Itsekritiikki

[Aura]

Nuo jumit ovat hieman turhankin tuttu ilmiö, varsinkin viime ajat ovat olleet yhtä jumia. Olen pitkään yrittänyt löytää oikean tavan tehdä asioita ja päästä blokeista eroon. Varmaa on että jos tussaukselta vaatii liikoja se menee yleensä pieleen. Varmasti tuo "katsotaan mitä tästä tulee" on paljon parempi tapa jos ei halua nähdä jokaista kuvaa epäonnistuneena siksi, että se viiva meni sen puoli milliä vinoon. Olen huomannut että välillä on suunnattoman vaikea päästä siihen Oikeaan Mielentilaan jossa piirtäminen sujuu kuin transsissa, jännittämättä.

Toisaalta välillä tuntuu siltä että kuitenkin kärsin jonkinmoisesta itsekritiikin puutteesta. Siinä mielessä, että en juuri koskaan mieti käsikirjoituksia tarpeeksi, sekä siinä että piirrokseni ovat aina puolihuolimattoman näköisiä vaikka yritänkin saada ne viivat millilleen oikein. Olenkin saanut paljon palautetta siitä että juttuni kärsivät ideapulasta. Piirrosjälkikin on vielä kaukana ammattimaisesta, pitäisi harjoitella enemmän. Tai olisi pitänyt.

Kuvapäivikseen on sentään helppo piirtää ihan mitä sattuu ja miten sattuu, ilman minkäänlaisia paineita siitä miltä jälki näyttää.

[rama]

Ökpö kertoo työskentelytavoistaan. Linkittyi mielestäni luontevimmin tähän ketjuun.

http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1002

Erittäin mielenkiintoista luettavaa. Ökpö tiivistää hyvin realistisen piirtotyylin mukanaan tuomat ongelmat, ja uskaltaapa vielä sanoa pitävänsä sarjakuvaa visuaalisena kokemuksena. Nostan hattua. Kuvanvalinnan suhteen voin vain valittaa että tämä on perhefoorumi...

[Irene]

Erittäin mielenkiintoista luettavaa. Ökpö tiivistää hyvin realistisen piirtotyylin mukanaan tuomat ongelmat, ja uskaltaapa vielä sanoa pitävänsä sarjakuvaa visuaalisena kokemuksena. Nostan hattua. Kuvanvalinnan suhteen voin vain valittaa että tämä on perhefoorumi...

Kiitos kiitos, kunnia menee ökpölle kun haastattelut ovat siitä kiitollista kirjoitettavaa että haastattelijahan siinä kaiken sanoo. Itse olen sen verran päässyt ökpön luonnoksia netissä kurkkimaan, että minusta ainakin olisi varsin mukavaa saada häneltä jonakin päivänä julkaistu juttu luettavaksi.

[roju]

Varmasti tuo "katsotaan mitä tästä tulee" on paljon parempi tapa jos ei halua nähdä jokaista kuvaa epäonnistuneena siksi, että se viiva meni sen puoli milliä vinoon. Olen huomannut että välillä on suunnattoman vaikea päästä siihen Oikeaan Mielentilaan jossa piirtäminen sujuu kuin transsissa, jännittämättä.

Osittain tämä, jumitus ja tussaamisen tuskainen epämiellyttävyys pakottivat itseni keksimään uusia tapoja tehdä. Lisäksi se iänikuinen "miksi luonnokset näyttävät paremmilta kuin valmiiksi tussatut kuvat"-ilmiö.
Tuo "flow" on tosiaan harvinaisehkoa herkkua, mutta harjoittelemalla siihen voi päästä helpommin. 

Toisaalta välillä tuntuu siltä että kuitenkin kärsin jonkinmoisesta itsekritiikin puutteesta. Siinä mielessä, että en juuri koskaan mieti käsikirjoituksia tarpeeksi, sekä siinä että piirrokseni ovat aina puolihuolimattoman näköisiä vaikka yritänkin saada ne viivat millilleen oikein. Olenkin saanut paljon palautetta siitä että juttuni kärsivät ideapulasta. Piirrosjälkikin on vielä kaukana ammattimaisesta, pitäisi harjoitella enemmän. Tai olisi pitänyt.

