Tertsi: Oikein toimivaa ja selkeää viivaa. Värit kuitenkin kaikessa tasaisuudessaan käyvät paikoitellen hieman tukkoisiksi. Perustoimivaa karikatyyriä
Paviaanineiti: Hahmojen kasvonpiirteet, ilmeet ja asennot ovat todella vaikuttavasti toteutettu. Taustoihin ja kuvakulmiin kiinnittäisin kuitenkin enemmän huomiota. Hieman vaihtelevammat kuvakulmat ja kolmiulotteisemmat taustat parantaisivat kokonaisuutta huimasti. Pirun hienoa jälkeä silti :O
Ja uusi avatar on mainia

Tuuk42: Osa ruuduista on jäänyt viimeistelemättä ja lopputulos on tarpeettoman karkeaa. Huolellisuutta peliin siis. Vitsi toimii ensimmäisessa sarjakuvassa paljon toista paremmin, josta se varsinainen punchline tuntuu ikäänkuin puuttuvan. Ei siinä mitään, kyllähän nuo hymyn huulille nosti
Kouvalainen: Noi värit on just eikä melkein mun mieleen. Toimii! Vitsit jäävät tosin paikoitellen hiukan ponnettomiksi ja tuo Lassi ja Leevi vaikute on aika selvästi esillä. Omasta mielestäni Loikan vuoksi on kuitenkin eräs suomen parhaista strippisarjakuvista (Heilä ja Juba jäävät kirkkaasti taakse).
Pertti: Piirrostyyli toimii mainiosti. Tulee aika vahvastikin Crumbin tietyt tuotokset mieleen. Musta huumori maistuu aina

Pistänpä perään hiukan omaakin materiaalia:

tällainen tuli väsättyä muutama päivä sitten. Mr.Evil pumpkin head on projekti, jonka esittelynä sarjakuva ikäänkuin toimii. Tekstaus on hirveää Wacomilla päällenykäistyä harakanvarvasta, jonka vielä uusin

Varmaan jossainvaiheessa teen myös suomenkielisen version.
Täyskokoisena
tästä.