Millainen on hyvä päähenkilö?

[Antti Vainio]

Sisarketjussa pohditaan ihan oivaltavasti sivuhahmojen merkitystä ja sankareitakin mutta haluaisin kuulla vastaavia mielipiteitä  siitä mikä tekee hyvän sankarin. Hobitit ja Harry Potter ovat paraatiesimerkkejä daavideista (jo koonsakin puolesta) jotka kellistävät Goljatit. Teräsmies on taas esimerkki ihan epäonnistuneesta täysin ylivoimaisesta sankarista jonka suosiota en voi itse käsittää. Oma suosikkini arkkityypeistä on kunnon sotamies Svejk, joka leikkii (?) tyhmää mutta on saatanallisen ovela

[Markku Myllymäki]

Hyviä sankareita on montaa tyyppiä. Omia suosikkejani:

1. Häviäjä, luuseri tai muuten vaan sorsittu joka nousee vaikeuksista voittoon

2. Ultracool, rajoituksistaan huolimatta voittamaton (yleensä valitettavasti sivuhahmo)

3. Todella erilaisen maailmankatsomuksen omaava henkilö, jota lukija oppii ymmärtämään hitaasti juonen edetessä

...mutta onhan näitä tyyppejä. Ja niiden sekoituksia. 

[Curtvile]

Makuja on monia.
itseeni vetoavat antisankarit kuten Ankardo, Corto Maltese tai oikeastaan kuka tahansa jolla on jokin etäisesti uskottava motiivaatio.

Teräsmies oli alunperin ihan ok hahmo, suorastaan ihailtava idealisti, mutta silloin voimatasokin oli jotain muuta.

Corto Maltese ja John Constantine lukeutuvat omiin suosikkeihini. molemmilla on sankarinkin ominaisuuksia, mutta myös heikkouksia ja pakkomielteitä.
Sarjakuvapuolella myös Garth Ennis on ansioitunut varsinkin miehisen sankarikuvauksen tekijänä.
Ei, ei tuomari tai karkeajännityksen miehet. eikä Kev. Tai Pron miehet, pervot.
pride & joyn aliarvostettu isien ja poikain vaikeudet ja omista teoista vastuun otto, Preacher: kaveria ei jätetä, sanaa ei petetä, unknown soldier, troubled souls....
war stories, Enemy ace ja Battler Britton ovat Ennisin myötä aidosti monisyisiä. sankarit pelkäävät, häpeävät tekojaan, mutta tekevät sen mitä pitää eikä sitä mitä odotetaan.

otsikko melkein huutaa vääräleukaisuutta, mutta jos pysytään aiheessa niin hyvä, onnistunut sankarikuvaus vaatii riittävän syy seuraus suhteen ja vähintään hitusen tragediaa.
Syy-Seuraus suhteella tarkoitan että sankarilla olisi oltava jokin järjellisenä pidettävä syy toimia sankarillisesti.
kuten "pahiksillakin".
Minulla on lähes 6-vuotias poika, jolle joskus riittää perusteluksi se että eräänä aamuna joku vaan heräsi päätti pukeutua mustaan ja valloittaa maailman.

Sankarin on oltava jossain määrin ristiriitainenkin. Sisäisestikin.
 
Lukekaa David Gemmelin, Andrew Vachssin , Ian Rankinin ja Joe R.Lansdalen kirjoja.
Osa tuntuu yli-ihmisiltä, osa psykopaateilta, osa skoteilta ja osa totaalisilta häviäjiltä, mutta kaikki ovat aivan käsittämättömän aitoja hahmonluojia.
Todella friikeistä ja niiden uskottavasta käsittelystä korvan taa nimet Carl Hiaasen ja Terry Pratchett

[Antti Vainio]

otsikko melkein huuttaa vääräleukaisuutta, mutta jos pysytään aiheessa niin hyvä, onnistunut sankarikuvaus vaatii riittävän syy seuraus suhteen ja vähintään hitusen tragediaa.

Niin tekee. Huono sankari ja paha sankari käsitellään epäilemättä aikanaan

[ökpö]

Önnön, jos vastakohtana ovat sivuhenkilöt, niin miksipä ei tämän säikeen otsikko ole "Millainen on hyvä päähenkilö?" Eivät kaikki päähenkilöt ole sankareita. Eivät ainakaan ne minun suosikkini. Esimerkkinä tällä hetkellä lukemisen alla Maria McCannin As Meat Loves Salt, jonka päähenkilö on kaikki rakkaansa tuhoon johtava luuseri, iso ja vahva äijä jonka moraali on korkea, mutta luonto (ja aika? 1600-luvun sisällissodan Englanti) vetää raiskaamaan, tappamaan, omimaan ja kaltoin kohtelemaan. Loistava kirja.

[Rovio]

Tuomari on hyvä sankari. Lopettaa Pahojen temput kertaheitolla.
Moraalivartijat turpakiinni.

[pertti jarla]

Lähtisin taas negatiivisena ajattelijana siitä, mitä sen ei tarvii olla: ei tarvitse olla yleisönsä keskiarvoa peilaava perusjamppa, osaa sitä samaistua erikoisempiinkin tyyppeihin. Ei tarvitse olla korostetun yksinkertainen, monimutkaisempaa kieltä tajuamaton fyysisen toiminnan mies. Ja kyllä sillä saa olla moraali (vaikka sitten kuinka nyrjähtänyt). Aktiivinen toimija pitää olla eikä mikään rööki huulessa tapahtumia passiivisesti rekisteröivä eksistentialistinen harhailija.