Kuvapäivikseen on sentään helppo piirtää ihan mitä sattuu ja miten sattuu, ilman minkäänlaisia paineita siitä miltä jälki näyttää.

Uskon silti, että nimenomaan tekemällä oppii. Niitä valmiita sarjakuviahan tässä pitäisi itsensä harjaannuttaa tekemään, loppuun asti & joka työvaihetta, eikä esim. täydellisiä luonnoksia tai tyylipuhtaita perspektiivejä. Sarjakuva on monen palikan kokonaisuus, sellaisena sitä kannattaa myös tehdä. Loppuun saakka jokaista työvaihetta, uudelleen ja uudelleen. Kyllä se siitä.

Olen varmaan sanonut tämän ennenkin, mutta jokainen (valmis) juttu on vähän niinkuin valokuva, se kertoo senhetkisen osaamisen tason. Tottakai sitä viikkoa /kuukautta /vuotta myöhemmin tekisi kaiken toisin, mutta silloin pitääkin sitten tehdä kokonaan toinen juttu.

[ökpö]

Luovuttaisin mielelläni Auralle vähän itsekritiikkiä jos voisin. Lähes aina jonkinlainen edistymiseni piirtäjänä on johtunut siitä, että tulee yksinkertaisesti piirrettyä enemmän. Itsekriitiikkiä riittäisi ehkä n. 10% nykyisestä. Parasta olisi yhdistelmä paljon innostusta -- jonkin verran itsekritiikkiä. Siten että näkisi suunnilleen mitä pitäisi korjata, mutta ei liikoja ahdistuisi siitä.

Kun osaisi joku ruuvata aivoista tällaiset säädöt kohdalleen... Jos olisi vähän helpommin suggeroitavissa, niin voisi vaikka mennä hypnotisoijalle ;-) Taitaisi tosin itse ongelmakin olla lievempi siinä tapauksessa... Kun helpommin uskoisi muiden sanomisia.

[rama]

Luovuttaisin mielelläni Auralle vähän itsekritiikkiä jos voisin. Lähes aina jonkinlainen edistymiseni piirtäjänä on johtunut siitä, että tulee yksinkertaisesti piirrettyä enemmän. Itsekriitiikkiä riittäisi ehkä n. 10% nykyisestä. Parasta olisi yhdistelmä paljon innostusta -- jonkin verran itsekritiikkiä. Siten että näkisi suunnilleen mitä pitäisi korjata, mutta ei liikoja ahdistuisi siitä.

Kun osaisi joku ruuvata aivoista tällaiset säädöt kohdalleen... Jos olisi vähän helpommin suggeroitavissa, niin voisi vaikka mennä hypnotisoijalle ;-) Taitaisi tosin itse ongelmakin olla lievempi siinä tapauksessa... Kun helpommin uskoisi muiden sanomisia.

Toivottavasti sisäinen piiskasi hieman hellittää, olen jo sen verran vanha etten luultavasti elä tarpeeksi kauan saadakseni lukea huippuluokan kotimaista yaoita...

[Aura]

Luovuttaisin mielelläni Auralle vähän itsekritiikkiä jos voisin. Lähes aina jonkinlainen edistymiseni piirtäjänä on johtunut siitä, että tulee yksinkertaisesti piirrettyä enemmän.

En tiedä uskaltaisinko ottaa enää lisää itsekritiikkiä, sitä on omasta takaa jo runsaasti - siitä huolimatta että kaikki mitä teen on lähinnä puolivillaista. Voisi kuvitella että nämä kaksi asiaa kumoaisivat toisensa, mutta sen sijaan ne aiheuttavat massiivisen blokin. Tai ehkä siinä on syy miksi sitä tuntuu junnaavan paikoillaan eikä opi mitään. Tai ehkä koko blokki johtuukin siitä että kynnys aloittaa tuntuu liian isolta? Hankala homma järjestellä aivonsa. Oisi mukavaa jos päässä olisi jokin "vipu" josta voisi aina kääntää itsensä piirtämisvaihteelle. Ei blokkeja tai pitkiä käynnistyksiä.

