Kirjoittaja Aihe: Voiko suomalainen piirtää mangaa?  (Luettu 168385 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Aura

  • Wannabe
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 457
Vs: Voiko suomalainen piirtää mangaa?
« Vastaus #540 : 08.01.2009 klo 20:30:56 »
Tuo kohderyhmäjuttu on kyllä mielenkiintoinen. Yleensä sanotaan, että pitää vain tehdä sitä mistä itse tykkää eikä yrittää liikaa miellyttää ketään. Itselle kerran annettiin ohjeeksi että pitää joustaa hiukan mutta ei liikaa, ja sen mukaan olen yrittänyt edetä. Moni ei teosta tehdessään mieti kelle se tehdään, vaikka teos itsessään muotoutuisi sopivalle kohderyhmälle markkinoitavaksi.

Itekään en ole koskaan miettinyt kohderyhmiä, mutta täytyy myöntää että siitä voi olla ongelmia. Jos liikaa räveltää omiaan ei juttu ehkä löydä lukijakuntaa. Silti mieluummin sitä tekee sellaista sarjakuvaa kuin haluaa, sen sijaan että alkaisi liikaa miettiä kohdeyleisöä. Liika varman päälle pelaaminen vasta tappaakin teoksen.

Markkinointia ajatellenhan tämä on täysin väärä asenne. Tiedän toki että tuotteella pitäisi olla selkeä kohderyhmä.

Varmasti - jos sitä palautetta kuuntelee enimmäkseen taideopettajien, länsimaisten sarjakuvien harrastajien ja kaksitoistavuotiaiden mangaelitistien suunnasta.

Eivät kaikki työnantajatkaan hae mangaa. Perinteiset taideopettajat taas eivät ylipäätään välitä sarjakuvamaisista ääriviivoista, olivat ne mangaa tai eivät. Jos oikeasti haluaa joskus töitä pitää osata muutakin kuin pseudoilla.

PTJ Uusitalo

  • Mediaholisti
  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 913
Vs: Voiko suomalainen piirtää mangaa?
« Vastaus #541 : 08.01.2009 klo 20:56:35 »
Kohderyhmiä ei voi syödä, mutta palkkiorahoja voi. Kustantajilla on tapana ajattella kohderyhmiä, ja jos kustantaja ei tykkää ei kustantaja myöskään julkaise. Ja silloin ei tule palkkioitakaan.

Ne palkkiot muuten ovat (Shueishalla; pienemmillä kustantamoilla varmaan toki vähemmän) 75 euroa sivulta, aloittelijoille. Kyllä sillä itsensä hengissä pitää jos saa itsensä kiinni kuukausittaiseenkin lehteen, saati sitten viikoittaiseen.

Itselleen kannattaa toki tehdä, koska silloin pystyy tekemään paremmalla motivaatiolla kuin laskelmoiva tekijä. Mutta silloin on parasta olla olematta maultaan uniikki lumihiutale jonka tykkäämistä asioista ei kukaan muu tykkää, muuten jää omakustantajaksi koko loppuiäkseen... Kaikeksi onneksi Japanissa on melko mahdotonta olla niin uniikki tapaus, ettei sille omalle jutulle löytyisi markkinoita. (Ellei se omin genre sitten ole perisuomalainen päiväkirjasarjakuva, jossa avaudutaan siitä mikä milloinkin sattuu vituttamaan.)

Monelle länsimaiselle tekijälle se eittämättä taitaa olla aika lailla vieras ajatus, että jos haluaisi tehdä vaikka ihmissuhdesarjakuvia miehille tai scifisarjakuvia tytöille voisi seuloa niistä muutamasta sopivan kohderyhmän lehdestä sen jolle haluaa tekeleensä kaikkein mieluiten lähettää. Mutta se taitaa johtua siitä että sellaista valinnanvapautta ei kauheasti ole?
« Viimeksi muokattu: 08.01.2009 klo 21:28:13 kirjoittanut PTJ Uusitalo »

Aura

  • Wannabe
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 457
Vs: Voiko suomalainen piirtää mangaa?
« Vastaus #542 : 09.01.2009 klo 00:12:32 »
Lainaus
Monelle länsimaiselle tekijälle se eittämättä taitaa olla aika lailla vieras ajatus, että jos haluaisi tehdä vaikka ihmissuhdesarjakuvia miehille tai scifisarjakuvia tytöille voisi seuloa niistä muutamasta sopivan kohderyhmän lehdestä sen jolle haluaa tekeleensä kaikkein mieluiten lähettää. Mutta se taitaa johtua siitä että sellaista valinnanvapautta ei kauheasti ole?

No, Suomessa on niin vähän julkaisukanavia, että valinnanvaraa ei todella ole. Alppareilla ei elä ja harva lehti julkaisee muutaman sivun mittaisia sarjoja, näitäkin tapauksia on, mutta vähän. Ajatus sopivan lehden valitsemisesta olisi tuskin vieras jos olisi mistä valita, nythän isoja kaupallisia antologialehtiä tyyliin Japani ei ole yhtäkään.

