Suuri osa ihmisistä käyttäytyy oikessa maailmassa aivan samalla tavalla. Siis antaa pienten päähänpinttymien estää heitä olemasta onnellisia, tasapainoisia tai mitä nyt kukin elämältään haluaa.
Mutta toki mättömangakin puolustaa paikkaansa tässä maailmassa jos se saa lukijan havahtumaan omasta rajoittuneisuudestaan.
Siis kyllä mä sen ymmärrän, että jokaisella on ne omat päämääränsä, mitkä haluaa toteuttaa elämässään ja miten pienet toteutetut asiat saavat tämän päämäärän lähemmäs todellisuutta, ne tuntuu vaan niin epäinhimillisiltä, kun ne eivät koskaan kyseenalaista, mitä haluavat/tekevät. Siis okei, tämä luo tietynlaisen dilemman: jokaisessa edellämainitussa "jee, oon niin hiton vahva"-sankaritarinassa hahmo vahvistuu aina vain voittamattomammaksi, jolloin oman egon kolausta ei tapahdu, jolloin tavoitteiden uudelleen hahmottamista omien kykyjensä mukaan ei myöskään tapahdu. Silti se tuntuu etenkin nuorien hahmojen kohdalla todella...epäinhimilliseltä, koska se on inhimillistä henkisen kasvun osalta, että osaa vaihtaa tavoiteitaan niitä tarvittaessa.
Lisäksi One Piece on aika hyvä esimerkki ollut 30 kirjan kohdalla siitä, ettei siellä niitä onnistuneita deep shit pointteja ole. Ei mulle ole ainakaan tullut sellaista oloa tullut, että nyt mennee päin sitä itseään. :B
(Tätä kirjoittaessa, tuli kamala ikävä Dragon Ball Z:n jaksoja ennen Frezaa, koska siinä olivat vielä alkuperäiset enkkudubin näyttelijät. Oi sitä aikaa.)