonaista henkilöä, joten hän tietysti kaatuu tehdessään jonkin sankariteon.

Molemmat piirtäjät ovat aika keskinkertaisia. Danubion tyyli miellyttää enemmän, mutta jotenkin tuntuu, että se toimisi paljon paremmin ilman värejä. Laurentin tyyli ei oikein miellytä silmääni ja luulen, että se ei toimisi lainkaan mustavalkoisena.

[Mosabacka]

Huomaan, että ei ole ollut muillakaan suurta tarvetta kertoa uusimmasta väri-texistä (4/2018) kovin suuria mielipiteitä. Kyllähän ne tarinat luki, mutta suurimman säväyksen teki se, että Tex ei kestänyt rakkauden syttymistä. Näin ollen ei siis surkeita tarinoita, mutta eipä kovin erikoisiakaan. Mitä mieltä muut ovat?

[Janne]

Kuvitus oli ihan laadukasta :-)

[Hannu]

Minusta tuo värillisten normien viimeisin tarina oli ihan ok ja ok kuvitus. Mutta ei missään nimessä huippua. Ja tämä sama pätee kyllä kaikkin näihin tähän mennessä normisarjassa tulleisiin värillisiin lyhäreihin ja pidempiinkin tarinoihin. Periaatteessa ok, mutta loppujen lopuksi aika jonnijoutavaa kamaa. Ei mitään suurempia intohimoja lukea näitä uudestaan. Ja uskon kyllä siihen, että väritys olisi näyttänyt paremmalta paremmalla paperilla. No, näitä tulee jatkossakin, jostainhan ne Suomen normisarjan neljä ylimääräistä numeroa on kaavittava.

[J.T.Chance]

Kukaan ei olisi menettänyt yhtään mitään, jos numerot 2-4 olisi jätetty julkaisematta. Olisi lukuaika säästynyt johonkin kehittävämpään toimintaan. Surullista nähdä, kuinka heikolle ja kömpelälle tasolle tarinoiden kirjoittaminen voi vajota. Viimeinen pitkä tarina oli taattua laaduttomuutta Rujulta. Danubion hengetön kuvitus huipensi koko roskan. Erityisen vaikeaa taiteilijalle oli päiden ja hattujen yhteensovittaminen. Numeron ainoa positiivinen osa oli Villan hieno kansi.

Jos näillä neonväreillä kirkastetuilla kertomuksilla yritetään löytää uusia lukijoita, niin ei kyllä onnistu. Ohessa karkotetaan ainakin osa vanhoista. Onkohan kohta todettava että peruskonventioiden päivät on luettu? Kaikki satoja kertoja toistetut kuviot tylsistyttävät mieltä.

Lyhäritkään eivät toimi siksi, että muutamaan sivuun yritetään mahduttaa sama perusjuoni kuin normitarinoissa: alkuasetelma, konflikti ja loppuratkaisu. Näiden novellien kohdalla olisi edistyksellisempi toteutustapa se, että niissä kokeiltaisiin jotain aidosti uutta ja ajettaisiin samalla uusia parempia käsikirjoittajia sisään. Lyhäreitten sisältö suorastaan korostaa sitä, että mitään luovuutta ei ole saanut käyttää.

Esimerkkejä huomattavasti paremmasta lyhäreiden toteuttamistavasta löytyy vaikka Ken Parkerista. Niissä ne toimivat erinomaisesti. Kärjistetysti voisin väittää, että Berardin käsikirjoittama kymmensivuinen lyhäri, jossa perusnelikkomme pelaisi korttia puhumatta sanaakaan (Ticcin kuvittamana), olisi moniulotteisempi ja kiinnostavampi kuin mikään Tex-lyhäri tähän mennessä.

Sopii toivoa parempaa seuraavilta numeroilta. Eihän sitä willeristinä muutakaan taas voi toivoa...

[Janne]

Lyhäritkään eivät toimi siksi, että muutamaan sivuun yritetään mahduttaa sama perusjuoni kuin normitarinoissa: alkuasetelma, konflikti ja loppuratkaisu.

Tuo on kyllä totta, vaikka poikkeuksiakin on joukossa. Ja muutamassa lyhärissä on ollut oikein kelvollinen perusasetelma pitkää tarinaa varten, ja sitten on harmittanut, kun se on vedetty turboahdetusti muutamassa sivussa läpi.

Minä kyllä tykkäsin Danubion kuvituksesta. Tosin en kiinnittänyt huomiota hattuihin.

[Gothicus]

Danubion hengetön kuvitus huipensi koko roskan. Erityisen vaikeaa taiteilijalle oli päiden ja hattujen yhteensovittaminen.

Minun täytyy puolestani olla Danubion kuvituksesta samoilla linjoilla J.T. Chancen kanssa. Paikoin aika kamalaa, mutta siedettävän rajoissa. Tuo päihin ja hattuihin liittyvä ongelma hyppäsi silmille niin ikävästi, että niitä rupesi oikein etsiskelemään, mikä tietysti romutti lukukokemusta. Päät viettävät - ja venyvät - lukijasta katsoen oikealle. Aivan kuin piirtoalusta ei olisi ollut aivan suorassa, tai Danubio olisi tiiraillut piirtäessään alustaansa vain sen toisesta laidasta. Sellainen vahvasti hajataittoinen vaikutelma. Anatomiat olivat muutenkin ajoittain ongelmallisia; hahmot venyivät, kutistuivat tai muuttuivat ns. "persejalkaisiksi" ruudusta toiseen siirryttäessä.

Tarina oli aika köykäinen, mutta ihan luettava. Tuskin jättää muistijälkeä. Muutoin olen kyllä pitänyt näitä värikokeiluja ihan piristävänä vaihteluna ja mielestäni joukossa on ollut myös muutamia ihan ok onnistumisia.

[Hannu]

Onko joku muu Texin tilaaja jäänyt ilman uusinta numeroa? Ei ole minun postilaatikossa vielä näkynyt.

[Jamoz]

Uusin texi tuli ainakin mulle jo eilen. Posti nyt on nykyään mitä on, joten aina saa jännittää tuleeko se edes perille 

"Wolfman" (osa 1) oli varsin hyvä ja lumiset tarinat on aina ollu muutenkin mieleen 

[ekku]

Eipä ole vielä tullut. Ihmettelen Tässä itseäni, kun olen viimeiset 15 numeroa jättänyt lukematta jemmaan pahojen aikojen varalle. Ja nyt olenkin huomannut,  että pikkupoikana alkanut Texharrastus on alkanut hiipumaan näiden uusintojen ja lyhyiden tarinoiden myötä. Ja edes Juhlavuonna kun ei ole odotettavissa mitään päheetä extraa, ei oikein jaksa odottaa uutta numerossaan niin innolla. Olikohan tähän jotain lääkettä?

Ekku

[Janne]

Lue ne 15 numeroa, niin huomaat, että ihan hyvää settiähän tämä on. Uusin numero oli myöskin erinomainen. Kummasti Font näytti petranneen kuvitustaan ja Rujun teksti sai ainakin minut kiinnostumaan. Murhaajaa ei ole kyllä vaikea arvata, mutta tuskin siitä kovin visaista pähkinää oli tarkoitettukaan. Aika yllättävää, että ilotytöt olivat saaneet tarinassa hyvin vahvan roolin. Vähän tuli jo Deadwood mieleen. Toistan mantraani: Ei Sergio Bonellin aikana... :-)