Ovatko sarjakuvat liian halpoja?

[Veli Loponen]

Hyvä huomio, mutta olen eri mieltä seuraavan seikan vuoksi: jos kohteesta otetaan uusi painos eikä uusi painos menesty (eli löydä uutta kohdeyleisöä), on markkinoilla vino pino uutta painosta, jota kukaan ei halua. Tuskin silloin innostutaan vanhasta painoksestakaan, jota keräilypiirit (pienet ja pyörivät) ovat vaihdelleet keskenään parempaan hintaan.

Mutta sehän ei varsinaisesti laske julkaisun arvoa. Se vain puhkaisee sen kuplan, että julkaisu, muka olisi keräilykohde, koska sitä niin moni haluaa. Tokihan sellainen tilanne sitten pännii keräilijää, joka kerää asioita rahallisen arvon mukaan, eikä todellisen eli sisällöllisen arvon mukaan.

[Lurker]

Halpaa käyttösarjakuvaa on mielestäni liiankin vähän tarjolla. Sarjakuvia pitäisi tarjota myös "taskurahahintaan" lapsille. Mangakin on aika tyyristä.

[Asko AA]

Hyvä huomio, mutta olen eri mieltä seuraavan seikan vuoksi: jos kohteesta otetaan uusi painos eikä uusi painos menesty (eli löydä uutta kohdeyleisöä), on markkinoilla vino pino uutta painosta, jota kukaan ei halua. Tuskin silloin innostutaan vanhasta painoksestakaan, jota keräilypiirit (pienet ja pyörivät) ovat vaihdelleet keskenään parempaan hintaan.
Mainitsemaasi logiikkaa käyttävätkin usein juuri kustantajat "Me olemme kaikkien yhteisen hyvän asialla - ja matkalla pankkiin!" 

Olet väärässä.
Tuossa tapauksessa siitä vanhasta painoksesta juuri innostutaankin.

Eikä mainitsemaani logiikkaa kustantaja käytä. Se ei olisi kovin opportunistista, kun keräilyn logiikka vaatii nimenomaan niitä alkuperäispainoksia, joiden tuottamaan rahallinen arvo ei tule kustantajan pussiin.

Sitä en väitä, etteikö kustantaja olisi rahan perään, mutta tällä ovh-alalla bisnes on houkuttavampaa ja opportunistisempaa muilla sektoreilla.

[Chemo]

Halpaa käyttösarjakuvaa on mielestäni liiankin vähän tarjolla. Sarjakuvia pitäisi tarjota myös "taskurahahintaan" lapsille. Mangakin on aika tyyristä.

Totta!

Lapsena tuli paljonkin pyörittyä divareissa, eikä ne perus-akkarit, korkkarit jne paljon mitään maksaneet. Tämän soisin nykyisellekin lapsisukupolvelle... ja just nää divarit, jotka tuota tavaraa myivät, ovat lopettaneet 

[Veli Loponen]

Lapsena tuli paljonkin pyörittyä divareissa, eikä ne perus-akkarit, korkkarit jne paljon mitään maksaneet. Tämän soisin nykyisellekin lapsisukupolvelle... ja just nää divarit, jotka tuota tavaraa myivät, ovat lopettaneet

Hyvä pointti. Mullakin keräilyyn vaikuttaa semmosten halppisdivareiden vähentyminen. Ennen teki paljon enemmän heräteostoksia, kun lehti maksoi 50 penniä. Nykyään pitää jo vähän aikaa harkita, että raaskiiko sitä kolmea euroa satsata lehteen, josta ei välttämättä tykkää.
Lisäksi divarien harventuminen aiheuttaa sen, että vanhoja lehtiä löytyy kehnommin. Toijalassa oli mun muksuna ollessa kolme divaria, vaikka on pieni paikka. Pikku hiljaa divarit lopettivat yksi toisensa perään ja muutama vuosi meni niin, että ei ollut yhtään divaria. Nyt siellä on Hietsun kirppis, jossa on samassa myös ihan kiva divaripuoli. Mutta kyllä se koukutti muksuna paljon enemmän, kun sen uusimman numeron lisäksi pystyi menemään divariin ja ostamaan vanhojakin numeroita suht halvalla.

