Makuja on monia.
itseeni vetoavat antisankarit kuten Ankardo, Corto Maltese tai oikeastaan kuka tahansa jolla on jokin etäisesti uskottava motiivaatio.
Teräsmies oli alunperin ihan ok hahmo, suorastaan ihailtava idealisti, mutta silloin voimatasokin oli jotain muuta.
Corto Maltese ja John Constantine lukeutuvat omiin suosikkeihini. molemmilla on sankarinkin ominaisuuksia, mutta myös heikkouksia ja pakkomielteitä.
Sarjakuvapuolella myös Garth Ennis on ansioitunut varsinkin miehisen sankarikuvauksen tekijänä.
Ei, ei tuomari tai karkeajännityksen miehet. eikä Kev. Tai Pron miehet, pervot.
pride & joyn aliarvostettu isien ja poikain vaikeudet ja omista teoista vastuun otto, Preacher: kaveria ei jätetä, sanaa ei petetä, unknown soldier, troubled souls....
war stories, Enemy ace ja Battler Britton ovat Ennisin myötä aidosti monisyisiä. sankarit pelkäävät, häpeävät tekojaan, mutta tekevät sen mitä pitää eikä sitä mitä odotetaan.
otsikko melkein huutaa vääräleukaisuutta, mutta jos pysytään aiheessa niin hyvä, onnistunut sankarikuvaus vaatii riittävän syy seuraus suhteen ja vähintään hitusen tragediaa.
Syy-Seuraus suhteella tarkoitan että sankarilla olisi oltava jokin järjellisenä pidettävä syy toimia sankarillisesti.
kuten "pahiksillakin".
Minulla on lähes 6-vuotias poika, jolle joskus riittää perusteluksi se että eräänä aamuna joku vaan heräsi päätti pukeutua mustaan ja valloittaa maailman.
Sankarin on oltava jossain määrin ristiriitainenkin. Sisäisestikin.
Lukekaa David Gemmelin, Andrew Vachssin , Ian Rankinin ja Joe R.Lansdalen kirjoja.
Osa tuntuu yli-ihmisiltä, osa psykopaateilta, osa skoteilta ja osa totaalisilta häviäjiltä, mutta kaikki ovat aivan käsittämättömän aitoja hahmonluojia.
Todella friikeistä ja niiden uskottavasta käsittelystä korvan taa nimet Carl Hiaasen ja Terry Pratchett