Jos nyt tätä kaikkea soveltaa sarjakuvakritiikkiin, niin hajuton, mauton ja vetinen tuoteselostekritiikki olisi itse asiassa parasta mitä minkään julkaisun lukijalle voi tarjota.
---Ootko mainoksiin tutustunut?
Etenkin sarjakuvan ollessa kyseessä 2-3 esimerkkiruutua kritiikin vieressä kertoo tyylistä, hahmoista, tunnelmasta ja sarjan maailmasta enemmän kuin yksikään kriitikon sana.
Minä taas mietin juuri uutta Infoa lukiessani taas yhtä ikuisuuskysymystä että miten epäreilua on että sarjakuvasta näytetään vain pari kuvaa kun pitäisi olla vähintään sivu tai pari että kerronnan sujuvuus kävisi ilmi - mikä on tietysti tilanpuute- yms. syistä mahdotonta; ja kuinka epäreilua, osa 2, on että lukijan/katsojan vastaanottamasta informaatiosta 60% on visuaalista (graafisen suunnittelun perusteet-kurssilla opittua), mikä sekin on sarjakuvan osalta kinkkinen juttu. Tunnen paljon tosi hyviä tikku-ukkotarinoita, sit kun ne ensin lukee... se vaan se selailun pohjalta tehtävä ostopäätös tuppaa painottumaan ns. ulkonäöllisiin seikkoihin ensin. Ja sit voi tulla pettymyksiä. Kuten parinmuodostuksessa samalta pohjalta. Niinpä sarjakuvia tuleekin ensin luettua kirjastossa ja mp3:ia imuroitua...
Voisihan sitä kirjoittaa ”1970-luvun Siivet-lehti piti urheasti yllä 1950-luvun englantilaisten Korkeajännitysten Battle Britton –henkeä”, mutta entäs jos ei tunne Siipiä sen paremmin kuin 50-luvun Korkkareitakaan? Informaatiosisällön likiarvo nolla. Jos
Minua kyllä kiinnostaa sarjakuvien yhteys todelliseen maailmaan ja muuhun kulttuuriin. Tietenkään hyvää teosta lukiessaan ei ole välttämätöntä tuntea koko populaari- ja korkeakulttuurin historiaa, mutta koska kaikki kulttuuri (olipa se tietoista tai ei) sisältää viittauksia kaikkeen tähän mennessä tehtyyn ja tapahtuneeseen (tekijänsä kautta suodatettuna), kyllä minua kiinnostaa mitä teos/tekijä on syönyt. Siitä saa osviittaa käsitteleekö teos ehkä minua kiinnostavia teemoja, mitä en yhden kuvaruudun perusteella rohkenisi arvuutella. Sillä sisällöstähän ei pari kuvaruutua kerro yhtään mitään. Siksi sitä sanotaan SARJAkuvaksi! Eli minä kyllä toivon laajempia, eri koulukuntia edustavia kritiikkejä, joissa sarjakuville etsitään asiayhteyksiä sitä tekijän edellistä albumia kauempaakin... Comics Journalistahan tällaisia JOSKUS löytyy (useammin ei). Jännittävää on että Beaux Arts Magazinen uuden sarjakuvaspesiaalin pääkirjoitus käsitteli sarjakuvakritiikin luokattomuutta verrattuna muiden taiteenalojen kritiikkeihin. (No paljastinpa nyt millaiset asiat MUN mielestä on jännittäviä...)
Niinpä. Sarjakuvasta ei tule taidetta ilmoittamalla se sellaiseksi, eikä kaikki sarjakuva ole taiteellisesti korkeatasoista (mutta sillähän voi toki olla muita arvoja), ja kauneus on katsojan silmässä, ja makuasioista PITÄÄ kiistellä.
Kyllä hyvää kritiikkiä on silti aina kiinnostavaa lukea. Parhaimmillaan se avaa teoksesta aivan uusia puolia. Parasta on se kun joku joskus onnistuu avaamaan jonkun teoksen josta ei itse ole ensin ymmärtänyt mitään. Se se vasta on huima tunne. Kyllä kompleksiset nykysarjakuvat ansaitsisivat veroisensa kritiikin.
Eikä kai kukaan nyt niin pöljä ole nykyaikana että ottaisi kriitikon sanan todesta. Tottakai se on vain yksi mielipide. Ongelmana tämän kokoisessa maassa lienee se että vaihtoehdot on vähissä. Kuulemma ainakin teatterikiritiiikissä Hesarin arvostelu täyttää tai tyhjentää salit täysin. Ihan kiva. Ja kukaan ei sit vissiin lue Teatteri-lehteä?... (tosin se ilmestyy vain neljästi vuodessa ja monet näytökset on siihen mennessä ohi. Kirjojen kohdallahan ongelmaa ei onneksi ole.)
lopetan raportointini juuri angoulemesta palanneena tähän. Ja muuten olen sitä mieltä että Craig Thompsonin Blankets on mestariteos. En olisi Goodbye chunky ricen perusteella uskonut. Mutta on.
t. roju
Äänestys