B. Virtanen vs. Viivi ja Wagner

[Timo Ronkainen]

No minulle tullee vaan mieleen, että enpä olisi osannut odottaa, että Wagner päättää perustaa TV kanavan josta tulee saman tien jättimenestys.

V&W on muuten aivan mainio sarja, alkukausien anarkistisuus on kyllä jo liudennut. Valitettavasti vaan tuo Wagner perustaa TV-aseman/lääkäriaseman/jonkin muun/tai aloittaa glamöörin uran ja menestyy paremmin kuin kukaan muu ikinä missään, sitten menestys ja hektinen tahti syö siasta mehut, hermot romahtavat tai Wagner kyllästyy/mokaa ja sitten palataan takaisin normaalitilaan, ei ole mikään uusi omaperäisyyden juonenkulku/teema. Jo Turhapuro (aika sika sekin) menestyi mm. viulistina kansainvälisillä areenoilla (eka Uuno-leffa), kunnes liika menestys ja työtahti veivät hermot ja kaikki palasi ennalleen. Homer SImpson tekee tuota alinomaa. Ja Aku Ankka jo 1950-luvulla.
Muutenkin muuten tuo Wagnerin ja Viivin suhde muistuttaa kovin kovasti Uunon ja ja "vaimon" (Elisabeth?) suhdetta jo lähes 40 vuoden takaa.
Nyt tämä kuulostaa jo moitteilta sarjaa kohtaan, mutta pidän kovasti V&W:stä. Ja B-Virtasesta. Haluan molemmat miettimättä sitä kumpi on parempi. Etenkin kun eivät tallo toistensa varpaille mitenkään.
Ennemmin olisi voinut kysyä, kumpi on parempi V... Ei enpä kysykään... Siitä se vasta sitten alkaisikin....

Timo

"Toi on just niinkuin meidän parisuhteessa."

Wagnerin torahampaat rikkoivat verhon. Ihan kuin meillä. Outo ovi avautui rinnakkaisulottuvuuteen. niin meilläkin.   sori, tiedän mitä tarkoitit ja mitä kaikki muut sanoessaan noin, mutta pitihän se tämäkin tehdä, en voinut vastustaa.

[VesaK]

Apu-lehdessä oli äskettäin Virtanen-"sunnuntaisarja", jossa pomo pelottelee alaisiaan tokaisemalla näille vain: "Kiina ja Viro". Ikävän nappiin osunut toteamus. Sitäpaitsi kissaihmisenä arvostan suuresti B.:n ja Pasi-kissan yhteisiä "seikkailuja".

Wagner ei "Goaarr"-kissasta tykännyt. Wagner on sika.

[Tero Mäntylä]

V&W on muuten aivan mainio sarja, alkukausien anarkistisuus on kyllä jo liudennut. Valitettavasti vaan tuo Wagner perustaa TV-aseman/lääkäriaseman/jonkin muun/tai aloittaa glamöörin uran ja menestyy

Kas. Näkee etten liikaa lue Viivi ja Wagneria. Tosin tarkoitin lähinnä, että V&W:ssä on odottamatonta se, että Wagner näyttää saavan hulluja ideoita ja tapahtuvan kaikkea kummaa. Toki niin tapahtuu muissakin sarjoissa. Kyllähän sen sitten tietää että Turhapuro / AKu Ankka tms. menestystarinasta loppujen lopuksi on kyse mutta ainahan voi toivoa, että tällä kertaa mentäisiin vähän pidemmälle ja vitsillä olisi vähän pitempi kantoiset seuraukset sarjassa. Esim. tehtäisiin muutaman kuukauden TV maailmaa käsitteleviä strippejä. Siitä löytyisi kritisoitavaa. Eikä taas kerran painettaisi resettiä juuri siinä vaiheessa kun hommasta voitaisiin ottaa jotain irtikin.

Wagnerin torahampaat rikkoivat verhon. Ihan kuin meillä. Outo ovi avautui rinnakkaisulottuvuuteen. niin meilläkin.   sori, tiedän mitä tarkoitit ja mitä kaikki muut sanoessaan noin, mutta pitihän se tämäkin tehdä, en voinut vastustaa.

No omalta osaltani en voi sanoa voivani samaistua V&W:hen sen kummemmin. Korkeitaan rinnakkaisulottuvuuden avautuminen voisi mennä lähelle. Ei niin, että se tapahtuisi vaan että tämmösistä jutuista keskusteltaisiin. Analyyttisempää mieltäni kuitenkin kiehtoo miettiä mikä V&W:ssä viehättää ihmisiä ja se onnistuu kuvaamaan nuorten aikuisten parisuhdetta omalla absurdilla tavallaan.

Turun Sanomissa kumpikin sarja pyörii. Onneksi. Tällä kertaa tuli kumpikin luettua vähän turhankin analyttisesti. B.Virtasessa oli taas kerran joudun jäämään ylitöihin mutta kyllähän se oikeasti kotiolot voittaa. Voisi jopa naurattaa ellei sama vitsi olisi toistunut liian usein vähän ajan sisällä. Viivissä Ja Wagnerissa oli taas tyypillinen sika kertoo huonon sovinisti vitsin joka ei naurata ketään. Lopussa Viivi toteaa, että olipa huono vitsi ja Wagner että minua nauratti. Tai jotain. Kumpikin sarja mielestäni huonoimmillaan.

