Millainen on hyvä päähenkilö?

[Mon of Olay]

Kun Conan alkoi ilmestyä 1930-luvulla sen maailma ei ollut perushuttua. Siitä tuli perushuttua kun kaikki muut kopioivat sen.

Voi olla. Väitän kuitenkin, että Conanin hahmo on kestänyt paremmin aikaa kuin sen kehyksinä toimiva maailma. Toista yhtä kovaa barbaaria tuskin enää tulee.

[V3§a V1tikain3n]

Noi Jouko Aaltosen pointit on todella kovia, kandee ongelmatilanteissa tsekata päähenkilönsä niitä vasten.

Conanhan on tosi tinkimätön väkevä sankari, kiinnostavasti sillä rajalla etten tiedä siedänkö koko tyyppiä. Tylsästä sankarista on hiottu särmät pois, niitä näkee esim. missä tahansa CSI-sarjassa.

Käsittäkseni CSI-edustaa "Men at work" -tyyppistä kaavaa, jossa tarinan mielenkiinto ei nouse henkilöhahmoista, niiden välisistä suhteista, luonteista ja hahmojen kehittymisestä, vaan tilanteiden ongelmaratkaisuista. CSI:ssä ei ole sankareita, vaan rikoksia joita ratkoo etäiseksi jäävä ammattilaisten joukko. Periaatteessa rikokset voisivat tapahtua sarjassa vaikka aina eri paikoissa ja joka jaksossa eri rikospaikkatutkijat penslaisivat näytteitä, mutta katsojan on helpompi katsoa tuttuja naamoja viikosta toiseen.

[surku]

CSI:ssä on päähenkilönsä ja sarja perustuu ilman muuta henkilöiden välisiin jännitteisiin. Vaikka joka jaksossa olisi eri toimijat, näistä jotkut nousisivat silloinkin päähenkilöiksi.

Puhelinluettelossa ei ole päähenkilöitä.

[Curtvile]

Eli Conan on huono päähenkilö? Niin taas.
Hänhän on sitä paitsi harvinainen sankarihahmo: aktiivinen.
Yleensä sankarit eivät ole aktiivisia vaan passiivisia he toimivat vastavoimana tapahtumille tai reagoivat niihin.
Conan ei tyydy tähän vaan aikaan saa asioita hyvässä ja pahassa.
Kuten erinomaisen Kaislikossa suhisee sankaritkin.
Taru sormusten herrasta hahmot ovat passiivisia toteuttajia.
Mordorin hyvää väkeä lukuunottamatta.

Toista yhtä kovaa barbaaria tuskin enää tulee.

Gemmellin Druss ja kumppanit. Eivät kopioita, mutta kovia ja pelottavalla tavoin uskottavia.
Kannattaa lukea myös Steven Pressfieldin spartalaiskuvaus Tulen portit (gates of fire) joka on myös jotain ihan muuta. Spartalaisten maailmankuva on nykyihmiselle hyvin, hyvin vieras.

CSIn ongelma on sen suosio ja rakenne. CSIt ovat työryhmäkeskeisiä ja enin osa hahmoista on vahvasti karrikoituja ja laskelmoituja.
CSIn isoin pulma on sortuminen saman kaavan käyttöön, vaikka hahmot kasvaisivatkin ei jounikuvio konsaan muutu.
Status quo säilyy (ei, ei bändi).

Aaltosella on ihan ok näkemyksiä,  Uskoisin että nekin ovat lähinnä suuntaa antavia, eivät absoluuttisia totuuksia.
Päähenkilö voi olla totaalinen ulkopuolinen, maailman seuraaja jolla ei ole mitään omaa päämäärää tai halua muuttua.
Ja olla silti toimiva.

Viime kädessä tarina sanelee päähenkilön ja päinvastoin. Tämä ei ole suora kehoitus käyttää kaikkia lajityypin kliseitä, mutta muistuttaa että kliseissä ja stereotyypeissä on usein "totuuden siemen" ja niiden epäonnistunut käsittely on ongelma, eivät ne itse.

Tulisi ottaa huomioon että on ainakin kolmenlaisia kertomuksia: hahmovetoisia, tarinavetoisia ja ideavetoisia.
Parhaat ovat niiden synteesejä.

[Doc Lomapäivä]

Eli Conan on huono päähenkilö? Niin taas.

No ei se niin hyvä ole kuin Lemminkäinen!

Aaltosella on ihan ok näkemyksiä

Aaltosella ei ole näkemyksiä, vaan neuvot on koottu kymmenistä (sadoista) käsikirjoitusoppaista ympäri maailman. Käsikirjoittajan työkalut on kuitenkin hyvä tiivistelmä niistä kaikista.

Päähenkilö voi olla totaalinen ulkopuolinen, maailman seuraaja jolla ei ole mitään omaa päämäärää tai halua muuttua.
Ja olla silti toimiva.

Perussankari (Indiana Jones, Teräsmies) on staattinen ja ei kasva. Jos kasvua ei ole, se täytyy korvata jollain muulla, kuten hyvällä tarinalla tai sankarin heikkouksilla (kauniit naiset, kryptoniitti).

