Ville Ranta

[keijoahlqvist]

mutta jos väitetään, että jokin teos on niin ylimaallisen hyvä ettei sitä kannata edes arvostella,

Yritin oikeesti ilmaista ettei sitä nimen omaan voi arvostella hyväksi tai vähemmän hyväksi koska se on tarpeellinen, kuten sinappi jos syö lenkkiä.

Tämä on kuitenkin luontevampaa sarjakuvana toteutettua kirjallisuutta kuin tähän astiset enimmäkseen, ja piirtämiskäsiala on merkittävä osa ilmaisua.

[AapoK]

Kappas, Ville Ranta on tulossa Oulun lyseolle tiistaina. Pitääpi tulla paikalle kuuntelemaan ja mahdollisesti jututtamaan.

[Petteri Oja]

Villen kotisivujen uutisista:

"Tuuraan Juba Tuomolaa Hesarissa torstaista 17.7. alkaen viikon. Opettelen siihen mennessä piirtämään sian, jolla on housut."

[pertti jarla]

Villen kotisivujen uutisista:

"Tuuraan Juba Tuomolaa Hesarissa torstaista 17.7. alkaen viikon. Opettelen siihen mennessä piirtämään sian, jolla on housut."

Whoa! Odotan innolla. Saisikohan mullekin tuuraajan. Mika Lietzenin ja Pauli Kallion Fingerpori.

[J. Suominen]

Kuoliota ja Kalliota:

http://www.lumonetti.fi/portaali/viihde/sarjakuvat/artikkelit/kesan_kovimmat_sarjakuvasankarit.html

Etukäteishehkutuksen aiheuttaman paranoia on Kajaanin kohdalla turhaa. On se vaan niin hyvä.

[Timo Ronkainen]

Joo, pitää tätäkin muistaessaan kehua, kun lukukokemus on vielä suht tuoreessa muistissa. Etukäteishehkutus ei vaikuttanut lässähdyttävästi. Oli just niin hyvä kuin oli sanottukin. En tajua miten joku voi pitää Ville Rantaa vaikeaselkoisena. Sujuvaa selkeää lineaarista kerrontaahan tuo on, aasta beehen, ei mitään turhia kikkailuja. Aidon oloista dialogia ja tunnelmaa. Ei tarvinnut uppoutua kun se veti mukaansa ja pysyi kasassa koko ajan. Melkeen tunsi käyneensä 1830-luvun Kajaanissa.

Timo

[JV]

Rannan päiväkirjatyyppiset sarjakuvat toimivat erittäin hienosti tekstinarratiivin kannattelemana, mutta Kajaanissa hän paljastaa omat draamalliset heikkoutensa.

Minulle Kajaani toi mieleen 70- / 80-luvun suomalaiset elokuvat, joissa hieman krapulaisina koitetaan muistella käsistä, ja unohdetut replat korvataan ryypiskelyllä ja nakuilulla, eli "rehellisyydellä" - on jotensakin aikansaelänyttä vetää suurmiestä "alas" kuvaamalla hänet viettiensä vetämänä viinaan ja naisiin menevänä talliaisena ja aikansaelänyttä taiteilijakuvaa sikarinpössäyttelyineen. Mysteeriksi jää missä vaiheessa mies ehti Kalevalansa kirjoittaa, kuten jäi myös mysteeriksi albumin avainkohtauskin.

Villen skissi-tyyli on sympaattista, mutta menettää monessa kohdassa selkeyttään, kun ei enää tiedä kuka kulloinkin Lönnrotin kanssa kuppia kumoaa, samoin tietty dokumentaarisuutta lähestyvä , viipyilevä kuvakerronta on paikoitellen sangen mainiota (kun kuvataan jotakin piipun tupakalla täyttämistä, riisuutumista tai hiihtämistä sivun tai parin verran), mutta sen rinnalle olisi kaivannut draamallista ytimekkyyttä.

[PurPur]

http://www.oulunseurakunnat.fi/sarjakuvablogi/1/www.oulunseurakunnat.fi/sarjakuvablogi

Olin aika yllättynyt.
En muista että suomalaisessa sarjakuvassa olisi pahemmin käsitelty näitä asioita.

[sebastian]

Oho! En ole pahemmin välittänyt Ville Rannan piirtotyylistä, mutta tämä toimii mielestäni hyvin.

[Reijo Valta]

Kajaani kyllä toimii. Arvion kirjoitin siitä ja suurmiesinstituutiosta:

Ville Ranta: Kajaani

[Aura]

Kajaani luettu viimein täälläkin, ja hyvin toimii.

En tajua miten joku voi pitää Ville Rantaa vaikeaselkoisena. Sujuvaa selkeää lineaarista kerrontaahan tuo on, aasta beehen, ei mitään turhia kikkailuja. Aidon oloista dialogia ja tunnelmaa. Ei tarvinnut uppoutua kun se veti mukaansa ja pysyi kasassa koko ajan. Melkeen tunsi käyneensä 1830-luvun Kajaanissa.

Samaa mieltä.

[Matti Karjalainen]

Ville Rannan sarjakuvat ovat jättäneet vähän kylmiksi, vaikka olen pitänyt "Isi on vähän väsynyt" -teoksesta ja joissakin Kaltioon piirretyissä Lönnrot-tarinoissa oli myös hetkensä. Näistä vähän varautuneista lähtökohdista tartuin siis kirjastosta
lainaamani "Kajaaniin".

Sarjakuva ei vaikuttanut aluksi tekevän muutosta vallitsevaan maailmanjärjestykseen. Elias Lönnrot yrittää hoitaa lääkärinammattiaan syrjäisessä pikkukaupungissa ja yrittää samalla huolehtia korpiseudulla asuvista vanhemmistaan kun pulloa vähän turhan tiuhaan hamuilevasta veljestä ei siihen ole. Ok, mikäs siinä. Elias ei myöskään sylje lasiin ja naiskenneltuakin tulee.