No mutta se mihin olen pyrkimässä ja josta koitan sanoa jotain on yksi aika tärkeä sarjakuvan kulmakivistä ja se on hahmot ja hahmosuunnittelu. Ja tämä olisi se osa-alue jossa V&W vie voiton. Viivi ja Wagner ovat rehellisiä hahmoja joihin on helppo samaistua. Lisäksi he ovat aika sympaattisia. B.Virtasen hahmoihinkin on helppo samaistua, mutta ainakin B.Virtanen on omasta mielestäni selkärangaton kusipää ja täten minun on vaikea samaistua häneen ja vielä vaikeampi pitää hänestä. En sitten tiedä onko tässä enemmän se, että on mukava lukea raskaan työpäivän jälkeen B. Virtasta ja todeta, että no mulla menee huonosti mutta verrattuna tuohon surkimukseen minulla menee oikeasti oikein hyvin. B. Virtasen hahmosuunnittelu on ehkä liiankin laskelmoitua ja valmiiksi kirjoitettua. Mutta kyseisten sarjojen hahmojen paremmuudesta puhutaan, niin oma suosikkini on Murikka (vai mikä sen B.Virtasen lähimmän esimiehen nimi oli. En minä oikeasti kumpaakaan sarjaa niin hyvin tunne. Kunhan vain lämpimikseni ryhdyin analysoimaan.) Silloin kun B. Virtasessa ei ole mitään teräviä yhteiskuntakriittisiä vitsejä (Joita siinä toki on usein) niin mieluiten seuraan Murikan edesottamuksia. Hän on omalla yksinkertaisella tavallaan varsin sympaattinen olento. Mutta V&W:hän on humoristinen parisuhdesarjakuva joka nojaa paljon enemmän hahmoihin eikä välttämättä aina kaipaa mitään vitsejä. Riittää että aina välillä pääsee tirkistelemään Viivin ja Wagnerin keittiöön että mitäs V&W maailmaan tänään kuuluu. Ai Wagner kertoo huonon sovistivitsin.

Kai V&W:ssä kuitenkin se mikä minua eniten viehättää on se karkeus. Siitä näkee, että tekijällä on hauskaa sitä tehdessään. En sitten tiedä alkaako Juba jo kyllästymään hommaan. En tiedä miten tuoreita nuo Turun Sanoman stripit ovat ja miten paljon sarja on jämähtänyt pyörimään samaa rataa. Tämä johtaa myös siihen, että jos olisi pakko valita niin itse lopettaisin sian. Olisi mukava nähdä Jubalta välillä jotain aivan muuta. Jos Virtanen joutuisi telotuspölkylle niin eiköhän sieltä Heilältä tulisi uusi varman ammattitaitoinen strippi sarjakuva tilalle kun sitä hän osaa tehdä.

Ja mainittakoon vielä, että minusta(kin) näiden kahden sarjan vertailu on sinällään aika turhaa, että ne ovat luonteeltaan hyvin erilaisia.

[Jurpop]

Olin kuolla, kun Wagnerin tv kanava esitti lihavien ihmisten törmäilyjä. Ja mahtava klassikko on myös tuo ensimmäisen albumin nimi strippi sixpäkki ja salmiakkia. Sitäpaitsi eihän V&W idea perustu niihin juoniin, vaan sian repliikeihin.  

Tottakai strippisarjakuva alkaa pitemmän päälle toistamaan itseään. Katsokaa vaikka Niilo Pielisen kohelluksia. Hauskoja ja hyviä juttuja, mutta kun lukenut yhden albumin, on jo tavallaan lukenut kaikki muutkin. Niilon toimistohuumori on kuitenkin minusta paljon hauskempaa, kuin B. Virtasen.

Siskoni tosin pitää B. Virtasesta ja hänen mielestään se kuvaa hyvin heidän toimistonsa elämää.

Mutta turha kiistellä.

[Tero Mäntylä]

Olin kuolla, kun Wagnerin tv kanava esitti lihavien ihmisten törmäilyjä. Ja mahtava klassikko on myös tuo ensimmäisen albumin nimi strippi sixpäkki ja salmiakkia. Sitäpaitsi eihän V&W idea perustu niihin juoniin, vaan sian repliikeihin.

Kiitti Jurpop. Enpä itse tuota repliikkipuolta tullut ajatelleeksikaan, mutta tärkeässä osassahan nuo sian tokaisut ovat V&W:n viehättävyydessä.

Tottakai strippisarjakuva alkaa pitemmän päälle

Miten niin tämä on ehtoton totuus? Ei minusta näin tarvitse olla. Toki se vaatii aivan uskomatonta neroa tekemään sarjakuvaa, mutta miksi tyytyä siihen, että tottakai strippisarjakuva alkaa pitemmän päälle toistamaan itseään? Joku voi vielä jonain päivänä tehdä strippisarjakuvan joka ei ala toistamaan itseään.

[Axuz]

No huh huh… televisio on sitten hieno vempain silloin, kun se toteuttaa alkuperäistä missiotaan, eli tiedottamista. Heti seuraavana päivänä tulee yksi uusi heppu ja räväyttää tiskiin kysymyksen, joka ei olekaan niin kovin yksinkertainen. Tämä kirjoitus on jaettu moneen osaan, koska se on pitkä. Tiedän, etteivät kaikki varmastikaan jaksa tätä kokonaisuudessaan lukea, mutta toisaalta aihe on minulle ollut jo vuosia arka ja kun tämä ”eräs mies” nyt kerran vihdoin rikkoi jään, olen päättänyt heittää turkkini pois ja pulauttaa tämän painostavan ja stressaavan taakan syntyneeseen avantoon, muitten romppeiden sekaan. Näin niin kuin keskustelun avaamiseksi… Istukaa mukavasti, toivottavasti jaksatte lukea. Tätä kirjoitusta saa vapaasti kommentoida ja jos se herättää lukijoissa ajatuksia tai purkauksia, joita on välttämätöntä jakaa, sen parempi.