Joku (Linda Seger?) oli eritellyt päähenkilön ja sankarin kokonaan eri hahmoiksi jossain oppaassa, mutta en nyt löydä sitä mistään. Mutta se painotti sitä että tylsä sankari pitäisi olla eri hahmo kuin päähenkilö.

Käsikirjoituskaavat ovat aina neuvoa antavia. Ne auttavat kuitenkin täydentämään alkuperäisten ideoiden puutteita, niin tarinassa kuin hahmoissakin. Olenkin aina sanonut että kaavat on hyvä renki mutta huono isäntä.

[Markku Myllymäki]

Perussankari (Indiana Jones, Teräsmies) on staattinen ja ei kasva.

Jos sankarin status quo ei muutu mihinkään, voisi melkein sanoa, että hän ei ole päähenkilö. Hah, nyt sain tämän uudelleennimetynkin keskustelun solmuun: erottamalla päähenkilö ja sankari ketju alkaa taas nitistä liitoksistaan... 

Mutta jos esim. Teräsmiestarinassa jonkun sivuhenkilön maailma mullistui jopa siten että "sivuhenkilöön" viittavilla tapahtumilla oli alku, keskikohta ja loppu, onko sitten niin että sivuhenkilö onkin tavallaan tarinan päähenkilö?

Tuolla lailla tähän tulee järkeä, mutta...

Noh. Tähtien sota: Episodien päähemmot ovat mitä ovat, mutta koko elokuvasarjan päähenkilö on Darth Vader. Häntä seurataan miltei kohdusta hautaan...

Eli on tämä mutkikasta. Tavallaan sankari onkin "plot device" eikä päähenkilö. Tätä pitäisi pohtia konjakkilasin kanssa...

[Laura Sivonen]

Ristiriitainen.

Hajalla, sekaisin, eksyksissä, rikki, niin kuin ihmisen perusolemukseen kuuluu. Kaikkea ei voi osata, kaikkea ei voi tietää, juuri missään ei voi olla erityisen hyvä. Mutta selvä ero sitten niihin ruikuttaviin teiniluusereihin, jotka eivät koskaan saa naista ja kätkeytyvät homeisten kirjojen ja pullonpohjalasiensa taakse. Päähenkilön pitää olla mahdollisimman inhimillinen olematta säälittävä.

Sarjakuviin ja sankareihin palatakseni on pakko myöntää, että harva trikoopelle on onnistunut oikeasti sytyttämään, vaan yleensä ne pahikset ovat inhimillisempiä ja mielenkiintoisempia. He eivät "hyvää hyvyyttään" yritä parantaa maailmaa vaan sortuvat näennäisen julmiin ja epäoikeutettuihin tekoihin (joskus) hyvin motiivein. Turvautuvat vain vääränlaisiin keinoihin saavuttaakseen päämääränsä. Inhimillistä.

[K.Huitula]

Yksi suositeltava perehtymisen kohde on Ola Olssonin analyysimalli, joka myös pohjautuu elokuvakerrontaan mutta on erittäin käyttökelpoinen myös sarjakuvakerronnassa.
Erityistä siinä on mielestäni juuri se kuinka sen kautta voi analysoida käsikirjoituksen eri roolifunktioita. Ja sen mukaan päähenkilö ja sankari nimenomaan ovat eri roolifunktioita.

Päähenkilö on se jolle tapahtuu, se joka kasvaa/muuttuu/tekee ratkaisun. Sankari taas on henkilö joka auttaa tavalla tai toisella päähenkilöä saavuttamaan sen pisteen. Näinhän se aika tarkkaan elokuvissa monesti meneekin, vaikkei mitään analyysimallia pidä käyttääkään ihan sinänsä vaan apuvälineenä. Eiköhän Aaltosenkin teeseissä tämä mahda olla Olssonilta peräisin.
Siinä mielessähän 'sankari' siis voikin olla melko muuttumaton tekijä, koska hän ei varsinaisesti ole tarinan keskushenkilö. Mutta roolifunktiothan voivat mennä myös osittain limittäin. Isommissa saagoissa niinkuin tuo Docin mainitsema Star Wars kulkee yhtä aikaa monta juonta joilla voi roolifunktiot ollakin eri, suhteessa siihen mikä juonikulku on kyseessä. Sama juttuhan on monesti sarjoissa, joissa roolifunktiot voivat täysin vaihtua jakson mukaan.

[Lättä]

Tässä on kahdenlaista vaihtoehtoa: puhutaanko nyt tarinan sankarista vai sarjakuvan pelastavasta sankarista?

Eikö joskus siis jokin hyvä hahmo voi ikään kuin pelastaa muuten niin keskinkertaisen sarjakuvan? Sitä tarkoitin...

(Toivottavasti kukaan ei aiemmin ollut puhunut tästä. Ei niin millään jaksaisi lukea kaikkia aiempia viestejä.)

