Ken alkoi pikkuhiljaa hyväksymään, että laki ja oikeus ei ole sama asia. Tämä oli tullut selväksi jo omankin tarinan aikana. Hänellä oli vahva oikeuden taju jota tuossa myös toteutti. Näin minä sen ymmärsin.
Joo, myös roistojen kommentti Kenille sivulla 205 viitannee siihen. Siis vangit ehkä ovat yleisesti tienneet vartijapomon kuolinsyyn, mutta vankilan henkilöstöhän ei tiennyt sitä.
[spoiler]Ken on aina ajanut oikeutta, mutta mielestäni hän ei olisi tavallisesti sortunut murhaamaan noin raa’asti (paitsi ihan alkuaikojen Ken voi olla tässä poikkeus). Ehkä vuosien karu elämä vankilassa opetti hänet ottamaan oikeuden omiin käsiinsä. Tämä seikka lisää tarinan lohduttomuutta entisestään mielessäni.[/spoiler]
Täydennän vielä Jannen yhtä aiempaa kommenttia:
[spoiler]Nähdäkseni Ken vain odotti sitä oikeaa hetkeä toimiakseen, ja pelastaakseen naiset roistojen kynsistä. Nähdäkseni naisten pelastamimen oli ainut syy, miksi Ken lähti roistjen matkaan.[/spoiler]
[spoiler]Kyllä. Lisäksi Ken myös oli oppinut tuntemaan naisten perheenpään, farmarin, vankilassa, eli siinä oli toinen syy lähteä konnien matkaan.[/spoiler]
Latoin sarjan päättymisestä uutisen
etusivulle.