Koska Viivi ja Wagner -sarjakuva on ensimmäinen suomalainen sarjakuva, joka rikkoo täydellisesti perinteistä tapaa tehdä strippisarjakuvaa, on sen aiheuttama ”hämmennys” ymmärrettävää. Tämä on pirun mielenkiintoinen aihe ja siksi laitan kaiken energiani hetkeksi tämän aiheen käsittelyyn. Yritän myös tehdä tästä mahdollisimman ”diplomaattisen” vastineen, mutta katsotaan miten lopulta käy…

Olen pitkään ja hartaasti pohtinut Viivin ja Wagnerin suosion suuruutta Suomessa ja siihen johtaneita potentiaalisia syitä. Hämmennystäni on erityisesti lisännyt vuosi vuodelta se, että omasta mielestäni ko. sarjakuvan sisällöllinen taso on vuosi vuodelta heikentynyt. Olen miettinyt, mikä juju V&W:ssa on, jotta se on saanut sellaisen maineen ja suosion, kuin mitä sillä edelleenkin tuntuu maassamme olevan. Tällaiselle ilmiölle on vaikea löytää vastaavaa vertailukohtaa, koska V&W on täysin erilainen kuin mitkään muut strippisarjat. Tosin mitä jo pelkästään suomalaiseen linjaan tulee, ei nykyinen tarjonta täällä anna välttämättä suomalaisten mieltymyksistä täysin oikeaa kuvaa. Ainakaan kun ajattelee, millaista keskustelua aiheesta on tämänkin saitin ja Suomen Sarjakuvaseuran keskustelufoorumeissa käyty. Siis siitä, miten lukuisten julkaisujemme päätoimittajista vain harvalla tuntuu olevan mitään käsitystä siitä, mitä heidän lukijansa todella haluaisivat lukea. Luotetaan tuttuun ja turvalliseen ja siihen, mitä muutkin julkaisevat, vaikka pian jokainen alkaa olla jo sitä mieltä, että tietyt sarjakuvat ovat jo parhaat päivänsä nähneet (kyseisiä nimikkeitä sen kummemmin mainitsematta). Suomalainen on kuitenkin peruskohtelias luonne eikä valita siitä, että jokin sarjakuva on yksinkertaisesti tylsä tai muuten vain surkea (tässä kohtaa en vielä viittaa mihinkään erityiseen sarjakuvaan enkä V&W:iin, vaan puhun yleisesti sarjoista, jotka eivät enää kanna tai jotka kulkevat niin jähmeästi, että sanomalehden paperitkin muurautuvat toisiinsa). Valituksia satelee vasta sitten, jos jostain jaksosta syystä tai toisesta loukkaannutaan verisesti. Päätoimittajien on helpompaa pitää suurten syndikaattien kanssa solmittuja halpoja sopimuksia voimassa ja luottaa ns. "varmaan" aineistoon.

Mielestäni monessa kansainvälisessäkään sarjassa ei riitä enää imu eivätkä ne ole sitä, mitä ne ehkä joskus olivat. Lieneekö yksi totuus se, että päätoimittajat eivät todellakaan tiedä sarjakuvista mitään? Osittain myös siitä, että lukijat ovat laiskoja valittamaan? Osasyynä ilmiölle olen joskus esittänyt, että suurin ongelma on tuotteen ns. ”laadunvalvonta”. Oikeammin, sen puuttuminen. Päällimmäisenä ja vahvimpana ajatuksena sivakoi epäilys, etteivät useimmat suomalaiset päätoimittajat edes vilkaise oman lehtensä sarjakuvia. Nimenomaan laaduntarkkailullisessa mielessä. Ilmeisesti suurin osa stripeistä ovat julkaisuille niin halpoja, ettei niiden tasolla ole suurtakaan väliä, mutta niiden käyttämällä palstatilalla pitäisi olla. Monien ulkomaisten (esim. Yhdysvallat, Britannia) strippisarjistaiteilijoiden haastatteluja lukeneena, tiedän sanoa, että lukuisia heidän strippejään sensuroidaan jatkuvasti ja lähetetään takaisin korjattavaksi tai uudelleen piirrettäviksi. Ei vain sen takia, että ne sisältäisivät asiaankuulumatonta kieltä, kuvia tai tapahtumia, vaan välillä myös siitä yksinkertaisesta syystä, että jakson idea on liian ontuva, tylsä tai muuten vain sisällötön. Niitä voidaan lähettää takaisin myös siitä syystä, että yks ainoa kuva tai sen yksityiskohta tai yksittäinen sana on toimituksen kannan mukaan jotenkin sopimaton.

Ainakin jotkut syndikaatit tuntuvat pitävät erityistä huolta siitä, että sarjakuvan jokainen jakso on riittävän hyvä, toimiva ja ”asiallinen”. Suomessa asiat vaikuttavat olevan toisin. Näin äkkiseltään sanomalehtiä selailtaessa on vaikea uskoa, että tällaista seurantaa tehtäisiin. Kun suosittu sarja on saatu oman lehden sivulle, päätoimittaja ei sen koommin tunnu sarjaan tämän jälkeen perehtyvän tai sen laatua sen tarkemmin seuraavan. Tämä pätee mielestäni lukuisiin ulkomaisiin sarjakuviin, joita julkaistaan tuhansissa lehdissä kansainvälisesti ja jonka vuoksi niitä voidaan myydä todella halvalla. Mutta tämä pätee mielestäni myös ja ehkä erityisen hyvin juuri Viivi & Wagner -sarjakuvaan. Kyseisellä sarjalla ei ole jakelufooruminaan isoa syndikaattia, jos on lainkaan. Mikään välikäsi ei tarkasta materiaalia ja usein tuntuu, etteivät tätä tee V&W -sarjakuvaa julkaisevien lehtien toimituksetkaan. Tähän allekirjoittaneen V&W -hämmennykseen toi aikoinaan hieman lohtua se tieto, ettei jokainen jakso olekaan Juban itsensä käsikirjoittama ja nyttemmin on alkanut mietityttää, että kumminpäin se sitten lopulta on. Ovatko ne harvat hyvät (omasta mielestäni siis) stripit olleet Juban käsikirjoittamia vai juuri niitä toisten? Olen alkanut vahvasti kallistua sille kannalle, että ne harvat ”hyvät” jaksot ovat juuri niiden muiden kirjoittamia…

Mutta Viivi & Wagner nousi kuin raketti koko kansan suosioon ja se tuntuu olevan päätoimittajille yksi ja sama, mitä V&W tänä päivänä on, kun jokainen suomalainen rakastaa kyseistä sarjaa joka tapauksessa, ainakin näin yleisen käsityksen mukaan. Kaikille suomalaisille tekijöille, kenties jopa oikotietä menestykseen etsiville sarjakuvataiteilijoille, voisin esittää jotakin miettimisen arvoista: "Keskity alkupäähän. Lopulla ei ole niin suurta väliä. Jos teet ensimmäisistä vastustamattomia, se on siinä. Menestys ja tulevaisuus vain odottavat, että astut näihin johtavalle sillalle. Panosta siis niihin. Ensimmäisiin…". Tämä tuntuu olevan nykyinen ja aivan käypä selviytymisohje. Kun maine ja suosio on kerran saavutettu, sen menettäminen näyttää tapahtuvan paljon hitaammin…

jatkuu…

[Axuz]

