0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.
Miksi se on muka niin vaikeaa myöntää, että joskus tulee blokkeja, niin elämässä yleensä kuin taiteessakin. Joskus ei vaan pysty. Piste.
Outoa "kyllä se siitä" -mentaliteetin soveltamista. Mutta kaipa jostain aina löytyy se yks jonka on käytävä möläyttämässä ongelmistaan keskusteleville, että älkää huolehtiko niin kovasti, kyllä kaikki järjestyy.
Ja aina pitää kokeilla uutta, jopa itselle vastenmielisiä tyylejä ja tekniikoita. Mangapiirtäjät maisemamaalauskurssille!
Käsitys omasta jäljestä amatöörimäisenä johtuu just siitä asennevirheestä että sun pitäis pyrkiä johonkin ennaltamiellettyyn jälkeen kun taiteessa on kysymys oman jäljen luomisesta.Tee, äläkä kritisoi tuloksia. Aina kun piirros on valmis ja se näyttää oudolta, kysymys ei ole siitä että se ei olisi hyvä, vaan siitä ettei se vastaa ennakkomielikuvaasi. Joku muu löytää sen.
Vaikka hahmot ovat karrikoituja pitää niillä olla joissain määrin toimiva anatomia, joka pohjautuu realistiseen anatomiaan vaikka ei täysin realistinen olisikaan. Huonosti piirretty käsi on huonosti piirretty käsi
Silmiin pomppasi tänään Tezukan moka: korva keskellä poskea. Ja mies on opiskellut lääketiedettä!
Ööh... etkö sitten huomannut, että sen silmä on otsassa? Jos sen hyväksyy, niin ei luulisi korvankaan tuntuvan enää virheeltä.
Rannan Villen improkursseilla opittiin paljon. ...Lopulta kävi monelle niin, että ajan kanssa, itsekritiikin puristamana ja nykertäen toteutetun osuuden sijasta lopulliseen julkaisuun pääsi kekseliäs ja raikas imporharjoitus.Kun piirtää muutaman sata sivua pikasarjakuvia, on paitsi hauskaa ja voi nauttia itse kuvakerronnasta (joka yleensä katoaa nysvätessä, syntyy vain peräkkäisiä tilannekuvia joita pitää ommella yhteen teksteillä), vielä oppii kuva kuvalta hallitsemaan kättänsä paremmin. Kuvista tulee paitsi rikkaita, myös tunnistettavia.
En ole eläessäni ollut ainoaankaan piirtämääni kuvaan tyytyväinen.