[keijoahlqvist]

Sankari on poikkeuksellinen tyyppi jossain suhteessa. Hän on tehnyt valinnan ja sen mukana pois-valinnan. Hän uhraa jotain saadakseen jotain muuta. Se (ja sen heijastukset) mistä hän luopuu, muodostuu lukijalle yhtä kiinnostavaksi kuin se mihin hän pyrkii.

[ökpö]

Tuo Keijon määritelmä ei minusta ihan riitä, tekeväthän kaikki ihmiset valintoja ja valinta merkitsee aina jostakin luopumista. Ehkä sankari on hahmo, joka luopuu jostakin muiden hyväksi. Onnesta, turvallisuudesta, maallisesta mammonasta, menestyksestä... jopa identiteetistään.

[keijoahlqvist]

No mä en usko epäitsekkyyteen. Sankari sekin joka huijaa itseään ja muka uhrautuu toisten hyväksi - toteuttaakseen aatetta, mielistelläkseen jotain jumalaa tai - no päästäkseen sankariksi.

Ei tee mieli pitää sankarina tietoisesti epäihanteellisia tyyppejä kuten jotkut dekkareiden häijyt paskiaiset tai kostonjanoinen Monte Criston kreivi. Jokin luuloteltu epäitsekkyys pitää olla pelissä, jonka palkinto sitten on nurkan takaa luovutettu marttyyrin kruunu tai sankarvainajan sädekehä.

Kummisetä kuoli sankarina puutarhaan. En tykkää elokuvan viestistä mutta etevä leffa se on logiikassaan.

[Antti Vainio]

Önnön, jos vastakohtana ovat sivuhenkilöt, niin miksipä ei tämän säikeen otsikko ole "Millainen on hyvä päähenkilö?"

Hyvä kysymys ja siksi muutin sen. Mutta mietin alunperin noita periaatteita joita täsää Keijo & co on ihan ansiokkaasti luetellut. Tintiltähän puuttuu supervoimat mutta juuri sen idealismi (mikä takinkääntäjä, karkeimmasta kolonialismista EU-humanismin symboliksi) on tehnyt siitä eurooppalisen sankarin vailla vertaa. Asterix taas puolustaa ja edustaa ranskalaista tukirahoilla ylensyönyttä maanviljelijää joten en löisi hänen puolestaan kovia vetoja

[Doc Lomapäivä]

Jouko Aaltosen Käsikirjoittajan työkalut-kirjasta napattua:

- Päähenkilö on se jolle tapahtuu
- Päähenkilöllä on yleensä vahva tahto, selkeitä päämääriä ja jotain arvokasta pelissä (oma henki, kunnia, rakkaus jne)
- Toimiva päähenkilö kasvaa ja kehittyy. Alussa päähenkilö on altavastaaja (arka, osaamaton vrt. Luke Skywalker) mutta hänessä tapahtuu tarinan aikana muutos. Tragediassa muutos on negatiivinen (vrt. Macbeth)
- Päähenkilöllä on heikkouksia (jotka mahdollisesti voitetaan)
- Päähenkilö voi olla myös eläin, ryhmä tai yhteisö

Oma suosikkini on Lemminkäinen, yksi kolmesta Kalevalan päähenkilöstä. Lemminkäinen on naistenmies ja soturi joka polttaa päreensä pikkuasioista ja seurauksena on verihurme. Silti Lemminkäinen on äidistään riippuvainen ja saa tältä avun ja neuvoja aina hädässä.

Howard kopioi (kuulemma) Conanin suoraan Lemminkäisestä mutta heivasi mammanpoikamaisuuden mäkeen ja korvasi sen älyllä. Howard tuli luoneeksi mahdollisimman tylsän sankarihahmon, ja Conanissa mielenkiintoista onkin maailma ja sivuhenkilöt.

[Mon of Olay]

Howard tuli luoneeksi mahdollisimman tylsän sankarihahmon, ja Conanissa mielenkiintoista onkin maailma ja sivuhenkilöt.

Höpö höpö. Conanin maailma on perushuttua, josta mielenkiintoisen tekee Conan itse. Sosiopaatti, joka ei kumartele mahtavintakaan kuningasta.

[Doc Lomapäivä]

Höpö höpö. Conanin maailma on perushuttua, josta mielenkiintoisen tekee Conan itse. Sosiopaatti, joka ei kumartele mahtavintakaan kuningasta.

Kun Conan alkoi ilmestyä 1930-luvulla sen maailma ei ollut perushuttua. Siitä tuli perushuttua kun kaikki muut kopioivat sen.

[pertti jarla]

Noi Jouko Aaltosen pointit on todella kovia, kandee ongelmatilanteissa tsekata päähenkilönsä niitä vasten.

Conanhan on tosi tinkimätön väkevä sankari, kiinnostavasti sillä rajalla etten tiedä siedänkö koko tyyppiä. Tylsästä sankarista on hiottu särmät pois, niitä näkee esim. missä tahansa CSI-sarjassa.