…jatkoa

Tämä edellinen juttu perustuu siihen, että omasta mielestäni V&W:n ensimmäinen albumi oli todellista tykkikamaa. Todella nautinnollista settiä. Toinenkin menetteli vielä paikka paikoin, mutta kaikissa lopuissa… joukossa on vain muutamia yksittäisiä helmiä. Muutamia, satojen strippien joukossa. Ja tämä on mielestäni aivan liian vähän ”ammattilaiselta”. Erityisesti tapauksessa, jossa kyseessä on albumi, eli tässä tapauksessa kooste parhaimmista töistä. Toisin sanoen jo albumin ulkopuolelle on raakattu yli puolet vuoden tuotannosta, jotka ovat ilmeisesti olleet vieläkin huonompia kuin nämä albumiin päässeet. Ja mitä lähemmäksi nykypäivää ja kohti uusimpia albumeita tullaan, sen vaikeampaa minun on löytää sieltä joukosta edes niitä muutamaa minuun kolahtavaa strippiä. Lisäksi Juballa on kaksi eri tyyliä tehdä kyseistä sarjakuvaa. Toinen on sellainen, jossa on jokin kiva arkipäivän ”oivallus” ja toinen puolestaan käsittelee useiden strippien ajan Wagnerin uusinta päähänpinttymää eli absurdia seikkailua mitä ihmeellisimmissä ulottuvuuksissa. Näistä jälkimmäinen voi monien mielestä olla erittäin virkistävää ja tervetullutta koheltamista ja revittelemistä, mutta henkilökohtaisesti itse olen jo niihin lopen kyllästynyt. Jos Juba haluaa revitellä absurdeja linjoja pitkin, tekisi sen edes taiten…

Uskon, että tulen saamaan näillä ja tulevilla kommenteillani paljon vihamiehiä ja erityisesti -naisia, mutta muistuttaisin yhä tässäkin yhteydessä, että makuasioista ei voi eikä kannata kiistellä, mutta huonosta mausta voi huomauttaa. Joten jokainen on tämän purkaukseni jälkeen valmis huomauttamaan minun suuntaani, koska tiettävästi kuulun ehdottomasti murskaavan ylivoiman alla kituvaan vähemmistöön. Joukkoon, joka ei syty V&W –sarjakuvasta. Älkää siis suuttuko, mutta esittäkää toki vasta-argumentteja. Niitä kuuntelen aina mielelläni, koska voi hyvinkin olla mahdollista, etten vain ole vielä löytänyt V&W -sarjakuvaan syvimpiin oivalluksiin johtaviin oviin sopivia avaimia.

En kiellä, etteikö V&W-sarjakuvaa rakastettaisi Suomessa. Olen aidosti yllättynyt ja hämmentynyt siitä ennennäkemättömästä ilmiöstä, jonka tämä sarja on saanut maassamme aikaan. En tarkoita vain myyntimääräisesti vaan kokonaisuutena. Tiedän myös sen, että lienen melkein ainoa suomalainen, joka ei ole koskaan sarjaa kovin korkealle rankannut. Myönnettävä on, että muutama yksittäinen strippi iskee minuunkin ja edelleen kyllä seuraan lähes päivittäin sarjaa Helsingin Sanomista. En siksi, että se olisi mielestäni hyvä sarja, vaan siksi, että se edustaa minulle suurta tuntematonta. Jotakin uutta, josta minulla ei vielä ole riittävästi tietoa pystyäkseni muodostamaan käsitystä siitä, onko se täydellisen huono vai onko vika tulkitsijassa. Minä seuraan sitä, koska se on ilmiönä mielenkiintoinen ja haluan nähdä, mihin suuntaan sen kehitys etenee.

Minun tämänhetkinen mielipiteeni perustuu hypoteesille, että se sittenkin on huono. Tämä on täysin teoreettista ja kyseessä on nyt siis hypoteettinen lähtöoletus: ”Mitä, jos Viivi ja Wagner onkin oikeasti paska?” Aloittakaamme tästä olettamuksesta. Käsiteltäessä strippisarjakuvia yleisesti on muistettava tosiasia, ettei jokainen strippi voi mitenkään olla aina parempi tai edes vähintään yhtä hyvä kuin edellinen. Mutta jotain on vialla, jos 85 - 90 % materiaalista ei iske eikä kolahda ollenkaan. Voihan se vika tietenkin olla myös omassa päässä. Tiedättehän lausahduksen: Voiko niin ja niin moni ihminen olla väärässä? No… historia opettaa, että jopa kymmenet miljoonat ihmiset voivat yhtä aikaa olla yhdessä tuumin väärässä. Jopa koko maapallon väestö, muutamaa ”kapinallista” lukuun ottamatta. Miettikäämme nyt vaikka aikaa, jolloin maapallo olikin räiskäle…

