Luin heti kolme kertaa peräjälkeen. Käsittämättömän hienoja tunnelmia tässä opuksessa.
Osa juttuja oli tuttuja ja se, miten ne nivottiin yhteen tukitarinan avulla toimi vaihtelevasti. Ihan kokonaan ei kahden (tai useampiahan sukupolviahan siinä käytiin läpi, ainakin 5) tarinan yhteissanoma auennut mutta joku ihme koukku siinä oli, niin pieni napakka kirja ja sanoo niin paljon vaikka mistä.
Olin ajatellut hankkia kirjoja lahjoiksi kun omaa sukua on tuolla Metimummun lähimailla mutta sitten rupesi hirvittämään kun menneisyys ei tässä kirjassa todellakaan ole mitään nostalgiahömppää vaan raakaa menoa. Esimerkiksi tuttavaperheen rakas isä olikin kamala lääkäri joka ronkki Metiltä kitarisat tylsillä veitsillä ilman puudutusta... Huh.
Hirveän vähäeleisesti kerrotaan kovaa kieltä siitä, minkälaista maalla oli elää köyhinä ja kurjina ja kuinka kamalaa auktoriteettien pelko oli. Ja kuinka sai hävetä jos ei elänyt "kuten piti" tai oli vaan muuten vaan köyhä. Ihme kirja, pisti miettimään vaikka mitä...Mutta aikas herkkiäkin hetkiä löytyy. Aika sitkee sissi tuo Meti, hattua pitää nostaa.
Värien käyttökin on maagista. Ihme äijä tuo Aapo.