Jeps, ja eikös tuo valtavasti kehuttu Planeteskin ole kovaa scifiä?
On se lähinnä siihen luokiteltavissa. Kovan scifin oletusarvohan on että tarinassa oleva tiede todella on kohdallaan, tyyliin avaruusalus ei tyhjiössä liikkuessaan pidä huminaa aluksen ulkopuolella jne.
Vaikka eivät eurooppalaisia tiukasti ottaen ole Planetes ja Orbiter ovat olleet miellyttäviä valopilkkuja. Hiltusen Riutta ei kyllä häviä vertailussa.
Aiheessa pysyäkseni, olen keksinyt toisen epäkohdan euroscifistä. Liian harvojen scifijuttujen tekemisen lisäksi siis.
Kun listaa katselee huomaa pian että Valerian, Yoko Tsuno, enin osa Moebiuksen töistä, 2000AD ovat pääsääntöisesti saaneet alkunsa jo jossain 1970-1980-luvuilla.
Syy lienee että ennen George Lucasin ensimmäistä tai kolmatta osaa (miten vaan) scifi oli euroopassa salonkikelpoisempaa. Suuria yhteiskunnallisia kysymyksiä, paatosta.
Tähtien sodan buumin jälkeen moni iski hanskat tiskiin ja totesi lajityypin kuuluvan jenkeille ja japanilaisille.
Vanhalle mantereelle kun on ominaista varsinainen taide ja ihmisen syvin olemus.
Eihän nyt sarjakuvataiteilija voi tuottaa mekaanis-matemaattista sieluttomuutta josta vain insinöörit nauttivat.
Sama ehdoton joko-tai -mentaliteetti on kyllä inhimillinen, mutta ei välttämättä se luovin ajattelutapa.
Scifi on lokeroitu anorakkiasuisten, silmälasipäisten syrjäytytneiden nörttien harrastukseksi. Se että tekee sarjakuvia asettaa jo sosiaaliseen marginaaliin. Scifi-sarjakuvat asettavat marginaalin sille laidalle jolle muu marginaali saa nauraa. Tätä ei monen itsetunto kestä.
Scifi ja sen harrastajat ovat paljon muutakin, mutta faktathan eivät ole koskaan estäneet ihmisiä toimimasta/ajattelemasta niin kuin uskovat.