Minun näkökulmastani paras sankari/päähenkilö on sellainen hyvis, joka ei mielellään tai välttämättä ollenkaan käytä väkivaltaa. Useimmiten tällaiseen henkilöön on helppo samaistua, ja häntä kohtaan tuntee empatiaa/sympatiaa (tai mitä se onkaan). Sen lisäksi sarjakuvasta tulee usein humoristisempi, mikä valaisee maailmaa ainakin tähän aikaan vuodesta. Ja ongelmat kohdataan luultavasti rakentavammin kuin luuvitosilla ja aseilla.

Se on siis tämänhetkinen mielipiteeni. Aikuistuessani voin kai "kypsyä" eri uskoon.

[Doctor Phantomizer]

Lähtisin taas negatiivisena ajattelijana siitä, mitä sen ei tarvii olla: ei tarvitse olla yleisönsä keskiarvoa peilaava perusjamppa, osaa sitä samaistua erikoisempiinkin tyyppeihin. Ei tarvitse olla korostetun yksinkertainen, monimutkaisempaa kieltä tajuamaton fyysisen toiminnan mies. Ja kyllä sillä saa olla moraali (vaikka sitten kuinka nyrjähtänyt). Aktiivinen toimija pitää olla eikä mikään rööki huulessa tapahtumia passiivisesti rekisteröivä eksistentialistinen harhailija.

"Rööki huulessa tapahtumia passiivisesti rekisteröivä eksistentialistinen harhailija."

Heh!
Mutta entäs jos tuon toteuttaa niin, että hahmo on aidosti hukassa, kuten vaikka tynnyrissä kasvanut? Minusta on jokseenkin epärealistista luoda hahmo, joka muodostaa moraalinsa valmiiksi, eikä kokemuksen tai tilanteen vaativuuden mukaan? Ei ihminenkään kykene ajattelemaan asioita etukäteen valmiiksi. Vai onko sankari epäinhimillinen hahmo joka on tämän yläpuolella?

Hyviä sankareita on montaa tyyppiä. Omia suosikkejani:

1. Häviäjä, luuseri tai muuten vaan sorsittu joka nousee vaikeuksista voittoon

2. Ultracool, rajoituksistaan huolimatta voittamaton (yleensä valitettavasti sivuhahmo)

3. Todella erilaisen maailmankatsomuksen omaava henkilö, jota lukija oppii ymmärtämään hitaasti juonen edetessä

...mutta onhan näitä tyyppejä. Ja niiden sekoituksia. 

Mikäli kirjoitetaan 1. vaihtoehtoa, tulee minusta vaikeuksien olla mahdollisimman lähellä oikea elämää, vaikka sankaroinnit itsessään eivät olekaan, vaan enemmän saippuaoopperaa yhdistettynä sci-fiin/fantasiaan/seikkailuun.

2. on minusta mahdollinen, mutta vaatii pilke silmäkulmassa kirjoittamista.

3. taas on vaihtoehto, joka on hyvin hankala, koska maailmankatsomuksen pitää olla olemassaoleva, mutta semmoinen jota ei ole vielä oikein käsitelty.

Yhdistämällä nämä kaikki saisi jo aika hyvän päähenkilön ja hahmon ja sankarin, joka poikkeaisi normista.

Sankari on poikkeuksellinen tyyppi jossain suhteessa. Hän on tehnyt valinnan ja sen mukana pois-valinnan. Hän uhraa jotain saadakseen jotain muuta. Se (ja sen heijastukset) mistä hän luopuu, muodostuu lukijalle yhtä kiinnostavaksi kuin se mihin hän pyrkii.

Tämä on totta.
Sankari joka vain yleiseksi huvikseen ja ajankulukseen päättää toimia jollakin tavalla, ei ole kovin hyvin rakennettu. Sankarin pitää minusta kohdata pimeys, jotta voi arvostaa valoa.

- Päähenkilö on se jolle tapahtuu
- Päähenkilöllä on yleensä vahva tahto, selkeitä päämääriä ja jotain arvokasta pelissä (oma henki, kunnia, rakkaus jne)
- Toimiva päähenkilö kasvaa ja kehittyy. Alussa päähenkilö on altavastaaja (arka, osaamaton vrt. Luke Skywalker) mutta hänessä tapahtuu tarinan aikana muutos. Tragediassa muutos on negatiivinen (vrt. Macbeth)
- Päähenkilöllä on heikkouksia (jotka mahdollisesti voitetaan)
- Päähenkilö voi olla myös eläin, ryhmä tai yhteisö

Minusta ns. osaamattomia sankariksi kasvavia päähenkilöitä on nähty ihan tarpeeksi. Nyt minusta pitää kirjoittaa hahmoja, jotka ovat tämän kaiken yläiolella tai alapuolella.

Perussankari (Indiana Jones, Teräsmies) on staattinen ja ei kasva. Jos kasvua ei ole, se täytyy korvata jollain muulla, kuten hyvällä tarinalla tai sankarin heikkouksilla (kauniit naiset, kryptoniitti).

Miksei sillä voisi olla molempia?