Täytyneepä joskus arvioida kuinka paljon Patin nostama kivi voisi painaa.
Sanoisin, että helposti voi painaa tonninkin. Eli ei minkään maailman jumppaaja tai bodari tuommoisia murikoita nostaisi suorille käsilleen, saati heittelisi niitä puolta metriä kauemmas. Ei, vaikka olisi ottanut minkälaisia aineita.
Minusta Pat-osuudessa oli rutkasti farssin makua. Selvästi käsikirjoittaja oli päättänyt tehdä jatkumosta tavallista kevyemmän, mikä näkyi Patin jatkuvien toilailujen lisäksi puolivillaisina juonikuvioina. Hauskojakin kohtia oli, kuten Patin kiväärilläampumiskohtaus. Mutta kokonaisuutena irlantilaismaxin kaksi ensimmäistä tarinaa oli keskitasoa heikompaa liuskasettiä. Kesytön Nevada oli parempi.
Gamba-artikkeli oli kiinnostavaa luettavaa. Vaikka täytyy sanoa, että tee meni väärään kurkkuun siinä kohdassa, kun Gambaan liitettiin käsite ”mestari”. En ole Gamban muita sarjakuvia lukenut, mutta Texistä saatujen kokemusten perusteella olen yhä sitä mieltä, että kyseessä on yksi sarjan huonoimmista piirtäjistä. Asianhan pääsi nyt kätevästi toteamaan, kun häneltä oli peräti kaksi kokonaista omaa tarinaa mukana. Helposti huomaa, että Galepin tyyliä mies on kovasti yrittänyt jäljitellä, mutta kehnohkolla menestyksellä. Ei umpisurkeaa jälkeä, mutta vain niukasti siedettävän riman yläpuolella.
Mutta hieno asia, että näitä aiemmin suomentamattomia tarinoita julkaistaan. Kehtaisikohan ensi vuodeksi toivoa maxiksi kenties Bonelli-Galep-tiimin tarinaa
Il ritorno di Montales? Sivuja olisi 260, ja Patkin taas mukana, sekä tietysti Montales.
