Piko ja Fantasio

[Kumara]

Artikkeli parhaillaan Pariisissa olevasta M'Enfin?!-näyttelystä.

Hyvä juttu. Hienoa

[Janne]

Pistäppä tänne tuntemuksias, jahka olet saanut albumin luettua.

Kone, joka näki unia on nyt luettu. Mukava ja yllättävä lukukokemus. Yllättävä siksi, että oli niin erilainet kuin muut lukemani PF:t. Tässähän ei ollut huumoria juuri lainkaan! Kitariinan ja Pikot välit olivat niin lämpimät, että väkisinkin mietti, mitä ruutujen välissä on mahtanut tapahtua. En ole heidän välillään ihan tällaista havainnut muuta kuin ehkä joissakin uusimmissa albumeissa. Albumin nimi oli aivan liian spoilaava.

[Clavia Z]

No niin, ne ruotsinkieliset Piko ja Fantasio-albumit ovat saapuneet ja osan niistä olen lukenutkin.



Le faiseur d'or (1970, ruotsiksi Guldmaskinen) oli Fournierin debyytti P&F-piirtäjänä. Franquin tosin avusti piirtämällä Marsupilamin sekä muutaman kokonaisen ruudun plansseissa 45 ja 46.

Albumi jatkaa jossain määrin siitä mihin Vauvakuumetta Sieninevassa jäi, siinä mielessä että Zorbul on yhä kreivin luona ja toimii hänen harmittomana apurinaan.

Tarinan alussa esitellään ranskalainen kirjuri ja käsikirjoituskauppias Nicolas Flamel (1330-1418), joka kuolemansa jälkeen sai legendaarisen maineen alkemistina, joka oletettavasti onnistui valmistamaan kultaa. Kullanteko-ohjeet sisältävä kirja sittemmin katosi jäljettömiin. Piko ja Fantasio näkevät televisiosta keskusteluohjelman, jossa Sieninevan kreivi puhuu ko. kirjasta ja väittää jopa nähneensä sen, selanneensa sitä mutta vannonut säilyttävänsä salaisuuden.

Juoni kaikessa yksinkertaisuudessaan: kullanhimon valtaaman vanhan arkkivihollisen, Santafion, johdolla muutama roisto sieppaa kreivin pakottaakseen hänestä irti tiedon kirjan olinpaikasta. Sitten seuraa nelisenkymmentä sivua etsimistä ja takaa-ajoa. Ei erityisen kiinnostava juoni, ja vaikka Fournier toki piirtää ammattimaisesti, ei hän kykene saamaan ruutuihin säpinää joka saisi lukijan hirveästi viihtymään tarinan parissa. Kerronnassa esiintyy jopa pientä jahkailua siellä täällä. Tarina viedään päätökseen ilman kummempia yllätyksiä.

Franquinin piirtämä Marsupilami istuu saumattomasti kokonaisuuteen, mutta varsinkin sivulla 45 huomaa helposti hänen tussaamansa ruudut.

[Clavia Z]

Le gri-gri du Niokolo-Koba (1974, ruotsiksi Amulettens hemlighet), on Fournierin viides albumi sarjassa. Tässä miehellä oli jo aivan eri ote koko hommaan. Nyt tarjolla on niin vauhtia, onnistunutta huumoria kuin tapahtumille väriä antavaa visuaalista kekseliäisyyttäkin.

Piko ja Fantasio saavat vauhdikkaiden tapahtumien myötä haltuunsa salkun, jonka sisältö on vietävä Mansa Moussa -nimiselle henkilölle Niokolo-Koban kansallispuistossa Senegalissa. Niinpä he matkaavat Dakariin oppaanaan eräs Mansa Moussan sukulainen, jonka he ovat tavanneet lentokentällä ja joka lyöttäytyy heidän seuraansa. Salkku sisältää gri-grin, amuletin, joka ilmeisesti kätkee sisäänsä jotain äärimmäisen tärkeää. Sankaripari nimittäin huomaa olevansa hämärämiesten jahtaamina viimeistään siinä vaiheessa kun hotellihuoneessa on käynyt varkaita. Tärkeää osaa tarinassa näyttelee myös maagisia voimia omaava Koli-timantti.