Uskon tuohon "pitää joustaa mutta ei liikaa"-neuvoon. Jos ajattelee liikaa lukijoiden miellyttämistä, ei sarjan kanssa varmasti uskalla ottaa riskejä kun "yleisö ei ehkä tykkää". Jos taas tekee epäkaupallista taidetta, ei se yleensä aukea suurelle yleisölle. En tosin tiedä mille kohderyhmälle omia sarjakuviani kauppaisin, mutta mieluummin teen jotain mitä huvittaa kuin alistuisin liialliseen lukijoiden miellyttämiseen, jota taas Japanissa tunnutaan harrastavan välillä liiaksikin asti.

Yleisöä pitää miellyttää, mutta ei pidä liikaa mennä kaavan mukaan. Yleisö ei edes aina tiedä mitä se haluaa. (Tulee tässä mieleen Kultaisen Kompasin elokuvaversio: siitä olisi voinut tulla ihan ookoo jos ei leffaa olisi laitettu uusiksi sen takia, että haluttiin sittenkin pelata varman päälle...)

Reima Mäkinen

  • Avustava toimittaja
  • *
  • Viestejä: 9 473
Vs: Voiko suomalainen piirtää mangaa?
« Vastaus #543 : 09.01.2009 klo 12:10:04 »
Kustantajilla on tapana ajattella kohderyhmiä, ja jos kustantaja ei tykkää ei kustantaja myöskään julkaise.
...Ja noiden tyyppien aivoituksista ei kyllä ota kukaan selvää (saati piirtäjä), vaikka haluaisi.

Ne palkkiot muuten ovat (Shueishalla; pienemmillä kustantamoilla varmaan toki vähemmän) 75 euroa sivulta, aloittelijoille. Kyllä sillä itsensä hengissä pitää jos saa itsensä kiinni kuukausittaiseenkin lehteen, saati sitten viikoittaiseen.
Palkkioasia on hyvin monimutkainen. Johtuen ideoinnin, käsikirjoituksen, markkinoinnin ja muun säätämisen osuudesta. Esim. tuo summa pitää (Japanissa) jakaa vaikka noin 3:lla tai 4:llä ennen kuin päästään todelliseen palkkioon. Lisäksi japanilaiset maksavat veroja.

Ajatus sopivan lehden valitsemisesta olisi tuskin vieras jos olisi mistä valita, nythän isoja kaupallisia antologialehtiä tyyliin Japani ei ole yhtäkään.
Niin, nyt kun Myrkkykin lopetti. Yleisesti ottaen on/olisi varman ihan yhtä kannattavaa piirtää mangaa Suomessa kuin Japanissakin. Koska meillä on esmes apurahajärjestelmä.
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

PrettyPervy

  • Uusi jäsen
  • Viestejä: 4
Vs: Voiko suomalainen piirtää mangaa?
« Vastaus #544 : 24.01.2009 klo 08:47:31 »
No siis tuota. Manga tarkoittaa Japanissa sarjakuvaa. Siis länsimaalailenkin on mangaa, tai siksi ne sitä kutsuu. (Paitsi joskus olen korealasesta kyllä jonkun eri nimityksen kuullut.) Mutta se on vaan se japaninkielen sana.
 Sana, jota käytetään muissa kielissä taitaakin omata eri tarkoituksen. Olen näin kuullut, että mangaksi kutsutaan Japanissa piirrettyä sarjakuvaa. Mutta toiset sanovat, ettei kaikki japanilainen sarjakuva ole mangaa.

Manga siis kai tarkoittaa muissa kielissä lähinnä piirrustustyyliä ja muita tyyliseikkoja. Ja miksei japanilaisten piirrustustyyliä saisi käyttää.

Itse sanon mangaksi kaikkea mikä näyttää mangalta.

Vilbertti

  • Vieras
Vs: Voiko suomalainen piirtää mangaa?
« Vastaus #545 : 11.03.2009 klo 19:38:42 »
Ehdottomasti, minun mielestäni.
Miksi sitten minun piirustuksiani kutsutaan? 
Sehän on tyyli niin kuin realistinenkin tapa piirtää..

blackheart

  • Jäsen
  • Viestejä: 10
Vs: Voiko suomalainen piirtää mangaa?
« Vastaus #546 : 11.05.2009 klo 20:26:06 »
mielestäni se on ehdottomasti vain tyylisuunta sillä itsekkin ajan kulukseni piirrän mangaa (http://nanaya-chan.deviantart.com/art/Wake-up-angel-79636304) ja siksi sitä myös kutsun vaikken olekkaan japanilainen sekä kuka nyt sille mahtaa vaikkei japaniin sattunut syntymään

Kyynelvirta

  • Uusi jäsen
  • Viestejä: 5
Vs: Voiko suomalainen piirtää mangaa?
« Vastaus #547 : 02.07.2009 klo 11:48:55 »
No jaa, oma mielipiteeni on kyllä että vain japanilainen voi olla manga-ka...Me ulkomaalaiset edustamme piirroksissamme vain mangan tyylisuuntaa :) Tai en ainakaan itse alkaisi kertomaan kaikille olevani mangapiirtäjä... Mutta oma piirrosjälkeni ei kyllä ole puhdasta mangatyyliä vaan siihen on sekoitettu ihan länsimaalaisia juttuja...
Viisaus alkaa tosiasioiden myöntämisestä

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 16 645
Vs: Voiko suomalainen piirtää mangaa?
« Vastaus #548 : 02.07.2009 klo 11:56:09 »
No jaa, oma mielipiteeni on kyllä että vain japanilainen voi olla manga-ka...

