No huh huh… televisio on sitten hieno vempain silloin, kun se toteuttaa alkuperäistä missiotaan, eli tiedottamista. Heti seuraavana päivänä tulee yksi uusi heppu ja räväyttää tiskiin kysymyksen, joka ei olekaan niin kovin yksinkertainen. Tämä kirjoitus on jaettu moneen osaan, koska se on pitkä. Tiedän, etteivät kaikki varmastikaan jaksa tätä kokonaisuudessaan lukea, mutta toisaalta aihe on minulle ollut jo vuosia arka ja kun tämä ”eräs mies” nyt kerran vihdoin rikkoi jään, olen päättänyt heittää turkkini pois ja pulauttaa tämän painostavan ja stressaavan taakan syntyneeseen avantoon, muitten romppeiden sekaan. Näin niin kuin keskustelun avaamiseksi… Istukaa mukavasti, toivottavasti jaksatte lukea. Tätä kirjoitusta saa vapaasti kommentoida ja jos se herättää lukijoissa ajatuksia tai purkauksia, joita on välttämätöntä jakaa, sen parempi.
Koska Viivi ja Wagner -sarjakuva on ensimmäinen suomalainen sarjakuva, joka rikkoo täydellisesti perinteistä tapaa tehdä strippisarjakuvaa, on sen aiheuttama ”hämmennys” ymmärrettävää. Tämä on pirun mielenkiintoinen aihe ja siksi laitan kaiken energiani hetkeksi tämän aiheen käsittelyyn. Yritän myös tehdä tästä mahdollisimman ”diplomaattisen” vastineen, mutta katsotaan miten lopulta käy…
Olen pitkään ja hartaasti pohtinut Viivin ja Wagnerin suosion suuruutta Suomessa ja siihen johtaneita potentiaalisia syitä. Hämmennystäni on erityisesti lisännyt vuosi vuodelta se, että omasta mielestäni ko. sarjakuvan sisällöllinen taso on vuosi vuodelta heikentynyt. Olen miettinyt, mikä juju V&W:ssa on, jotta se on saanut sellaisen maineen ja suosion, kuin mitä sillä edelleenkin tuntuu maassamme olevan. Tällaiselle ilmiölle on vaikea löytää vastaavaa vertailukohtaa, koska V&W on täysin erilainen kuin mitkään muut strippisarjat. Tosin mitä jo pelkästään suomalaiseen linjaan tulee, ei nykyinen tarjonta täällä anna välttämättä suomalaisten mieltymyksistä täysin oikeaa kuvaa. Ainakaan kun ajattelee, millaista keskustelua aiheesta on tämänkin saitin ja Suomen Sarjakuvaseuran keskustelufoorumeissa käyty. Siis siitä, miten lukuisten julkaisujemme päätoimittajista vain harvalla tuntuu olevan mitään käsitystä siitä, mitä heidän lukijansa todella haluaisivat lukea. Luotetaan tuttuun ja turvalliseen ja siihen, mitä muutkin julkaisevat, vaikka pian jokainen alkaa olla jo sitä mieltä, että tietyt sarjakuvat ovat jo parhaat päivänsä nähneet (kyseisiä nimikkeitä sen kummemmin mainitsematta). Suomalainen on kuitenkin peruskohtelias luonne eikä valita siitä, että jokin sarjakuva on yksinkertaisesti tylsä tai muuten vain surkea (tässä kohtaa en vielä viittaa mihinkään erityiseen sarjakuvaan enkä V&W:iin, vaan puhun yleisesti sarjoista, jotka eivät enää kanna tai jotka kulkevat niin jähmeästi, että sanomalehden paperitkin muurautuvat toisiinsa). Valituksia satelee vasta sitten, jos jostain jaksosta syystä tai toisesta loukkaannutaan verisesti. Päätoimittajien on helpompaa pitää suurten syndikaattien kanssa solmittuja halpoja sopimuksia voimassa ja luottaa ns. "varmaan" aineistoon.