Fournierin luomista hahmoista mukana on viehättävä naisreportteri Ororea, johon Fantasio on pihkassa. Ororean ensiesiintyminen tapahtui albumissa Tora Torapa, joka minun on vielä jotenkin saatava luettavakseni.

Spip on aivan yhtä pähkinänhimoinen kuin Triangeli iskee -albumissa ja hänen edesottamuksiaan on hauska seurata.

Tarinaa voi moittia korkeintaan ennalta-arvattavuudesta. Niokolo-Kobassa ihmetystä ja huolta aiheuttaa eläinten katoaminen, mutta koska Koli-timantin taikavoimat esitellään jo ensimmäisellä sivulla, osaa lukija heti laskea yhteen kaksi ynnä kaksi.

Amuletin salaisuuden soisin mieluusti ilmestyvän suomeksikin. Paikoitellen seikkailu toi mieleeni Tome & Janryn tuotokset, vaikkei värikkyydessä ja huumoripitoisuudessa ihan samalle tasolle ylläkään. Yllättävää, että Fournierin seuraava tarina Omenaviiniä tähtiin oli taas kankeampaa työtä, vaikka sentään pykälän parempi kuin Triangeli iskee.

[tertsi]

Nuo Fournierit on jääneet kokonaan lukematta. Graafinen ulkoasu oli niin kovin erilainen kuin Franquinilla, että se karkotti minut sarjan parista.

Luin joskus kymmenen vuotta sitten muutaman Tomen ja Janryn albumin enkä pitänyt niistä.
Ehkä pitäisi ruveta lukemaan uudestaan noita lukemattomia albumeita. Jos ei muuten niin sarjakuvayleissivistyksen takia.

Kone joka näki unia oli erittäin positiivinen yllätys.

[Timo Ronkainen]

Fournierin Pikot voi suosiolla jättää väliin. Erittäin huonoja. Tome & Janry sen sijaan hyvinkin ok.

Timo

[Kumara]

Fournierin Pikot voi suosiolla jättää väliin. Erittäin huonoja. Tome & Janry sen sijaan hyvinkin ok.

Samaa mieltä. Onkohan Tome & Janry -tuotantoa vielä suomentamatta ?

[Clavia Z]

Pari Tome & Janry-albumia uupuu vielä suomeksi, La jeunesse de Spirou josta kerroin aiemmin, ja Qui arrêtera Cyanure jota kommentoin myöhemmin.

[Clavia Z]

L'Ankou (1977) eli Atomspionerna lukuvuorossa. Vanha tuttu reportteri Ororea kutsuu Pikon ja Fantasion taikurien kongressiin Saint Herbot'n pikkukylään Bretagnessa. Kaikki ei ole kuitenkaan kohdallaan. Kylän liepeille on rakennettu ydinvoimalaitos, jossa kuuleman mukaan kehitellään uutta superradioaktiivista ainetta. Kahden miehen aikeena on ilmeisesti murtautua laitokseen ja varastaa kyseinen aine. Yhden murtoyrityksen epäonnistuttua miehet kidnappaavat Fantasion ja kiristävät tällä tavalla taikurit suorittamaan operaation puolestaan. Lisäksi seudulla partioi Ajomies, Kuoleman kätyri, vihreä ja mulkosilmäinen henkiolento, joka varoittelee sankareita uhkaavista vaaroista. Tähän Ajomieheen viittaa albumin alkuperäinen nimikin.

Fournier on tuonut tarinaan mukaan Triangelissa entreensä tehneen Itoh Katan, jonka selkävaivoihin hän ei malta olla viittaamatta tälläkin kertaa muka hauskasti. Onneksi sentään nyt vain yhdessä ruudussa. Albumin alussa sain ihmetellä jälleen yhtä Pikon ja Fantasion selittämätöntä autonvaihtoa. Valkoinen Honda vaihtui Omenaviiniä tähtiin -albumissa keltaiseksi Lotukseksi, nyt käytössä on jokin punainen auto.

Ajomies on albumin mieleenpainuvin hahmo. Hänen läsnäolonsa tekee tästä jälleen yhden lukemisen arvoisen Fournier-tarinan.

[Lurker]

Lisäksi seudulla partioi Ajomies, Kuoleman kätyri, vihreä ja mulkosilmäinen henkiolento, joka varoittelee sankareita uhkaavista vaaroista. Tähän Ajomieheen viittaa albumin alkuperäinen nimikin.