Entä yhdysvaltainjapanilainen?

Entä maahanmuuttaja-japanilainen?

Entä Japanin kansalainen muttei syntyjään japanilainen?

Mihin SINÄ vedät rajan?


Kyynelvirta

  • Uusi jäsen
  • Viestejä: 5
Vs: Voiko suomalainen piirtää mangaa?
« Vastaus #549 : 03.07.2009 klo 13:26:17 »
Aarh, mitähän tuohon vastaisi...
Itse luokittelen niin että mangapiirtäjä asuu japanissa ja on japanin kansalainen.
Viisaus alkaa tosiasioiden myöntämisestä

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • **
  • Viestejä: 18 738
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Voiko suomalainen piirtää mangaa?
« Vastaus #550 : 03.07.2009 klo 13:48:35 »
Entäs jos japanilainen piirtää ei-mangatyylillä? Vaikkapa täysin perinteisiä ranskalaisia pottunokkia? Pseudo-BD:tä?

Timo

Kyynelvirta

  • Uusi jäsen
  • Viestejä: 5
Vs: Voiko suomalainen piirtää mangaa?
« Vastaus #551 : 03.07.2009 klo 14:00:43 »
No ei se minun mielestäni silloin ole mangaa O_o
Eli oma mielipiteeni on:
Vain japanin kansalainen voi piirtää mangaa. Ja mangaahan piirretään mangatyylillä, tottakai.
Japanissa termi kuitenkin tarkoittaa kaikkea sarjakuvaa, tuli se sitten mistä maasta tahansa ja millä tyylillä piirrettynä vaan...Mutta suomalaisen näkökulmasta mielipiteeni on tämä :)
Viisaus alkaa tosiasioiden myöntämisestä

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 507
Vs: Voiko suomalainen piirtää mangaa?
« Vastaus #552 : 03.07.2009 klo 14:25:29 »
Minusta voi ja pohjaan omaan kommenttiisi:
No jaa, oma mielipiteeni on kyllä että vain japanilainen voi olla manga-ka...Me ulkomaalaiset edustamme piirroksissamme vain mangan tyylisuuntaa :) Tai en ainakaan itse alkaisi kertomaan kaikille olevani mangapiirtäjä... Mutta oma piirrosjälkeni ei kyllä ole puhdasta mangatyyliä vaan siihen on sekoitettu ihan länsimaalaisia juttuja...
Japanilainen voi olla manga-ka mutta tyylisuuntaa voi piirtää kuka tahansa.
Japanilaiset eivät elä, historiallisista yrityksistään huolimatta, tyhjiössä.
Manga ei ole vain uutta ja ihmeellistä vaan myös paljon länsimaista lainattua.

Minusta länsimaiset ja muut ei-japanilaiset voivat piirtää mangaa.
Minulle ei ole väliä onko se "aitoa" kunhan se on hyvää.
Laadulliset määreet eivät ole etnisestä tausta tai sukupuolesta tai uskonnillisesta suuntauksesta tai suuntautuneisuuttomuudesta kiinni.

"Aidossa" mangassa on ihan sitä itseään siinä missä "pseudossakin"

tarina ja miten se on kerrottu on olennaisempaa. se onko se mangaa vai ei on ihan sama.


Tero Mäntylä

  • Peliohjelmoija?
  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 1 108
Vs: Voiko suomalainen piirtää mangaa?
« Vastaus #553 : 03.07.2009 klo 15:27:33 »
Japanissa termi kuitenkin tarkoittaa kaikkea sarjakuvaa, tuli se sitten mistä maasta tahansa ja millä tyylillä piirrettynä vaan...

Mutta mitä tämä コミック​ (komikku) sitten on? Ja miksi hyllystä jossa lukee "Manga" löytyy Japanissa vain englanniksi käännettyä japanilaista sarjakuvaa?

Antti Valkama

  • Jäsen
  • Viestejä: 806
Vs: Voiko suomalainen piirtää mangaa?
« Vastaus #554 : 03.07.2009 klo 21:36:31 »
Mutta mitä tämä コミック​ (komikku) sitten on? Ja miksi hyllystä jossa lukee "Manga" löytyy Japanissa vain englanniksi käännettyä japanilaista sarjakuvaa?

Komikku vissiin viittaa sarjakuvakirjoihin. Vain hivenen yleistäen: sarjakuva yleensä on mangaa eikä komikkia tai komikkusua, mutta sarjan XX uusinta pokkaria mainostetaan tyyliin "XX:n komikkusu nro 22 tulossa kauppoihin ensi lauantaina!!"