Itse olen huomannut että taukojen jälkeen kummasti tuntuu siltä kuin osaisi jotain mitä ennen blokkia ei osannut. Lienee pelkkä illuusio, mutta kai kyse on vain siitä että pitää päästä vauhtiin, vaikka väkisin. Kaikkein turhauttavinta on se "ei tästä vaan tuu mitään"-olo kun kynä ei tottele.

[joonas nissi]

Todella hyvä artikkeli. En ole itse sarjakuvapiirtäjä, mutta kuvataiteiden kanssa monella tavalla tekemisissä. Olen käsitellyt juuri tätä samaa asiaa omassa opinnäytetyössäni sekä kamppaillut sen kanssa myös myöhemmin. Täytyi kommentoida (toivottavasti ei ole etikettivirhe kun ulkopuolisena otan ketjuun ja asiaan kantaa), kirjoitin asiasta blogiini. Itse siis reflektoin työskentelyäni ja ajattelumallejani Robert M. Pirsigin "Zen ja moottoripyörän kunnossapito" -kirjan avulla, ja se auttoi minua todella paljon. Pirsig puhuu useista "neuvokkuusloukuista", mm. minäkeskeisyyden sisäisestä neuvokkuusloukusta, ahdistuksesta ja pitkästymisestä.

[Irene]

Kah, kiitos linkityksestä ja kehuista!

[keijoahlqvist]

Artikkeli on kelpo, ja moni siinä esille tullut kohta aivan mielenkiintoista kuvausta tekemisestä. Mutta kritisoin lähtölausetta (ja Auran kanssa toisinaan käsiteltyä käsitettä taiteilijan blokki):

Luovan toiminnan harrastajat kohtaavat kaikki jossain vaiheessa lukkoja tekemisissään.

Eivät luovan toiminnan harrastajat. Sillä luova toiminta on ihan tavallista tekemistä joka vain ei ole toistavaa, vaan uusia menetelmiä ja sisältöjä kehittävää. Semmoiseen ei voi tulla lukkoa, sillä aina voi jatkaa vähän eri tavalla. Vaikka kokeiltu tapa ei olisi hedelmällinen tapa, sekin on etenemistä, ollaanhan kartoitettu kenttää, suljettu pois vaihtoehtoja.

Semmoinen joka haluaa kehuja (vaikka vain itseltään), voi tosin turhautua kun ei osaa tehdä samanlaista kuin esikuvansa, mutta se ei olekaan luovaa, se on kopioivaa toimintaa.

Itsekritiikki on turhamaisuutta eikä sillä ole tekemistä luovuuden kanssa. Se on sitä, että vaatii palvontaa, silitystä, hyväksymistä. Jos jättää tekemättä itsekriittisistä syistä, ei voi kehittyä.

Luominen on yhtä helppoa kuin hengittäminen. Ei moni valita hengitysblokista vaan hengittää vaan, vaikka rahisisikin. Hengitys ei ole esitystä.

Blokki on luovalle looginen mahdottomuus. Blokki on snobailua, säälinkerjäystä, oman erinomaisuutensa toteutumattomuuden surumielistä julistamista. Blokista puhumisen pitäisi olla jo riittävä peruste vaihtaa alaa. Jos väittää ettei voi tehdä, kun ei pysty tekemään tarpeeksi hyvää, sanoo samalla ettei voi harjoitella koska on syntyessään saanut täydellisyyden lahjan.

Kun et tiedä, mitä tekisit seuraavaksi, tee mitä tahansa. Koska kaikki taiteilijat tekevät koko uransa yhtä ja samaa teosta - tuotantoaan - on sama mihin ryhtyy: kohta päätyy käsittelemään omaa aihettaan. Mitä kauempaa hakee, sitä rikkaammaksi toteutus kehittyy.

