Huimaa jälkeä esitti debytantti Piccinelli edellisessä Tex-tarinassa. Yhtäläisyydet maestro Villaan ovat päivänselvät, mutta varsinkin varjostuksien kanssa Villa on mielestäni huomattavasti taidokkaampi ja toimintakohtauksissa lennokkaampi kuin nuorempi kollegansa. Mutta kovan luokan ammattilainen Piccinelli silti on.
Tarina oli kyllä valitettavasti keskitasoa kehnompaa Bosellia. Alku oli vielä lupaava. Mutta sangen pian taas nähtiin Bosellin sortuvan perisynteihinsä eli takautumiin, jotka eivät tällä kertaa toimineet lainkaan ja henkilökirjon älyttömään laajuuteen. Lopputulos oli, että puhetta oli todella paljon (tyhjänpäiväistäkin) ja lukeminen oli paikoin kuin suossa rämpimistä.
Epäloogisuuksiakin riitti: Montalesin lähtö korkeasta asemastaan rosvokoplan jäseneksi (tosi vahvat perustelut olisi mielestäni vaadittu tällaiselle tempulle, eikä niitä nyt kyllä saatu yrityksistä huolimatta) ja se kuinka Anita oli pelastanut tajuttoman Montalesin vuolaasta maanalaisesta virrasta. Tarinan lopetus ei sisältänyt käytännössä mitään yllättävää. Rajut räiskinnät ja parin keskeisen henkilön kuolema. Olisipa kiva, jos Boselli noudattaisi vähän useammin ohjenuoraa "keep it simple".