Tällä en nyt suinkaan tarkoittanut, että minä olen oikeassa ja koko muu Suomi väärässä. Minä en oikeasti tiedä tähän oikeaa vastausta. Voin vain esittää mielipiteitä kuten kuka hyvänsä muukin ja aina parempi, jos mielipiteitään voi jotenkin perustella. Sitä yritän nyt tehdä. Suhtautumiseni V&W -sarjakuvaan on räikeästi ristiriitainen. Tietyssä mielessä pidän sitä huonona sarjakuvana ja silti tunnen, että siinä on jotain, jota en vielä ole tajunnut tai sisäistänyt. Osittain tämä angsti perustuu jo monien Kvaakkilaistenkin tuntemaan ominaisuuteeni sen kriteerin suhteen, että vaadin todella hyvältä strippisarjalta niin sisällöllisiä ja kerronnallisia kuin myös taiteellisia ja teknisiä ansioita. Todella ansiokkaaseen työhön kuuluu upea kuvataiteellinen ja hieno sisällöllinen jälki. Vasta yhdessä näistä tulee kokonaisuus, joka on kaikin puolin ansioitunut. Huonosti piirretty täytyy olla aina perusteltavissa. Olen siinä kyllä samaa mieltä, että tiettyihin juttuihin sopii karkeampi tyyli paremmin kuin esimerkiksi realistinen ja olen vahvasti sitä mieltä, että vaikkapa kamut realistisempana ei välttämättä toimisi ainakaan yhtään sen paremmin ja V&W voisi toimia jopa huonommin, ei se ole mikään perustelu piirtää Viivi ja Wagner joka viikko eri tavalla. Itse tyyli sopii kyllä sarjaan, mutta sen jatkuva heitteleminen ja jojottelu ärsyttää harjaantuneempaa silmää. Eikä tämäkään tarkoita sitä, että harjaantuneella silmällä tarkoitettaisiin sarjakuvantekijöitä vaan kaikkia visuaalisorientoituneita tulkitsijoita, joita V&W:n lukijoistakin löytyy jo hurumykke…

Kuten jo moni Kvaakkilainen on tämän aiheen tiimoilta jo todennutkin, olen siis samaa mieltä siitä, ettei Juba osaa piirtää. Juballa on kuitenkin jotain mystistä tajua siitä, mihin hänen lukijakuntansa voi samaistua ja mihin ei. Suurin osa hämmennyksestäni kyseistä sarjaa kohtaan johtuu näin siitä, että se on sisällöllisesti eri tavalla toteutettu kuin muut sarjat. Tiedän ja uskon, että nyt joku minua paremmin sarjakuvastrippien historiaa tunteva kaivaa arkistojensa syövereistä esimerkkejä tekijöistä, jotka ovat tehneet tämän jo aiemmin tai käyttäneet kyseistä kerrontatapaa ainakin jossain määrin omissa sarjakuvissaan. Mutta se on turhaa. Älkää turhaan kaivelko arkistojanne, sillä tämä asia, onko joku muu tehnyt näin joskus jossakin, ei ole asian ydin eikä edes olennaista. Käsitykseni mukaan kukaan ei ole tehnyt strippisarjakuvaa Suomessa samalla tavalla, samassa mittakaavassa ja samalla tavalla ”orjallisesti” samaa poikkeavaa kaavaa noudattaen kuin Juba omassa Viivi ja  Wagner -sarjassaan. Juba on siis näkemykseni mukaan ensimmäinen suomalainen ja Suomessa julkaiseva, joka tosissaan on ottanut tämän kerrontatavan tavaramerkikseen laajemmassa mittakaavassa. Se, miten hyvin hän siinä onnistuu, onkin sitten jo toinen juttu. Ja tähän seikkaan seuraavat kommenttini pureutuvat…

jatkuu…

[Axuz]

…jatkoa

Eräs toimittaja-kriitikko totesi kerran yhdessä V&W -sarjakuvaa koskevassa esityksessään, että Juba on ansiokkaasti onnistunut välttämään jokajaksoisen pakonomaisen vitsin tai ns. pakollisen punchlinen kehittämisen sudenkuopan. Hän sanoi myös, että Juba kiskoo onnistuneesti huumoria arkipäiväisistä asioista ja monet hänen stripeistään perustuvat enemmänkin oivalluksille ja arkipäivän tilannekomiikalle… Kyseinen herra on periaatteessa oikeassa, mutta en monilta osin kuitenkaan täysin allekirjoittaisi edellisiä toteamuksia. Juba kyllä tekee näin, mutta se, miten hyvin hän siinä onnistuu, onkin jo kokonaan toinen kysymys. Toinen seikka on myös se, etteivät Juban sarjat mielestäni toimi kovinkaan hyvin albumina. Yksittäiset stripit lämmittävät ja ilahduttavat monia lukijoita päivittäin ilmestyessään yksittäisinä jaksoina sanomalehdessä, mutta albumissa konsepti ei jotenkin samalla tavalla sytytä. Ehkä tämä johtuu siitä, että strippi toisensa perään ilman mitään vatsanpohjassa aiheuttavaa kutinaa on lopulta aika tylsä ja yksitoikkoinen kokemus. Ja juuri siksi, ettei sellaiseen ole totuttu. Yksittäiset stripit sisältävät yleensä jonkin yksittäisen arkipäivän oivalluksen, joka sellaisenaan tajutaan ja leikataan jääkaapin oveen. Albumiluvussa, jossa luetaan kymmeniä strippejä toinen toisensa perään, näiden ”oivallusten” syvyys ei kestä lähempää tarkastelua. Sen sijaan perinteisiä linjoja pitkälle noudattava B. Virtanen toimii myös albumina ja ennen muuta ns. kahvipöytäkirjana. Se naurattaa ja huvittaa, koska se perustuu vitseihin tai koomisiin juonen käänteisiin.