Moni piirtäjä sanoo, että on laiska harjottelemaan - ei siis pidä piirtämisestä (joka on aina harjoittelemista samalla kun se on toteuttamista). Piirtäjä siis piirtää jostain muusta syystä kuin piirtämisen ilosta. Miksi? Jospa tekisi jotain josta pitää.

[pertti jarla]

Suosittelen kaikille tilannetta, jossa joutuu piirtämään itsestään riippumattomalla aikataululla vähän liikaa. Silloin ei ehdi olemaan itsekriittinen eikä miettimään omaa motivaatiotaan. Jälki hioutuu väkisin. Tässä tilanteessa onkin seuraavana ongelmana ottaa aikataulu taas - ainakin osittain - omiin käsiin.

[Aura]

Blokista puhumisen pitäisi olla jo riittävä peruste vaihtaa alaa.

Alan vaihtoa on kyllä tullut monasti harkittua, ainakin minä. Syynä ei tosin ole se ettei haluaisi piirtää, mutta nyt tuntuu vähän typerältä että ikinä ajatteli vakavissaan että "joo, sitä on sitten joskus ammattipiirtäjä, on tässä aikaa." Nyt tuntuu huomattavasti todennäköisemmältä, että työskentelee tulevaisuudessa taittajana tai suunnittelijana sen sijaan että piirtäisi päätoimisesti menestyvää sarjakuvaa.

Myönnän etten ole harjoitellut tarpeeksi, mutta on kiire ja jaksaminen ei tahdo riittää. Siitäpä syystä jälkeni on yhä varsin amatöörimäistä. Siinä mielessä kärsin kovasti itsekritiikin puutteesta, kaikkea sitä päästää julkaisuun asti... (Ja nyt ei siis ole kyseessä karkea tyyli vaan karkeat aloittelijan virheet.)

Siinä on kyllä pointtia että jos ei jaksa harjoitella eikä sitä tee aktiivisesti siksi koska nauttii siitä voisi miettiä onko ollenkaan oikealla alalla. Olen miettinyt tuotakin kertana muutamana. Piirtämisen pitäisi olla hauskaa, ja varmasti sitä olisi vieroitusoireita kärsimässä jos kädet yhtäkkiä katkeaisivat eikä enää ikinä voisi piirtää. Miksi siis huomaa tekevänsä koko ajan kaikkea muuta siitä huolimatta että vauhtiin päästyä sitä piirtää ihan mielellään? On se hieman turhauttavaa kun kynä ei tottele, saattaa mennä päiviä tai viikkoja saada itsensä käyntiin niin että piirtäminen alkaa sujua.

Ehkä koko "blokki" on vain suuri kynnys joka pitää ylittää päästäkseen taas vauhtiin, ja suuri osa turhautuu ja hyytyy sen puolivälissä.

[Doc Lomapäivä]

Blokki on luovalle looginen mahdottomuus. Blokki on snobailua, säälinkerjäystä, oman erinomaisuutensa toteutumattomuuden surumielistä julistamista. Blokista puhumisen pitäisi olla jo riittävä peruste vaihtaa alaa. Jos väittää ettei voi tehdä, kun ei pysty tekemään tarpeeksi hyvää, sanoo samalla ettei voi harjoitella koska on syntyessään saanut täydellisyyden lahjan.

