Festareilta hankittu, nyt luettu. Tekijöiden esittelyjen lisäksi oli mainiota että oli esitelty paikkakunnat, ja salaovelaa ettei Helsinki ollut mukana. Kepulainen veto?

Suht suoria päiväkirjamaisuuksia en oikein tahdo enää jaksaa, kun oon jo niin paljon niitä nähnyt.
Varmat tekijät pettivät tällä kertaa, Ranta sortui muotokokeiluunsa vaikka kerronta olikin kaunista taas, mutta mitään ei jäänyt käteen. Mikan tarinaa en valitettavasti ymmärtänyt kolmannellakaan lähiluennalla. Oli vaikea erottaa henkilöitä toisistaan, dementoitunutta miestä etsittiin, ehkä isää?, harhailtiin puistossa ja kiroiltiin malttamattomina (mutta mistä syystä?). Isäksi se loppupuolella paljastui. Suutarin lapsilla ei kai sitten ole aikaa.
Inan juttu oli taas hyvä ja yllättävä, mutta Inan omat julkaisut ovat olleet enemmän edukseen: vähemmän kuvia sivulla, pienempi koko, lisäväri tekevät näille todella nannaa.
Parhaat jutut olivat Tiitulla, tällä kertaa noustiinkin arjen yläpuolelle - omaelämäkerrallinenkin sarjakuva pitää KÄSIKIRJOITTAA!, tämä oli siitä onnistunut esimerkki - ja Otsamolla. Otsamo on mestarillinen. Mukana ajatus ja muoto on niin kohdallaan että sitä ei edes huomaa. Voi kun olisin miljönääri ja/tai diktaattori, järjestäisin niin että ois Pentillä elo huoleton, piirtäis vaan. Sen lisäksi että kaikkien poikien pitäis pitää raitapaitoja.