Edellisellä tarkoitan sitä, että vaikka Juba keksikin ensimmäisenä tehdä tällä tavalla strippisarjakuvaa ja vaikka sen tekijä ”oivaltaa” kaikenlaista arkielämästä, johon lukijat voivat samaistua, soisin näkeväni, että sen voisi tehdä paljon paremminkin. Tässä tullaan asian ytimeen alkuperäisessä vastakkainasettelussa. Eli jos joku muu olisi keksinyt kaiken sen saman ennen Jubaa, olisiko tämä koko juttu parempi? Juba keksi tämän tavan ensimmäisenä ja se hämmentää monia ehkä juuri siksi, että suuri osa siitä materiaalista on yleisesti tunnettua asiaa, suorastaan itsestäänselvyyksiä. Mutta koska ne ovat juuri tällaisia, kukaan muu ei aikaisemmin ole keksinyt hyödyntää tällaista tässä mittakaavassa. Tämä on vähän sama asia kuin monen keksinnön tai Pirkka-niksin kohdalla. Monikaan ei arvaa hakea patenttia tai lähettää niksiänsä Pirkka-lehteen, koska pitää sitä itsestäänselvyytenä. Ei edes ajattele, että jotakuta toista voisi kiinnostaa se kekseliäänä uutena juttuna. ”Näin minä olen aina tehnyt ja kai monet muutkin” -tyylinen ajattelu toisin sanoen. Sitä ei tajuta, ennen kuin joku muu saa samalle asialle patentin ja toinen näkee oman ”keksintönsä” julkaistuna Pirkassa. ”En minä lähettänyt sitä sinne, kun en tosissaan ajatellut, että tämä nyt mikään varsinainen keksintö ole…”… Viivissä ja Wagnerissa vähän sama juttu. Kukaan ei ole tehnyt sarjakuvia tällä tavalla, koska kukaan ei ole ajatellut, että niitä voisi tehdä tällä tavalla. Monille on varmasti käynyt mielessä tällainen käsittelytapa, mutta se on hylätty sen vuoksi, ettei sarjakuvia yleisesti tehdä eikä tarinoita sarjakuvin kerrota tällä tavalla. Toisin sanoen jokainen tekijä on ajatellut, että eihän tämä toimi ollenkaan ja jättänyt piirtämättä loppuun tällaisia ideoita. Juba piirsi loppuun ja uskalsi vielä julkaistakin tämän ja hups, lähes kaikki suomalaiset tykkäsivätkin siitä.

Tämän aloittaja sattui nyt vain olemaan Juba ja sen tuloksia ihaillaan nyt Viivissä ja Wagnerissa, ja se siitä. Kuten jo aiemmin todettiin, on asia erikseen se, miten hyvin Juba tätä hommaa hoitaa. Puhtaasti oma mielipiteeni on se, että Juba ei minun silmiin tunnu olevan tässä kovinkaan ansioitunut. Hän nyt vain sattuu olemaan ainoa, eikä vertailukohtia siksi vielä ole. Yksi tätä ongelmaa syventävä dilemma on se, että Juba tekee edelleen aika rankkoja ”aloittelijoiden virheitä”. Viivi ja Wagner, suosiostaan huolimatta, ilmentää minun silmiini melko räikeää amatöörimäisyyttä sarjakuvastrippitaiteilun koko laajassa sisältökentässä. Eikä vähiten piirrosteknisessä vaan myös kerronnallisessa mielessä. Huonon piirrostekniikan tulee aina olla jotenkin perusteltavissa. Minua on myös hämmästyttänyt ne lukuisat esimerkit, joissa Juban amatööriys sarjakuvantekijänä kuultaa sarjasta läpi. Se, kuinka Juba edelleen kirjoittaa silloin tällöin selventäviä nuolia, kylttejä ja osoituksia piirtämiinsä asioihin, joka saa lukijan tuntemaan itsensä täydelliseksi idiootiksi. Se, kuinka Juba kirjoittaa kertojan palkkiin samoja asioita, mitkä on nähtävissä kyseisestä kuvastakin. Se, miten ainakin oman näkemykseni mukaan sarjan pointti (se asia, minkä ympärille Juba on selkeästi ajatellut strippinsä rakentaa) tulee ilmi joko toiseksi viimeisessä ruudussa tai viimeisen ruudun toiseksi viimeisessä repliikissä, ja silti Juban on heitettävä sinne loppuun vielä jotakin, joka tärvelee koko jutun terävimmän kärjen. Tämä viimeksi mainittu seikka antaa vahvaa näyttöä siitä, ettei Juballa tunnu olevan kovinkaan harjaantunutta ja jalostunutta käsitystä siitä, miten jutun ympärille rakennetaan sarjakuva ja miten se kerrotaan. Tämä viimeksi mainituin on myös seikka, joka mielestäni ehkä voimakkaimmin osoittaa, että Juba on sittenkin, kaikesta tapahtuneesta huolimatta, auttamaton amatööri. Hän oli vain oikeaan aikaan oikeassa paikassa oikeanlaisella idealla… mutta kunpa itse toteuttaja olisi ollut joku toinen! Ihailisimme tänä päivänä kenties edes hieman paremmin tehtyä V&W-sarjaa, vaikka Jubaa onkin nyt lopulta kiittäminen siitä, että se ylipäätään on olemassa. Se, että hän sen teki, ei kuitenkaan tee automaattisesti hänestä ammattilaista tai taiteilijaa. Ammattilainen ei mielestäni ole sama asia kuin ammatikseen tekevä. Ammattilaisuus on mielestäni lähempänä asiantuntijuutta ja se puolestaan on asia, joka Juballa ei mielestäni ole vielä hallinnassa. Asiantuntija, eli tämänkaltaisen käsityöammatin kohdalla enemmänkin menetelmäntuntija, ei missään oloissa tekisi Juban niin kovin usein harjoittamia Viivi ja Wagner -sarjakuvan sisältöön liittyviä rakenteellisia virheitä. No ok… poikkeusolosuhteissa, kuten Herge piirtäessään vahingossa ylimääräisen varpaan lohikäärmeelle, mutta noin yleisesti ottaen… menetelmäntuntija ei yleensä tee…
   
jatkuu…

[Axuz]

