Otetaan tähänkin osaa:
ymmärrän Irenen kantoja mutta en allekirjoita niitä.
Minervan julkaisema Leppiz-kokoelma on kiertänyt kauttani useammallekin ihmiselle ja moni on laukaissut tuon "Täähän on vaan yhtä ja samaa" "Rajoittunut naiskuva" "Rajoittunut mieskuva"
Monet eivät vaivautuneet lukemaan läpi.
Harmi.
Tertsin arvio ettei Irene ole kohderyhmää on tavallaan totta. Tavallaan.
Naisnäkökulmaa ei päätä yksin Irene.
Voi olla että osa strippien ideoista liippaa liian läheltä, tekee julmasti pilkkaa asioista jotka eivät kaikista ole hauskoja. Tai saa olla. Mene ja tiedä.
Piirtäjänä Tirri on kehittynyt ja hatkaa kehitystä ja niin myös tekijänä muuten. Parahaiten uusin Leppiz aukeaa jos on lukenut kalenterit ja ZTn Leppiz-albumin ja Lasten Leppiz sarjiksen.
Mutta tietenkään niiden tunteminen ei ole pakollista yksittäisen albumin arvostelussa. Albumi joko seisoo omillaan tai kaatuu omillaan.
Mutta yhden stripin perusteella torppaaminen on henkisesti köyhää toimintaa.
Naisien kuvaamista yksipuolisesti munahaukkoina en tajua. Leppiz räkättää ihmi..kuoriaissuhteelle yhtä lailla sukupuolesta riippumatta.
Ja omalle sukupuolelleen, omasta itsestä puhumattakaan, ja se sosiaalisille malleille nauraminen ja omien epäkohtiensa havaitseminen on vaikeaa.
Etäännyttämällä muka vain söpöjen eläinhahmojen seksi/suhdefestariksi voi kertoa asioita joita ihmishahmoilla ei voisi yhtä raisusti.
Kastematojen perheriita kuuluu silti klassikoihin omassa lajissaan.
Mutta mutta.. vaikka parhaimmillaan uusin Leppiz sisältääkin hienoja oivalluksia jos sen vaivautuu lukemaan osuu se monessa kohtaa rumasti päin rimaakin.
Nyanssit eivät välillä erotu kun samaa vitsiä toistetaan turhan tiuhaan. Leppiz kärsii samasta kuin Milla Paloniemen Kiroileva siili: lahjakkaalla tekijällä on enää albumi, pari aikaa päättää lähteäkö reippaasti eri suuntaan ja uudistua vai tyytyäkö yhden tempun hevoseen ja ratsastaa KarvisCityyn.
Ainahan voi tehdä jotain muutakin.
Molemmilla tekijöillä kyllä taidot piisaavat, mutta rohkeus, niin heidän kuin lukijoiden on eri asia.
Valittu laji on vaikeimpia mitä on.
Huumoriin pätee sääntö: yhden ja saman vitsin voi kertoa vain rajallisen määrän samalla punchlinella.
Tirri pystyy parempaan ja mahdolliset ongelmat saattavat olla myös kustannustoimituksellisiakin.
Sen lisäksi se(albumi) on ihan liian kiltti, mutta niin on tekijänsäkin. Naiset, miehet ja leppäkertut kun ovat kaikki itsekeskeisiä petoja joita ei kiinnosta kuin oma napa.
Muuta voi väittää, valehtelijoita maailmaan mahtuu aina.
Mutta Tirri ei varmastikaan koskaan asiaa tule esittämään niin julmasti.