Kas, tämä myyttinen hahmo on minulle tuttu Selma Lagerlöfin tarinasta Ajomies (Körkarlen). Siitä on tehty hieno elokuvakin. Jännä huomata, että ajomiehestä on omat versiot eri maissa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ajomies_(elokuva)

[Clavia Z]

Kodo le tyran (1979, ruotsiksi Spirou och tyrannen) ja Des haricots partout (1980, ruotsiksi Den stora kuppen), muodostavat kaksiosaisen kokonaisuuden. Spirou och tyrannen tuntuu olevan Ruotsissa valitettavasti sarjan kalleimpien albumien joukossa, joten hankin vain tämän jatko-osan. Ikävää tietysti hypätä mukaan vasta tarinan puolessavälissä.

Tapahtumapaikkana on Catung-niminen suljettu pikkuvaltio Kaakkois-Aasiassa. Catung on käytännössä yhtä suurta oopiumiviljelmää, ja oopiumi onkin maan ainut elinkeino. Nimellisenä hallitsijana toimii tyrannimainen presidentti Jataka Kodo, mutta käytännössä paikallisella mafialla on vielä enemmän valtaa.

Piko ja Fantasio matkaavat lentokoneella Catungiin tekemään reportaasia, mutta joutuvat erilleen toisistaan. Fantasio kohtaa mafian ylitarkastajan, joka pakottaa hänet roolinvaihtoleikkiin, ja niin Fantasio joutuu näyttelemään ylitarkastajaa oikean tarkastajan nauttiessa vapaudesta. Fantasion ei onnistu vetää rooliaan ilman erehdyksiä ja joutuu Kodon ja hänen kakkosmiestensä epäilysten alaiseksi. Sillä välin Piko on tutustunut presidentin vallasta syöksemistä suunnitteleviin kapinallisiin. Pian punotaan puolin ja toisin attentaatteja ja kidnappausjuonia. Piko saa ennen pitkää selville, kuka on pukeutunut ylitarkastajan univormuun, ja pelastusoperaatio alkaa.

Des haricots partout sijoittuu Amuletin salaisuuden ja Atomivakoojien rinnalle keskitason yläpuolella -kategoriaan. Fournier vaihtaa tapahtumapaikkaa välillä Sieninevaan, jossa kreivillä on oma sanansa sanottavana, sieltä matkataan New Delhiin W.H.O.:n toimistoon jossa otetaan kiitollisina vastaan Fantasion esittämät valokuvatodisteet Catungissa harjoitetuista huume- ja asekaupoista. Nämä miljöön vaihtelut tuovat tarinaan lisämausteita.

Fournier on tapansa mukaan piirtänyt oman parrakkaan, silmälasipäisen karikatyyrinsa pikkurooliin. Amuletin salaisuudessa häneltä varastettiin auto, Omenaviiniä tähtiin -tarinassa hän oli tiesulkua johtanut eversti, Atomivakoojissa ydinvoimalaitoksen työntekijä joka vilkuili Ororeaa sillä silmällä, tässä albumissa taas liikennepoliisi jolle käy hieman köpelösti.

Yhteenvetona Fournierin töistä sanon, että suomeksi julkaistut kaksi tarinaa tuntuvat olevan sieltä heikoimmasta päästä. Vain Le faiseur d'or vajoaa vielä Triangelia ja Omenaviiniä alemmas. Vai mitä mieltä luostariseikkailusta ja Tora Torapasta ovat ne jotka ovat ne lukeneet?

[Clavia Z]

Vielä yksi vihoviimeinen:



Tome & Janry:
Qui arrêtera Cyanure? (1983/1985)

Sieninevassa tapahtuu kummallisia asioita. On kuin sähkölaitteet olisivat yhtäkkiä tulleet sekopäisiksi ja päättäneet hyökätä asukkaita vastaan. Piko ja Fantasio ajautuvat erään eriskummallisen tapahtuman seurauksena vähintään yhtä eriskummallisten tapahtumien keskelle. Vanhasta, käytöstä poistetusta rautatieasemarakennuksesta löytyy köytettynä kuvankaunis nainen, joka vapauduttuaan rupeaa riehumaan ja särkemään tavaroita, minkä jälkeen syöksyy ulos ikkunasta ja pinkoo karkuun.