…jatkoa

Olen samaa mieltä nimimerkin ”eräs mies” kanssa siitä, että Juba harmittavan usein ”pilaa” hyvän jutun lisäämällä loppuun jotain, joka tavallaan latistaa herkullisen idean. Tätä minä tarkoitan sillä, että kunpa joku muu olisi tehnyt tämän sarjan. Ja tuo Teron kommentti siitä, että V&W:ssa lukijat tokaisevat usein, että tämähän on ihan kuin meidän parisuhteessa, samaa voi sanoa B. Virtasesta. Heilän mukaan hänelle tulee palautetta vino pino siitä, että tämähän on ihan kuin meidän firmassa. Molemmat tekevät teräviä havaintoja oman aihepiirinsä arjesta, mutta suurin osa V&W:n itsestäänselvyyksistä ovat kyllä minun makuuni sellaisia, etten niitä itse ainakaan olisi laittanut tuollaisina sarjakuvaan. Koska kliseissä ja itsestäänselvyyksissä ei ole mitään uutta. V&W keskittyy useimmiten enemmänkin vain esittelemään parisuhteessa yleisiä asioita sellaisinaan, tuomatta siihen mitään uutta. Ja sellainen on mielestäni varsin tylsää. Timoon yhdyn siinä, että V&W mielestäni ”seikkailee” vähän liikaakin. Keksien jatkuvasti uutta, menestyen siinä huippuunsa ja romahtaen jälleen takaisin lähtökuoppiinsa. Ainoa miinus tässä on, että enemmistö näistä innovaatioista ovat minun silmissä aika mauttomia. Jos tietyistä aiheista täytyy Wagnerille lähteä vääntämään jotakin menestystarinaa, sen soisi tapahtuvan edes jonkinlaisen ajatuksen kanssa. Usein tuntuu, että Juballe tulee vain hillitön kiire ja jälki on sitten sen mukaista. Mutta kuten Tero sanoi, miksi sen tulisi olla itsestäänselvyys, että tottakai strippisarja alkaa pidemmän päälle toistamaan itseään. Sen ei todellakaan tulisi olla näin ja mielestäni se on puhdasta ammattitaidottomuutta, jos näin käy. Usein se on merkki siitä, että hanke pitäisi jo kuopata tai vähintään jäädyttää, ja keskittyä hetkeksi johonkin muuhun.    

Tapa, millä Juba kertoo asioita stripeissään… on aika harvinainen Suomessa. Soisin sen yleistyvän monien muidenkin tekijöiden parissa. En suinkaan siis pidä konseptia huonona tai strippimaailmaan sopimattomana, sille kaivattaisiin vain parempia tekijöitä. Juba keksi käyttää sitä ja toimi eräänlaisena suunnannäyttäjänä. Tienraivaajana. Parempia töitä odotellaan. Sellaisia, joissa joku oikeasti osaa kertoa esim. parisuhteen arjesta ilman vitsejä, mutta aina oikeasti yllättävästi. Sellaisia, joissa loppua ei pilata amatöörimäisellä dialogikuljetuksella ja sellaisia, joissa osattaisiin nähdä, mikä on jutun kertomisen ja viestin perille laittamisen kannalta olennaista ja mikä täysin turhaa. Tämä kerrontatapa on vain vielä niin vieras, etteivät ihmiset oikein vielä tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua. Toivon, että jollekin muullekin herää sama rohkeus kuin Juballa kokeilla tällä tavalla toteutettuja strippejä. Vertailukohtia kaivattaisiin kipeästi. Mutta koska vahvasti uskon, että sen voisi tehdä sata kertaa paremmin ja koska konsepti näyttää toimivan ja uppoavan yleisöön, soisin sen yleistyvän. Kentässä, jossa pääpaino on muualla kuin vitseissä tai punchlineissa, on vielä paljon koluttavaa…  

Lopuksi muistutan, kuten jo joku muukin täällä, ettei Viiviä ja Wagneria ja B. Virtasta voida tosiasiassa asettaa kovinkaan mielekkäästi keskenään vastakkain eikä edes tarkastella samalta lähtöviivalta, koska ne yksinkertaisesti painivat kokonaan eri sarjoissa. B. Virtasta tulisi verrata samalla tavalla toteutettuihin strippeihin ja V&W -sarjaa joihinkin aivan muihin. Näiden kahden juju perustuu täysin erilaisiin asioihin ja vertailu on yhtä mielekäs kuin kumpi on parempi, pikauimari vai golffaaja -kysymys. Herää jatkokysymys: niin siis missä asiassa parempi? Viivi ja Wagner on huomattavasti paremmin vertailukelpoinen joidenkin samantyyppisten arkirealististen sarjakuvanovellien kuin perinteisten strippisarjojen kanssa, jos verrataan, millä tavalla asioita kerrotaan ihmisille. Sen sijaan jos kriteerinä on lukijan viihdyttäminen, seikka riippuu pitkälti siitä, minkä lukija kokee viihdyttäväksi. Eikä tämä asia ole suinkaan sama kuin huumori. Viihdyttävää on toki se, jos strippi herättää naurun purskahduksen tai innostaa edes lievään hymyyn. Kukaan ei kiistä tätä, mutta mielestäni yhtä viihdyttävää voi jollekin olla myös se, että jokin strippi tarjoaa naurun tai hymyilyn sijasta lämpimän tunteen, oivalluksen, samaistumisen tunteen tai jonkun muun positiivisen emotionaalisen kosketuksen. Tässä yhteydessä on sanottava, että esimerkiksi Kamuissa käytetään välillä kerronnallisena tyylinä vitsin ja huumorin sijasta ”lämmintä tunnetta”. Myös V&W:ssa tähän törmää paikoitellen. Stripin loppuratkaisua pohtiessa tulee ikään kuin sisäisesti lämmin ja jotenkin ”söpö” olo. Hymy joka tulee tällöin kasvoille, on enemmänkin liikuttunut kuin huvittunut. Jotkut tällä tavalla toteutetut stripit ovat yksinkertaisesti vain törkeän söpöjä ja sellaisenaan toimivia, koska niiden juju perustuu juuri siihen. Se iskee suoraan lukijan sydämeen. Ja jos se aiheuttaa siellä positiivisen reaktion, mikä voisi olla kunnianhimoisempi ja saavuteltavampi tavoite tässä nykyisin niin hullussa maailmassa? Jo pelkästään tämän seikan mahdollisuus tekee tällaisesta kerronnasta täysin hyväksyttävää myös stripeissä. Lukijat saavat monista stripeistä päivän piristysruiskeen, ainakin yhdet hyvät naurut ja iloisen käynnistyksen alkavaan päivään. Jos jokin strippi siinä muitten joukossa onnistuu antamaan tähän soppaan vielä ripauksen inhimillisyyttä, hyväntahtoisuutta, solidaarisuutta, empatiaa ja lämminsydämisyyttä sekä uskoa, rohkeutta ja voimaa kuin myös silloin tällöin jopa lohtua ja suloisuutta itse elämään… voiko sarjakuvalla paremmin ihmiseen vaikuttaa?