[anilbo]

Kiitos mielipiteistä ja vastauksista! Tämä oli minusta hyödyllinen keskustelu, ymmärrän nyt paremmin ei-keräilijöiden ajattelutapaa. Tämä päivä ei siis vaipunut mailleen tarpeettomana. Egmontista ei sen enempää. Yhteenveto: lapsille halpoja sarjakuvia, käyttäjille ja sarjakuvafanaatikoille suuripainoksisia ja edullisia julkaisuja - ja keräilijöille pieniä, kovakantisia painoksia  [pukee takin päälle ja lähtee kirjatorille ostamaan 8 kiloa Asterix- ja Tintti-uudelleenpainoksia]

[Chemo]

Lisäksi divarien harventuminen aiheuttaa sen, että vanhoja lehtiä löytyy kehnommin.

Joo, näin se on... ja lisäksi, mä pelkään että tämä aiheuttaa myös käyttösarjakuvien päätymistä lehtiroskiksiin, kun lähistöllä ei enää ole paikkoja mihin niitä voisi helposti realisoida.

[Chemo]

keräilijöille pieniä, kovakantisia painoksia 

Mä muistan jostain kuulleeni postimerkkeilijöillä olevan käytössä semmoisen termin kuin "tekele", joka tarkoittaa varta vasten keräiltäväksi tarkoitettua pienipainoksista postimerkkiä tai sarjaa. Noita eivät monet harrastajat pidä oikein minään.

Tommoisessa haiskahtaisi sama. Jonkun suositun lehden ekanumeron ekapainos sen sijaan on haluttua keräilytavaraa koska lehdellä on sittemmin osoittautunut olevan laajempaakin ja kauaskantoisempaa merkitystä.

[Doc Lomapäivä]

Tuote täyttää tehtävänsä silloin kun sillä tehdään sitä mitä varten se on tehty. Sarjakuvat on tehty luettavaksi joten niitä täytyy lukea. Keräily on kulutusyhteiskunnan vääristymä. (August Strindberg lisäisi tähän että tuotetta ei tarvita jos sitä pitää mainostaa.)

Anilbon logiikalla oma Ryhmä-X 1/84:ni on arvoton koska maksoin siitä vain 7 markkaa 50 penniä.

[Curtvile]

Niin minä olen molempia keräilijä ja lukija jolle sisällön arvoa ei voi mitata rahallisesti.

Sarjakuvat eivät ole liian halpoja. Laadusta toki tulee maksaa ja kukin osaltaan määrittää mikä minkäkin arvoista on.
Sama eurosumma on eri ihmisille aivan eri raha.
Keräilijänkappale ajatus jo alkutuotannosta asti on kauhistus, ennemmin paljon niitä halpissarjakuvia, juuri sitä suurella sydämellä tehtyä kaupallista roskaa.

sarjakuvien hintataso saisi noin suurkuluttajan vinkkelistä laskea. Enimmälle osalle väestöähän tällä ei sen suurempaa väliä ole.
Kirjastohinnan alentaminen olisi ratkaisu. Kirjastomäärärahat ajavat jo kirjastojakin alas mutta ihmiset eivät tunnu näkevän sitä faktaa että sarjakuvien pelkkä painaminen ja logistiikka maksaa joten kaupallisen toiminnan aliarviointi ja halveksunta, joka joissain piireissä kuuluu asiaan, on paha virhe.

Sarjakuvien kohdalla tulisi pitää huolta että haluamistaan sarjakuvista tekee kirjastoon hankintaesityksen ja hankkii itse. Haluamatta olla kapitalismin äänitorvi se on varmin tapa saada uutta sarjakuvaa ja hämmentävää kyllä laskea sarjakuvien hintaa ja siten parantaa saatavuutta.

[anilbo]

Anilbon logiikalla oma Ryhmä-X 1/84:ni on arvoton koska maksoin siitä vain 7 markkaa 50 penniä.

