Harmi, etten ollut kunnolla istunut alas Metin kanssa ennen kuin olin kirjoittanut summauksen sarjakuvavuodesta 2008.
Kun nyt vihdoin ja viimein syvennyin teokseen oikein ajan kanssa, en saanut sitä käsistäni ennen kuin olin sen viimeistä myöten lukenut.
Takavuosien murre-Asterixit jne. lähinnä vain ärsyttivät minua, mutta toisin kuin niiden kohdalla, Metin murre ei ole ulkoista kikkailua, vaan lämmin sydän Rapin kuvaamassa todellisuudessa.
Kirjoitettuna murre näyttää usein murre-erojen vuoksi hassulta, mutta tässä tapauksessa pysähdyin vain kahdesti miettimään miltä jokin sana omassa suussani taipuisi. Metin kieli kuulosti juuri siltä kuten vanhempi polvi sitä murtaa, ja hänen äänensä ikään kuin "kuuluu" lukijan päässä.
Olen joskus puhunut elämämakuisesta sarjakuvasta, mutta todellisuudessa sana olisi tullut säästää Metiä varten. Tunnetasolla tämä tavoittaa lukijansa täydellisesti. Kaiken lisäksi loppupuolella sarja tarjoaa aidon hersyvät naurut, mitä en aikoihin muita tapahtuneen.
Kieltäydyn edelleen valitsemasta suosikkiani Sarjakuva-Finlandian kärkikymmeniköstä, mutta jos valinta Metiin osuu, ette minulta tule kuulemaan yhtään poikkipuolista sanaa.
