Arvostelussa oli looginen kömmähdys tuo, ettei vegaanikeittokirja sovi sekasyöjälle.
Kasviruoanlaiton osaamisen todella soisi yleistyvän. Kasvisruoka mitä tyrkytetään, on usein surkeaa. Jos joku intialainen kasvistenkäsittelytaito tulisi tunnetuksi, sekasyöjille alkaisi maistua lihatonkin ravinto.
Mä tosin olen sikäli jäävi sanomaan, että oon aikanaan ollut vuosikaudet vegu eikä kasvisruoka todellakaan oo kauhistus, mutta en mä silti koe että ruokien väliin pitäisi vetää jyrkkiä rajoja. Joka kulttuurissa on hienoja kasvissafkoja joita kaikki syö mielellään, niistä vaan ei kukaan erikseen ajattele, että: hyi/jee kasvis. Ranskassakin on vaikka mitä vihannespatoja, mutta aina se "pardonnez-moi, je suis un vegetarien" (vai miten se sanotaan?) sai vastaukseksi että jaa,
salad verte ja croutons sulle tänäänkin, hippi.
Jos kulttuuriin kuuluu ruokia jotka on jotenkin epäilyttäviä (apinanaivot, lampaansilmät, kananvarpaat, siansorkat) on usein turvallisempaakin kertoa olevansa kasvisravinnolla, totta tai ei. Lentokoneessakin saa safkan ennen muita, ja kutakuinkin aina parempaa.
Vegusafka on just niin hyvää kuin kukin osaa laittaa. Pahimmillaan se on ranskalaisia tai makaroonia ja hernemaissipaprikaa. Mutta niinhän kaikki muukin ruoka on. Vanhan kaverini Mikan laktovegaaninen tattipata täyttää vannoutuneimmankin lihansyöjän euforisilla fiiliksillä.
Laitoin muuten erittäin hyvää vihreä curry - linssi - pinaattivuokaa leipäjuustokuutioilla just. Juustoa siis oli leipäjuuston muodossa, lihaa ei todellakaan kaivannut.
Kivi