  Noh noh, Michael J. Fox. Idea oli tämä: hinnat eivät nouse kovin helposti, mikä kuvastaa sarjakuvan yleistä arvostusta. Mielestäni (ja monet ovat jo teilanneet mieleni yllä olevissa vastauksissa) uusintapainokset usein vielä vain heikentävät olemassa olevien painosten arvoa. Tämä oli siis keräilijän puheenvuoro ihan ystävällisessä hengessä. Maksoit sarjakuvasta aikanaan n. 1.25 € (ei, en osaa luoda rahan arvon muutoksen todellista indeksiä), nyt antikvariaatti maksaa siitä sinulle 10-20 €, huutonet 40 €. Arvo on siis noussut välillä 0,50 - 2 euroa vuodessa. Ei siis kovin paljon. Minusta se voisi maksaa 70-80 €, mikä kuvastaisi paremmin sarjakuvan arvoa. Ja kyllä, itse osaan arvostaa parhaiten sitä, minkä hankkimisen eteen olen joutunut tekemään eniten töitä.

Tästä saammekin aasinsillan eli vastauksen väitteeseesi: sarjakuvasi ei ole arvoton, jos 7,50 markkaa oli sinulle hankintahetkellä paljon 

Ja mitä tulee keräilyyn kulutusyhteiskunnan vääristymänä, se vaikuttaa kvasimuodikkaalta postmodernilta filosofialta, jota luovat ranskalaiset filosofit, jotka eivät vain osaa olla hiljaa. Ihminen on metsästäjä-keräilijä, hyvässä ja pahassa - ja hyvän ja pahan tuolla puolen

[Doc Lomapäivä]

Ja kyllä, itse osaan arvostaa parhaiten sitä, minkä hankkimisen eteen olen joutunut tekemään eniten töitä.

Kannattaa ryhtyä sarjakuvantekijäksi, ruisleipä muuttuu ylellisyystarvikkeeksi kuin taikaiskusta.

Tästä saammekin aasinsillan eli vastauksen väitteeseesi: sarjakuvasi ei ole arvoton, jos 7,50 markkaa oli sinulle hankintahetkellä paljon

Eli sen arvo on nolla, koska isä maksoi sen? Eikä itse juttukaan ole kummoinen myöhempien Byrnen RX-tarinoiden rinnalla, varsinkin kun samaa tarinaa sai osittain tavata jo sitä ennen Ihmenelosten sivuilta. Tällä logiikalla teit huonot kaupat, 40 e olisi kannattanut maksaa Murhamaailma tai Proteus-numeroista.

Olen samaa mieltä Veli Loposen kanssa (jälleen kerran): sisältö synnyttää sarjakuvan arvon, ei siitä maksettu hinta. Kyllä mullekin sarjakuvia on kasaantunut, ja nuorena sanoin sitä keräilemiseksi. Nyt se on enemmän taakka kuin ilo. Mutta se on myös työkalu. Tavaranpaljous sitoo yllättävän paljon energiaa, sen huomaa silloin sun stressikäyrä naputtaa jo ennestään ylärimaa ja pitäisi löytää paikka uudelle opukselle.

[J.M:salo]

Totean vain että Action Comics 1:stä on useita uusintapainoksia, minkä lisäksi sisältö on julkaistu varmasti kymmenissä kokoelmissa ja uudempien lehtien kakkostarinoina.

Siitä huolimatta lehdestä on tarjottu jopa miljoonaa dollaria (mutta kauppatavaran puutteen vuoksi ei maksettu). Keräily on hauska harrastus, mutta motivointina pitäisi olla halu saada "täysi sarja" tai tunne että omistaa palan historiaa. Sarjakuvilla spekulointi (että ostaa tuotteen vain myydäkseen myöhemmin kalliimmalla) tuntuu jotenkin hyvin kylmäveriseltä. "Ostin 90-luvulla Youngblood #1:tä kymmenen kappaletta maksaakseni niillä aikanaan pois opintolainani!"