Asemarakennusta asuttaa sen entinen, varhaiseläkkeelle määrätty asemapäällikkö. Elektroniikkaharrastus on saanut yksinäisen miehen luomaan itselleen etäisesti Marilyn Monroeta muistuttavan robottikumppanin, Cyanuren. Luomuksen raivoisa temperamentti ja taipumus sähkölaitteisiin liittyviin käytännön piloihin on kuitenkin saanut miehen katuvaiseksi, ja hän oli juuri päättänyt toimittaa robotin poliisin huostaan, kun P&F osuivat paikalle. Cyanure on nyt päässyt riehumaan Sieninevassa aivan pitelemättömästi saattaen asukkaat suureen vaaraan, ja Pikon ja Fantasion on keksittävä keino sen pysäyttämiseksi. Sieninevan kreivi on yhä Australiassa edellisen seikkailun jäljiltä, joten hänestäkään ei ole apua. Onneksi Spirou-sarjakuva-albumeja ahminut kirjakauppiaan pieni poika tarjoaa auttavaa kättä.

Lähes pyörryttävästi alkava tarina latistuu edetessään tyypillisiä scifi-kauhu-toimintaelokuvan kaavoja noudattavaksi keitokseksi. Veikein yksityiskohta on Teledorus, pyörillä itsestään liikkuva automaattikamera, jolla on selkeästi oma ajattelukyky ja tahto. Teledorus - ex-asemapäällikön luomus sekin - on se, joka vie Pikon ja Fantasion Sieninevaan ja kohti huimaa seikkailua, mutta muuten se jää hieman koristeeksi. Tarina kiitää eteenpäin hellittämättömällä vauhdilla ja Janryn taito toimintajaksojen piirtäjänä on pettämätön, joten actionin ystävät saavat haluamansa.

Kyllä, tämänkin saisi suomentaa.

[VesaK]

Tora Torapa oli aika puolivillainen Zorbul-lämmittely, jossa jonnekin mukahavajille on jäänyt vielä(kin) yksi Zor-tukikohta ja kas, Santafiohan se siellä häärii ja värväilee alkuasukkaita kätyreikseen.
Fournierin P&F-originaaleja oli muutama vuosi sitten yhdessä Seinen rannan sarjakuvagalleriassa kaupan läjäpäin ja muistaakseni suht halvalla, mutta eipä hänen lapsekas ja vähän kömpelökin piirrostyylinsä jaksanut innostaa.

Rob-velin luoma Piko- ja Spirou yleensä -täyttää nyt peräti 75 vuotta! Juhlan kunniaksi on julkaistu parikin "kahvipöytä"- eli jättikirjaa. Nekin jäivät Fnacin sarjakuvaosastolle kun en jaksanut raahata mukana, ja oleellinen tieto löytyy netistäkin.

[tertsi]

Spirou 75 vuotta. Youtubessa.
Teemalta suomalaisilla teksteillä?  ...Ei koskaan.  
http://www.youtube.com/watch?v=rO2FMNQTAww&feature=youtube_gdata_player

edit:
Joku ranskantaitoinenhan vois referoida edes pienen pätkän...

[Merrot]

Eivät ne Fournierit mitään huonoja ole. Tietenkin jäävät Franquinista jälkeen, mikäpä ei jäisi. Tarinat eivät ole yhtä lennokkaita, johon taas Tome & Janryllä tuli korjaus. Tomen ja Janryn albumit kylläkin paranivat vasta kun heiltä oli tullut jo puolen tusinaa albumia. Noita heikompia on suomeksi tullut vähemmän. Muistaakseni T&J:n suomentaminen alkoi juuri sopivasti kun taso alkoi nousta.

Tome & Janryn Kauhun kyydissä ja Karkotettujen laakso ovat ainakin hirmuisen hienosti piirrettyjä alppareita. Joskus olin sitä mieltä, että Haisaaren vangin jälkeen taso alkoi hiipua kun meno alkoi rehellisen seikkailemisen sijaan mennä liiaksi 'metatasolle'. En ole noita albumeja melkein kymmeneen vuoteen lukenut, joten voi hyvin olla että nyt olisikin ihan eri mielipiteet. Sen ainakin muistan, että en pidä ollenkaan Kone joka näki unia albumin piirrostyylistä.