Nimim. ”Minua usein raivostuttaa lukea V&W -sarjakuvaa. Silti olen jonkun verran jäänyt siihen koukkuun. Tämä on ristiriitaista, tiedän sen. Niin kovin ristiriitaista…”  

Loppu  

[Hazart]

Tämä ei ole vastaus Axulle, vaan itsenäinen ajatusjuoksahdus.

Strippejä tulee luettua joskus albumeista ja niihin turtuu ja ne saattavat tuntua kaavamaisilta. Alunperin ne ovat kuitenkin tarkoitettu luettavaksi yksi kerrallaan. Yksi päivässä. Alkuperäisessä tarkoituksessaan niitä voi miettiä pidempään ja saada niistä paljon enemmän irti kuin jos lukee albumista useita kymmeniä kerralla.

Kumpikohan näistä kahdesta suomisuosikista kestää paremmin albumilukemista.  

Ja loppuun totean toistamiseen, että en halua vertailla kahta hyvin tehtyä strippiä liian pitkälle. Molemmissa on plussansa ja miinuksensa.

Kukaan ei tule koskaan tekemään täydellistä sarjaa - paitsi ehkä omasta mielestään!

 8)

[Hege]

Olihan se tiedossa että Axuz kirjoittaa pitkiä vastauksia, mutta mutta... tämä on jo ihan omaa luokkaansa.

Luulisin Hesarin toimivan V&W:n sensorina, sieltä ainakin on laitettu strippejä takaisin Juballe.

Suosin itse B. Virtasta, syystä että se on hauskempi. Toisaalta mitään erikoisen uusia latuja siinä ei suksita, joten joskus vitsit eivät enää jaksa huvittaa. Kuitenkin onnistuessaan on se paljon V&W:a terävämpi huumoriltaan.

Itse koin alkuun B:n hahmot liian tyylitellyiksi, B:n pitkä ylähuuli ja eritoten Murikan nenä, jonka alaosaa luulin pitkään ylähuuleksi (jos siellä vaikka olisi nuuskapaakku ). Nyt hahmot on jo oppinut, joten enää se ei häiritse.
(Samanlainen ongelma on Dilbertin Dogbert hahmon kanssa, onko se nenä vai suu. Käsittääkseni se on nenä mutta en anna sen estää itseäni käsittämästä sitä suuksi.)

[Axuz]

Luulisin Hesarin toimivan V&W:n sensorina, sieltä ainakin on laitettu strippejä takaisin Juballe.

Ahaa... tämä oli mulle uusi tieto. Tietääkö kukaan vielä, mistä syystä näitä on lähetetty takaisin?

Mullakin kesti oma aikani tajuta, mikä osa B. Virtasen hahmojen pärstäanatomiasta on symboloivinaan mitäkin osaa kasvoista. Ei se enää häiritse, mutta aluksi se kyllä pisti pahasti silmään...

Itseäni vähän harmittaa Heilän puolesta se, että B. Virtanen tuli ulos melko lailla samoihin aikoihin kuin V&W, ja se jäi samantien V&W:n varjoon. Uskoisin, että B. Virtasen suosio olisi jotakin muuta tänä päivänä, jos V&W ei olisi olemassa tai olisi tullut mukaan kuvioihin paljon myöhemmin. Kävi vähän samalla tavalla kuin monille leffoille käy, kun monta hyvää ilmestyy samaan aikaan teatterilevitykseen...  

[VesaK]

Axuz... tämä oli tyhjentävää. Näin pitää asioihin suhtautua! Totta puhuen, kyllä 3000 merkkiä on tarpeeksi jos haluaa vastaanottajan lukevan tekstisi alusta loppuun ruudulta.

Se, että Juba piirtää "väärin", johtuu hänen tyylistään. Vertauskappaleena voisi pitää Mauri Kunnaksen Nyrok Citya.  Virheet, osoittelevat nuolet jne. ovat mukana tahallisesti ärsyttääkseen tiedostavaa sarjakuvanlukijaa.

Virtanen on myös hieno sarja, vaikka onkin ohjeistetumpi. Pienikin muutos tärskäyttää siinä enemmän. Eikä B. ole ollenkaan niin luuseri kuin miltä aluksi näyttää.

Viiviä ja Wagneria on tosiaan "sensuroitu", tosin tietääkseni vain yksi strippi on "sopimattoman kakkahuumorin" takia jätetty julkaisematta. Pitäisikin tehdä diili ko. originaalista, sen arvo tulee vielä nousemaan...

(Toista se oli Jopella: "Joka kuukausi mä lähetän Tolvaselle 30 Lempi-strippiä ja Tolvanen lähettää ne mulle takaisin.")

Viivin, Wagnerin ja Virtasen suosio on vakaassa nousussa, että ei hätää, olitte sitten mitä mielipuolta tahansa.

Lisäys: Juban tuoreita kommentteja: http://www.egmont-kustannus.fi/nayta_uutinen.phtml?id=1028

[J.Vehnä]

Kuten jo moni Kvaakkilainen on tämän aiheen tiimoilta jo todennutkin, olen siis samaa mieltä siitä, ettei Juba osaa piirtää.

Hah! No, minä olen ihan eri mieltä. Minusta Juba osaa piirtää ja hyvin. Heilästä en ole ihan niin varma(olettamukseni perustuu b.virtaseen, joka on turhan yksinkertainen piirustustaidon arvioimiseen). Onhan toki B.Virtanen ihan kelvollisen näköinen, joten hommansa Heilä kyllä taitaa.
Mutta Jubahan on tehnyt komeita juttuja aikoinaan suomen MADiinkin. Kyllä se osaa kuulkaas piirtää!

[VesaK]

Huhuu! Kyllä Heilälläkin kynä kädessä pysyy, hänkin on tehnyt komeita kansia ym. mm. MADiin. Karikatyyrien tekijänä Heilä on huippuluokkaa.