Ehkä sun pitää sanoa noin koska olet opettaja. Me ollaan väitelty tästä aiemminkin, mutta jatkan taas. Blokki on juuri tuota, eli kun taidot ja halu/tieto eivät kohtaa. Tähän voi törmätä - ja useimmiten törmääkin - myös ammattitaiteilija. Oppiminen ja osaaminen eivät käy käsi kädessä, muista se Keijo! Taiteilija voi oppia lukemallakin, ei vain tekemällä. Siksi joskus vain pitää istua alas ja miettiä hommat alusta asti uusiksi, ja se voi viedä vuosia. Ja nyt puhuu kokemuksen rintaääni, ja minä luulin ettei tämä asia edes koske minua. Yrittämistä ei kuitenkaan pidä lopettaa, sillä jos ei yritä, ei voi tietää koska blokki on poissa. Ja aina pitää kokeilla uutta, jopa itselle vastenmielisiä tyylejä ja tekniikoita. Mangapiirtäjät maisemamaalauskurssille!

[Jukka]

Luominen on yhtä helppoa kuin hengittäminen. Ei moni valita hengitysblokista vaan hengittää vaan, vaikka rahisisikin. Hengitys ei ole esitystä.

Hah hah, kerro tämä kaikille niille eri alojen taiteilijoille, jotka eri vuosisatoina ovat kärsineet eri asteisista jumeista/blokeista ja niistä päästyään löytäneet tekemiseensä uuden näkökulman ja luoneet historiaan jääneitä teoksia.
Ei ole mitään yksiselitteistä tapaa tehdä. Joku tuskailee romaaninsa kanssa kymmenen vuotta ja saa lopulta aikaiseksi vain sen yhden, joku tekee niitä liukuhihnalta.

Noilla kommenteilla väheksytään kyllä kaikkia niitä joille se luominen ei ole automaatio.

[keijoahlqvist]

Siitäpä syystä jälkeni on yhä varsin amatöörimäistä....

Käsitys omasta jäljestä amatöörimäisenä johtuu just siitä asennevirheestä että sun pitäis pyrkiä johonkin ennaltamiellettyyn jälkeen kun taiteessa on kysymys oman jäljen luomisesta.

Tee, äläkä kritisoi tuloksia. Aina kun piirros on valmis ja se näyttää oudolta, kysymys ei ole siitä että se ei olisi hyvä, vaan siitä ettei se vastaa ennakkomielikuvaasi. Joku muu löytää sen.

Mä oon nähny kuinka sä nautit piirtämisestä.

Miksi sun Tositarinoita Limingasta on joidenkin mielestä parempaa sarjakuvaa kuin Anime/Japan Pop -lehden tarinat? Siksi että sulla on erilaisia yleisöjä, ainakin. Mutta myös siksi että sä nautit sen piirtämisestä.

Docilta:

Taiteilija voi oppia lukemallakin, ei vain tekemällä.

Funtsia täytyy mutta funtisimisen jälkeen pitää alkaa kokeilla. Lukea voi uimamaisteriksikin vaan ei se vedessä auta.

Jukalta:

Hah hah, kerro tämä kaikille niille eri alojen taiteilijoille, jotka eri vuosisatoina ovat kärsineet eri asteisista jumeista/blokeista ja niistä päästyään löytäneet tekemiseensä uuden näkökulman ja luoneet historiaan jääneitä teoksia.
Ei ole mitään yksiselitteistä tapaa tehdä. Joku tuskailee romaaninsa kanssa kymmenen vuotta ja saa lopulta aikaiseksi vain sen yhden, joku tekee niitä liukuhihnalta.

Niin kerronkin. Ne mestariteoksien luojat on luoneet mestariteoksia vasta kun ovat lakanneet inisemästä blokeista ja jatkaneet töitä. Yrittäneet uudella tavalla. Vasta se uusi teko on laukaissut tilanteen, ei sen vaikertaminen.

Joku tekee liukuhihnalta romaaneja, eli jatkaa sitä yhtä. Omaa tuotantoa, kuten sanoin.

Noilla kommenteilla väheksytään kyllä kaikkia niitä joille se luominen ei ole automaatio.

Eikun niitä turhamaisia jotka ei niinkään halua tehdä, joille taiteen tekeminen on vain keino olla taiteilija. Jotka haluaa kiitosta ja ylistystä sen sijaan että toiminta palkitsisi itsensä.

Automaattista on että vuori siirtyy kun lapio heiluu.