Yhden sarjakuvani idea. (Onko jo tehty vai onko tuore idea?)

[Prof. 0.]

Olen keksinyt sarjakuvaidean, jota omasta mielestäni ei ole vielä muualla tehty (ainakaan tässä muodossa).
Tässä olisi pienimuotoinen idea:
Tarina alkaa vuodesta 1967. Päähenkilö on sotilas, joka palvelee saarivaltiota lähellä floridaa. Amerikka hyökkää saarelle, koska se ei ole antautunut USA:n osaksi. Mies lähetetään sotaan. Hän taistelee siellä puoli vuotta, kunnes hänet aiotaan päästää katsomaan vastasyntynyttä poikaansa, mutta hänen kuljetuskoneensa ammutaan alas ja hän putoaa ikijäähän.
Miehen keho vaipuu horrokseen. Hän herää tuhannen vuoden päästä vuorilla. Hän lähtee etsimäään asutusta, mutta kun hän saapuu kotikaupunkiinsa, hän saa tietää, että koko maailma on tuhoutunut ydinsodassa, ja että hän on ainoa eloonjäänyt ihminen koko maan päällä. 
Mies lähtee tutkimaan tyhjää maata. Hän on aivan yksin, vai onko?...     

Siinäpä se oli. Kuulostiko miltä?

[ezuli]

Siinäpä se oli. Kuulostiko miltä?

Jos hän on roudassa 4 tuhatta vuotta, jää tuo pohjustus täysin turhaksi. Loppuosa, eli yksi ihminen autiossa ja oudossa maailmassa, on melko perusscifiä.

Mutta toisaalta, jos saat kerrottua tämän pohjustuksen max kahdessa sivussa, loppu voisi olla mielenkiintoista.

Ehkäpä vielä parempi vaihtoehto olisi aloittaa tästä.

Mies lähtee tutkimaan tyhjää maata. Hän on aivan yksin, vai onko?...

Miehen taustan voisi sitten selvittää takautumina. En kuitenkaan suosittele Lost-tyylisiä irrallisia takaumia, vaan jotain asioiden käsittelyn seurauksena tulevaa.

[Prof. 0.]

Hmm, tuossa on kyllä ideaa... Tämä on kuitenkin minun sivuprojekti, joten teen tätä aika hajanaisesti...

[Doc Lomapäivä]

Päähenkilö on sotilas, joka palvelee saarivaltiota lähellä floridaa.
--
hänen kuljetuskoneensa ammutaan alas ja hän putoaa ikijäähän.

Tää oli kaikkein mielenkiintoisin osuus. Minkä Floridan ja USA:n osan välillä on ikijäätä? Muutettiinko lentokoneen kurssia ja minne se oli menossa? Liittyikö lento ydinsotaan? Mistä horros johtui (normaali ihminenhän kuolee)? Ja miks 1967 eikä 2007?

Edit: oikea vastaus ensimmäiseen kysymykseen on Alaska. Unohdin koko paikan olemassaolon.
Edit 2: ja Mt. Rainierin huipulla.

Tää muuten ei oo vielä synopsis, vaan synopsiksen alku. Ennen kuin piirrät viivaakaan pitäis jutussa olla loppu, tai et saa työtä ikinä valmiiksi.

[tertsi]

Melkein helpoimmalla pääsee, kun keksii lopun ensin.

Sitten rakentelee semmoisen tarinan, joka johtaa siihen loppuun.

Ja sitten pitää kehitellä vetävä alku.

Tää on siis tällaista teoreettista pohdintaa...

[Hazart]

Olen kuullut tuota ideaa aiemminkin, että keksi ensin loppu ja vie tarina siihen. Kertokaapa pari esimerkkiloppua joihin voisi kehittää alun. Minusta tämä on yhtä aikaa hyvä idea periaatteessa, että ihan järjetön käytännössä ja siksi haluaisin kuulla asiasta lisää.

 

[tertsi]

Otetaan esim. jokin lehtijuttu/pikku-uutinen vaikkapa iltapäivälehdestä ja sitten keksitään tapahtumaketju, miten tähän on päädytty.

Olen muuten kuullut sellaisen tarinan, että Blueberry-kaksoisalbumiseikkailu kultaluoteja ampuvasta aaveesta sai alkunsa, kun Charlier luki lehdestä pikku-uutisen, jossa saksalainen kaivosmies oli murhannut kaverinsa USA:n etelävaltioissa.

Korjatkaa, jos olen väärässä.


EDIT:
Tein muuten Muësliin Armottoman kostajan edellämainittua "loppu ensin" -tekniikkaa käyttäen.
Pari vuotta  sitten eräs peruskoulunopettaja teki kirjan eläkkeelle jäätyään  peruskouluhelvetistä. Siitä tuli mieleeni, että ehkä opettaja haluaisi kostaa kamalille oppilailleen.
Sitten muistin eräässä vanhassa Sarjainfossa olleen arvostelun Pyhimys-sarjakuvasta, jossa jäljitettiin kadonnutta henkilöä.
Sitten väsäsin ennalta sovittuun sivumäärään jotenkin sopivan tarinan rungon.
Eihän tuosta mitään mestariteosta tullut, mutta sainpahan tarinan tehtyä. Ensimmäiseni.

Ja seuraavan Arikari-seikkailun loppu ja alku on jo tiedossa!!!
Parhaillaan olen tilkitsemässä niiden väliä .   