Mielestäni monessa kansainvälisessäkään sarjassa ei riitä enää imu eivätkä ne ole sitä, mitä ne ehkä joskus olivat. Lieneekö yksi totuus se, että päätoimittajat eivät todellakaan tiedä sarjakuvista mitään? Osittain myös siitä, että lukijat ovat laiskoja valittamaan? Osasyynä ilmiölle olen joskus esittänyt, että suurin ongelma on tuotteen ns. ”laadunvalvonta”. Oikeammin, sen puuttuminen. Päällimmäisenä ja vahvimpana ajatuksena sivakoi epäilys, etteivät useimmat suomalaiset päätoimittajat edes vilkaise oman lehtensä sarjakuvia. Nimenomaan laaduntarkkailullisessa mielessä. Ilmeisesti suurin osa stripeistä ovat julkaisuille niin halpoja, ettei niiden tasolla ole suurtakaan väliä, mutta niiden käyttämällä palstatilalla pitäisi olla. Monien ulkomaisten (esim. Yhdysvallat, Britannia) strippisarjistaiteilijoiden haastatteluja lukeneena, tiedän sanoa, että lukuisia heidän strippejään sensuroidaan jatkuvasti ja lähetetään takaisin korjattavaksi tai uudelleen piirrettäviksi. Ei vain sen takia, että ne sisältäisivät asiaankuulumatonta kieltä, kuvia tai tapahtumia, vaan välillä myös siitä yksinkertaisesta syystä, että jakson idea on liian ontuva, tylsä tai muuten vain sisällötön. Niitä voidaan lähettää takaisin myös siitä syystä, että yks ainoa kuva tai sen yksityiskohta tai yksittäinen sana on toimituksen kannan mukaan jotenkin sopimaton.
Ainakin jotkut syndikaatit tuntuvat pitävät erityistä huolta siitä, että sarjakuvan jokainen jakso on riittävän hyvä, toimiva ja ”asiallinen”. Suomessa asiat vaikuttavat olevan toisin. Näin äkkiseltään sanomalehtiä selailtaessa on vaikea uskoa, että tällaista seurantaa tehtäisiin. Kun suosittu sarja on saatu oman lehden sivulle, päätoimittaja ei sen koommin tunnu sarjaan tämän jälkeen perehtyvän tai sen laatua sen tarkemmin seuraavan. Tämä pätee mielestäni lukuisiin ulkomaisiin sarjakuviin, joita julkaistaan tuhansissa lehdissä kansainvälisesti ja jonka vuoksi niitä voidaan myydä todella halvalla. Mutta tämä pätee mielestäni myös ja ehkä erityisen hyvin juuri Viivi & Wagner -sarjakuvaan. Kyseisellä sarjalla ei ole jakelufooruminaan isoa syndikaattia, jos on lainkaan. Mikään välikäsi ei tarkasta materiaalia ja usein tuntuu, etteivät tätä tee V&W -sarjakuvaa julkaisevien lehtien toimituksetkaan. Tähän allekirjoittaneen V&W -hämmennykseen toi aikoinaan hieman lohtua se tieto, ettei jokainen jakso olekaan Juban itsensä käsikirjoittama ja nyttemmin on alkanut mietityttää, että kumminpäin se sitten lopulta on. Ovatko ne harvat hyvät (omasta mielestäni siis) stripit olleet Juban käsikirjoittamia vai juuri niitä toisten? Olen alkanut vahvasti kallistua sille kannalle, että ne harvat ”hyvät” jaksot ovat juuri niiden muiden kirjoittamia…
Mutta Viivi & Wagner nousi kuin raketti koko kansan suosioon ja se tuntuu olevan päätoimittajille yksi ja sama, mitä V&W tänä päivänä on, kun jokainen suomalainen rakastaa kyseistä sarjaa joka tapauksessa, ainakin näin yleisen käsityksen mukaan. Kaikille suomalaisille tekijöille, kenties jopa oikotietä menestykseen etsiville sarjakuvataiteilijoille, voisin esittää jotakin miettimisen arvoista: "Keskity alkupäähän. Lopulla ei ole niin suurta väliä. Jos teet ensimmäisistä vastustamattomia, se on siinä. Menestys ja tulevaisuus vain odottavat, että astut näihin johtavalle sillalle. Panosta siis niihin. Ensimmäisiin…". Tämä tuntuu olevan nykyinen ja aivan käypä selviytymisohje. Kun maine ja suosio on kerran saavutettu, sen menettäminen näyttää tapahtuvan paljon hitaammin…
jatkuu…