Älä nyt herran jestas rinnasta näitä Pikoja Asterixiin missä esiintyy Teletappi!
ei se kaukaa haettua ole, kun on Franqun P&F:llä ruokittu niin näissä oli aika tasan sama kylmää vettä niskaan- efekti.
Asterix oli, pitkälti kiitos Goscinnyn, rikasta useamman lukukerran kestävää seikkailusarjakuvaa ja sama pätee tämän ketjun nimikkosankarien seikkailuihin karkeasti yleistäen.
Nämä ja taivas putoaa niskaan ovat kategoriaa lukee kerran ja toiste ehkä jos uhataan väkivallalla. Silloinkin vain jos vastapuoli vakuuttaa kyvystään tehdä pysyviä vammoja.
Mutta kuten sanottua, odotin paljon, sain vähän. Jonkun muun mielestä saattvaat olla sarjakuvan korkeaa veisuuta jota ei ylitetä.
kuvitus on molemmissa erittäin ansiokasta(ja käännös), mutta se(ne) yksin ei sarjakuvaa pelasta.
timo lyhennän entisestään tekstiäsi:
Erittäinkin liian kova paha. 
Mutta ei noin. Huomaa, että sarja ei ole tuttu ennestään....
Albumipari on kiehtovaa luettavaa ranskalais-belgialaisen sarjakuvan historiaa paremmin tunteville, vaikka joitakin faneja sankarikaksikon inhimillistäminen ja henkilökuvan syventäminen saattaakin vieroittaa. Myös sotahistoriaa tarkemmin tuntevat saattavat jälkimmäisestä albumista pitää.
Mitä Fantasion tulee, niin hahmo nyt oli tuollainen koheltaja-keikari ennen Franquinia. Molemmat albumit ovat mielestäni sarjan menneisyydelle, nykyisyydelle ja tulevaisuudelle helkutin uskollisia ja melkoisen oivaltavia. Se että meillä tunnetaan vain murto-osa sarjasta rajoittaa näiden kahden albumin vastaanottoa.
sarja ON tuttu entuudestaan ja sitä on suomen ja alkukielen lisäksi mm. ruåtsiksi.
Toki tiesin kytkökset ja pienen siivun sotahistoriaa, osan parin belgialaisen tutun kautta jotka olivat 7-vuotiata viikareita ko.sodan aikana, mutta toinen nyt vaan meni sitten aikuisena löytämään itselleen karjalaisen naisen...
minulla se oli ennen muuta, ei inhimillistäminen, vaan puolivillaisuus. Intertekstuaaliset ja BDhistorialliset viitteet olivat näppäriä, kaunis hatunnosto, mutta se varsinainen hahmojen syvempi ymmärrys uupui.
Kyllä, Fantasio oli ja on yhä keikari ja huithapeli, mutta viime kädessä oli ja on sympaattinen hahmo, jolla on edes joskus yksi muumi laaksossa.
Nyt kyseessä oli Pekko aikamiespojan kesäteatteriversio joka verrattuna hahmon sarjakuvalliseen historiaan oli aika häijy tyylirikko.
Yann ja Schwartz selviävät puhtaammin paperein, eritoten koska eivät sorru liki hollywood-siirappimelankoliaan oikean ihmiskuvauksen sijaan.
kyllä tämä sen lukukerran kestää. Ja eurooppalaista sarjakuvaa tarvitaan tässä maassa.
mutta pettymystä ei ikävä kyllä paikata sillä että muut sanovat ettet voi pettyä kun se on hyvä.