[Anssi Rauhala]

.... Kertokaapa pari esimerkkiloppua joihin voisi kehittää alun. Minusta tämä on yhtä aikaa hyvä idea periaatteessa, että ihan järjetön käytännössä ...

Täältä pesee - härifrån tvättas:

1. "Saimme tilanteen hallintaan. Muista tästedes, että lihansyöjäkasviasi ei saa ruokkia millään kärpästä isommalla. Eikä koskaan kastella kahvilla!" - "Kiitos, Puutarhamies."
Raunioituneen kämpän ikkunalaudalla viattoman näköinen kärpäsloukku ruukussaan.

2. "Posti toi palkkalaskelman - mietin, mahtaisinko saada palkkani ulos firmasta, jonka rikolliset taustat juuri minun toimintani oli paljastanut. Ja jonka toimitusjohtaja makasi Pohjanmeren aaltojen syövereissä... Saisinko tämän kuun vuokran maksettua?"

Saa käyttää niinkuin huvittaa. Jos natsaa, kertokaa, kun on nähtävissä.

Prof. O:n alkuasetelma on tosiaan vasta alkuasetelma. Tai sitten kenties moniosaisen sarjaeepoksen ensimmäinen osa? Pikkuongelman tekee tietysti se, että jos lukija on alkanut lukea kansainvälistä thrilleriä 60-luvulta, miten hänet saadaan lukemaan myös se jääkaudenjälkeinen osa väsymättömällä mielenkiinnolla. Aihehan on ratkaisevasti muuttunut... mutta ei päähenkilö: se on nyt siis oltava heti uskottava ja koskettava.

[Riekko]

Tuo lopun miettiminen on hyvä idea, mutta itse toimin siten, että mietin ensin teeman ja sitten lopun. Näiden kahden asian yhdistelmällä tarinan rakenteen tekeminen on huomattavasti helpompaa, koska loppuun tähtäämisen lisäksi voi koko ajan seurata tukeeko tarinan rakenne haluttua teemaa.

Esimerkkinä voisi olla vaikkapa tämä:
Teema: Paha ei saa läheskään aina palkkaansa.
Loppu: Paha diktaattori kuolee onnellisena vanhuuteen perheensä ympäröimänä.

P.S. Papukaijamerkki sille, joka yhdistää tämän lopun oikeaan uutiseen viime päiviltä 

[tertsi]

Tapaus Pinosetti.

[Curtvile]

Riekko Pinoaa pahan.... mikä kadonnut tapahtuma olisikaan kyseessä?
No täytyy juntata päätä seinään.

molempi parempi, eli hyvä jos on sekä alku että loppu selvillä ja vielä sopivat samaan teemaan.
Alun pitää olla sen verran vetävä että kiinnostaa, mutta monesti asia kuivuu kasaan eikä lopetus nouse alun tasolle.
Päinvastaisiakin esimerkkejä on.

Muistaakseni Abel on hyvä esimerrki sarjakuvasta jossa on vetävä alku ja joka toimii isolti juuri ennakko-odotuksia vastaan toimimalla.
Kliseet on, eivätkä ne päde.
yksi tapa kirjoittaa: keksi loppu, miten sinne yleensä päästään ja muuta tilanne sitten päinvastoin, mutta samalla tuloksella.

[Riekko]

Curtvilelle ja Tertsille wanha kunnon:

[Jukka Koivusaari]

Pikkuongelman tekee tietysti se, että jos lukija on alkanut lukea kansainvälistä thrilleriä 60-luvulta, miten hänet saadaan lukemaan myös se jääkaudenjälkeinen osa väsymättömällä mielenkiinnolla.

 Tuon takia multa jäi aikanaan Twin Peaksin katsominen kolmanteen jaksoon.
  " - Punakolttuinen pöllö tanssii puhuvan halkopinon kanssa
- Mitä sille dekkarille tapahtui ? "

Ja Prof. O:n  alkuasetelmasta tuli heti mieleen Lawrence&Dunnin "Storm".

 - Liitteenä yhden pöytälaatikossa pyörineen kahdeksansivuisen tarinan viimeinen ruutu

[Lättä]

Oma ideani
taas on, että (kun minulta nyt näitä eläinhahmoja piisaa) sarvikuonojen keisari suuttuu pesukarhuille, kun eräs pesukarhu tappaa tämän veljen, joka kävi käsiksi kyseisen pesukarhun vaimoon. Niinpä sarvikuonot julistavat sodan pesukarhuja vastaan. Sodan päätyttyä vain kaksi pesukarhua on tiedettävästi elossa: tarinan päähenkilö ja eräs pieni tyttö. Nyt tämä päähenkilö päättää kostaa sarvikuonoille yms.  tarinan aikana. Miljöö on 1930-1940-lukujen meidän maailmaamme vastaava Maa, jossa on lähes jokaisella eläinlajilla maansa, mutta toki pakolaisia ja siirtolaisiakin on.

En kerro vielä, mitä kaikkea tämän ns. intron jälkeen, koska en ole itsekään varma... Tapahtuuko mitään?

Niin että onko liian samanlainen juoni jo teidän tiedossanne? Päähenkilö on tämä:

[ezuli]

Kyllähän noita kostokierre -> enää vain yksi jäljellä -> toinenkin löytyy -kuvioita on vaikka millä mitalla. Idea ei ole juoni, joten paha sanoa.

Pesukarhujen suvunjatko kuulostaa epäilyttävältä. Hengissä on  enää karski pyssysankari sekä pieni tyttö.