En jaksa innostua, eikä "kansallisen ikonin" inhimillistäminen hetkauta oikein suuntaan tai toiseen. Kaipa se elämä on aika lailla tuollaista ollut 1800-luvulla ja ihmisluonto nyt on mitä on, mutta en jaksa oikein kiinnostua itse tarinasta.

Loppupuolella sarjakuva alkaa saada kuitenkin enemmän syvyyttä ja muun muassa traagisen venematkan kuvaus pysäytti. Lisäksi pidin kovasti neljännestä luvusta, jossa Elias lupaa raskaana olevalle Kreetalle vievänsä hänet ja lapset mukanaan Venäjälle, mutta tulee toisiin ajatuksiin ja kääntyy kuitenkin reellään takaisin ennen sovittua kohtaamispaikkaa. Sivun 201 repliikki "Äiti, milloin tohtoriherra tulee" on aika riipaiseva tuokiokuva, joka kiteyttää tilanteen aika täydellisesti. Pakkasen tuntee melkein omilla kasvoillaan.

Rannan luonnostyyli ei ole ollut minun teekupilliseni, mutta albumin edetessä silmä tottui lukemaan sitä, ja viime kädessä tykkäsinkin piirrosjäljestä.

Sarjakuvasta jäi mieleen erityisen hyvin repliikki "Vaikka lähtisin pois Kajaanista, Kajaani pysyy minussa”. Se voi kyllä pitää paikkaansa, vaikka parhaani mukaan yritän kyllä itse päästä siitä eroon. 

[Jarkko Sikiö]

Kovakantisen uusintapainoksen kunniaksi Ville Rannan Sade on viimeinkin arvioitu myös Kvaakissa.

Leikepöydälle jäi tällä kertaa mm. seuraava lause, jonka katson parhaaksi näin foorumin puolella jakaa:

Sivuhenkilöt pääministeriä myöten ovat onnistuneita vedoksia, mutta osuuteensa nähden pastori on hiomaton. Koska Rannalla ei ole sivuja riittävästi pohjustamaan pastorin romahdusta uskottavasti, hahmo vaikuttaa stereotypiaksi latistuneelta kannanotolta kirkkoa kohtaan.

Tämä on kuitenkin kokonaisuudessa siinä määrin pieni tyylirikko, etten tahtonut antaa sille osuuttaan suurempaa huomiota arvostelussa. Sade kuuluu edelleen kotimaisen sarjakuvan suosikkeihini ja luin sen tälläkin kertaa suurella ilolla. Erityisen tyytyväinen olen kovakantiseen formaattiin, mitä on miellyttävämpi käsitellä kuin ensimmäisen painoksen järkälettä. Kuten arvostelussani totesin, kuvitus skaalautuu täydellisesti pienempään sivukokoon.

Sateen näytesivuihin voi tutustua tarkemmin Aseman sivuilla. Tosin Sateessa olisi runsaasti edustavampia kohtauksia kuin tämä Aseman valitsema.

[Jouko Nuora]

Luin juuri V.R:n "Kajaanin", , 271 sivua kuivansiveltimen raapimia ja tärisevän käden riipimiä luonnoksia. Pahanlaatuinen oli myös V:n Will Eisner-fiksaatio ruuduttomuuteen ja muka-nokkeliin kuvankuljetuksiin, Eisnerhan oli aikamoinen mestari piirtämään ja vanhoilla päivillä vääntämänsä graafiset novellitkin ovat huikeita, mutta Ville ja elämää suomalais metsissä, alkeellista tarinankerrontaa ja piiiiiitkitettyä piipunpolttoa ja muuta eritysen hyvin sarjakuvallisestikertovaa, hehe....Eihän tästä voi edes suuttua, kuin niille jotka tätä diggailevat.
   Aihe, keksittyjä juttuja Lönkasta, hjaa miksei pysyä niissä omissa tarinoissaan... Siis ihmisethän juovat, syövät, polttavat,nukkuvat,harrastavat sukupuoliakteja ja käyvät vielä vessasakin-järkyttävää, itse Lönnruuttikin! hälyttäkää poliisi, mikä paljastus.
 Oi, ma tiedän tää on NIIN väärä mielipide... mutta silti toiv. sensuuri ei iske...

[envis]

   Aihe, keksittyjä juttuja Lönkasta, hjaa miksei pysyä niissä omissa tarinoissaan... Siis ihmisethän juovat, syövät, polttavat,nukkuvat,harrastavat sukupuoliakteja ja käyvät vielä vessasakin-järkyttävää, itse Lönnruuttikin! hälyttäkää poliisi, mikä paljastus.
 Oi, ma tiedän tää on NIIN väärä mielipide... mutta silti toiv. sensuuri ei iske...

Musta on kyllä ollut Rannan Kaajanissa ihastuttavaa nimenomaan se, miten nero- ja suurmiesmyyttiä käsitellään. Lukijakin tajua, että vaikka Lönkka teki kovan homman, se ei ollut mikään puolijumala (vrt. Suurin suomalainen -kilpailut jne.) Vaikka me ollaan nykyään NIIN postmoderneja ja tekijä on NIIN kuollut, niin silti taiteilijaneron taru elää yhä... Mikä ei aina ole kauhean hedelmällistä. Ja kun ei elämäkerta voi koskaan olla absoluutisti tosi ja objektiivinen, niin miksi ei sitten rehellisesti värittäisi sitä omilla mielikuvillaan. Esimerkiksi Liehun Helene Schjefbeck -elämäkerrasta tuli upea samalla keinolla. Ja tykkäsin siis Kajaanista myös