Sarjakuvat on tehty luettaviksi. Sen ensisijaisiin arvoihin kuuluu taide, väritys ja juoni.
Toissijaisesti arvoa tuo lehden (oletan nyt että puhumme lehdestä, joka on osa suurempaa kokonaisuutta) paikka kokonaisuudessa; ehkä se on kokonaistarinan kannalta tärkeä kulmapala?  Tai sitten nimi jonkun silloisen/myöhemmän huippuartistin CV:ssä?
Kolmanneksi seuraa tunnearvo; lehti koetaan osaksi omaa historiaa, tai osaksi historiaa yleensä.  Tässä kohtaa jopa välissä olevat mainokset voivat olla tärkeitä; tarkastellessasi vuosikymmeniä vanhaa objektia voit aina tuntea kuin itse siirtyisit ajassa taaksepäin "yksinkertaisempaan" aikaan.

Keräily perustuu loppupisteessä juuri tähän. Joillekin ihmisille yksi näistä kahdesta viimeisestä (tärkeä kulmapala kokoelmassa tai lehden henkilöimä muisto tai ajankuva) nostaa sen arvoa. Joku on valmis maksamaan tämän hinnan saadakseen kokea sen omistamisen, koskemisen ja lukemisen tunteen. 

Hintaa voidaan aina nostaa keinotekoisesti luomalla keräilijäryhmä joka vain haluaa lukea tarinan kerran, mutta heidät tyydytetään helposti uusintapainoksilla. On tämäkin koettu; Marvelin tradet joista ei ole otettu vuosiin (alta kymmeneen) uusintapainosta nostavat kivoja summia eBayssä. Uuden painoksen tullessa hinta laskee. Jotkut tätä kiroilevat, mutta tarinahan on se tärkein.

Sarjakuva ei ole se paperi tai kasa mustetta. Sarjakuva on viivojen ja värien järjestäytyminen muodoksi, ja riippumatta siitä katteleeko sitä näytöltä, paperilta vai kiveen hakattuna, se täyttää funktiota mitä varten se on tehty. Sarjakuva tahtoo tulla luetuksi.

Keräily, silloin kun kyse on sarjakuvan tietyn ilmentymän vaihdosta on ihan ok. Mutta siinä vaiheessa kun keräily estää ykkösdirektiivin toteutumista, niin jossain on pahasti vikaa ja kohta markkinat hajoaa. 90-luvusta voisi oppia paljon.

[anilbo]

Hyvin perusteltuja vastauksia, kiitos niistä Hyvä keskustelu. Aivan viimeiseksi, tässä ristillä riippuessani, haluaisin vielä tarkentaa oman sarjakuvaharrastukseni: kerään sarjakuvia, joita tytärkin saa lukea mielinmäärin; kerään sarjakuvia, joista pidän henkilökohtaisesti; kerään keräilysarjakuvia, joita säilytän aivan erikseen. HUOM: vain viimeksi mainitussa sarjassa mietin arvojen nousua ja kiroan uusintapainoksia. Nyt, niille joita kirjoitukseni vielä ärsyttää, lähetän 

Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys

[Timo Ronkainen]

Kyllä perusklassikoita (sarjakuvien kohdalla Tintit, Barksit, Valerianit yms yms) pitää olla about koko ajan saatavilla. Mitäs siitäkin tulisi, jos Shakespeareakin saisi vain joinakin vuoden 1902 painoksina joistakin antikvariaateista isoon hintaan, jos sieltäkään. Ja uusia sukupolvia (=uusia lukijoita) tulee koko ajan. Itselleni lehden tai kirjan painos ei ole tärkeä, jos painoasu on muuten hyvä. Esimerkiksi vanhojen Ankkojen painoasu 1950-luvun lopulta eteen päin on melkoisen surkea (haalea musta, värien kohdistus pielessä, kehno paperi), ja näköispainokset vain korostavat sitä. Onneksi samat sarjat on saatavilla paremmin painettuina ja usein vieläpä täydellisempinä versioina. Sama koskee kaikkia sarjakuvia. Jos uusi painos on paremmin painettu, on se ainakin silloin enemmän kuin tervetullut, maksettakoon ensipainoksesta sitten vaikka mitä summia (ja sehän sulkee monia uusia lukijoita hyvän sarjakuvan ääreltä pois).

Timo